Lukemisen arvoista varatuomari Leeni Ikoselta kaikille!
Kohtaan miltei päivittäin lastensuojelun asiakasperheitä, joiden päällimmäisenä huolena ja ahdistuksen aiheena on sosiaalialan työntekijän toimintatavat. Millään muulla hallinnon alalla ei kohtaa toimintaa, jossa asiakkaan tarpeet ja toiveet olisivat täysin toissijaisia, puhumattakaan siitä, että lainsäännöksiä poljetaan.Kuinka paljon mielenterveysongelmia, alkoholiongelmia, ahdistusta aiheuttaa työntekijä lapselle ja perheelle?
Olemme saaneet viimeisen puolen vuoden ajan kuulla ja lukea tiedotusvälineistä, kuinka huonosti vanhemmat hoitavat lapsiaan, kuinka sairaita lapset ovat ja kuinka paljon sijaisperheitä tarvitaan. Julkisuudessa esitetään, että huostaanottojen pääasiallisin syy olisi alkoholi, vaikka luotettavaa tutkimustietoa asiasta ei ole olemassa. Miksi tällaista vanhempia loukkaavaa tietoa jatkuvasti esitetään? Huostaanottoperheinä on lukuisia perheitä, jotka ovat uutterasti hakeneet apua, mutta eivät ole saaneet heille lain mukaan kuuluvia palveluja. Olen tavannut myös lukuisia lasten kanssa työskenteleviä eri alojen ammattilaisia, jotka omaa osaamattomuuttaan peittääkseen ovat hakeneet ratkaisua sosiaalityöntekijöiltä.
Varhaisen puuttumisen myötä huostaanottojen luonne on muuttunut 2000- luvulla.
Nykypäivän huostaanottohan alkaa yleensä koulusta ja lapsen koulunkäyntiin liittyvistä ongelmista, joka pyöritetään moniammatilliseksi psykiatritapaukseksi. Ikään kuin sosiaalityöntekijät olisivat kokonaan menettäneet terveen järjen. Kaikkeen yksinkertaiseenkin ongelmaan haetaan apua vähintään psykologilta.
Ministeri Hyssälä on patistanut kuntia panostamaan avohuollon vaihtoehtojen kehittämiseen. Kaikki sosiaalialan ihmiset tietävät, että ns avohuollon tukitoimet ovat
kupla, joka pitäisi puhkaista. Nykypäivän asiakaskunnan tarpeita vastaavia avohuollon vaihtoehtoja ei ole olemassa. Perhetyöntekijäjärjestelmä on tiensä päässä ja menettänyt uskottavuuttaan. Vakavia oikeusturvaongelmia syntyy, kun perhetyöntekijät pitävät perheiden tietämättä (vain kielteisiä asioita sisältäviä) rekistereitä perheiden yksityiselämästä. Näitä kirjauksia käytetään huostaanottoasiassa todisteena perhettä vastaan. Vanhemmuuden tukeminen lienee ylipäänsäkin mahdotonta, ellei vanhempien voimavaroja osata löytää. Lastensuojelutyön osaajista on puutetta enkä yhtään tätä asiaa ihmettele. Perheen aito auttaminen ja voimavarojen etsiminen voisi olla paljon haasteellisempaa kuin nykyinen asiakkaan polkemiseen ja vikojen etsimiseen perustuva kulttuuri. Kulttuurimuutos alkaa varmasti vasta sitten, kun asiakaspalaute aletaan ottaa vastaan. Kun keisarilla ei ole vaatteita, sen kyllä kansa näkee ja keisarikin jossain vaiheessa.
Kiistaton tosiasia on, että ns varhaisen puuttumisen hankkeet ovat aikaansaaneet lastensuojelun kriisin. Tämän voi tutkia vaikkapa Stakesin tilastoista. Espoo ja Hämeenlinna pilottikuntina johtavat koko maan tilastoja. YK:n lapsen oikeuksin komitea on kiinnittänyt Suomen valtion huomion 2000-luvulla tapahtuneeseen huostaanottojen määrän huimaan kasvuun ja tilastoinnin heikkouteen. Ymmärrän toki, että ne, joiden vastuulla näiden hankkeiden läpiajaminen on ollut, eivät voi myöntää tätä asiaa. Varpuset ovat karanneet kauan sitten käsistä. Kun tukitoimien osaamista ei ole, huostaanottoa käytetään ”tukena”.
Esitän syvän huoleni niiden perheiden puolesta, jotka joutuvat lastensuojelun asiakkaiksi.
Sosiaalityö on vakavassa kriisissä ja tarvitsee kriisiapua. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut Suomelle vakavia varoituksia perusoikeusloukkauksista. Uusi lastensuojelulaki tulee syventämään lastensuojeluperheiden syvää ahdinkoa.
Leeni Ikonen
varatuomari, Sipoo
Kohtaan miltei päivittäin lastensuojelun asiakasperheitä, joiden päällimmäisenä huolena ja ahdistuksen aiheena on sosiaalialan työntekijän toimintatavat. Millään muulla hallinnon alalla ei kohtaa toimintaa, jossa asiakkaan tarpeet ja toiveet olisivat täysin toissijaisia, puhumattakaan siitä, että lainsäännöksiä poljetaan.Kuinka paljon mielenterveysongelmia, alkoholiongelmia, ahdistusta aiheuttaa työntekijä lapselle ja perheelle?
Olemme saaneet viimeisen puolen vuoden ajan kuulla ja lukea tiedotusvälineistä, kuinka huonosti vanhemmat hoitavat lapsiaan, kuinka sairaita lapset ovat ja kuinka paljon sijaisperheitä tarvitaan. Julkisuudessa esitetään, että huostaanottojen pääasiallisin syy olisi alkoholi, vaikka luotettavaa tutkimustietoa asiasta ei ole olemassa. Miksi tällaista vanhempia loukkaavaa tietoa jatkuvasti esitetään? Huostaanottoperheinä on lukuisia perheitä, jotka ovat uutterasti hakeneet apua, mutta eivät ole saaneet heille lain mukaan kuuluvia palveluja. Olen tavannut myös lukuisia lasten kanssa työskenteleviä eri alojen ammattilaisia, jotka omaa osaamattomuuttaan peittääkseen ovat hakeneet ratkaisua sosiaalityöntekijöiltä.
Varhaisen puuttumisen myötä huostaanottojen luonne on muuttunut 2000- luvulla.
Nykypäivän huostaanottohan alkaa yleensä koulusta ja lapsen koulunkäyntiin liittyvistä ongelmista, joka pyöritetään moniammatilliseksi psykiatritapaukseksi. Ikään kuin sosiaalityöntekijät olisivat kokonaan menettäneet terveen järjen. Kaikkeen yksinkertaiseenkin ongelmaan haetaan apua vähintään psykologilta.
Ministeri Hyssälä on patistanut kuntia panostamaan avohuollon vaihtoehtojen kehittämiseen. Kaikki sosiaalialan ihmiset tietävät, että ns avohuollon tukitoimet ovat
kupla, joka pitäisi puhkaista. Nykypäivän asiakaskunnan tarpeita vastaavia avohuollon vaihtoehtoja ei ole olemassa. Perhetyöntekijäjärjestelmä on tiensä päässä ja menettänyt uskottavuuttaan. Vakavia oikeusturvaongelmia syntyy, kun perhetyöntekijät pitävät perheiden tietämättä (vain kielteisiä asioita sisältäviä) rekistereitä perheiden yksityiselämästä. Näitä kirjauksia käytetään huostaanottoasiassa todisteena perhettä vastaan. Vanhemmuuden tukeminen lienee ylipäänsäkin mahdotonta, ellei vanhempien voimavaroja osata löytää. Lastensuojelutyön osaajista on puutetta enkä yhtään tätä asiaa ihmettele. Perheen aito auttaminen ja voimavarojen etsiminen voisi olla paljon haasteellisempaa kuin nykyinen asiakkaan polkemiseen ja vikojen etsimiseen perustuva kulttuuri. Kulttuurimuutos alkaa varmasti vasta sitten, kun asiakaspalaute aletaan ottaa vastaan. Kun keisarilla ei ole vaatteita, sen kyllä kansa näkee ja keisarikin jossain vaiheessa.
Kiistaton tosiasia on, että ns varhaisen puuttumisen hankkeet ovat aikaansaaneet lastensuojelun kriisin. Tämän voi tutkia vaikkapa Stakesin tilastoista. Espoo ja Hämeenlinna pilottikuntina johtavat koko maan tilastoja. YK:n lapsen oikeuksin komitea on kiinnittänyt Suomen valtion huomion 2000-luvulla tapahtuneeseen huostaanottojen määrän huimaan kasvuun ja tilastoinnin heikkouteen. Ymmärrän toki, että ne, joiden vastuulla näiden hankkeiden läpiajaminen on ollut, eivät voi myöntää tätä asiaa. Varpuset ovat karanneet kauan sitten käsistä. Kun tukitoimien osaamista ei ole, huostaanottoa käytetään ”tukena”.
Esitän syvän huoleni niiden perheiden puolesta, jotka joutuvat lastensuojelun asiakkaiksi.
Sosiaalityö on vakavassa kriisissä ja tarvitsee kriisiapua. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut Suomelle vakavia varoituksia perusoikeusloukkauksista. Uusi lastensuojelulaki tulee syventämään lastensuojeluperheiden syvää ahdinkoa.
Leeni Ikonen
varatuomari, Sipoo
Vastaukset 16
Vanhimmat
perheisiin tullessaan? Hirvittävä työ heidän perhehoitajillaan edessä, että jonkinlaisia eläjiä heistä saadaan, tämä ainakin pienten lasten kohdalla, siis alle kouluikäisten lasten, joihin itsekin keskityn perhehoitajana. Minuun ei siis pure ainakaan se väite, että liian varhain oltaisiin puututtu, kriisiperheenä on pakko todeta, että monessa tapauksessa liian kauan on katsottu lapsen tarpeiden ja tunteiden laiminlyöntiä. Sanoisin, että useimmissa. Yhteiskunnan maksettavia asiakkaita tulevat olemaan pitkään, pitkine terapioineen ja hoitoineen. Ja heitä hoitava taho, tekee pitkän ja kivisen tien, jonka lopputuloksesta ei ole mitään takuita.
Ja millaista apua nämä vaikeuksissa olevat perheet sitten odottavat? Että joku tulee ne pyykit laittamaan sinne koneeseen ja syöttämään ja pukemaan lapset, heidät itsensäkin. Siivoamaan ja hoitamaan arjen. Hoitamaan heidän mielenterveyden ja kaikki asiat kuntoon. Kaikki lähtee itsestä kuitenkin loppuviimeksi ja täytyisi ylipäätään miettiä, millaisiin olosuhteisiin niitä lapsia tehdään, joskus lukuisiakin.
Miksi minä itse perheineni olen pärjännyt ja jaksanut, lapset kun syntyivät muutimme aivan toisella puolelle Suomea, yhtään tuttua ei paikkakunnalla ollut, työn perässä sen teimme. Neljässä vuodessa sain kolme lasta, mies teki vuorotyötä ja minä selvisin silti yksin vauvoista yövalvomisineen kaikkineen, ilman pienintäkään ulkopuolista apua. Miestä en hennonut rasittaa, kun teki muutenkin vähillä unilla vuorotyötä. Nyt lapset ovat koulussa ja kukaan heistä ei vieläkään ole ollut yhtään yötä poissa luotamme, koko perheellä ollaan aina yhdessä oltu. Hoidossa he eivät ole koskaan olleet. Ja nyt hoidamme vielä näitä kaltoinkohdeltuja laiminlyötyjä lapsia omiemme lisäksi. Miksi jaksaminen on ollut itsestä kiinni? Olemme jaksaneet silti. Minun on valitettavasti vaikea ymmärtää, että näille perheille pitäisi antaa kaikki mahdollinen apu ja joskus kyllä on tuntunut, että elämä muutenkin läpeensä on kaikkien muiden syytä monine ongelmineen. Jokainen kuitenkin itse ne lapsensa on tehnyt, ei ole yhteiskunnan velvoite sitten hoitaa ja huolehtia heistä. Lasten tekeminen on oma valinta.
Soisin kovasti, että rouva varatuomarikin tutustuisi ruohonjuuritasolla perhetyöntekijöiden ja näiden huostaanotettujen lasten arkeen. Näkökulma laajentuisi huomattavasti.
Minä luulen, että sosiaalivirkailijoiden asiakkaaksi joutunut ihminen uupuu ja pelkää niin että sen seurauksena lapsetkin traumatisoituvat jo avohuollossa. Minusta pitää ehdottomasti pistää koko sosiaalitoimen avohuolto uusiksi, siten, ettei ihmiset joudu elämään lasten menettämisen pelossa kuukausikaupalla, kuten avohuollossa joutuvat. Ja mitään typeriä perhetyöntekijöitä ei tarvitse koteihinsa päästää kutsumatta. Ne jotka haluaa jonkun sohvalleen istuskelemaan, voi tilata sellaisen itse.
Sosiaalisektorimme on rakennettu neuvostoihanteiden aikana ja koulutus on sen mukaista.
et minusta tuntuu, että me sijarit puhumme aivan eri asiasta, kuin mihin tämä Leeni Ikonen on törmännyt.
Häneltä hakevat apua juuri ne vanhemmat, joilta on lapset viety erittäin kyseenalaisin perustein, kuten hän sanoikin, hyvin usein esim. lapsen kouluongelmien vuoksi.
Olemme saaneet tälläkin palstalla lukea näistä surullisista tapauksista, mitä tämä varpu on tuottanut.
Opettajien kyvyttömyys hoitaa työtään kunnolla sälytetäänkin vanhempien syyksi jne.
Näitä tapauksia on siis tullut huolestuttavan paljon.
Sellaisia lapsia ei yleensä edes sij.perheisiin sijoiteta, vaan näihin kalliisiin isompiin yksiköihin, joissa ei kukaan kyseenalaista huostan syytä.
Uskon, ettei Leeni Ikonenkaan mitenkään kritisoi näitä tapauksia, joita me työssämme joudumme kohtaamaan. Meidän lasten vanhemmat ymmärtävät jollain tasolla itsekin ongelmien olemassa olon ja oman osuutensa niihin, vaikka muodon vuoksi vastaan hangottelisivatkin.
Lastensuojelussa on just todella iso ristiriita siinä, että toisia lapsia huostataan ilman todellista tarvetta, kun samaan aikaan todellisessa tarpeessa olevat joutuvat kärsimään helvettiä, eikä ketään jaksa kiinnostaa.
Tähän isoon ristiriitaan pitäisi pikaisesti puuttua.
Kaikkihan on sossujen ammattitaidosta ja halusta kiinni.
He ovat avainasemassa. Millä heidät saisi kaikissa kunnissa toimimaan lakien mukaan ja keskittymään vain niihin todellisiin avuntarvitsijoihin.
Monesti tuntuu, että sossuilla on tavallaan suosikkeja näissä ongelma perheissä, siis ne vanhemmat ovat heidän erityissuojeluksessaan, et katsotaan läpi sormien kaikessa.
Onko kysymys sitten siitä, että pelkäävät niitä möykkääviä vanhempia, eivätkä uskalla puuttua, vai mistä.
Liikaa kyllä usein "ymmärtävät" lasten kustannuksella.
Näissä on niin monta eri tapausta, ettei voi mitenkään yleistää.
Varmasti kaikki myöntävät, että todellista puuttumisen tarvetta on, mutta se väärä varpu on saanut myös liikaa pahaa aikaan.
Ei voi kääntää selkää näille väärille puuttumisille vain sillä, että niihin todellisiin ei puututa ajoissa.
vielä, että perhetyöntekijä ei tarkoita meitä perhehoitajia, vaan niitä avohuollon tukitoimina tarjottavia henkilöitä, jotka menevät ihmisten koteihin istuskelemaan ja kahvittelemaan, tekemään huomioita, jotka ovat aina ylennsä negatiivisia.
Koko perhe tarvitsee apua lasten pahoinvoinnissa
Varhainen puuttuminen ja ennaltaehkäisy olisivat paras lääke myös lasten ja nuorten pahoinvoinnin lievittämiseen, peruspalveluministeri Paula Risikko korostaa.
- On kovin kummallista, että kunnilla on varaa huostaanottoihin, mutta ennaltaehkäisyyn rahaa ei löydy.
Huostaanottojen määrän kasvu on Risikon mielestä huolestuttavaa inhimillisten kärsimysten lisäksi myös taloudelliselta kannalta.
- Epäilen, että kovin moni valtuutettu ei tiedä, kuinka paljon yksi huostaanotto hänen kunnassaan maksaa. Keskimäärin kustannukset ovat 35 000 euroa, jopa 70 000 euroa vuodessa.
Jokaisessa kunnassa on jatkossa laadittava suunnitelma lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Risikko uskoo, että valtuustojen hyväksyttäväksi menevä suunnitelma parantaa palveluja.
- Lasten ja perheiden auttaminen edellyttää viranomaisten välisten yhteistyön lisäämistä. Myös lapsille ja nuorille suunnattuja avohuollon palveluja on vahvistettava.
Risikko muistuttaa, että palveluja tulisi suunnata nykyistä enemmän koko perheelle.
- Esimerkiksi lapsiperheiden kotipalvelu on kadonnut kunnista lähes kokonaan.
Risikko ei allekirjoita väitteitä, joiden mukaan valtio ei olisi osallistunut riittävästi nuorten ja lasten hyvinvoinnin edistämiseen. Hänen mukaansa esimerkiksi vuosina 2002 ja 2003 tähän tarkoitukseen suunnattuja varoja lisättiin kymmenillä miljoonilla euroilla.
Vuosikymmenen alkuun verrattuna kunnat saavat lisärahaa lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseen 170 miljoonaa euroa vuodessa, Risikko laskee.
- Sen sijaan meillä ei ole tarkkaa tietoa rahojen käytöstä. Vuoden alusta toimintansa aloittava Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (Stakesin ja Kansanterveyslaitoksen tilalle perustettava organisaatio) alkaa kerätä tästä systemaattista tietoa.
1. HUOSTAANOTON TARPEEN ARVIOINTI
Yksi vaikeimmin ratkaistavia kysymyksiä lastensuojelun sosiaalityössä on, milloin huostaanottoon
tulee ryhtyä ja miten arvioidaan tarvetta huostaanottoon. Työryhmässä keskusteltiin
johtava sosiaalityöntekijä Raija Kanniston esityksen pohjalta huostaanoton tarpeen
arviointiin vaikuttavista monista subjektiivisista ja rakenteellisista tekijöistä, jotka aiheuttavat
kirjavuutta huostaanottokäytäntöihin. Raija Kanniston mukaan huostaanoton tarvetta
arvioitaessa (laissa mainittujen perusteiden lisäksi) joudutaan pohtimaan ainakin seuraavia
tekijöitä:
1. Oikea-aikaisuus
• mikä on oikea kohta lapsen elämässä, jotta huostaanottoa ei tehdä liian myöhään,
mutta ei toisaalta hätiköiden liian varhain, jos tilanne olisi vielä muilla keinoin autettavissa?
• miten pystyä arvioimaan, milloin avohuollon keinot eivät enää riitä, milloin asiakkaan
motivaatio ei ole riittävä, ovatko ongelmat ohimeneviä, ajoittain toistuvia vai
jatkuvia
2. Lapsen etu
• mietittävä ja tiedostettava, mitä tekijöitä kukin työntekijä tai työyhteisö pitää tärkeinä
tätä arvioitaessa
• tässä kohdin tulisi arvioida sijoituksen merkitystä lapsen elämälle eli tuleeko suunniteltu
sijoitus palvelemaan lapsen tarpeita – usein ajatellaan vain niitä kaikkia ongelmatilanteita,
mistä lapsi otetaan pois sijoituksen myötä, mutta aina ei ole tarjolla
parempaakaan vaihtoehtoa!
• lapsen oireilu ei saa olla se tekijä, jota odotetaan ennen kuin ryhdytään huostaanottoon,
ei myöskään lastensuojeluilmoitusten määrä, koska tässä sattuma vaikuttaa
paljon
3. Mikä on normaalia tai mikä poikkeavaa käyttäytymistä?
• miten arviointiin vaikuttavat esim. kunta tai seutu (Itä- Suomi, Pohjois-Suomi, pääkaupunkiseutu),
jossa asutaan tai työntekijän henkilökohtaiset näkemykset
• millainen poikkeavuus tai kodin puutteellisuus on sallittavaa, mikä huolestuttavaa,
mikä johtaa huostaanottoon?
4. Kunnan palvelurakenteen vaikutus huostaanottopäätökseen
• jos kunnassa ei ole määrällisesti riittäviä tai laadultaan sopivia avohuollon palveluja,
voidaan huostaanottoon päätyä helpommin kuin jossain toisessa kunnassa – työntekijä
voi valita auttamiskeinoja/ palveluita vain siitä, mitä on tosiasiassa tarjolla
• kunnissa erilaisia työskentelytapoja ja -traditioita, työntekijät eri tavalla työllistettyjä
(kiireinen sosiaalityöntekijä ei ehdi paneutua tarpeeksi lapsen ja perheen ongelmiin
ja auttamismahdollisuuksiin eikä luoda luottamuksellista suhdetta)
• kunnan taloudellinen tilanne tai päättäjien suorittama ohjailu talouden näkökulmasta
• moniammatillisen yhteistyön tarjoama apu ja tuki tai sitten mahdollisesti painostus
ja vaatimukset toimenpiteistä.
5. Nuoren/ vanhemman suhtautuminen huostaanottoon
• jos nuori tai vanhempi pyytää sijoitusta tai ainakin suhtautuu siihen myönteisesti, on
kynnys huostaanottoon ryhtymiselle todennäköisesti matalampi kuin jos toinen tai
molemmat tahot vastustavat
• tilanteessa, jossa vanhempi kieltää kaikki huolen aiheet, joita sosiaalityöntekijä tuo
esiin eikä lähde mihinkään yhteistyöhön sosiaalitoimen kanssa ja jos ei muualtakaan
tule vahvistusta huolille, jää asia usein roikkumaan tai odottamaan tilanteen
kriisiytymistä
Mikä auttaa löytämään oikeita vastauksia em. kysymyksiin?
• parityö tai moniammatillinen työskentely, koska joka vaiheessa joudutaan tekemään
työntekijän/ työntekijöiden henkilökohtaisia arvioita
• huostaanottoon päätymisessä ei ole ratkaisevaa mikään yksittäinen teko tai puute,
vaan eri tekijöiden muodostama kokonaisuus ja niiden vaikutus lapseen
• työntekijöiden ammatillinen kokemus lastensuojelusta sekä yleinen elämänkokemus
• arvio siitä, että lapsi/ perhe ei ole enää riittävästi autettavissa avohuollon keinoin
• arvio siitä, että sijaishuoltoon sijoittaminen tuo sellaista antia lapsen elämään, että
se voittaa sen, että lapsi joudutaan ottamaan pois hänelle läheisten ihmisten luota
ja tutusta ympäristöstä
Muuta huomioitavaa:
• työntekijän on tärkeä sekä havaita että kirjata dokumentointiin myös vanhempien
voimavaroja, vahvuuksia ja yleensä positiivisia seikkoja
• lastensuojelun dokumentoinnissa tai muun kirjallisen materiaalin hankinnassa ei tulisi
käyttää näyttö-sanaa, koska se viittaa poliisin toimintaan ja rikoksiin
• jos asiakkaan tilanteessa ei auttamisyrityksistä huolimatta tapahdu muutosta, miten
se tulkitaan? Onko syy asiakkaan riittämättömässä motivaatiossa tai muuttumishaluttomuudessa
vai voiko olla kyseessä myös auttajassa tai auttamisjärjestelmässä
olevat puutteet? Keinot eivät ole oikeita tai hyvää suhdetta ei synny auttajan ja autettavan
välille?"
Vaihtelevuus huostaanottokäytännöissä on myös todennettu Annina Myllärniemi (2005)
selvityksessä pääkaupunkiseudun huostaanottojen kriteereistä ja huostaanottokäytännöistä:
http://www.socca.fi/aineistot/huoskriteerit.htm. Myllärniemen selvitystyö osoitti, että lastensuojelun
paikalliset toimintakulttuurit, rakenteiden epämääräisyys, avohuollon puutteellinen
resursointi sekä työprosessien ja eri sijoituspykälien perusteiden määrittelemättömyys
heijastuvat sijoituspykälien käytössä. Myllärniemi (2005, 57) toteaakin selvityksessään:
”Tällä hetkellä puuttuu ohjeistus siitä, millä tavalla lapsen etua vaarantavia kehityksellisiä
riskitekijöitä pitäisi seurata, selvittää, arvioida ja määritellä. Sijoitusten kriteerien
vaihtelut kertovat siitä, että lapsen edun tulkinta voi johtaa erilaisiin johtopäätöksiin saman
lain tulkinnan pohjalta." "Sijoituksen tarpeen arviointi on lastensuojeluprosessissa kriittinen
vaihe, jonka arviointiin ja mallintamiseen tarvitaan jatkossa kehittämispanostusta." Annina
Myllärniemi sanoo selvityksensä pääkaupunkiseudun lastensuojelun huostaanottojen kriteereistä
osoittavan, ettei huostaanottojen kriteereistä vallitse yhdenmukaista kehitystä.
Sven Hessle (1984) on kysynyt kriittisessä kirjoituksessaan, miten voi estää sen, ettei yhteiskunnan
tekemää huostaanottoa tehtäisi sattuman, moralismin tai silmälappujen pohjalta.
Vaikuttaa siltä, että sattuma ja moralismi voivat todella liittyä huostaanottotilanteeseen
Sattuma siten, että on todella sattuma, minkälainen sosiaalityöntekijä minkäkinlaisessa
kunnassa ja työpaikkakulttuurissa lapsen edun määrittää. Moralismi siten, että sosiaalityöntekijän
omien arvojen ja ideologioiden lisäksi määritykseen liittyy lain, hallinnon ja työpaikkakulttuurin
välittämät ideologiat.
Huostaanottoa pohtiva sosiaalityöntekijä voi siis olla monenlaisten ristiriitaisten näkemysten
ja odotusten paineessa. Edellä mainittujen tekijöiden lisäksi asiaan voivat vaikuttaa
hallinnon taholta tulevat taloudelliset paineet ja työpaikkakulttuuriin liittyvät tekijät; yksiköissä
voi olla olemassa erilaisia "oikeita" tapoja toimia huostaanottoon ryhtymisessä.
(Hessle 1984) Huostaanoton tarpeen arviointiin voivat lisäksi vaikuttaa kunnan palvelurakenne
(esim. sopivia avohuollon tukitoimia on tarjolla eri tavalla eri kunnissa) ja vanhempien
tai nuorten suhtautuminen huostaanottoon (vastustus/suostumus) ym. monet työntekijään,
työ- ja asuinyhteisöön liittyvät subjektiiviset tekijät.
Päivi Sinko (2005, 33) (Lastensuojelun kehittämisohjelma, STM) kirjoittaa substanssiryhmän
raportissa: "Voinee kuvitella, että jos lastensuojelutyön suunnitelmallisuutta ja johdonmukaisuutta
saadaan lisättyä, rajankäynti avohuollon ja huostaanoton välillä helpottuu.
Työn seuranta helpottuu, jos asiakassuunnitelmat lopultakin otetaan käyttöön ja voidaan
systemaattisesti arvioida työhön käytetyt keinot ja niiden hyöty. Epämääräisestä seurailevasta
työotteesta tai "odotetaan, että tilanne kriisiytyy" -otteesta luopuminen ja tilanteen
jatkuva arviointi helpottanevat päätöksentekoa sen suhteen, milloin tukitoimet eivät ole
tuottaneet riittävää tulosta ja milloin on syytä ryhtyä huostaanoton valmisteluun.
Leena Raitasaari (1991) kirjoittaa pro gradu -tutkielmassaan Lapsen etu huostaanottotilanteessa:
"kannanotto pyrkimykseen ajaa lapsen etua tukeutumalla objektiivisesti yksinkertaisiin
ja valikoitaviin mittareihin on, että absoluuttista huostaanottopistettä eli tilaa, jossa
ennalta määriteltyjen kriteerien avulla pystyttäisiin paikantamaan huostaanoton tarve, ei
ole eikä tule etsiäkään. Lähteiksi on tässä yhteydessä mainittu Bardy 1986, 440; ks. myös
Hessle 1984.
Raitasaari (1991) on pro gradu -työssään etsinyt "viisasten kiveä" lastensuojelututkimuksesta
vastaukseksi kysymykseen: milloin ryhtyä huostaanottoon. Tutkimuksista hän ei
kuitenkaan vastausta löytänyt; tutkimustulokset vaihtelevat ja Raitasaari päätyykin toteamaan:
"Tutkimustulosten samoin kuin lain läpikäyminen ei osoita, mikä olisi yleensä paras
tai huonoin vaihtoehto. Sosiaalityöntekijällä on syytä luottaa määrityksentekokykyynsä.
Lastensuojelussa ei ole sosiaalityöntekijää kummempia asiantuntijoita tarjolla. Kuitenkaan
ei saa unohtaa, että yhteistyö työtovereiden ja asiantuntijoiden kanssa sekä lasta ja perhedynamiikkaa
koskevien lisätietojen hankkiminen tuovat apua paineenalaiseen työskentelyyn"
(Raitasaari 1991, 68).
Huostaanoton tarpeen arviointia on mallinnettu Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen
alueella. Mallin on laatinut sosiaalityöntekijä Kati Aikio-Mustonen Sodankylän
kunnasta. Malli löytyy verkosta Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen verkkosivuilta.
(www.poske.fi) jossa lastensuojelun sosiaalityötä on mallinnettu laatimalla kuvaus
kolmesta työprosessista:
1. Lastensuojelun avohuollon tukityöskentelyn seudullinen yhteistyöprosessi
2. Avohuollon perhekuntoutusprosessi
3. Sijaishuollon valmisteluprosessi
Sijaishuollon valmisteluprosessi sisältää kuvauksen:
• Tarvitaanko avohuollon tukitoimia, riittävätkö ne (lsl 12–14 §)
• Täytyykö lapsi huostaanottaa, onko sille edellytyksiä
• Miten valmistelen huostaanottoa? Mitä dokumentteja tarvitaan?
• Miten valmistelen sijaishuoltoa?
• Mistä saan tukea ja neuvoja?
Kati Aikio-Mustonen, Lea Lahtela ja Marja-Sisko Tallavaara kuvaavat työskentelyprosessia:
"Aloitimme lastensuojeluprosessien mallintamisen lähtemällä liikkeelle yksittäisten
asiakastapausten purkamisesta. Sosiaalityön ydinprosessit (kriittiset kohdat) erottuivat,
kun asiakastapausten perusteella etsittiin kustakin työvaiheesta sosiaalityöstä yhteneväisiä
ja erottelevia piirteitä ja ne yhdistettiin suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Samalla tarkentui
myös kuva asiakasprosessin eri vaiheista. Olennaisen tärkeää mallintamisprosessissa on
ollut se, että mallinnustyötä on tehnyt useampi sosiaalityöntekijä. Mallinnuksesta voi olla
hyötyä sosiaalityöntekijälle, joka yksin tai yhdessä työryhmänsä kanssa pohtii sitä, miten
toimia lastensuojelutilanteessa."
Malli etenee suurempien kysymysten kautta yksityiskohtaisempiin kysymyksiin eli malli
tarkentuu Sodankylän malliksi, mitä syvemmälle siinä mennään. Mallintamisohjelman käytöstä
asiakastapausten yksityiskohtaiseen kuvailemiseen voisivat hyötyä myös jotkut asiakkaat.
Asiakas saisi havainnollista tietoa, mitä tarkoittaa lastensuojelun asiakkaana oleminen
missäkin tilanteessa. Asiakkaalla on oikeus tietää, mitä sosiaalityöntekijän päässä
liikkuu tai minkälaisia kysymyksiä sosiaalityöntekijä pohtii kussakin prosessin eri vaiheessa.
Hyvä sosiaalityö sijaishuollon valmisteluprosessissa tarkoittaa lastensuojelun juridiikan
hyvää hallitsemista. Lastensuojelun lainsäädäntöä kuvaavia teoksia on olemassa useita.
Niissä luonnollisesti keskitytään asioiden tarkasteluun juridiikan näkökulmasta ja olennaiset
kysymykset sosiaalityöstä jäävät piiloon. Työn alkaessa mallin tekijöillä oli kiusaus tehdä
mallista pelkkä juridinen malli, mutta toisaalta iso haaste oli etsiä pykälien viidakosta se
sosiaalityön osuus, jolla kuitenkin on tärkein rooli lastensuojelulain soveltamisessa. Käytännön
työssä tilanne voikin olla se, että sosiaalityöntekijä joutuu lasta suojellakseen keksimään
sen pykälän, jota soveltaa, koska valmista kaavaa ei ole ja arviointiprosessin
käynnistäminen ja sen lopputulos, jos mitkä ovat sosiaalityötä. Arviointiprosessin käynnistäminen
ja sen lopputulos ovat nimenomaan sosiaalityötä, vaikka juridiikka korostuu prosessin
aikana.
Mallia laatiessaan tekijät yllättyivät myös huomatessaan, miten suuri osa lastensuojelutyön
sisällöstä on pelkkää arviointia. Jokaiseen prosessin työvaiheeseen (ongelman määrittely,
toimintastrategian laatiminen, työn toteutus ja loppuarviointi) liittyy väistämättä jatkuva arviointi
ja kokonaistilannetta on arvioitava koko ajan.
Työn tarkoituksena oli mallintaa nimenomaan sijaishuollon valmisteluprosessia, mutta siinä
on purettu auki myös lastensuojelun avohuollon vaihe melko tarkasti. Lastensuojelun
avohuollon tukitoimien arviointi on yksi kolmesta arviointikriteeristä huostaanoton ja sijaishuollon
arvioinnissa. Huostaanottoa ei voida tehdä ilman arviointia avohuollon tukitoimien
riittävyydestä, mahdollisuudesta ja tarkoituksenmukaisuudesta. Lisäksi tutkimusten mukaan
useimpia huostaanottopäätöksiä edeltää jonkin mittainen avohuollon tukitoimien
käyttö. Tärkeää onkin miettiä, onko avohuollon tukitoimien tarjonta kunnassa sellaista, mitä
perheet tänä päivänä tarvitsevat ja tarvitaanko vielä joitakin muita tukimuotoja.Tämä voisi olla kysymys, johon lapset ja perheet itse parhaiten tietävät vastauksen. Lastensuojelutyön
työprosessien mallintaminen on erinomainen alku lastensuojelun sosiaalityön kehittämiselle
sekä paikallisesti että valtakunnallisesti.
Moniammatillinen, yhteinen arviointi huostaanoton perusteista toteuttaa parhaiten lapsen
etua varsinkin tilanteissa, joissa asiaan liittyy ristiriitoja tai näkemyseroja tai työntekijä on
muutoin ratkaisusta epävarma ja hakee tukea arviointiinsa. Huostaanoton tarkoituksena ei
ole pelkästään lapsen saaminen pois vahingoittavista olosuhteista, vaan myös lapsen tarpeisiin
vastaavan sijaishuoltopaikan löytyminen. Huostaanoton tarvetta arvioitaessa vaaditaan
taitoa tarkastella paitsi yksityiskohtia myös niiden muodostamaa kokonaisuutta, jonka
perusteella päätös huostaanottoon ryhtymisestä viime kädessä tehdään.
1.1 Huostaanoton edellytykset
Huostaanoton edellytykset on ilmaistu lastensuojelulain 16§:ssä kolmella relatiivi lauseella
(jos, jos ja jos). Huostaanottoon voidaan ryhtyä vain, kun kaikki kolme edellytystä täyttyvät
yhtä aikaa. Ehtojen täyttyessä on aina myös ryhdyttävä lapsen huostaanottoon. (Helminen
& Mikkola 1994, 151)
"Velvollisuus huostaanottoon ja sijaishuollon järjestämiseen. Sosiaalilautakunnan on otettava
lapsi huostaan ja järjestettävä hänelle sijaishuolto, jos puutteet lapsen huolenpidossa
tai muut kodin olosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä tai kehitystä taikka
jos lapsi vaarantaa vakavasti terveyttään tai kehitystään käyttämällä päihteitä, tekemällä
muun kuin vähäisenä pidettävän rikollisen teon tai muulla niihin rinnastettavalla käyttäytymisellään,
jos 4 luvussa tarkoitetut toimet eivät ole tarkoituksen mukaisia taikka jos ne
ovat osoittautuneet riittämättömiksi, ja jos sijaishuollon arvioidaan olevan lapsen edun mukaista."
(LSL 16§)
Huostaanottopäätös on perusteltava. Perusteluissa on kiinnitettävä huomiota kaikkiin
huostaanottoperusteihin sekä pystyttävä näyttämään näiden kaikkien huostaanotto perusteiden
olemassaolo.
Lapsen huostaanottoa koskevassa päätöksessä on siten kuvattava ja yksilöitävä, mitkä
ovat ne puutteet huolenpidossa, jotka aiheuttavat vakavaa vaaraa lapsen terveydelle tai
kehitykselle. On siis selvitettävä, mitkä nämä puutteet ovat, miten ne ovat aiheutuneet,
miten niitä on mahdollisesti yritetty poistaa tai ehkäistä sekä, mitä nämä puutteet merkitsevät
lapsen terveydelle tai kehitykselle. Samalla tavalla on kuvattava kodin olosuhteet ja
olosuhteiden vaikutus lapsen terveyteen tai kehitykseen.
Tämän jälkeen on selvitettävä, miten puutteet huolenpidossa tai kodin olosuhteet aiheuttavat
vaaraa lapsen terveydelle tai kehitykselle. Selvitettäväksi tulee myös, mitkä ovat lapsen
oireet sekä näiden oireiden tai käyttäytymisen syy-yhteys huolenpidon puutteisiin tai
puutteellisiin kodin olosuhteisiin. Kysymys on siten aina faktamateriaalin keräämisestä, ei
sosiaalityöntekijöiden mielipiteestä. Asiakirjoissa tulee selkeästi ilmetä, minkälaiset kodin
olosuhteet ovat tai minkälaiset puutteet huolenpidossa on voitu havaita. Samalla lailla
asiakirjojen perusteella tulee pystyä näyttämään vakavan vaaran uhka lapsen terveydelle
tai kehitykselle.
9
Mikäli huostaanoton perusteena on ollut lapsen oma kehitys (päihteiden käyttö, rikoskierre
tai muu näihin rinnastettava menettely) on päätöksessä kuvattava nämä seikat. Päätöksestä
on käytävä ilmi, minkälaisia päihteitä, rikoksia tai minkälaisella muulla omalla käytöksellään
tai menettelyllään lapsi vaarantaa terveyttään tai kehitystään ja miten tämä on
vaikuttanut ja tulisi todennäköisesti jatkuessaan vaikuttamaan lapseen. Asiakirjoista tulee
ilmetä myös se, millä tavoin tähän käyttäytymiseen on pyritty vaikuttamaan, mitä keinoja
on käytetty ja mitä tuloksia asiassa on mahdollisesti saatu. (Räty 2004, 24–25)
Edellytysten selvittämisen tavoitteet ovat:
- lapsen kannalta: Varmistua siitä, että huostaanotto on se vaihtoehto, joka parhaiten
turvaa lapsen kehityksen. Mikä on lapsen oma toivomus? Haluaako hän pois kotoa?
Mikä muokkaa lapsen näkemyksiä?
- vanhempien kannalta: Varmistua siitä, että kaikki mahdollinen on tehty perheen tukemiseksi.
Mitä tukitoimia perhe itse toivoo? Olisiko käytettävissä vielä joitakin tuloksellisia
avohuollon tukitoimia? Millaisia vahvuuksia perheessä ja sen tukiverkoissa
on? Miten niitä on käytetty?
- työntekijän kannalta: Rohkeutta, taitoa ja resursseja puuttua vaikeaan tilanteeseen.
Onko huostaanottoa valmisteleva työpari saanut juridista apua, työnohjausta ja
konsultaatiota? Onko tarvittavat lausunnot ja/tai muu asiantuntija-apu saatu yhteistyötahoilta?
Onko asiaa riittävästi käsitelty lapsen ja huoltajien kanssa. (Taskinen
2003, 19)
1.2 Huostaanoton perusteista
Huostaanoton perusteita arvioitaessa tarkastellaan kodin olosuhteita ja/tai lapsen käyttäytymisen
vahingollisuutta hänelle itselleen ja muille. Kodin olosuhteet on ymmärrettävä laajasti;
niillä tarkoitetaan koko sitä lapsen elämänpiiriä, joka kuuluu huoltajan valvontaan ja
kasvatusvastuuseen. On myös muistettava, etteivät vanhempien tai muiden lasta hoitavien
henkilöiden elämän- tavat tai ominaisuudet sellaisenaan ole kuitenkaan syy huostaanottoon,
vaan arvio niiden vaikutuksesta lapseen, lapsen kasvuun ja kehitykseen. (Virta 1994)
Kodin olosuhteita arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota ainakin seuraaviin asioihin:
- huolehditaanko lapsen perushoidosta riittävästi
- miten vanhemmat kykenevät vuorovaikutukseen lapsen kanssa ja tukemaan lapsen
kasvua ja kehitystä
- onko lapsen kasvuympäristö riittävän turvallinen ja virikkeellinen (Taskinen 2003).
Lapsen omaan käyttäytymiseen perustuva huostaanoton kriteeri täyttyy silloin, kun lapsi
omalla käyttäytymisellään vakavasti vaarantaa terveyttään tai kehitystään. Lastensuojelulaissa
on tällaisena käyttäytymisenä mainittu erityisesti päihteet ja muu kuin vähäisenä
pidettävä rikollinen teko. Koulunkäynnin laiminlyönti ei yksin riitä täyttämään huostaanoton
tunnusmerkkejä. Mikäli koulunkäynnin laiminlyömiseen liittyy epäsosiaalista elämäntapaa,
huostaanoton peruste voi tältä osin täyttyä.
Psyykkisen häiriön kyseessä ollessa oikeana ratkaisuna voi myös olla kääntyminen terveyden-
huollon puoleen ja hoidon järjestäminen lapselle sitä kautta. Lapsen edun mukaista
ei aina ole huostaanotto ja sijaishuolto silloin, kun hän ensisijaisesti tarvitsisikin psykiatrista
hoitoa. On tietysti mahdollista, että tarvitaan sekä sijaishuoltoa että psykiatrista hoitoa.
Lastensuojelun avohuollossa pitäisikin olla enemmän psykologista ja psykiatrista asiantuntemusta
käytössä tällaisten tilanteiden arvioimiseksi.
Huostaanoton perusteita koskevaa tietoa ja ohjeistusta ei ole paljon. Liitteeseen (2) on
koottu tietoa huostaanoton perusteista käytettävissä olevia kirjallisia lähteitä hyödyntäen.
Kuvaavaa on, että huostaanottoon liittyvä kirjallisuus on juridispainotteista. Ainoa ohjeistus
on Stakesin opas aiheesta. Juridisen ja menettelyllisen opastamisen ja ohjeistamisen lisäksi
tarvittaisiin sosiaalityön sisäistä pohdintaa ja kysymyksenasetteluja. Esimerkiksi Virran
(1994) teos ”Selvitys lastensuojelulain soveltamiskäytännöistä" on kymmenen vuotta
vanha ja edelleen käytetty huostaanottotarpeen arvioinnin ohjekirjana. Yhteiskunnassa
tapahtuneet muutokset vaikuttavat eittämättä myös huostaanottotarpeen arviointiin ja onkin
tarpeellista arvioida, miten 2000-luvulla tätä kysymystä tulisi määritellä.
Lisää aiheesta:
Huostaanottotyöryhmän loppuraportti.pdf
http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/lastensuojelunkasiki rja/tuke/lastensuojelunkehittaminen/
Koska niin minullakin on. Sinun pitäisi olla huostavanhempi, koska niin minäkin olen. Tein itse sitä kolmivuorotyötä ja synnytin neljä lasta melkein päivälleen seitsemän vuoden aikana. Jokaisen lapsen välillä ja viimeisen jälkeen työelämään tekemään sitä kolminuorotyötä. Ihan itse. Jaoin lapsia kahteen hoitopaikkaan viimein, nuorin perheeseen ja kaksi päiväkotiin ja yksi meni kouluun. Ja polkupyöräpelillä tai potkukelkalla ajoittain. Yksi auto oli meillä ja miehen menot oli tärkeimmät, ei aina työajoja. Ei jäänyt nukkuma-aikaa siinä kuin pari tuntia itselle.
Tuohon seitemään vuoteen mahtuu muutto Suomen laidalta toiselle laidalle, vieraaseen ympäristöön ja uusiin työpaikkoihin. Puolen vuoden kuluttua muutosta katsoimme tontin ja rakensimme kahdestaan talon, kuuluu tuohon samaan seitsemän vuoden ajanjaksoon sekin. Meillä ei ollut isovanhempia apuna mitenkään, eikä ketään muutakaan. Ostettiin rakennukselle suurimmat betonimäärät, muuten minä pyöritin myllyä ja kannoin tiiliä. Lähdin eräänäkin iltana yhdeltätoista kantamaan seuraavan päivän tiilet miehelle valmiiksi, olin ihan viimeisilläni enkä kehdannut päivänvalossa kantaa sitä määrää. Iltaisin kävin syöttämässä lapsille iltapuurot, pesin heidät ja luin iltasadun. Puin heidät lämpimästi ja he nukkuivat rakennuksella kun kotia rakennettiin. Aina oli tulokas mahassa tai rintaruokinnassa. Muun perheen ruoat pakkasin mukaan ja syötiin rakennuksella, eikä syöty eineksiä. Muistan vieläkin kun vaaittiin taloa ja siitä ei oikein sopinut kesken lähteä ja poika seisoi vieressäni vääntäen kakkaa vaippaan. Hän joutui odottamaan vähän, mutta yhteisymmärryksessä pojan kanssa saatiin tehdyksi molemmat asiat hyvään lopputulokseen. Kivaa aikaa se oli meille, ulkopuoliset eivät sulattaneet meidän yritteliäisyyttämme.
Minulla oli lapset hoidettuna. Muuta ei elämään kyllä sopinut. Kun olen kertonut miten meillä elettiin ja kaikki pyritään tekemään itse, minulle on sanottu että minä puhun omiani ja että tarvitsen apua lasten kasvatukseen kuulema ja mitä en suostu ottamaan vastaan ja minun pitäisi mennä mielenterveystoimistoon. Tämä on huostan perusteena ollut. En ole mennyt ja nyt asiani ovat kääntyneet parempaan, muuta kotia ei enää ole.
en on pelännyt lasten huostaanottoa, koska omatuntoni on puhdas, päinvastoin tulijoita olisi enemmän kuin kotiimme voidaan ottaa? Jään pohtimaan, että jos noin perusteeton huostaanotto on, niin eipä olis monellakaan rakentajaperheellä tässä naapurustossa lapsia enää. Onneksi tuo ei ole yleistä ja jos odotat että minultakin lapset vietäisiin, niin sitten olis lisäksi taas yksi sijaisperhe vähemmän, joten menetys olisi moninkertainen. Se ken toiselle kuoppaa kaivaa, siihen itse lankeaa. Itse en tiedä sinun taustoja ja lastesikaan, joten en voi syytellä ketään, mutta sitä en voi käsittää että toivot toistenkin menettävän lapset. Hyvä mieli vai mitä? Keskittyisit vain saamaan omasi takaisin. Ja elämäsi raiteilleen.
kaivamaasi kuoppaan sitten. Jos huomasit, niin en toivonut mitään vaan totesin, että samassa tilanteessa ja minulta on huostattu. Yhdenvertaisuudenlain mukaan sinultakin pitäisi lapset olla huostassa.
Elämäni takaisin raiteilleen saattaminen on puhtaasti huostaanottajien tehtävä, ei minun ollenkaan. Olen kylläkin vaateeni esittänyt, kunhan nyt märehtivät. Odottelen niiltä viisaammilta tekojensa korjaamista. On minulla hyvä mieli, ei kyllä käy sitä kieltäminen. Varsinkin sen takia, etten koskaan hyväksynyt sitä mitä minulta vaadittiin. Lapseni ovat ihmeen sitoutuneita minuun kaikesta kokemastaan huolimatta vaikka osin jo täysi-ikäisiä. He käyttäytyvät kuin erossa ei olisi oltukaan. Ja tietysti minulle on ilonpäivä aina kuullessani vaikkapa lautakunnan jäsenten lasten vaikeuksista. Odotitko jotain muuta sellaisen nöyryyttämisen jälkeen mitä olen saanut kestää. Ja kyllä elämä sinullekin vielä antaa vaikeuksia, yhdelle yhtä ja toiselle toista että kupit pysyy tasoissa.
Mutta siksi meillä on Suomessa jonkinlainen ja jonkintasoinen laissa säädetty sosiaalihuolto lakeineen kaikkineen niin että
se ken elämässään väsyy ja uupuu
saisi siltä juuri sitä varten palkatulta viranomaiselta sitä apua, tukea elämäänsä ja tilanteeseensa.
Aina on ollut eukkoja ja ämmiä, jotka ovat vetäneet hevosen reenkin perässään tukkineen päivineen
ja sitten on niitä, jotka eivät ole risujakaan elämässään jaksaneet kantaa eivätkä edes katkoa.
Niin on ihminen erilainen, onneksi. Erilaisuudesta se elämän inhimillisyys rakentuu, ihmisten erilaisuudesta.
Mutta se, että taivastellaan näitä traumatisoituja ja traumaattisia lapsia
jotka tulevat "ammattitaitoisten" lastensuojeluviranomaisten käsistä ja käsittelyistä
kertoo kyllä näistä lastensuojelun ammattilaisista todellakin enemmän kuin tuhat sanaa!
Lastensuojeluviranomaisten ammattitaidottomuudesta, kyvystä nähdä mitä ja minkälaista apua ja tukea itsekukin lapsiperhe joutuessaan tai päästesään lastensuojelun asiakasperheeksi
eri puolilla maatamme "AVOHUOLLON TUKITOIMINA" saa!
Paskaa on saanut pidemmän aikaa lastensuojeluviranomaisilta ja pyytämättä
ja perhetyöntekijät ovat tätä suurinta .... mitä tässä maassa lastensuojelun nimissä ja avohuollon tukitoimina lapsiperheisiin tätä nykyä lähetetään.
Jos lapsella on esimerkiksi terveydenhuollon palveluiden tarve, koulunkäyntivaikeuksia esimerkiksi koulumaailmasta johtuen
taikka jos päihdeperheeseen ei anneta sitä maksusitoumusta, mikä saattaisi ratkaista esimerkiksi alkoholia väärinkäyttävän perheen tilanteen
niin mitä hemmettiä esimerkiksi edellä mainitunlaisissa perheissä istuksii päivästä toiseen ja viikosta toiseen se mitään tekemätön, kahvia litkivä perhetyöntekijä ja AVOHUOLLON tukitoimena ja raapustamassa virallisiin asiakirjoihin näitä omia mielipiteitään ja ammattitaidottomiakin arvioitaan eri alojen ammattilaisten apua, tukea, hoitoa, kuntoutusta, lääkitystä, jne tarvitsevista ihmisistä!
Tässä maassa on monia eri lakeja, joita joka päivä ja räikeästi rikotaan eri viranomaisten taholta ja toimesta.
Ja kuka näiden viranomaislainrikkojien maksumieheksi tässä maassa joutuukaan.
Lapsi, nuori ja heidän perheensä.
Niin se vain valitettavasti tässä maassa on ja aina vaan yhä enenevässä määrin.
Jos joku jaksaa ja vaikka sen hevosenkin,
niin kaikki eivät todellakaan jaksa
ja siinä kohden on lainsäädäntömme tarkoituksena tulla lapsien, nuorten ja heidän perheidensä avuksi ja tueksi. Piste.
Jokaista perhettä tulisi kunnioittaa sellaisena kuin se on ja antaa räätälöity apu tarvittaessa. Näillä perhetyöntekijöillä saattaa olla työkalu heidän oma persoonansa viallinen ja saavat aikaan pahaa hyvän sijasta. Saattaa työntekijä olla vaikka mikä hampuusi ja yleinen nainen abortit takanaan tai järkevä ja luotettava persoona. Ihmissuhdetyössä heidän oman elämän hallinnalla on merkitys, vaikka pärjäisi liukuhihnatyössä sama henkilö kuinka kiitettävästi tahansa.
ja siltikään ei ole olemassa mitään takuuta siitä,
että näitä perheisiin lähetettäviä korvapalvelijoita, istuksijoita
olisi siunattu edes sosiaalialan peruskoulutuksella. Kaikkien perhetyöntekijöiden kohdalla onko edes peruskoululla......!
Näitä psykologille kuuluvia ammattilaistehtäviä hoidetaan alan koulutuksen saaneiden psykologien avulla ja terveydenhuollossa.
Osan perhetyöntekijöiden (esiintyminen perheissä psykologina) toiminnan kohdallahan on kyseessä jo vähintäänkin viranomaisten harjoittamasta puoskaroinnista!
http://www.verkkoapila.fi/opencms/opencms/apila/news/articles/0494.html?view=newsday&d=20080903
Perheiden kriisien ja pahoinvoinnin lisääntyminen on saanut useat kunnat lisäämään lastensuojelun perhetyötä. Se apu ei kuitenkaan tavoita kaikkia perheitä. Jotkut kunnat tarjoavat kotiavun sijaan keskusteluapua. Bardyn mielestä tämä ei yksistään riitä, vaan työntekijöiden täytyy juttelun lisäksi tarttua myös tiskirättiin.
– Ei ole mitään järkeä lähettää perheisiin jotain pikkupsykologeja. Se on mielestäni statuskysymys. Koetaan, että konkreettinen työ on jotenkin ala-arvoisempaa, vaikka ei se niin ole.
Bardy olisi valmis uudistamaan tältä osin perhetyön koulutusta.
– Toivoisin sellaisia vanhanajan kodinhoitajia, jotka olivat riuskoja, arkijärkisiä, talousihmisiä -se on apua parhaimmillaan..........
___________________
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=674711
.............
Hän yritti kysellä apua neuvolan kautta, kahdestakin eri paikasta kolme kertaa.
Lopulta neuvolasta lähetettiin perhetyöntekijä. "Hän istui kaksi tuntia kylässä ja kartoitti tilannetta", kertoo Niemi.
Mikään käytännön apu ei kuitenkaan käyntiin kuulunut.
"Hän osoitti vain korvaansa, kun kysyin, mille tässä nyt aletaan. Hänen tehtävänsä oli pelkästään kuunnella ja kartoittaa."
Myöhemmin "kartoittaja" vielä soitti pari kertaa kertoakseen, että apua ei ikävä kyllä ollut saatavilla. "Emme me verovaroilla mitään seurapalvelua tarvitse", puuskahtaa Niemi vieläkin vihaisena. ..............
__________________
miksi lapsesi on huostassa tai pikemminkin miksi et niitä saanut takaisin. Oletko ajatellut jotain terapiaa itsellesi?
Saanko vielä kysyä minkä kuopan olen itselleni kaivanut? Senkö että otin sinunlaistesi vanhempien, jolta lapset otettu pois, teidän lapsia hoidettavakseni? Se onkin jo suuri synti, ainakin sinun mielestäsi ilmeisesti.
Ja vielä niistä vaikeuksista, kyllä niitä kaikilla on, minullakin on ollut erittäin vaikea lapsuus, oman vaikean synnynnäisen sairauden takia ja tiettyjen muidenkin seikkojen vuoksi. Jostain syystä niistäkin selvisin, sanoivat ihmeparantumiseksi. Mieheltäni molemmat vanhemmat kuolivat tapaturmaisesti hänen ollessaan alle kouluikäinen ja sai onnekseen kasvaa terveeksi aikuiseksi vieraassa perheessä, josta hän on ikuisesti kiitollinen. Toivo muille sitä kaikkea hyvää, mitä toivot itsellesi, niin olet oikealla tiellä. Tsemppiä.
perhetyössä välttämättä ollenkaan. Luulisi olevan parempi vaikka keittäjän koulutus kuin lähihoitaja. tekisi viikon ruuat yhtenä päivänä pakastimeen, siitähän olisi äidille huomattava apu. Keittäjän kaveriksi siivooja joka heittäisi tullessaan matot ulos ja kuuraisi lattiat. Enpä usko, että montaa kuukautta tarvitsisi käydä heidän yhtenä päivänä viikossa, kun perhe olisi jaloillaan.
Perhetyöntekijä tulee lapsiperheisiin istuksimaan, olemaan ja tekemään ns. kirjauksia lastensuojelun asiakasrekistereihin lapsiperheen elämästä ja elosta.
Perhetyöntekijä on olevinaan psykologi, mutta sitähän hän ei todellisuudessa eikä todellakaan ole.
Kodinhoitaja ei ole perhetyöntekijä.
Kodinhoitaja pitäisi voimassa olevan lain mukaan saada tarvittaessa maamme joka kunnasta ja sosiaalihuollosta,
jos lapsiperheessä on esimerkiksi sairautta, vammaa, uupumusta tms.
Kodinhoitajan toimenkuvaan kuuluvat normaalit lapsiperheen työt ruuanlaittoineen, siivouksineen, pyykinpesuineen jne ja lapsenhoitoineen.
Joskus maailmassa jopa navettatyöt olivat kodinhoitajan työtä lapsiperheeseen tullessa.
- On kovin kummallista, että kunnilla on varaa huostaanottoihin, mutta ennaltaehkäisyyn rahaa ei löydy.
Huostaanottojen määrän kasvu on Risikon mielestä huolestuttavaa inhimillisten kärsimysten lisäksi myös taloudelliselta kannalta.
- Epäilen, että kovin moni valtuutettu ei tiedä, kuinka paljon yksi huostaanotto hänen kunnassaan maksaa. Keskimäärin kustannukset ovat 35 000 euroa, jopa 70 000 euroa vuodessa.
- Lasten ja perheiden auttaminen edellyttää viranomaisten välisten yhteistyön lisäämistä. Myös lapsille ja nuorille suunnattuja avohuollon palveluja on vahvistettava.
Risikko muistuttaa, että palveluja tulisi suunnata nykyistä enemmän koko perheelle.
- Esimerkiksi lapsiperheiden kotipalvelu on kadonnut kunnista lähes kokonaan.
Risikko ei allekirjoita väitteitä, joiden mukaan valtio ei olisi osallistunut riittävästi nuorten ja lasten hyvinvoinnin edistämiseen. Hänen mukaansa esimerkiksi vuosina 2002 ja 2003 tähän tarkoitukseen suunnattuja varoja lisättiin kymmenillä miljoonilla euroilla.
Vuosikymmenen alkuun verrattuna kunnat saavat lisärahaa lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseen 170 miljoonaa euroa vuodessa, Risikko laskee.
- Sen sijaan meillä ei ole tarkkaa tietoa rahojen käytöstä. Vuoden alusta toimintansa aloittava Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (Stakesin ja Kansanterveyslaitoksen tilalle perustettava organisaatio) alkaa kerätä tästä systemaattista tietoa.