Meitä on kaksi samoista syistä sairaslomalle jäänyttä homehörhöä. Molemmilla tauti on edennyt samaa kaavaa: ensin oli ärsytysyskä joka sitten poistui ja tilalle tuli ärsyttävä sitkeä limaisuus. Siihen eivät lääkärit tunnu löytävän minkäänlaista apua. Molemmilla meistä lääkärit nostavat kädet pystyyn ja sanovat: kyllä se siitä, elimistö korjaa ja homeet eivät aiheuta mitään pysyvää. Nyt olemme siinä jamassa, että voimat taistella sairautta vastaan ovat menneet. Kun lääkärit eivät löydä helpotusta sairauteen heidän mielestä mielialalääkitys ja sairasloma hoitaa meidät kuntoon. Omasta mielestäni se on loputon suo, josta ei ole paluuta. Stressi käy jo uniin, pinna on kireällä ja jaksaminen on täysin nollassa. Oletteko te löytäneet pääkaupunkiseudulta fiksua lääkäriä tai oletteko keksineet keinot taistelussa limaa vastaan? Järkyttävää, että 2000 luvulla pitää netistä hakea apua, kun muualta sitä ei tunnu saavan. Olen kiitollinen jokaisesta hyvästä, järkevästä ja kannustavasta vastauksesta.
Auttakaa
nyt menee hermot
331476
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
kuuluivat sairauteeni silloin kun työpaikallani vielä kävin. Lima teki mm. atelektaasin keuhkoihini, koska hillitön yskiminenkään ei poistanut riittävästi limaa.
Mutta mitä avuksi, vaikea sanoa, sillä itselläni avuksi tuli viimein etätyöt. Mikään lääke, pitkät sairauslomat eivät lopettaneet oireilua ja sairastelua, sairauden pahenemista työpaikallani. Oireilu vaikeutui ja laajeni vain.
Joten paikka missä sairastuu tulisi EHDOTTOMASTI hoitaa, mutta mutta... mikä siellä työpaikalla meidät sairastuttaakaan? Miksei ne korjaukset aina auta, vai onko ongelma laajempi ja korjaukset liian heiveröisiä. TAI sairastuttaako meidät kuitenkin joku vielä tuntematon juttu, joka lannistaa immuunipuolustuksen ja pääsee jylläämään ja tuhoamaan elimistöämme.
Kostunut betoni haisi ns. sairassiivessä, kun vedet tulivat liityntäsaumasta sisään. Mitään kosteusvauriota ei tutkimuksen mukaan syntynyt, mutta olotilaan riitti hirvittävä kostuneen betonin löyhkäkin... tosin tuolla sairassiivessä en ollut terveenä yhtenäkään työpäivänä ja se siipi piti olla se paras paikka allargisille ja ammattitautiin sairastuneille. EI OLLUT!
Joten itselläni sairausloma, uusi ns. puhdas työpiste ei onnistunut. Työpaikkani korjaili kosteusvaurioita sieltä täältä ja mittausten jälkeen sisäilman piti olla parasta mahdollista. EI OLLUT, ei minulle.
Joten vaikea neuvoa toisia mitä tehdä, kun työpaikallani tehtiin kaikki se mitä neuvottiinkin tekemään. Tutkittiin, korjattiin, tutkittiin uudelleen ja todettiin puhataaksi, sijoitettiin uuteen ns. puhtaaseen työpisteeseen. Oli pitkät sairauslomat, tutkimukset, lääkkeet astmaan, keuhkosairauksiin, limaisuuden muuttamiseksi paremmin poistuvaan ... siihen määrättiin Erdopect, Spiriva, astmalääkkeet, kortisoni, Duact, Panacod, Panadol, ... Singulair...
Lääkkeistä ei apua sairastelun päättämiseen tilassa jossa oireilin ollut, oireilin kortisonista huolimatta, ei auttanut annosten suurentaminen...
LÄÄKÄRI
Itselläni oli pätevät keuhkolääkärit, se välttyykö siltikään näiltä masennus yms. diagnooseilta, uskoisin ettei, sairasti masennusta tai ei. Itse en ole sairastanut masennusta, silti sitä epäiltiin. Kyselin lääkäreiltä miltä minusta pitäisi tuntua? Mikä olisi NORMAALI tapa reagoida tilanteeseeni?
No, tuo oma keuhkolääkärini, joka keuhkolääkärinä on varmasti hyvä ja pätevä on Mehiläisen Lauri Tammilehto. Hän mainitsee sujuvasti puheessa homeet ja ongelmat, tutkii ja kuuntelee... mitä hän lääkärinä voi tilanteelle tehdä... se onkin sitten toinen juttu, mutta kyllä hän tuohon limaisuuteen osaa lääkkeet määrätä, yskähän on oire, ei sairaus, joten keuhkot näemmä yrittävät puhdistaa mitä puhdistettavissa on.
Se kertoisiko ja arvelisiko Tammilehto sairautesi tulevan mistä, tai kirjoittaisiko masennuksesta, en tiedä. Minulle hän niitäkin arveluita tarjosi, mutta se kait kuuluu myös lääkäreiden huolenpitoon, jos mitään muuta ei ole tehtävissä, jotkut kirjoittavat sairauslomaa masennuksen vuoksi, kertoen etteivät voi tehdä mitään muuta ...
Minulle ei yhtäkään sairauslomaa masennukseen vedoten kirjoitettu, sairastin "astmaa" ja siitä tuli sairauslomat. Labroissa, spirossa, NO, histamiini... yms. tutkimuksissa kävin...
Mutta ainoa asia mikä loppuviimein minua itseäni auttoi oli etätyöt ja tiukka rajaus mitä voin tehdä jatkossa, eli se välttely. Mutta mitä vältellä, mistä sairastuu... en tiedä
Pitkät sairauslomat, työpaikan sisäilmaongelmien korjaamiset tällä välin, ... niistä voi olla apua.
Siitä ei ole apua, että syö hillittömästi lääkkeitä ja käy töissä paikassa jossa oireilee ja siellä vielä mahdollisesti tutkitaan, avataan ja korjataan niitä vaurioita.
Jaksamista tilanteeseen jota ei pitäisi olla olemassakaan.
Mehiläisen Lauri Tammilehto.
tämä taisi olla kysymys?
Oletteko te löytäneet pääkaupunkiseudulta fiksua lääkäriä tai oletteko keksineet keinot taistelussa limaa vastaan?
parhain ja oikeastaan ainoakin, on välttää lisäaltistustumista. Jos työpaikalla on homeongelma, niin pitäisi miettiä, mitä sille voi tehdä. Pyytää siirto uusiin, puhtaisiin työtiloihin tai olla sairaslomalla, kunnes nykyiset tilat on korjattu. Usein se korjauskaan ei auta, sillä jos on jo altistunut, niin korjausten pitäisi olla todella korkealuokkaisia saneerauksia, jotta mitään altisteita ei enää jäisi jäljelle.
Monesti työpaikan vaihto kokonaan on yksinkertaisin ratkaisu. Se voi tuntua kovalta, mutta eiköhän se oma terveys ole tärkein loppujen lopuksi. Mitä kauemmin altistuu sitä suurempi vaara on saada pysyviä sairauksia. Jos teillä ei ole vielä mitään pahempaa kuin limaisuus, niin uskon, että toivutte siitä viimeistään vuoden parin sisällä siitä, kun olette poistuneet niistä hometiloista pysyvästi.
"Jos teillä ei ole vielä mitään pahempaa kuin limaisuus, niin uskon, että toivutte siitä viimeistään vuoden parin sisällä siitä, kun olette poistuneet niistä hometiloista pysyvästi. "
ei mitään pahempaa... mistähän tuo limaisuus kertoo? Sitä sinullakin oli, mitä lääkärit kertoivat sinulle siitä?
että tännekin sitten oli sinun kommentoitava - asialliseen vastaukseen. Siitäkin sait väännettyä
vääristelyn.
"Oletteko te löytäneet pääkaupunkiseudulta fiksua lääkäriä tai oletteko keksineet keinot taistelussa limaa vastaan?"
Hyvät neuvot kerroit ja asiallisesti. Kiitos!
"Monesti työpaikan vaihto kokonaan on yksinkertaisin ratkaisu."
jolla tämä on varmasti todettuna toimiva malli? Yksinkertaisin? Kuka saa yksinkertaisesti uuden työpaikan sairasteltuaan pitkään? Kuka ottaa sairaana töihin?
ei sinua kukaan otakaan töihin, melekosella veikkauksella meni nappiin:)
eiköhän kyse ole ihan ohimenevistä OIREISTA. Ei mistään sen vakavammasta.
kaikki oireet ja sairastelu. Huh huh kun ovatkiin sairaita.
kallonkutistajalle. Tuntuu olevan limapöhö päässä.
Vasta viisitoistavuotta limaa.
Eivät ihan ohimeneviltä tunnu, ovat vaivanneet jo 4 vuotta ja pahenevat koko ajan.
´tuo ongelmanne.
totuus on tuotu täällä jo moneen kertaan esille. Luulosairaat vaan lisääntyy ja lisääntyy. Sääli.
paljon myös. Aiheutaa juuri kuvaamianne vaivoja. Lääkäriin ja lääkärin ohjeita on noudatettava myös. EI kaikki ole homeista.
tuskin homeista, hoh-hoijaa...
Ihan samoja oireita on ollut meillä muillakin. Minulla on edelleen kuivaa, ärsyttävää yskää nyt 4? vuotta eteenpäin ja astmadiagnoosi. Limaisuutta, paitsi sellaista kirkasta astmalimaa, on ollut vain harvoin ja silloin altistus oli voimakasta. Pääsin limasta eroon evakkoon muutolla ja kortisonitableteilla. Poislukien keuhkokuumeet, jolloin paksua limaa tuli kuukausitolkulla.
Kortisonitablettia ei pitäisi ruveta popsimaan ja samalla sinnitellä siellä homepaikassa, se voi käydä todella vaaralliseksi.
Oma tilanteeni huonontui todella radikaalisti, kun hometyöpaikalla oireiluitani luultiin autoimmuunisairaudeksi ja aloitettiin jokapäiväinen tablettikortisoni. Alkuun voin hyvin, mutta mutta... Kortisoni "sammutti" oireita, mutta herkistyminen ja allergisoituminen eteni todella vauhdikkaasti ilman että itse edes huomasin sitä. Kun väärä diagnoosi huomattiin ja lääkitystä alettiin purkaa, edessä oli melkoinen järkytys, kun tajusin saavani paljon oireita jo hyvin pienistä homemääristä.
Jos on pienikin mahdollisuus, että työpaikalla on sisäilmaongelma ja että omat oireet voivat johtua siitä, niin kehoitan vaatimaan sairauslomaa kortisonikuurin ajaksi, muuten voi todellakin käydä todella hullusti. Ai niin, yksikään lääkäri ei ole pahoitellut tuota väärää diagnoosia ja sen seurauksia... Itse saa jokainen nahoissaan tuntea ja loppuiän kantaa lääkäreiden mokailut.
syö moni, eikä mitään ongelmia ole.
Liioittelet nyt tätä sairauttasi. Onko sitä edes olemassakaan. Hörhöt sikiää.
taas mikä?
jota itsekin epäilette. Ei pidä pelästyä masislääkkeiltä, vaikka ehkä olettekin iässä jossa niitä syötte lopun ikäänne.
http://www.tohtori.fi/?page=6771267&id=5660206
http://www.verkkoklinikka.fi/verkkolaakarit/kysymys/8986863
yksinkertaista, jos et omista sitä.
Tähänkö maailma on mennyt? Porukka jää sairaslomalle yskän ja limaisuuden takia? Kyllä veronmaksajaa taas kurmotetaan...
jotka keksivät näitä aloitustarinoita.
Ja arvaa mistä sen tietää, että olet jälleen asialla ????
pois tarkkailemasta, onko vaki vai ei. Hyvää yötä sullekin.
kyse on siis henkilöistä joita ei ole olemassakaan? Keksittyä tarinaako? NO MISTÄ SEN TIETÄÄ?
Millainen työpaikkasi on? Olettko samassa työpaikassa, samassa tilassa sairastuneita?
Valtiolla töissä, mutta kotona home/sädesienistä sairastunut. Taloyhtiö teetätti surkealla firmalla korjaukset, joka aiheutti koko perheeni sairastumisen.
On tosi ikävää, että tähän keskusteluun on osallistunut joukko idiootteja, jotka pilailevat meidän sairastuneiden kustannuksella. Minä antaisin mitä vain, jotta saisin itseni siihen kuntoon, kun ennen sädesienialtistumista olin ja koko perheeni oli. Idiootit älkää vaivautuko tulemaan tälle palstalle. Kiusatkaa toisianne jossain ääliöpalstalla.
heitäkin pitää ymmärtää, vaikka se aika ajoin työstä käykin. Nämä kiusaajien kommentit ovat jokaisella palstalla riesana. Heillä ei ole ko. palstan kanssa muuta tekemistä, kuin tuo kiusaaminen. Perussairaus on siis korvien välissä.
Stemppiä jatkoon, koko perheen sairastuminen on järkyttävää. Oma sairastelu, sen vielä kestää, mutta koko perheen sairastuminen ja käytännössä aivan turhan takia, se saa hillittömän vihaiseksi. Vaikka vielä ei ehkä siltä tunnukaan, niin puhtaat, alisteettomat tilat vievät olotilaa parempaan suuntaan hitaan varmasti. Takapakkejakin voi tulla, mutta ei tilanne ikuisesti yhtä huono ole. Tosin siihen pitää varautua, että tulee yhä uusia oireita ja ongelmia, joita pitäisi maallikkona ymmärtää.
Yksi ikävin ongelma on nuo palstan kaltaiset idiootit, mutta yllättäen heitä on nykyisin tosi vähän muualla, näyttäisi siltä, että he ovat jumittuneet tälle palstalle. Muualla saa kyllä asiallista kohtelua, vaikkei lääkärit paljoa osaa auttaakaan.
Aika ja puhtaat tilat, oireiden hoito, lepo. Ja oman sairastumisensa ja heikon olon hyväksyminen, ilman syyllisyyttä ja jossitteluja. Saa surra, mutta siihen suruun ei voi käpertyä, ei vaikka tilanteenne on noin paha. Putus kertoi joskus, että lapset selviävät sairastumisista yleensä ilman pysyviä kroonisia sairauksia. Lasten paraneminen on toista kun aikuisten. Mutta lapset tarvitsevat samat ohjeet kuin aikuisetkin, ja aikuisten pitää jaksaa oman sairastumisensa lisäksi hyväksyä koko perheen tilanne.
Hakekaa apua sosiaalipuolelta, keskustelua jne. kyseessä ei ole pieni asia, lastenkin kannalta olisi hyvä, jos ammattilaisen aikana voisitte koko perhe käydä asioita lävitse. Lapsille jää ihmeellisiä asioita päähän, syyllisyyttä ja tuskaa aikuistenkin puolesta. Puhuminen auttaa.
Halauksia kaikille teille
Lämmin kiitos sinulle ihanasta viestistäsi. Olen 4 vuotta hakenut apua turhaan ja juuri niin kuin varoitit olen käpertynyt suruun ja ehkä myös katkeroitunut. Tunne on, että tätäkö meidän loppu elämä on ja eikö tästä ole tietä ulos. Olen ongelman kanssa niin yksin. Mieheni kuuluu juuri niihin, joiden mielestä home ei ole aiheuttanut mitään pysyävää ja elimistö korjaa. Yritä nyt siinä saada perhettä (lapset ja minä)kuntoon ja saada häneltä jonkinlaista tukea ja apua siihen. Ystävät eivät jaksa ymmmärtää, sillä he eivät voi käsittää tällaista sairastumista ja sen aiheuttamia henkisiä paineita.
Halaus myös sulle ja kiitos asiallisesta viestistä.