askarruttaa minua, sillä raskaana oleva tyttäreni on kertonut, että odottamansa sikiö on todettu vammaiseksi ja he suunnittelevat raskauden keskeytystä.
En ole tarkemmin kysellyt, millä tavalla lapsi olisi sairas, en jaksa, jotenkin surettaa nuorten puolesta niin kovasti.
Ei minun tarvitse neuvoja antaakaan, eikä niitä minulta kysellä.
Mutta miten te suhtautuisitte tällaiseen, jos asia olisi osunut omalle kohdalle?
Jos kyse olisi vain siitä, ettei yleensäkään haluta vammaista lasta.
En ole tarkemmin kysellyt, millä tavalla lapsi olisi sairas, en jaksa, jotenkin surettaa nuorten puolesta niin kovasti.
Ei minun tarvitse neuvoja antaakaan, eikä niitä minulta kysellä.
Mutta miten te suhtautuisitte tällaiseen, jos asia olisi osunut omalle kohdalle?
Jos kyse olisi vain siitä, ettei yleensäkään haluta vammaista lasta.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Abortoin, koska en halunnut lisätä lapsen elämisen taakkaa. Toisaalta myöhemmin kuulin, ettei hän olisi mitenkään selvinnyt edes synnytyksestä.
on varmasti helpompi olla, kun tietää ettei lapsella olisi ollut elinmahdollisuuksia kuitenkaan.
lastani riippumatta siitä, millaisen päätöksen hän yhdessä puolisonsa kanssa tekisi. Heidän pitää itse elää oman päätöksensa kanssa, enkä missään tapauksessa haluaisi lisätä heidän taakkaansa.
Toteaisin mielessäni, että olen yrittänyt siirtää omia arvojani lapsilleni, mutta he valitsevat omansa ja ovat niistä itse vastuussa. Kertoisin rakastavani ja olevani "käytettävissä", mutta yrittäisin olla tungettelematta. Kantaisin itse oman suruni ja olisin valmis jakamaan lapsen surun hänen kanssaan.
ja toivon vaan, että kaikki selviämme tästä surullisesta asiasta jatkamaan elämää.
eihän tämäkään koskaan unohdu.
Kiitos sinulle kauniista ja kannustavista sanoistasi.
voisi vain ja ainoastaan kuunnella. Tosiasia yhteiskunnan tilasta ei anna sijaa tunteille.
Vammasten ja vammautuneiden osa ei ainakaan kohene, joten vanhempien ja muiden omaistenkin voimia tullaan varmasti koettelemaan äärimmilleen.
Kuunnella ja olla tukena heidän ratkaisussaan, se on varmaan sinun tehtäväsi, vaan muistathan huolehtia myös itsestäsi.
Perheen yksityisasia.
oli todettu vammaiseksi, mutta kun syntyi, oli ihan ok. Pari juttua...ja toinen on tuttu ja toisesta luin-en kuitenkaan siitä "luotettavasta lähteestä" vaan ihan oikeasta lehdestä.
Koskaan ei voi tietää varmaksi!
näinhän nyky-yhteiskunnassa on, vammaisten osa on vaikea.
Yritän muistaa huolehtia itsestänikin.
mielipidettäni ei kysyttäisi.
Tukisin kai vain heidän tekemää päätöstä, mikä se nyt sitten olisikin.
että minunkaan mielipidettäni kysytään eikä sitä tarvitsekaan kysyä.
Tukena täytyy yrittää olla, asia on vaikea kaikille.
raskaus jo pitkällä, ja sikiön niskapoimustako lääkärit antoivat ennusteensa?
täysin selvillä mitä on tutkittu ja mistä vammaisuuden epäily selvisi.
Ainakin tuo niskapoimu ja lapsivesipunktio on ollut esillä.
Luin itse jostakin, että niskapoimustakin selviää vain 60 % mahdollisuus saada downin syndroomaa sairastava lapsi.
Itselleni on pahinta juuri tuo ajatus, että he eivät yleensäkään halua vammaista lasta, jos on pienikin epäily, että lapsi on sairas.
Mutta ei ole minun asiani mennä sitä arvostelemaan.
meidän isovanhempien asia päättää siitä.
Kuitenkin itse varmaan mielessäni olisin keskeytyksen kannalla.
