Miksi vanhoillislestadiolaisuudessa seurojen rakenne on pysyny samanlaisena kuivana vuosisadan? Eli ensin lauletaan, sitten puhuja nousee puhujankorokkeelle. Pitää seurapuheen yleensä hitaalla temmolla. Puheen jälkeen taas pari laulua, joista ensimmäisen laulun aikana kannetaan kolehti. Sitten seuraa kahviväliaika ja seuraava puhe. Miksi seurojen rakennetta ei voisi muuttaa mielenkiintoisemmaksi. Puheen lisäksi voisi olla jotain mielenkiintoista ohjelmaa ja jotain musiikkiesityksiäkin. Väkikin pysyisi paremmin hereillä, eikä niin iso-osa häipyisi väliajalla. Nykyisin kun tahtoo aina käydä niin, että ensimmäinen puhuja saa puhua lähes täydelle salille, kun taas toisen puhujan puheet kaikuvat lähes tyhjille seinille.
Vastaukset 5
- Juon kotona
Kyllä tosiaan seuramenoja voisi tehostaa. Homma mahtuisi aivan mainiosti tuntiin, jos vain halua olisi.
- Nimetön
joka avataan kun homma on loppu.
- jopet-snow
irwin.badman kirjoitti:
Eiköhän ne kahvihetket ole tärkeä osa varainhankintaa.
kyseessä liene kuitenkin vl-tyyliin tupakkatauko, jolloin voi tietysti myös hörpätä pikaiset kahvit. Pääasia tietty tuo tupakointi jota yli 95% nuorista ja aikuisista vl:ista harrastaa.
- Eppäilevä Tuomas
jopet-snow kirjoitti:
kyseessä liene kuitenkin vl-tyyliin tupakkatauko, jolloin voi tietysti myös hörpätä pikaiset kahvit. Pääasia tietty tuo tupakointi jota yli 95% nuorista ja aikuisista vl:ista harrastaa.
Tai olivat ainakin silloin vuosia sitten, kun itse jostain ihmeen syystä pyörin vl-piireissä. Kun joskus ennen seuroissa saattoi kuulla ihan oikeasti lahjakkaitakin saarnamiehiä, joilla oli puheen ja esiintymisen lahjat(ei nyt välitetä siitä, että sisältö oli samaa löpinää kuin muillakin), niin myöhemmin kuuli vain uneliaasti höpiseviä ukkeleita, jotka "siunattiin" puhujiksi ilmeisesti vain sen takia, että sattuivat kaveeraamaan paikallisyhdistysten vl-vaikuttajien kanssa.Keskustan jäsenkirjasta tuskin oli ainakaan haittaa.
Miten mahtaisi olla nykyään, jos joskus huvin vuoksi istahtaisi seurapenkkiin. Kyllä varmasti huvi loppuisi nopeasti, kun ei tietäisi kumpi kiusaa enemmän:puiseva höpinä vai puutunut perse...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1321264- 1481061
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät66820PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.51638- 59637
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33531- 30513
- 63503
- 39497
- 16487