Ciao!
Olen lukion ekalla oleva tyttönen täält helsingistä ja mua vituttaa painia tämän saman asian kanssa vuodesta toiseen.
En vain osaa päättää/löytää omaa itseäni, sitä aitoa, joka ylitsevuotaisi vapaaasti minusta. :D
Mulla on aika rohkea ja vahva tyyli (ei mikään punk, emo, yms..: Luokittelematon), tässä asiassa olen löytänyt itseni, tiedän tasan tarkkaan ,mistä pidän ja mistä en.
Tähän se sit jääkin näin karkeasti ottaen.
Olen aivan yltiopäisen kova vartaamaan itseäni muihin, ja se tietenkin kuluttaa minua saaden ajatukseni solmuun, tiukkaan sellaiseen.
Voin kuitenkin sanoa, vaikken tiedä identiteettiäni, että olen humoristinen, vilkas ja pohdiskeleva.
En vain tiedä nykyään tilanteissa, miten olisin.
Katson muilta mallia, ja aattelen, et hei tollanen haluan olla minäkin, omalla leimallani maustettuna. Sittten taas on joku toinen, joka käyttäytyy vähän eri lailla ,ja ajattelen että TÄMÄ on se oikea , siistein tapa olla/käyttäytä.
ELi, kelaan mitä MUUT ajattelevat, vaikka tiedän, et pitäis tehä niinkuin itse parhaakseen näkee, mutta ku en TIEDÄ, mikä se olisi AAARGHhhG.
Toisin sanoen, itsevarmuuteni puutteen takia mä olen hukannut itseäni, joka sit heijastuu koulumenestyksessä, hiljaisuuddessa tai päinvastoin turhan pölpöttämisessä. Tämän takia olen myös hyvin saamaton, pakenen todellisuuutta, velvollisuuksia, töitä, harrastuksiakin, joita rakastan.
Monta monta ihmistä ja tilannetta mennnyt metsään tälllaisen itsevarmuuttomuuden takia. Tuon asian yli mun on tosi vaikeeta päästä, on niin vaikeaa myöntää menettäneensä asioita oman NÖSSÖN käytöksen takia VITTU.
OOn niiiin kyllästyny elämään varoivaisesti,stressaantuneena ja ei-kosketuksissa omaan sieluunsa.
Jos teillä on jotain mielestänne hyviä neuvoja, antakaa palaaa, bebet !
Olen lukion ekalla oleva tyttönen täält helsingistä ja mua vituttaa painia tämän saman asian kanssa vuodesta toiseen.
En vain osaa päättää/löytää omaa itseäni, sitä aitoa, joka ylitsevuotaisi vapaaasti minusta. :D
Mulla on aika rohkea ja vahva tyyli (ei mikään punk, emo, yms..: Luokittelematon), tässä asiassa olen löytänyt itseni, tiedän tasan tarkkaan ,mistä pidän ja mistä en.
Tähän se sit jääkin näin karkeasti ottaen.
Olen aivan yltiopäisen kova vartaamaan itseäni muihin, ja se tietenkin kuluttaa minua saaden ajatukseni solmuun, tiukkaan sellaiseen.
Voin kuitenkin sanoa, vaikken tiedä identiteettiäni, että olen humoristinen, vilkas ja pohdiskeleva.
En vain tiedä nykyään tilanteissa, miten olisin.
Katson muilta mallia, ja aattelen, et hei tollanen haluan olla minäkin, omalla leimallani maustettuna. Sittten taas on joku toinen, joka käyttäytyy vähän eri lailla ,ja ajattelen että TÄMÄ on se oikea , siistein tapa olla/käyttäytä.
ELi, kelaan mitä MUUT ajattelevat, vaikka tiedän, et pitäis tehä niinkuin itse parhaakseen näkee, mutta ku en TIEDÄ, mikä se olisi AAARGHhhG.
Toisin sanoen, itsevarmuuteni puutteen takia mä olen hukannut itseäni, joka sit heijastuu koulumenestyksessä, hiljaisuuddessa tai päinvastoin turhan pölpöttämisessä. Tämän takia olen myös hyvin saamaton, pakenen todellisuuutta, velvollisuuksia, töitä, harrastuksiakin, joita rakastan.
Monta monta ihmistä ja tilannetta mennnyt metsään tälllaisen itsevarmuuttomuuden takia. Tuon asian yli mun on tosi vaikeeta päästä, on niin vaikeaa myöntää menettäneensä asioita oman NÖSSÖN käytöksen takia VITTU.
OOn niiiin kyllästyny elämään varoivaisesti,stressaantuneena ja ei-kosketuksissa omaan sieluunsa.
Jos teillä on jotain mielestänne hyviä neuvoja, antakaa palaaa, bebet !
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ymmärrän hyvin mitä tunnet, olen itsekin ollut hieman samankaltaisessa tilanteessa eli hukassa siis..
" OOn niiiin kyllästyny elämään varoivaisesti,stressaantuneena ja ei-kosketuksissa omaan sieluunsa. "
Erittäin tuttu tunne, oma kasvuympäristöni oli vanhoillislestadiolainen.. Kovin uskonnollinen kasvuympäristö asettaa kovat yhdenmukaisuuden paineet, jolloin kovin räikeät persoonalliset piirteet ja asenteet koetetaan tukahduttaa, mikäli ne eivät sovi kys. herätysliikkeen 'hyväksymiin' asenteisiin ("ei ole hyväksi aiheuttaa pahennusta siionissa" "uskovaisilla on yhtenäinen puheenparsi" ""). Esimerkiksi jos käyttää ehkäisyä, meikkiä, alkoholia tai on vaikkapa selvästi poliittisesti kallellaan vasemmalle, niin hyvin luultavasti saa yhteisön paheksunnan niskaansa.. Jos näistä "synneistä" ei sitten "tee parannusta" eli sullo maailmankatsomnustaan vanhoillislestadiolaiseen muottiin, yhteisö tuomitsee suunnilleen saastaiseksi epäuskoiseksi, jonka kanssa ei kannata olla lähemmin tekemisissä. Vähemmästäkin ahdistuu.
" Mulla on aika rohkea ja vahva tyyli (ei mikään punk, emo, yms..: Luokittelematon), tässä asiassa olen löytänyt itseni, tiedän tasan tarkkaan ,mistä pidän ja mistä en.
Tähän se sit jääkin näin karkeasti ottaen. "
Juuri noin oli mullakin, mutta ympäristö asetti valtavat paineet noudattaa tuota yhdenmukaisuutta ja vanhoillislestadiolaisen elämäntapoja, jotka osaltaan koin erittäin ahdistaviksi ihan vain persoonani vuoksi. Yhteisö ja suku (lestadiolaisuus kulkee vahvasti vuvussa) ikään kuin saneli, millainen mun kuuluisi olla ja jopa keitä/mitä puoluetta mun "olisi hyvä" äänestää. Tuollaisessa ympäristössä on vaikeaa olla oma itsensä ja moni elää kaksoiselämää. Suvulle ja seurakunnalle yhdet kasvot ja "maailmalle" toiset. Näin tein minäkin ja koin hyvin usein olevani hukassa. Syyllisyydentunne oli myös tuttu seuralainen, sillä koin tekeväni väärin aina kun esitin olevani jotain muuta kuin mitä oikeasti olin.
Kuinka sitten selvisin? Aloin pohtimaan asioita siltä kannalta, että mikä on mun oma mielipide ja miksi pitäisi alistua suvun vaatimuksiin olla juuri tietynlainen, "kuuliainen seurakuntaäidin rakkauden neuvoille"? Oikeastaan pääsin henkisesti täysin irti herätysliikkeen vääriksi kokemistani opeista ja asenteista, kun tajusin, että mun täytyy olla kuuliainen ainoastaan omalle sydämelleni tai omalletunnolle tai miksi sitä nyt halutaankaan sanoa. Mun täytyy kuunnella mun omaa sydäntä