olisiko vieroitusoire

raitis...

Moi!
Lopetin elokuussa kaljoittelun, jota oli jatkunut vuodesta toiseen. Joka päivä piti pullo tai kaksi juoda. Ei siis aina känniä. Kuitenkin ainakin kerta viikossa tilanne lipsahti niin, että tuli haettua sixbäkki ja kun se loppu, niin toinen perään. Välillä homma karkas totaalisesti. Juominen alko kun lapset oli koulussa ja vaimo töissä. Sitten yritin juoda lapsilta salaa. Mutta kyllähän ne huomas käytöksestä. Kun emäntä tuli töistä alko tappelu. Siinäkin tapauksessa, että en ollut juonut kuin sen yhden pullon ja vaimo haistoi ja aloitti nalkutuksen. Elokuussa jokin kuitenkin naksahti. Mä vaan yksinkertaisesti lopetin. Toistaiseksi ei oo tehny mieli. Oluen mausta kyllä pidän ja olen osatanut silloin tällöin näitä alkoholittomia tölkkejä.
Mulla on nyt ollut viimeksi viime viikonloppuna helvetilliset vatsakivut, edelliset oli kuukautta aikaisemmin. Samalla on ollu lihakset kipeenä, niin kun kovan treenin jälkeen. Voisko nää olla vieroitusoireita? Ammatti muuten meni rattijuoppouden takia ja ikää on yli 45. Masennuslääkkeitä käytän ja Diapamia, joka on kyllä menny välillä yli lääkärin ohjeen. Antabus oli alussa tukena kaljottelun lopettamisessa, mutta viimeisten mahakipujen jälkeen en ole sitäkään ottanut. Mahakivut oli kyllä niin hirveet, että pelkäsin maksan tai munuaisten tilttaavan. Niinpä en ole Diapamiakaan syöny kun 5mg tabletin eilen, tänään en sitäkään. Onko kellään ehdotuksia. Johtuisko vatsakivut siitä, että elimistö huutaa kaljaa? .mt

6

3901

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sappikiehuu

      Voivat olla sappikiviä..tai peräti sappirakko tulehtunut. Kivut ovat kohtauksenoamaisia ja kovia. Jos näin olisi, on vaara että tulehdus leviää lähellä oleviin sisäelimiin.
      Ei kannata kauan kärsiä vatsakivuista, lääkärit ovat sitävarten.
      http://www.pulssi.fi/p0102l.htm
      Jos ne on koliikkikipuja, yleensä tulee niiden jälkeen ripulia..johtuu hermoista!

      • kävin jo

        Niin.. Jäi kertomatta, että kävin kuukausi sitten lääkärissä ja sain jotain vatsan limakalvoja rauhoittavaa. Ottivat verikokeen ja kaikki kunnossa. Oireetkin olivat jo kyllä silloin häviämään päin. mt


    • 2;n lopettanut

      Nyt noin 6 vuotta absoluutti, sitä ennen join 25 vuotta käytännössä koko ajan ja loppuaikoina kun sain oltua muutaman päivän tai viikon täysin ilman, iski sietämättömät mahakivut. Jälkeen päin selvisi että ne olivat lieviä haimatulehduksia. Älä kärsi enää yhtään niistä kivuista vaan heti oireiden alkaessa lääkäriin ja puhu tästä haimatulehduksen mahdollisuudesta. Minulla se ryyppy katkesi kun viimeinen haimatulehdus iski ja olin 2 vk tiputuksessa.
      Ps. Haimatulehdus on siitä mukava tauti että kirkas viina auttaa siihen, mutta vain hetkellisesti ja sen jälkeen on tosi kyseessä. Eli älä ota sitä alkoholitonta kaljaakaan, siinäkin on pieniä määriä sitä jaloa juomaa. Minä en uskalla edes haistaa kaljaa, se olis minun loppu. Terveisin nimimerkki: rapula on pikkuhiljaa hellittänyt muttei unohtunut!

      • raitis...

        Kiitos tiedosta.
        Jotenkin olikin sellainen aavistus, ettei alkoholi niin helposti päästä irti.
        Mutta päätös pitää. Jos on pakko kuolla ennen aikojaan, niin ei ainakaan viinaan. Vituttaa vaan katella, kun joka paikassa (esim. tv.ssä) istutaan kaljapullo kourassa ja iltapäivälehdet järjestävät tämän tästä olutvertailuja. Uusia merkkejä tuodaan markkinoille ja hintoja poljetaan. Kaupassa käydessä muuten hirvittää, kun lähes joka asiakas vie päivän ruokien lisänä vähintään sixbackin. Parikymmentä vuotta ja tää kansa on tosi kipeetä.
        Omalla kohdalla auttaa kuivilla pysymistä sekin, ettei talouskaan yksinkertaisesti kestä. -mt
        P.S. voimia kaikille muillekin, jotka haluu irti.


    • HraHuu

      Voi olla hyvinkin mahdolista. Ei ne vierotusoireet aina samanlaisia ole kuin elokuvissa. Joillakin pahemmat joillakinpienemmät.

    • mili

      ..kenties vatsa haava?? mutta lääkäriin kannattaa mennä ja jos ne lykää lääkkeitä jouraan niin sano, että ei käy, tutkikaa asiaa tarkemmin!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1117
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1087
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1060
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1009
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      922
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      857
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      837
    8. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      800
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      105
      719
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      703
    Aihe