Tuntuu että ikävöidessä tunteet ovat parhaiten pinnassa ja aah kuinka haluaisinkaan antaa rakkautta tälle henkilölle, ujouteni tuntuu olevan mennyttä ja haluaisin kertoa ihastukselleni kaikki syvälliset ajatukset mitä pulppuaa päästäni, intohimo on aivan suunnaton ja ikävän kyyneleet tippuu poskille. Mutta sitten kun kaikki on hyvin: hän on maisemissa ja tapailemme niin sitten alan taas arkailemaan ja ujostelemaan, enkä "viitsi" kertoa kuinka paljon hänestä pidän.
Miksi sitä haluaa niin paljon mitä ei saa ja mikä on vaikeasti tavoiteltavissa, missä on se intohimo mikä yksin ollessa ottaa vallan.
Siis ei sillä ettenkö olisi ihastunut häneen myös silloin kun en ole yksin ja kertoisi myös siitä, mutta yksin ollessa tuntuu kaikista tunteikkaammalta. Miksei voi itkeä rakkaudesta silloin kun olen hänen kanssaan??
Onko tämä muille tuttua?
Miksi sitä haluaa niin paljon mitä ei saa ja mikä on vaikeasti tavoiteltavissa, missä on se intohimo mikä yksin ollessa ottaa vallan.
Siis ei sillä ettenkö olisi ihastunut häneen myös silloin kun en ole yksin ja kertoisi myös siitä, mutta yksin ollessa tuntuu kaikista tunteikkaammalta. Miksei voi itkeä rakkaudesta silloin kun olen hänen kanssaan??
Onko tämä muille tuttua?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ehkä yksin ollessa ne tunteet ehtii paremmin tuntea.Jos ymmärrät mitä tarkoitan.
anteeksi etten ehdi oikein kunnolla tähän vastata,kun on kiire,mutta halusin laittaa,että ymmärrän mitä tarkoitat.