Suvussa on juuri sellainen tapaus, että vanhemmat olivat jo muutaman keskenmenon kokeneet ja päättivät, että haluavat lapsen, vaikka suuri todennäköisyys olikin, et lapsi syntyy vammaisena.
Niin tapahtuikin. Lapsi on pahasti kehitysvammainen ja muutenkin heikko. Jatkuvasti sairaalassa, kun milloin mikäkin pöpö iskee, eikä kunnollista vastustuskykyä ole.
Kaikki me häntä rakastamme, mutta samalla tiedämme, ettei lapsen elämä tule koskaan olemaan helppoa, kuten ei myöskääb vanhempien.
Nyt jo ovat joutuneet pohtimaan lapsen laittamista laitokseen, kun vielä kasvaa, niin ei häntä enää jaksa vanhemmat liikutella.
Lapsi ei osaa puhua, eikä kovinkaan paljon ilmaista itseään.
Ei pysty kunnolla edes istumaan. Kaikki on todella hankalaa ja raskasta.
Vaikka pidän lapsesta ja rakastankin, kuten muitakin sukulaislapsia, niin on vain usein tullut mieleen, et olisiko sittenkin ollut parempi, ettei hän olisi koskaan syntynyt, siis lapsen itsen kannalta.
Mikä on itsekästä ajattelua vanhemmilta ja mikä ei.
Minusta se, että haluaa niin kiihkeästi vainsaada lapsen, joutui lapsi kärsimään tai ei, on itsekkäämpää, kuin sen asian hyväksyminen, että jäämme nyt ilman lasta, mutta ei lapsen myös tarvi kokea turhia kärsimyksiä, meidän itsekkyytemme takia.
Vaikeita asioita ja jokainen käsittelee niitä omista lähtökohdistaan.
Ei ole ulkopuolisten asia puuttua.
kärsimyksillä terveydellisiä kärsimyksi, sillä eihän vammaisena syntynyt lapsi/ihminen muuten kärsi; ei hän osaa muuta kaivatakaan, kun on aina ollut sellainen kuin on..
riippuu vähän lapsesta, miten paljon ympäristöstään ymmärtää ja sitä myötä myös mistä kaikesta esim. itse jää paitsi.
Vanhemmilla se suurin kärsimys lienee.
Vammaisilla lapsilla on vielä lisäksi monen laisia muita sairauksia ja heikkouksia, joista joutuvat kärsimään.
sen sataa sorttia, tietysti ne huonoimmiten toimeentulevat ovat vammaislaitosten sairaalaosastoilla, ja luulisin että he ovat melko välinpitämättömiä ympärillään olevasta maailmasta.
Yleisesti ottaen vammaiset ovat onnellisia, iloisia ja huolettomia vekkuleita, ja välillä - vähemmän vekkuleita. Jokainen oma persoonansa, niinkuin me terveetkin olemme.
Onneksi yhteiskuntakin pitää heistä hyvää huolta, ja etenkin että heille on tehty oma-, heitä suojaava laki, - joka velvoittaa..
Vanhemmille kehitysvammainen lapsi on varmasti raskas asia, ainakin aluksi, se on raskasta sekä fyysisesti, että psyykkisesti - mutta rakas varmaan..
Olen huomannut ettei monikaan vammaisen lapsen itse saanut ole halunnut kommentoida tähän ketjuun, ja ymmärrän sen hyvin..
että yhteiskunta huolehtii heikoimmistaankin.
tulee vain mieleen, et ne, kuten kuvasit, jotka elävät elämänsä laitoksissa, eivätkä ulkomaailmasta tiedä paljoakaan, niin mikähän se heidän elämänsä sisältö mahtaa olla.
Mitä iloa heistä on omille vanhemmille, miten he itse nauttivat elämästä.
Väikisin tulee mieleen, et olisi ollut parempi, etteivät olisi ollenkaan syntyneet. Aivan kaikkia osapuolia ajatellen. Enempi huolta ja murhetta heidän syntymänsä on tuottanut kaikille, kuin iloa.
Ymmärrän, että kun tietämättä saa vammaisen lapsen ja on lapseensa jo odotuaikana kiintynyt, niin rakastaa lastaan sellaisena kuin on hänet saanut, mutta jos on etukäteen tiedossa mahd. suuriakin vaikeuksia, niin mikä saa ihmiset sellaista haluamaan.
Lasta kun toivotaan, niin kyllähän kaikki haluaisivat saada terveen.
Jos on mahdollisuus tässä vaiheessa vielä "valita", niin, itse olisin ehdottomasti keskytyksen kannalla.
Sekin vielä, et se ei jää vain vanhmpien kannettavaksi ne kustannukset, vaan yhteiskunta joutuu vammaisesta huolehtimaan ja maksamaan koko loppuelämän. Minusta tässä vaiheessa järjen käyttö olisi paikallaan, koska mitään tunnesidettä ei vielä lapseen ole voinut syntyä.
Kuka edes tietää jatkuuko koko raskaus muutenkaan loppuun asti. Eli tässä vaiheessa tunteet taka-alalle ja järki käyttöön.
Vammaisia todella on eri asteisia ja monet kehitysvammaiset ovatkin aivan ihania, olen heitä tavannut ja ihastunut, mutta kun ei voi tietää mitä tulee.
Sekin, että kehitysvammainen tulee kuitenkin aina tarvitsemaan vanhempien tukea eri tavoin, kuin normaalit lapset.
helppoa päätöstä tehdä.
Voimia teille kaikille, tukekaa toisianne.
se ole kenellekään helppoa, täytyy vain elää asian kanssa. Kiitos sinulle.
on samaa kuin ettei halua vammaisia aikuisiakaan.
Tästä arkipäivän fasismista on täällä jo auki monta ketjua, nuo ulkonäköön keskittyvät.
Rakastakaa ihmistä, ei ulkokuorta.
Sain ainoan lapseni 43 vuotiaana, oli todellinen yllätys.Veritesti hälyytti dawn syndroomaa ja tehtiin lapsivesitutkimus. Noin vanhana en kokenut jaksavani vammaisen lapsen kanssa ja dawn lapsella voi olla paljon muita esim.sydän sairauksia. Joten ennen punktiota oli haastattelu ja sanoin että otan abortin(Lapsen isäkin oli samaa mieltä) jos ilmenee vammaisuutta. Mutta en ymmärtänyt mikä helvetti oli se vajaa 2 viikkoa jonka testin tulosta odotin. En ole koskaan itkenyt niin paljoa, koska tiesin että jos otan abortin en ikinä siitä henkisesti selviä, vaikka olisi ollut kuinka vammainen hyvänsä. Mun onneksi tuli tieto aikanaan ettei dawn syndroonaa ole, eikä mitään minkä sillä testillä voivat pois sulkea.Mutta tervettä lasta emme voi kellekään taata, näillä sanoilla. No nyt hän on murkkuikäinen terve kiukkupussi, mutta hyvä niin.
Menetin/synnytin kesken odotuksen monivammaisen lapsen, ei kestänyt edes synnytykseen saakka.
Samoin yllätyksekseni odotin 41- vuotiaana lasta ja pelkäsin koko odotuksen ajan hiljaa itsekseni. Vielä synnytyksessä pelkäsin, että menetän.
Mutta kuten edellä, minullakin on nyt enemmän ja välillä vähemmän viehättävä murkkutyttö kotona.
Elämä on ihmeellistä.
Samassa iässä odotin vielä itsekin ja kesken se meni. Olisiko ollut sitten vammainen lapsi.
Onneksi on kuitenkin murkkupoika kotona, tunteet menee hänelläkin laidasta laitaan, hyvin on selvitty.
Tosissaan, ei vammaisena syntyneet ole mitenkään onnettomampia kuin muutkaan.
vastaajille ja kirjoittajille!
Hyvä, että tästä aiheesta syntyi keskustelua.
On vaikea ja kipeä asia - tieto vammaisesta lapsesta. Tässä kannattaa olla tukena, oli päätös millainen tahansa.
Olen itsekin kerran joutunut miettimään raskauden keskytystä, mutta päädyin pitämään lapsen. Jokainen tekee omat päätöksensä ja sitä pitää kunnioittaa eikä sitä päätöstä saa missään nimessä tuomita.
Ajttelen vammaisten ihmisten olevan vain vähän erilaisia ihmisiä. Niinhän me kaikki terveetkin ihmiset olemme.
tuomitsevat, pitäisi olla vakuutukset kunnossa.
Eivät voi korvata vammaista lasta ja tuskin ne korvaavat hoitomaksujakaan ainakaan pidemmän päälle.
En tiedä, ei ole kokemusta.
Omalle vammaiselleni ei ole koskaan saatu diagnoosia mistä vammaisuus johtuu.
n epäreilua, että vanhemmat joutuvat tällaisen valinnan eteen, - sikiön tutkimus keinot ovat melkein jo liian hyvät, - ne mahdollistavat jo priorisoinnin.
minäkin, kun näitä viestejä olen lukenut.
Nyt täytyy vanhempien päättää, kun on tietoa vammaisuuden mahdollisuudesta.
ennen syntyi vammainen lapsi ja asian kanssa oli elettävä.
Nuo ikävät "nirri pois" tyyppiset kommentit eivät mieltä ylennä eivätkä asiaa paranna.
opetus kun tapaat tyhmän ,niin vaikene.Tässä tämä yksi kirjoittaja ei tiedä enään mitä päästää suustaan.Hän onneksi saa tekojensa mukaan vielä miettiä näitä puheitaan, jos sittenkään vielä saa ymmärrystä?
ne laittavat lukijan ajattelemaan.
Ne, jotka nyt kärsivät asiasta, suuttuvat, mutta tulevat vanhemmat eivät, tai ei ainakaan pitäisi, koska tietoa on tarjolla tarpeeksi.
Sehän on tämän keskustelupalstan yksi, tärkeä, tavoite.
Niin olisin ollut onnellinen jos olisin mummosi tavannut, uskon että olisimme nauttineet keskustelusta.
Ole hänestä ylpeä, suvussa on ainakin yksi viisas.
olisi noin höhlän kanssa viitsinyt keskustella.
se mummo just sanonut, että "kun tapaat tyhmän, niin vaikene"?
Kovin olisi yksin puheluksi mennyt sen mummon kanssa HTZA:n keskustelut.
yksin joutuisi hatza *keskustelemaan*.
kun jäi alakynteen.
että sheriffi tai ylläpito on iskenyt?
miniäni ja poikani kohdalla. He päätyivät keskeytykseen koska tilanne paheni parissa viikossa. Ehkä raskaus olisi keskeytynyt muutenkin.
Mielestäni aina täytyy miettiä asioita sen heikoimman näkökulmasta. Tämä yhteiskunta on vaativa terveellekin saati sitten valmiiksi vammautuneelle, joka joutuisi kestämään kipua operointien takia ja jäisi AINA osattomaksi muille tavallisista asioista. Kuinka kävisi parisuhteelle, jaksaisivatko he yhdessä.
Näin kerran televisiossa yhden n. 20v vammaisen pojan toteavan: Miksi minun annettiin syntyä
Hän joutuu pinnistelemään koko elämänsä mitään keinoa paeta ei ole tai levätä vammastaan.
Kunnioita heidän päätöstään, jos he pitävät lapsen sitä ei voi muuttaa ja siihen on sitouduttava tuli mitä tuli........
en lukenut muita kommenmtteja
urille, kun alettiin syyllistämään jo olemassaolevia vammaisia ja heidän vanhempiaan, verovarojen kavalluksesta suorastaan.
minä keskustelin ja minulle vastattiin.
Monet vain halusivat kuulla, mitä halusivat.
Ja kun eivät saaneet haluamaansa, niin sinne katosimme. osittain.
Tai, siis, minä.
tuo jauhamisesi, minä, minä olen ainoa joka tietää ja joka on oikessa.
Näsäviisas, tekopyhä neiti, se sinä olet.
avauksesikin, kun ei sulle kukaan vastannut, tai yksi, joka tiesi, että olet nainen.
nainen, vai pilkkaatteko vain häntä naismaiseksi mielipiteidensä takia.
Ne kyllä mun mielestä edustaa huomattavasti enemmän miesmäisyyttä, kuin naisellista ajattelua.
että kaikki luulisivat mieheksi.
Tiedän yhden, toisella palstalla, kaikki luulivat mieheksi, mutta uusi galleria paljasti totuuden.
noin kylmä ja tunteeton, täysin empatiakyvytön?
Äiti vielä? Ainakin väittää et hänellä on lapsia.
naisissakin kaikenlaisia erikoisuuksia.
sitte, valitettavasti.