Lukemisen arvoista varatuomari Leeni Ikoselta ....

Lukemisen arvoista varatuomari Leeni Ikoselta kaikille lastensuojelun asiakkaille:

Kohtaan miltei päivittäin lastensuojelun asiakasperheitä, joiden päällimmäisenä huolena ja ahdistuksen aiheena on sosiaalialan työntekijän toimintatavat. Millään muulla hallinnon alalla ei kohtaa toimintaa, jossa asiakkaan tarpeet ja toiveet olisivat täysin toissijaisia, puhumattakaan siitä, että lainsäännöksiä poljetaan.Kuinka paljon mielenterveysongelmia, alkoholiongelmia, ahdistusta aiheuttaa työntekijä lapselle ja perheelle?

Olemme saaneet viimeisen puolen vuoden ajan kuulla ja lukea tiedotusvälineistä, kuinka huonosti vanhemmat hoitavat lapsiaan, kuinka sairaita lapset ovat ja kuinka paljon sijaisperheitä tarvitaan. Julkisuudessa esitetään, että huostaanottojen pääasiallisin syy olisi alkoholi, vaikka luotettavaa tutkimustietoa asiasta ei ole olemassa. Miksi tällaista vanhempia loukkaavaa tietoa jatkuvasti esitetään? Huostaanottoperheinä on lukuisia perheitä, jotka ovat uutterasti hakeneet apua, mutta eivät ole saaneet heille lain mukaan kuuluvia palveluja. Olen tavannut myös lukuisia lasten kanssa työskenteleviä eri alojen ammattilaisia, jotka omaa osaamattomuuttaan peittääkseen ovat hakeneet ratkaisua sosiaalityöntekijöiltä.

Varhaisen puuttumisen myötä huostaanottojen luonne on muuttunut 2000- luvulla.
Nykypäivän huostaanottohan alkaa yleensä koulusta ja lapsen koulunkäyntiin liittyvistä ongelmista, joka pyöritetään moniammatilliseksi psykiatritapaukseksi. Ikään kuin sosiaalityöntekijät olisivat kokonaan menettäneet terveen järjen. Kaikkeen yksinkertaiseenkin ongelmaan haetaan apua vähintään psykologilta.

Ministeri Hyssälä on patistanut kuntia panostamaan avohuollon vaihtoehtojen kehittämiseen. Kaikki sosiaalialan ihmiset tietävät, että ns avohuollon tukitoimet ovat
kupla, joka pitäisi puhkaista. Nykypäivän asiakaskunnan tarpeita vastaavia avohuollon vaihtoehtoja ei ole olemassa. Perhetyöntekijäjärjestelmä on tiensä päässä ja menettänyt uskottavuuttaan. Vakavia oikeusturvaongelmia syntyy, kun perhetyöntekijät pitävät perheiden tietämättä (vain kielteisiä asioita sisältäviä) rekistereitä perheiden yksityiselämästä. Näitä kirjauksia käytetään huostaanottoasiassa todisteena perhettä vastaan. Vanhemmuuden tukeminen lienee ylipäänsäkin mahdotonta, ellei vanhempien voimavaroja osata löytää. Lastensuojelutyön osaajista on puutetta enkä yhtään tätä asiaa ihmettele. Perheen aito auttaminen ja voimavarojen etsiminen voisi olla paljon haasteellisempaa kuin nykyinen asiakkaan polkemiseen ja vikojen etsimiseen perustuva kulttuuri. Kulttuurimuutos alkaa varmasti vasta sitten, kun asiakaspalaute aletaan ottaa vastaan. Kun keisarilla ei ole vaatteita, sen kyllä kansa näkee ja keisarikin jossain vaiheessa.

Kiistaton tosiasia on, että ns varhaisen puuttumisen hankkeet ovat aikaansaaneet lastensuojelun kriisin. Tämän voi tutkia vaikkapa Stakesin tilastoista. Espoo ja Hämeenlinna pilottikuntina johtavat koko maan tilastoja. YK:n lapsen oikeuksin komitea on kiinnittänyt Suomen valtion huomion 2000-luvulla tapahtuneeseen huostaanottojen määrän huimaan kasvuun ja tilastoinnin heikkouteen. Ymmärrän toki, että ne, joiden vastuulla näiden hankkeiden läpiajaminen on ollut, eivät voi myöntää tätä asiaa. Varpuset ovat karanneet kauan sitten käsistä. Kun tukitoimien osaamista ei ole, huostaanottoa käytetään ”tukena”.

Esitän syvän huoleni niiden perheiden puolesta, jotka joutuvat lastensuojelun asiakkaiksi.
Sosiaalityö on vakavassa kriisissä ja tarvitsee kriisiapua. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut Suomelle vakavia varoituksia perusoikeusloukkauksista. Uusi lastensuojelulaki tulee syventämään lastensuojeluperheiden syvää ahdinkoa.


Leeni Ikonen
varatuomari, Sipoo
4350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kun muuta """VIKAA""" ei sosiaali-vainukoirat löytäneet, SUOSITTELEVAT tutkimusjaksolle perheneuvolaan.
Täytyyhän jotain vikaa löytyä !

Äänestä

Kirjoitus on erittäin hyvä joka myöskin paljastaa monet,monet puutteet ja laiminlyönnit.

Perheen aito auttaminen ja voimavarojen etsiminen voisi olla paljon haasteellisempaa kuin nykyinen asiakkaan polkemiseen ja vikojen etsimiseen perustuva kulttuuri. Kulttuurimuutos alkaa varmasti.

Tämän kaltaisia kirjoituksia pitäisi vaan saada enemmän julkisuuteen.Kiitos Leni

Äänestä
  • Tässäpä oli kirjoituksessa kaikki täyttä todellisuutta. Tarpeetonta tuskaa on moni perhe ja suku saanut kärsiä, pelkällä ammattitaidottomuudella, mitkä avut olisi voitu jakaa koteihin suoraa, eikä vääriin osoitteisiin.
    Apua tarvitsevat ja huostatut lapset perheistä olisi paljon onnellisempia tänäpäivänä, jos olisi toimittu lasten ehdoilla ja kysytty, mitä perheissä tarvitaan. REHELLISYYS MAAN PERIKÖÖN

    Äänestä

Otetaan tuohon Porvoon tapa on sossuilla.Eilinen totuus on jo vanha asia mutta toisinpäin perättömiä rekisteritietoja löytyy 20 vuodelta.Itse vuosi sitten pyysin kaikki rekisteritiedot mutta en saanut,kun 10 vuodelta.

vuodet 1989-2008
Kirjoittanut: paljastuvan totuuden kauneus 19.1.2009 klo 08.39


Hyvä kyselenkin! Käy läpi kuusi mapillista herjaa todistaa että on sittenkin varkaita, joita laki ei rankaise ja jotka veivät toiselta kalleinta, mitä hänellä oli: aikaa.

Eli Sossut osaa kirjailla ja satuilla.Saahan noi satuilla vieläkin joka päivä sillä mikään mahti ei saa minua kaivamaan totuutta ja voihan sitä perheen kanssa muuttaa vaikka muualle.

Tarvii varmaan pyytää rekisteritiedot uudelleen,että saa noi vanhemmatkin ja laittaa ne nettiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaikille! kirjoitti:

Lukemisen arvoista varatuomari Leeni Ikoselta kaikille lastensuojelun asiakkaille:

Kohtaan miltei päivittäin lastensuojelun asiakasperheitä, joiden päällimmäisenä huolena ja ahdistuksen aiheena on sosiaalialan työntekijän toimintatavat. Millään muulla hallinnon alalla ei kohtaa toimintaa, jossa asiakkaan tarpeet ja toiveet olisivat täysin toissijaisia, puhumattakaan siitä, että lainsäännöksiä poljetaan.Kuinka paljon mielenterveysongelmia, alkoholiongelmia, ahdistusta aiheuttaa työntekijä lapselle ja perheelle?

