on sellainen että luetaan sielta sun täältä - milloin Lutherilta milloin Lestadiukselta milloin suoraan Raamatusta - jae tai luku ja otetaan vakavasti vain ne jutut jotka palvelevat omintakeista sääntöviidakkoa.
Muita ei huomioida tai nekin seliseliselitetään omiin tarkoitusperiin sopiviksi.
Muita ei huomioida tai nekin seliseliselitetään omiin tarkoitusperiin sopiviksi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Poikkeuksia lukuun ottamatta, meilläkin kotona se tuppaa olemaan näin.
Aidat koetaan turvallisiksi ja paha koetaan pitkälti olevaksi aidan takana. Siksi joskus jopa suoraan puhutaan siionin muurin vartijoista ja siionin muurin korottamisista. Puhutaan rajan raivaamisesta, jolla tarkoitetaan hajuraon selkiyttämistä ja tarkentamista "suruttomiin".
jukka on siis hyvin pitkälle oikeassa tässä väittämässään.
Tämän minäkin koen todella kaikista ikävämpänä piirteenä lestadiolasisuudessa. Mutta kuten sanoin poikkeuksia tästä on paljon ja se on suuri ilon aihe minulle.
Lestadiolaisuudessa lainataan paljon Lutherin tekstejä. Ei kuitenkaan kattavasti, vaan Jukkaa lainatakseni vakavasti otetaan vain ne kohdat, jotka palvelevat omia tarkoitusperiä. Muut kohdat vaietaan kuoliaaksi. Esimerkkejä tällaisesta voidaan hakea vaikkapa ehtoollisteologiasta ja kasteopista - joissain tapauksissa Lutherin selitellään erehtyneen ja nykyisessä Siionissa olevan oikeaa opetusta. Ja kuitenkin esitetään edustettavan puhdasta luterilaisuutta.
Milloin Philippus Melanthonia ja milloin Lutherin nimissä mitäkin yksimielisyyden ohjetta.
Kuka takaa mitä itse Luther todella kirjoitti, mitä todella tarkoitti sanoillaan, mitä käsityksiä muutti myöhemmin.
Schmalkaldenin opinkohdat on varmimpia. Augsburgin tunnustuksia tais olla monia väärennöksiä liikenteesä, ennen kuin ne koottiin ja valittiin todennäköisin, eikä taida olla Lutherin kirjoittama.
Miksei saisi punnita raamatun kanssa?
Niinhän käsketään.
Tärkeimpänä ohjeenaan tunnustuskirjojen laatijat pitivät periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Raamatun mukaan
Suomenkielen sana ``uskonto'' on siitä hämäävä, että se viittaa uskomiseen. Uskonnolle ei edes ole mitään yleispätevää määritelmää, mutta tässä yhteydessä keskeisimpiä piirteitä on syvän(tunne-)yhteyden etsiminen.
Tämä tunneyhteys ei ole välttämätön, mikäli sitä ei omassa elämässään tarvitse. Kuitenkaan, täydellisen vahva ihminen ei tarvitsisi rakkautta tai viihdettäkään.
Uskonto on väline, jolla hallitaan omaa ihmisyyttä. Sillä ei ole itseisarvoa, eikä se ole päämäärä.
Jos meikäläisen ovelle tulee joku leso tyrkyttään oppejaan päästän koiran irti perkele !