Voisitteko auttaa?

Kysyn täältä neuvoa kun tuntuu ettei lääkärit tiedä eikä ehdi juuri hoitaa..
oireeni alkoivat muutama viikko sitten, kun äkillisesti kaulan alaosan oikeapuoli turposi ja tämä näkyi selvästi kun mieheni kanssa katsoimme. Sain lääkkeeksi kortisonia, mikä vain hiukan lievitti kaulan "pullotusta". Samalla oireet lisääntyivät oli lämpö-alilämpö päiviä, ja olo vetämätön ja väsynyt, silmän ympärykset (sisänurkat) selkeästi tummemmat kuin koskaan ennen. Tulehdusverikokeet ok. Myöhemmin noin viikon kuluttua kaula alkoi pullottaa myös vasemmalta puolelta ja taas veriarvot kohdallaan kun kävin päivystyksessä.S-TSH oli 1,1 ja S-T4-V on 14. Lääkäri epäili kilpirauhastulehdusta ja otti jonkin lisäverikokeen, miknkä tulos negatiivinen eli ei tulehdusta kilpirauhasessa.

Tällä hetkellä oireina sydämen todella nopea lyönti ja rintakivut, silmänreunat tummat ja kaula pullottaa ja välillä myös särkee. Kaulan ultra ok, eli kilpirauhaset, imusolmukkeet jne. ok. Mistähän voisi siis olla kyse ? Lääkäri sanoi, että sydämen syke tuntuu nopealta ja sanoi että laittaa sydämen ultrajonoon. Tuntuu vain ettei voi odotella oireiden kanssa kauaa enää kotona. Mitä tutkimuksia tai lääkettä tms. nyt pitäisi vaatia? Onko mahdollista että on kilpirauhanen tulehtunut kuitenkin ??

Olen kärsinyt kovista selkäkivuista muutaman vuoden, ja nyt alkaa neuvot olla vähissä kun tuli tämä uusi juttu.

Olen todella kiitollinen vastauksista.
2401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ihan sama homma mulla poistettiin viisaudenhammas leikkaamalta siitä noin 3viikkoa alkoi ihan epämääräiset oireet , kaulaturpos ensi oikee sitten vasen puoli, kipua vihlontaa särkyä yms. ja olo ihan sekaisin ei oikeen tiennyt mikä on? noh lääkäri tietenki kirjoitti rauhottavia ja yritti tuputtaa masennuslääkettä, näitä en kuitenkaan ottanut vastaan vaan hakeuduin yksityiselle joka taas laittoi kilppari spesialistille joka sitten totesi tulehduksen vaikka verikokeet yms ihan normaalit, ultrasta vasta näkyi tämä tulehdus . jotta tämmöstä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Emilia81 kirjoitti:

Kysyn täältä neuvoa kun tuntuu ettei lääkärit tiedä eikä ehdi juuri hoitaa..
oireeni alkoivat muutama viikko sitten, kun äkillisesti kaulan alaosan oikeapuoli turposi ja tämä näkyi selvästi kun mieheni kanssa katsoimme. Sain lääkkeeksi kortisonia, mikä vain hiukan lievitti kaulan "pullotusta". Samalla oireet lisääntyivät oli lämpö-alilämpö päiviä, ja olo vetämätön ja väsynyt, silmän ympärykset (sisänurkat) selkeästi tummemmat kuin koskaan ennen. Tulehdusverikokeet ok. Myöhemmin noin viikon kuluttua kaula alkoi pullottaa myös vasemmalta puolelta ja taas veriarvot kohdallaan kun kävin päivystyksessä.S-TSH oli 1,1 ja S-T4-V on 14. Lääkäri epäili kilpirauhastulehdusta ja otti jonkin lisäverikokeen, miknkä tulos negatiivinen eli ei tulehdusta kilpirauhasessa.

Tällä hetkellä oireina sydämen todella nopea lyönti ja rintakivut, silmänreunat tummat ja kaula pullottaa ja välillä myös särkee. Kaulan ultra ok, eli kilpirauhaset, imusolmukkeet jne. ok. Mistähän voisi siis olla kyse ? Lääkäri sanoi, että sydämen syke tuntuu nopealta ja sanoi että laittaa sydämen ultrajonoon. Tuntuu vain ettei voi odotella oireiden kanssa kauaa enää kotona. Mitä tutkimuksia tai lääkettä tms. nyt pitäisi vaatia? Onko mahdollista että on kilpirauhanen tulehtunut kuitenkin ??

Olen kärsinyt kovista selkäkivuista muutaman vuoden, ja nyt alkaa neuvot olla vähissä kun tuli tämä uusi juttu.

Olen todella kiitollinen vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu