kaksinaismoraali

mutta eihän noin kymmenes kersa varmaan enää missään tunnu, hyvä kun sisällä pysyy, sen verran värkki väljenee.

So what, lisääntykööt parhaimmillaan kaksi lasta peräkkäin per vuosi.Ei kuulu mulle.
Turha harhalahko.Sepoä se.

monet eivät puhu uskostaan. Itekin oon aika varovainen, ku mun mielestä olis noloa jos mua pidettäis väkisinkäännyttäjänä. Ja on siinä muutakin. Jostain syystä pelkään, että mua pilkattais jos kauheesti lörpöttelisin asiasta.

Ei se kyllä mikään velvollisuus olekaan kaikille kuuluttaa että "olen vl!". Oma asiahan se on. Sitäpaitsi oon huomannu, ettei heti kannatakaan sanoa että on uskovainen, vaan kun antaa ihmisen muodostaa käsityksensä MINUSTA eikä vl:stä niin suhtautuminen uskoonkin on huomattavasti useemmin .

Ite kerron kyllä kavereilleni. Useat tietää ennen kuin kerron, sillä jos ne tietää meidän perheen, niin ne yleensä kyllä arvaa jo.

Siinä on kuitenki sellanenki, että musta tuntuu että ei ihmisiä kiinnosta (nuoria) kun ne aina puhuu vaan jostain ryyppäämisestä ja viikonlopun vietoista (joissa tilanteissa tulee kyllä aika ulkopuolinen olo).

Sit ku mä kerran rupesin puhumaan yhelle hyvälle kaverille mun uskosta ja siitä mitä aioin tehdä seuraavana viikonloppuna (mennä seuroihin kauas) ja että laulan yhessä (hengellisessä) kuorossa, niin se vaan alko nauramaan ja sano, että leppis on hurahtanu uskoon. Ihan kun se ei olis ennen tienny että oon uskovainen. Ja sitte sen mielenkiinto loppuki.
Mä olin tosi pettyny, että en saa puhua asioista, jotka kumminki on SUURENSUURI osa mun elämää. Sitte mä joudun aina kuuntelemaan sen juttuja, ku se melkein väkisin kertoo esim. mitä se on tehnyt poikaystävänsä kanssa (jotka ei suoraan sanottuna pahemmin kinnosta mua;).
No, tää ehkä liittyy paremminkin henkilökemioihinkin, mutta siinäpä vähä valaisua asiaan. Mieti, jos se johtuu joistain näistä, ettei ystäväsi ole puhunut uskostaan.

Tietty arkuus on aina vallalla, ainaki mulla.. :/

jokaiselle, joka rehellisesti ja omantuntonsa jälkeen kysyy uskovaisten oppia, elämää ja toivoa!