Ostin Ikeasta bonsai-puun, jossa oli hoito-ohjeet neljällä kielellä joista mitään en ymmärtänyt.. Nyt olenkin ihan hukassa kun tuo puu pudottelee lehtiä minkä ehtii! Jostain luin että puut talvehtii ja pudottaa siksi lehtiään ja kuiva huoneilmakin voi siihen vaikuttaa. En tiedä, kastelenko liian usein vai harvoin vai missä on vika.. Kerran viikossa kastelen ja bonsai ei ole aivan ikkunan edessä -noin 3m päässä. Edessä ei kuitenkaan ole mitään isoja huonekaluja, joten valoa kyllä saa. Vasta kolmisen viikkoa on puu mulla ollut ja jo nyt oon huolestunut, ettei se eläkään tätä menoa kovin kauan. Voiko olla niin, että tuo pudottaa KAIKKI lehtensä talviaikaan ja kasvattaa sitten kevääksi uusia? Monet muut kasvini kun tuntuu oikeen innostuneen kasvamaan näin talvella ja olenkin ihan hukassa tuommosen talvehtijan kanssa..!
Ikean bonsai
7
11832
Vastaukset
- Fuupi
Bonsaisi on nyt talvehtimistilassa, joten kastelun tulee olla niukkaa, mutta säännöllistä. Talvella ikkunasta tuleva valon määrä on aivan liian vähäistä bonsaille, joten laita sille oma lamppu (mieluiten loisteputki).
Jos bonsaisi näyttää jo kuivalta risukasalta niin suosittelen taivuttamaan oksaa ja kokeilemaan raksahtaako se. Mikäli oksa on kuiva sisältä, se on kuollut. Josse taipuu, se elää. Suosittelen leikkaamaan kuolleet oksat pois.
Kasteletko bonsaitasi suoraan vesihanasta tulleella vedellä? Veden pitää antaa seistä vähintään vuorokauden, jotta se happanee hieman. Suihkuttele kasvia väh. 2 päivässä. Mikäli olet epävarma kastelusta, työnnä sormi multaan 1,5cm syvyyteen. Kun multa tuntuu kuivalta, kastele varoen. Jos multa on litimärkää anna sen kuivahtaa, jottei juuret mätäne.
Bonsai tiputtaa jonkin verran lehtiään talvella, mutta ei kaikkia. Nyt pikaista valohoitoa ja suihkutusta ja peukut pystyyn. Bonsai tarvitsee enemmän vettä lampun takia, joten pidä huoli ettei se kuiva pystyyn.
Keväällä, eli maaliskuusta lähtien lannoita pintamultaa 3 viikon välein, sillä bonsai käyttää hyvin nopeasti mullassa olevat ravinteet kasvukaudellaan.
Leikkaa kuolleet oksat, laita lamppu ja suihkuta.- Kutri.........................
Moi. Haluaisin fakataa sillä munkin puusta tippuu lehdet ja sen laji on:SAGARETHIA THEEZANS. Onko sekin siis talvehtmis tilassa? Kiitos vastauksista :)
- thebigshow
MIllainen lamppu bonsaille kannattaa ostaa talveksi?
Minkä värinen valo?
Mitä suunnilleen maksaa, ja missä myydään? thebigshow kirjoitti:
MIllainen lamppu bonsaille kannattaa ostaa talveksi?
Minkä värinen valo?
Mitä suunnilleen maksaa, ja missä myydään?Minulla tavallinen energiansäästölamppu on riittänyt hyvin kukilleni. Voit ostaa myös kukkalamppuja, joita löytyy yleensä samasta paikasta kuin muitakin lamppuja. Oman bonsain hoito-ohjeissa oli, että "pintamulta saa vähän kuivahtaa, kesällä tarkoittaa jopa päivittäistä kastelua". Hyvin on pysynyt hengissä kun olen kastellut tuon ohjeen mukaan ja suihkutellut noin kerran päivässä (jos muistaa). Itse käytän keitettyä vettä, sitä kun on aina vedenkeittimessä huoneenlämpöisenä. Puun mukana tulleessa lapussa näyttää lukevan "Bonsai Zelkova", mutta ei ole aavistustakaan tarkoittaako se puun lajia vai kasvattajaa. :)
- Anonyymi
Beldaran kirjoitti:
Minulla tavallinen energiansäästölamppu on riittänyt hyvin kukilleni. Voit ostaa myös kukkalamppuja, joita löytyy yleensä samasta paikasta kuin muitakin lamppuja. Oman bonsain hoito-ohjeissa oli, että "pintamulta saa vähän kuivahtaa, kesällä tarkoittaa jopa päivittäistä kastelua". Hyvin on pysynyt hengissä kun olen kastellut tuon ohjeen mukaan ja suihkutellut noin kerran päivässä (jos muistaa). Itse käytän keitettyä vettä, sitä kun on aina vedenkeittimessä huoneenlämpöisenä. Puun mukana tulleessa lapussa näyttää lukevan "Bonsai Zelkova", mutta ei ole aavistustakaan tarkoittaako se puun lajia vai kasvattajaa. :)
Luin jostain että bonsaita pitäisi suihkuttaa. Tapahtuuko tämä ihan vedellä suihkepullosta vai onko siihen joku toinen taktiikka?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luin jostain että bonsaita pitäisi suihkuttaa. Tapahtuuko tämä ihan vedellä suihkepullosta vai onko siihen joku toinen taktiikka?
Suihkepullo käy vallan mainiosti. :)
- maunomatelija
paska mikä paska
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1203731Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai312789Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso72695Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1322353Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani82184- 381736
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es581116Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t361020"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For821019Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 75984