uskokaa

pois, teidän uskossa ei oo mitään järkee. Mä oon sporaisti, eli uskon siihen, että sporien eli raitiotievaunujen liikkeet vaikuttavat meidän kohtaloihimme. Me palvotaan erityisesti 10-sporaa joka on pääspora tässä meidän uskonnossamme. Meidän sporaistien seurakunta kokoontuu hengellisiin tilaisuuksiin aina koff-ratikassa jossa nautitaan ehtoollinen. Me ollaan järkeistetty tää, ettei tarvitse olla erikseen ehtoollisleipää ja viiniä vaan ehtoollinen on kätevintä nauttia panimotuotteena. Tulee ikäänkuin molemmat siinä, tosin tää meidän ehtoollisviini ei symbolisoi kristuksen verta vaan 10-sporan akseliöljyä. Seurakunnan väkimäärä kasvaa päivittäin. Sitten meidän sporalinjojen varsilla on pieniä hiljentymispaikkoja missä ihmiset ovat hiljentyneet rukoilemaan sporaa tai oikeammin sporan tulemista. Ja sitten kun rukoukseen vastataan ja spora tulee niin lopuksi mennään sporan mukaan jolloin päästään nirvanaan eli päämäärään ja siellä sitten poistutaan virkistyneenä. Tää on erittäin suosittu uskonto, katselkaa vaikka kaupungille. Joka päivä kymmenet tuhannet sporaistit vaeltavat uskonnollisessa hurmostilassa ja heitä näkee pieniin ryhmiin kertyneenä näillä pienillä hiljentymispaikoilla. Joskus kuulee heidän rukouksiaan tai kysymyksiään. "tulis jos se spora" "onko 10-spora mennyt jo". Onhan meillä ylipapistoakin. N.Mustelin ja skepsis.Sporaismissa kuoleman jälkeinen elämä on samanlainen kaikille. Ei ole olemassa taivasta tai helvettiä. 10-sporaan pääsevät kaikki mukaan kuoleman jälkeen. Valaistukaa ja liittykää tekin meihin sporaisteihin sillä se on tuleva. 10-spora ja joka ei meihin usko ei pääse kyytiin. Tai ei ainakaan saa istumapaikkaa.
2183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ihanaa, sulla oli tosi hauskoja mielipiteitä uskosta, lisää tällaista!

Äänestä
  • Olen jo pidempään seurannut erilaisia uskonto-keskusteluja täällä ja yleisesti tätä skepsiksen meininkiä ja täytyy tunnustaa, että plagioin tämän sporaismin tästä Mustelinin keksimästä sporalogiasta jossa parodioi astrologiaa, eli vertaa keskenään raitiotievaunujen liikkeiden vaikutusta ihmisen elämään vs. tähtien asentojen vaikutusta ihmisten elämään. Molemmista oli yhtä paljon tieteellistä näyttöä, eli ei mitään. Samoin on laita uskontojen kanssa. Erilaisia uskontoja on maailmassa pilvin pimein. Ehkä ihmisellä on jokin atavistinen uskon kaipuu. Halu uskoa korkeampaan jumalalliseen voimaan. No tässä minun tapauksessa uskon siis 10-sporaan ja se on mielestäni aivan yhtä järkeenkäypää kuin mikä muu uskonto hyvänsä. Ja herravarjele kun joku kerettiläinen sporaismissa alkaa puhua sinisten bussien pyhyydestä saadaan tässäkin kunnon uskonnolliset oppiriidat aikaan. Pitäsköhän mun rekisteröidä tämä sporaismi uskonnoksi ja alkaa pyytää valtionapua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


repa kirjoitti:

pois, teidän uskossa ei oo mitään järkee. Mä oon sporaisti, eli uskon siihen, että sporien eli raitiotievaunujen liikkeet vaikuttavat meidän kohtaloihimme. Me palvotaan erityisesti 10-sporaa joka on pääspora tässä meidän uskonnossamme. Meidän sporaistien seurakunta kokoontuu hengellisiin tilaisuuksiin aina koff-ratikassa jossa nautitaan ehtoollinen. Me ollaan järkeistetty tää, ettei tarvitse olla erikseen ehtoollisleipää ja viiniä vaan ehtoollinen on kätevintä nauttia panimotuotteena. Tulee ikäänkuin molemmat siinä, tosin tää meidän ehtoollisviini ei symbolisoi kristuksen verta vaan 10-sporan akseliöljyä. Seurakunnan väkimäärä kasvaa päivittäin. Sitten meidän sporalinjojen varsilla on pieniä hiljentymispaikkoja missä ihmiset ovat hiljentyneet rukoilemaan sporaa tai oikeammin sporan tulemista. Ja sitten kun rukoukseen vastataan ja spora tulee niin lopuksi mennään sporan mukaan jolloin päästään nirvanaan eli päämäärään ja siellä sitten poistutaan virkistyneenä. Tää on erittäin suosittu uskonto, katselkaa vaikka kaupungille. Joka päivä kymmenet tuhannet sporaistit vaeltavat uskonnollisessa hurmostilassa ja heitä näkee pieniin ryhmiin kertyneenä näillä pienillä hiljentymispaikoilla. Joskus kuulee heidän rukouksiaan tai kysymyksiään. "tulis jos se spora" "onko 10-spora mennyt jo". Onhan meillä ylipapistoakin. N.Mustelin ja skepsis.Sporaismissa kuoleman jälkeinen elämä on samanlainen kaikille. Ei ole olemassa taivasta tai helvettiä. 10-sporaan pääsevät kaikki mukaan kuoleman jälkeen. Valaistukaa ja liittykää tekin meihin sporaisteihin sillä se on tuleva. 10-spora ja joka ei meihin usko ei pääse kyytiin. Tai ei ainakaan saa istumapaikkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu