Anna von hoon

Anna von Hertzen oli kopioinut tämänpäiväisen mielipidesivuilla olevan kirjoituksensa omasta blogistaan, jonne hän oli kirjoittanut 22. lokakuuta vastaavanlaisen kirjoituksen.
Voisin jopa väittää, että että hän on kirjoittanut yksin em. mielipidekirjoituksen, vaikka allekirjoittaneena oli myös toinen henkilö. Ikävä tuoda lehteen jo aikaisemmin kirjoittamiaan juttuja, jotka ovat vanhoja.
Vilpit tulevat aina julki.
9498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

mitään mistään, ottaa kantaa johonkin asiaan, edes jotakin omaa tuoretta näkemystä Kotkaan liittyvistä ajankohtaisista asioista tai henkilöistä. Täällähän nyt moni palstalainenkin kirjoittaa täysin sujuvia mielipiteitä, jotka eivät itse ole politiikan teossa mukana.

Äänestä
  • hänestä jo aloitettua ketjua? Aloitetaan uusi HÖH!

    Äänestä

kaakkois-suomen kokoomusnuorten sivuille, anna von hertzenin nimissä. tämä todistaa, että on yksin kirjoittanut tämän tekstin. Ihmeellisintä on, että sääntöjen mukaan hän ei voi kuulua enää kokoomusnuoriin, koska on kokoomusnaisjärjestössä. Kahteen järjestöön ei voi kuulua samaan aikaan. Minkä ihmeen takia täytyy tunkea näitä vanhoja juttuja joka sivuille. Valtava tarve päästä tuomaan itseään esille.

Äänestä
  • ovatko kaikki huomanneet

    Äänestä

kirjoituksista nuoriso vasta yltyykin, pitäis sen verran tajuta. Mitä enemmän kirjoitellaan, sitä enemmän nuoret tekevät kiusaa, koska pitävät näitä turhanpäiväsisinä lässytyksinä. Ei tehoa. On lähdetty väärästä päästä purkamaan ongelmaa. Kun pinna palaa lopullisesti esim. Auvisen tapauksessa, niin syyttäkööt opettajat ym. psykologit itseään, etteivät ole saaneet koulukiusaajia kuriin. Ne muut ns. normaalioppilaat, kiusaajat aiheuttavat näitä ampumistapauksia.

Äänestä

toisten tekstien kopiointia, ei mitään omaperäistä

Äänestä
  • siteeraa

    Äänestä

  • raportin vastaisesti.

    Äänestä

kokoomusnaisten lehtiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mielipidekirjoitus kirjoitti:

Anna von Hertzen oli kopioinut tämänpäiväisen mielipidesivuilla olevan kirjoituksensa omasta blogistaan, jonne hän oli kirjoittanut 22. lokakuuta vastaavanlaisen kirjoituksen.
Voisin jopa väittää, että että hän on kirjoittanut yksin em. mielipidekirjoituksen, vaikka allekirjoittaneena oli myös toinen henkilö. Ikävä tuoda lehteen jo aikaisemmin kirjoittamiaan juttuja, jotka ovat vanhoja.
Vilpit tulevat aina julki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu