olen tiennyt jo muutaman viikon olevani raskaana. En millään tavoin pidä poikaystävääni pahana ihmisenä, liian nuorena vain. Olemme muutaman kuukauden välierolla tänä vuonna molemmat 19 vuotiaita, ja poikaystäväni on armeijassa.
minä taas en tiedä mitä tekisin!
Huomen aamulla on ensimmäinen ultra.. en usko pystyväni aborttiin, vaikka kaikki (etenkin poikaystävän perhe) tähän minua ohjaakin. Etenkään kun olen nähnyt lapsen ultrassa...
Itselläni ei ole minkäänlaista perhettä, josta hakea tukea, ainoastaan ystäviä, joilla jo lapsia, mutta lapsilla isät !
Oma poikaystäväni ahdistui raskaudesta kuultuaan niin, että meille molemmille on selvää, että ellei aborttia tule, jään yksin.
Mitä pitäisi tehdä tilanteessa, jossa kumpikaan ei ole oikeassa eikä väärässä?!
En näe itselläni olevan resursseja äidiksi ulkoisin voimin, koska joutuisin raskaana ollessani etsimään asunnon, ja elämään eron miehestä, jota oikeasti kunnioitan.
Lääkärini kuitenkin käskee minua syrjäyttämään ulkoisten ongelmien ajattelun.
Kukaanhan ei jää ilman kotia Suomessa, etenkään odottava äiti, ja ainahan on nuo tuet.. Mutta ei se ole sitä elämää mitä lapselle pitäisi tarjota!
..Toisaalta.. onko vain tärkeintä antaa jo sydämen omaavalle lapselle elämä ja olla siitä onnellinen?
minä taas en tiedä mitä tekisin!
Huomen aamulla on ensimmäinen ultra.. en usko pystyväni aborttiin, vaikka kaikki (etenkin poikaystävän perhe) tähän minua ohjaakin. Etenkään kun olen nähnyt lapsen ultrassa...
Itselläni ei ole minkäänlaista perhettä, josta hakea tukea, ainoastaan ystäviä, joilla jo lapsia, mutta lapsilla isät !
Oma poikaystäväni ahdistui raskaudesta kuultuaan niin, että meille molemmille on selvää, että ellei aborttia tule, jään yksin.
Mitä pitäisi tehdä tilanteessa, jossa kumpikaan ei ole oikeassa eikä väärässä?!
En näe itselläni olevan resursseja äidiksi ulkoisin voimin, koska joutuisin raskaana ollessani etsimään asunnon, ja elämään eron miehestä, jota oikeasti kunnioitan.
Lääkärini kuitenkin käskee minua syrjäyttämään ulkoisten ongelmien ajattelun.
Kukaanhan ei jää ilman kotia Suomessa, etenkään odottava äiti, ja ainahan on nuo tuet.. Mutta ei se ole sitä elämää mitä lapselle pitäisi tarjota!
..Toisaalta.. onko vain tärkeintä antaa jo sydämen omaavalle lapselle elämä ja olla siitä onnellinen?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olen samanlaisessa tilanteessa kanssasi, ja saman ikäisiäkin taidetaan olla..
Tosin raskaus on jo loppusuoralla menossa (32 6), ja erosin poikaystävästä erisyistä kun lapsesta.. Raskaudesta kuultuamme oli selvää että pidämme lapsen. Äidiksi kasvetaan kuitenkin, ei kukaan varmaan ole valmis siihen ennenkuin se lapsi on maailmassa.
Sinunkin mielesi varmaan muuttuu kun näet sen lapsen ultrassa. Siellä se pieni elämä liikkuu sisälläsi.
Samoiten poikaystäväsi varmaan mietti myös, ettei ole valmis isäksi ja ahdistui (?). Mutta isyyteenkin kasvetaan. On se vain niin että oma lapsi on paras asia, mitä tässä elämässä voi saavuttaa.
Itselläni myös oli asunnon etsiminen edessä, ja tuilla tässä eletään.. Ainakin toistaiseksi vielä. Kyllä niitäkin sen verran saa että sillä pärjää.
Tee vain niinkuin itse kuitenkin parhaaksi näet. Halusin vain luoda ajatuksia mieleesi, että asioilla on tapana järjestyä kuitenkin ja on muitakin samankaltaisessa tilanteessa olevia.
Kerro kuinka siellä ultrassa kävi. :)
Joo, ollaan about saman ikäisiä ihmisiä :)
Oltiin tänään tosiaan ultrassa, (tai siis minä olin, poikaystävän äiti oli mukana) poikaystävä siis siellä intissä.
Vikkot olivatkin vasta sen about 6 4, joten lääkäri ei sitten millään löytänyt sikiötä, tai sydämen lyöntejä, mutta ei pitänyt missään määrin sitä hälyttvänä, kun ollaan näin ajoissa liikkeellä.
Sovittiin että ensi maanantaina sitten taas uudestaan, ja silloin pääse poikaystäväkin mukaan, kun on lomilla.
eniten lääkärin huomio kuitenkin kiinnittyi mitä ilmeisemmin aika isoon kystaan vasemmassa munasarjassani, ja sanoi että hommaa pitää vielä tutkia, kun oli niinkin iso pahkura kyseessä.. :/
Humm.. jokseenkin mun tuuria.
Noh, saattaahan se olla keltarauhas pallokin, ei sitä vielä tiedä.
Eli maanantaina sitten taas uusiksi, toivomme että kaikki ok. :)
Noilla viikon juu kun menee sinne ultraan niin ei saata mitään näkyäkkään vielä.. mutta ei siitä kannata huolestua, tosiaan viikon päästä sit uudelleen. :) pidetään peukkuja pystyssä.
Käytätkös mitään messenger hössötyksiä tai onko sähköposti osotetta jos haluaisit vähän kuulumisia vaihdella? :)
elikkäs [email protected] Mese tulee oltua aika useinkin päällä :)
Joka tapauksessa elämäsi ei tule olemaan entisellään, pidit lapsen tai et.
Miehesi ei ole pitämisen arvoinen, eikä millään lailla kunnioitettava, kuten ei perheensäkään. Myöhemmin olet kuitenkin katkera, jos miehen takia oman lapsesi elämästä luovut. Minä ainakin olisin ollut.
SINÄ olisit ollut katkera.
Se ei todellakaan tarkoita että minä olisin siitä katkera millään tavoin.
Poikaystäväni perhe on hyvä ja tasapainoinen, jossa on ollut kaikki hyvän avioliiton ja perheen pikku asiat mukana.
Poikkikseni vanhemmat olivat olleet jo lähes kymmenen vuotta naimisissa, oli vakituiset työt ja omistusasunto, autot, ja eletty elämääkin.
Minulla on ainakin elämässäni tavoitteita, joihin lapsi ei millään tavoin mahdu mukaan, ja olisi ehkä väärin synnyttää lasta ja yrittää sen jälkeen leikkiä unelmillaan.
Niihin lapsi EI sovi.
Sama juttu poikaystävälläni.
Hänelläkin on unelmia, ja asioita joihin ei lapsi kuulu.
Me ollaan nuoria, terveitä, ja onnellisia yhdessä omassa elämän tyylissämme, joka sattuu sisältämään matkustelua ja erilaisia reissuja, plus vahvat sosiaaliset siteet lähimpiimme.
Minun täytyy kuunnella myös poikaystävääni.
Tämän asian on kaksi ihmistä mennyt tekemään, joten kaksi ihmistä myös sopii tämän asian yhdessä.
En ajatellut lähteä sooloilemaan.
Minulla ei ole siihen oikeutta.
että sinun pitää kuunnella myös poikaystävääsi, haluatte matkustella paljon jne, mutta entäs se lapsi?? Sen elämästä tässä on kyse. Sinä ehkä ajattelet ettei abortti ole niin iso asia, ja 12 ensimmäisen raskausviikon aikanahan se saa, mutta esim. kun minä kävin ensimmäisessä ultraäänessa raskausviikolla 13 1, niin kyllä se vaan oli jo niin ihmisen näköinen ja kovasti liikkui kohdussa. En aiemminkaan ollut mikään hirveä abortin kannattaja, mutta varsinkin kun oman lapsen näki ensimmäistä kertaa ultrassa, niin tuntuu kauhealta ajatus että lain mukaan minulla olisi ollut oikeus tapattaa se (sitähän abortti kuitenkin on..).
En minäkään ole ollut abortin kannattaja, mutta olen sen ymmärtänyt ja yrittänyt tukea ystäviäni jos sellaista on päässyt sattumaan ja abortti on ollut ainoa OIKEA vaihto ehto.
En todellakaan usko että kenenkään elämänlaatu on parantunut 18 vuotiaana äidiksi tulemisesta.
Minä en bailaa viikonloppuja, enkä dokaile, mutta haluan todellakin laittaa poikaystäväni kanssa elämän järjestykseen ennen lasta.
Millä hitolla mä lähden mitään yritystä koskaan perustamaan lapsen kanssa?
Ja tiedän kyllä mitä pinnallisia mielipiteitä tämäkin aiheuttaa, mutta teen myös promootio ja mallinhommia.
Ne OVAT minulle tärkeitä, eikä minulla ole aikaa (joskopa on ulkonäköäkään) luotsata itseäni näissä hommissa eteenpäin lapsen kanssa. Vaikka lapsi olisi minkä ikäinen.
Minä uskon että lapsella täytyy ihan oikeasti olla kaikki tarpeellinen, ja niin vahvat vanhemmat, että yhdessä olemisesta on takeita.
Enhän minä voi tehdä lasta vain koska MINÄ haluan!
Se on myös poikaystäväni risti ja taakka kannettavana aina hautaan asti, enkä voi leikkiä jo inhimillisyydestä tunnustetun henkilön (mieheni) kärsiä omista valinnoistani.
Ihmiskoikeus lain mukaan sikiöllä ei ole ymmärrystä, joten ei myöskään näin ollen kehitysviikkojen aikainen "asia" ole lapsikaan/ihminen.
siitä voi tietysti olla montaa eettistä mieltä, mutta tämä on biologinen näkökanta näin varhaisilla viikoilla.
Onko muka oikein katkeroitua ja vihata ainoata elämäänsä vain sen takia että tekee aina "oikein"?
Muiden oikein ei ole itselleni välttämättä oikein.
Jos mieheni sanoisi että -Ok, kyllä me jotenkin pärjätään lapsen kanssa, olisi valmis pitämään lapsen.
En kuitenkaan ole valmis siihen yksin, enkä suostu ottamaan moista taakkaa harteilleni.
Haluan myös tarjota lapselleni enemmän kuin mitä itse sain.
Tervejärkiset/alkoholittomat vanhemmat nyt ensi sijaisesti ainakin.
Menemme yhdessä mieheni kanssa ultraan maanantaina, ja elämme sitten sen tiedon kanssa että se ultrassa näkynyt sydämen tykytys ei enää ole olemassakaan, jos päädymme aborttiin.
Meille se tulee kuitenkin olemaan oikea vaihto ehto, jos päädymme kyseiseen ratkaisuun.
"Rakkautta ei ole katsella toisiaan silmiin, Vaan katsoa samaan suuntaan."
Lyhyehkön keskusteluketjun aikana varmistuit päätöksessäsi, mikä on oikein hyvä, mutta jäin miettimään, kuinka nopeasti se kävikään. Olisipa kaikki aina noin helppoa.
En ymmärrä, miksi kirjoitit alun alkaenkaan yh-palstalle, koska olet niin varma asiastasi:
"Minä uskon että lapsella täytyy olla kaikki tarpeellinen, ja niin vahvat vanhemmat, että yhdessä olemisesta on takeita. Enhän minä voi tehdä lasta vain koska MINÄ haluan!"
So, poikaystäväsi ei lasta halua, joten sinulla ei ole paljonkaan vaihtoehtoja ylläkirjoittamasi pohjalta.
ennenkin on tullut huomattua että monet jyrkät mielipiteeni asioista ovatkin muuttuneet ajan kanssa.. Niin myös kävi ennakko ajatuksilleni abortin vastaisuudesta, ja nyt tunnun olevan lähes sata prosenttisisesti päätynyt arvaamattomaan vaihtoehtoon.
Ja keskustelin tilanteesta muillakin tavoin kuin tällä kirjoituksella Suomi24,ssä, ja sain niin paljon samantyyppisiä vastauksia, että päädyin loppujen lopuksi tähän ratkaisuun.