Olemme saaneet viimeisen puolen vuoden ajan kuulla ja lukea tiedotusvälineistä, kuinka huonosti vanhemmat hoitavat lapsiaan, kuinka sairaita lapset ovat ja kuinka paljon sijaisperheitä tarvitaan. Julkisuudessa esitetään, että huostaanottojen pääasiallisin syy olisi alkoholi, vaikka luotettavaa tutkimustietoa asiasta ei ole olemassa. Miksi tällaista vanhempia loukkaavaa tietoa jatkuvasti esitetään? Huostaanottoperheinä on lukuisia perheitä, jotka ovat uutterasti hakeneet apua, mutta eivät ole saaneet heille lain mukaan kuuluvia palveluja. Olen tavannut myös lukuisia lasten kanssa työskenteleviä eri alojen ammattilaisia, jotka omaa osaamattomuuttaan peittääkseen ovat hakeneet ratkaisua sosiaalityöntekijöiltä.

Varhaisen puuttumisen myötä huostaanottojen luonne on muuttunut 2000- luvulla.
Nykypäivän huostaanottohan alkaa yleensä koulusta ja lapsen koulunkäyntiin liittyvistä ongelmista, joka pyöritetään moniammatilliseksi psykiatritapaukseksi. Ikään kuin sosiaalityöntekijät olisivat kokonaan menettäneet terveen järjen. Kaikkeen yksinkertaiseenkin ongelmaan haetaan apua vähintään psykologilta.

Ministeri Hyssälä on patistanut kuntia panostamaan avohuollon vaihtoehtojen kehittämiseen. Kaikki sosiaalialan ihmiset tietävät, että ns avohuollon tukitoimet ovat
kupla, joka pitäisi puhkaista. Nykypäivän asiakaskunnan tarpeita vastaavia avohuollon vaihtoehtoja ei ole olemassa. Perhetyöntekijäjärjestelmä on tiensä päässä ja menettänyt uskottavuuttaan. Vakavia oikeusturvaongelmia syntyy, kun perhetyöntekijät pitävät perheiden tietämättä (vain kielteisiä asioita sisältäviä) rekistereitä perheiden yksityiselämästä. Näitä kirjauksia käytetään huostaanottoasiassa todisteena perhettä vastaan. Vanhemmuuden tukeminen lienee ylipäänsäkin mahdotonta, ellei vanhempien voimavaroja osata löytää. Lastensuojelutyön osaajista on puutetta enkä yhtään tätä asiaa ihmettele. Perheen aito auttaminen ja voimavarojen etsiminen voisi olla paljon haasteellisempaa kuin nykyinen asiakkaan polkemiseen ja vikojen etsimiseen perustuva kulttuuri. Kulttuurimuutos alkaa varmasti vasta sitten, kun asiakaspalaute aletaan ottaa vastaan. Kun keisarilla ei ole vaatteita, sen kyllä kansa näkee ja keisarikin jossain vaiheessa.

Kiistaton tosiasia on, että ns varhaisen puuttumisen hankkeet ovat aikaansaaneet lastensuojelun kriisin. Tämän voi tutkia vaikkapa Stakesin tilastoista. Espoo ja Hämeenlinna pilottikuntina johtavat koko maan tilastoja. YK:n lapsen oikeuksin komitea on kiinnittänyt Suomen valtion huomion 2000-luvulla tapahtuneeseen huostaanottojen määrän huimaan kasvuun ja tilastoinnin heikkouteen. Ymmärrän toki, että ne, joiden vastuulla näiden hankkeiden läpiajaminen on ollut, eivät voi myöntää tätä asiaa. Varpuset ovat karanneet kauan sitten käsistä. Kun tukitoimien osaamista ei ole, huostaanottoa käytetään ”tukena”.

Esitän syvän huoleni niiden perheiden puolesta, jotka joutuvat lastensuojelun asiakkaiksi.
Sosiaalityö on vakavassa kriisissä ja tarvitsee kriisiapua. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut Suomelle vakavia varoituksia perusoikeusloukkauksista. Uusi lastensuojelulaki tulee syventämään lastensuojeluperheiden syvää ahdinkoa.


Leeni Ikonen
varatuomari, Sipoo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu