Deltako kallis

Kävin katsomassa Deltassa käytettyjä 156-malleja,
ja mielestäni hinnat olivat hyvinkin kohtuullisia kun ottaa huomioon että niille sai vuoden takuun, ja vielä lupasivat huoltaa ja tarkastaa auton ennenkuin luovuttavat se ostajalle.
143074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Mä tein aikanaan ihan ok alfa-kaupat Delta-autossa Konalassa. Palvelu oli ystävällistä ja sain ok. hyvityksen vanhasta. Sain vuoden vaihtoturvan kaupan päälle. Ei kuulunut suoraan vaan tuli tingittyä takuu. Kannatti olla tuli meinaan alfaan yli tuhannen euron yllätysremppa onneksi oli takuu.

Äänestä

Tuleeko 2 vuotta täyteen ja takuu loppuu. Ei hätää. Käy vaihtamassa Deltassa 2 vuotta vanha Alfasi uuteen kaksivuotiaaseen, ja taas on takuuaikaa vuosi jäljellä.

Äänestä

Minä menin halpaan ja ostin deltasta nykyisen alfani, kun sille sai deltan vaihtoautotakuun. Kun tutustuin tarkemmin ehtoihin, kyseessä oli lähinnä kuluttajasuojalain edellyttämien vastuiden pienentäminen (omavastuu da:n "takuussa" 50 % kustannuksista, korvattavat osat rajattu minimiin). Tappelemalla sain ylätukivarsien vaihdon takuuseen, eli maksoin niistä 220 e itse, ja kaiken lisäksi ne vaihdettiin turhaan, kun deltassa on tapana arpoa seuraava vaihdettava osa. Vaihdon jälkeen siellä sanottiin että alatukivarret olisi pitänyt vaihtaa(hinta muistaakseni 400 e/kpl + työ?). Samoin nuo deltan suorittamat vaihtoauton tarkastukset ja huollot ovat lähinnä valohoitoa: seuraavassa asiakkaan maksamassa huollossa tehdään ne asiat, mitkä olisi pitänyt tehdä deltan tekemässä huollossa.

Vaihtoautojen hinnat näyttävät nykyisin kohtuullisilta muihin liikkeisiin nähden tuon takuun ansiosta, mutta kun takuu on mikä on ja hyvityshinta Alfasta surkea, en usko tekeväni deltan kanssa enää kauppaa. Mutta jokainen vetää johtopäätöksensä itse näissä asioissa. Jos olisin ostanut Alfani muualta, olisin säästänyt 2-3000 e ja takuu tuskin olisi ollut yhtään huonompi.

Äänestä
  • Ei kai enää nykyään kukaan ole niin toope(lue idiootti), että luulee erilaisten takuiden ja vastuiden kaventavan kuluttajan oikeuksia.

    Äänestä

  • Hemmo kirjoitti:

    Ei kai enää nykyään kukaan ole niin toope(lue idiootti), että luulee erilaisten takuiden ja vastuiden kaventavan kuluttajan oikeuksia.

    ..kysyinkin onko kenelläkään muulla kokemusta takuusta ja siitä mitä se kattaa.

    Luonnollisestikaan takuuehdoilla EI voi kaventaa kuluttajan oikeuksia, en sitä TIETENKÄÄN luullutkaan. Mutta mitä iloa on takuusta, joka ei laajenna pätkääkään kuluttajan normaaleja oikeuksia, vaan yrittää hillitä asiakkaan haluja teettää takuukorjauksia?

    Oletko Hemmo muuten deltassa töissä, kun noin itseesi otit kommentistani? Täytyy myöntää että se oli hieman kärjistetty, mutta ehdot lukeneenani ja käytännössä kokeneena, tuolta minusta tuntui. Ja tokihan vähän toope (lue idiootti) olenkin :).

    Äänestä

  • Sportivo156 kirjoitti:

    Minun autostani korjattiin vaihtoautotakuun aikana
    kaikki huomaamani viat (isoja ja pieniä) mukisematta ja ilman mitään omavastuuta.

    Deltalla on kai kaksi eri "takuuta" eli oikea takuu ja sitten joku vaihtoautoturva

    Äänestä

  • Zenery kirjoitti:

    kyse ei ole vain deltasta samoja ongelmia on ollut mazdan ja peugeotin vastaavissa pointti on kaikissa se että niissä todella yritetetään rajata osia/kokonaisuuksia pois takuusta vaikka ne kuuluu normaaliin kuluttajan suojaan eli tosiaan huonontaa ehtoja
    muutamassa riitatapauksessa ovat kuulemma kuitenkin hyväksyneet/tunnustaneet sen ja noudattanut sitten normaaleja lakeja tappelun jälkeen tosin!

    Äänestä

  • mika kirjoitti:

    Tässä viimeaikoina autokauppoja todella paljon kierrelleenä voin sanoa että DA on valtakunnan kallein paikka. Näin ainakin Turun hintoja vertaillen. Ilmaa hinnoissa 1-2 tonnia. Vaihto-auto hyvitys lähinnä naurettava.
    Lisäksi myynti työskentely on ala-arvoista. Luulevatko siellä DA että tosiaan ihmiset ostelevat autoja nillä hinnoilla.
    Tuosta vaihtoturva takuusta senverran että kannattaa katsoa todella tarkkaan, että saa sen kirjallisena. Ja se on 25tkm/1v. Meinasivat kusettaa minua laittamalla 12500km/6kk !
    Näyttävät nyttemmin kiristäneen ehtoja tuon 1v takuun myöntämiseen.
    Eihän se minulle sopinut vaan menin "räyhäämän" asiasta. Muutenkin DA toiminta näyttää olevan senkaltaista että ns.pikkupomojen kanssa ei saa asioitaan hoidettua, pitää ottaa yhteyttä ylempään tasoon. Tässä tapauksessa DA-Länsi päälikköön. Ja kun ylhäällä jyrähtää, alhaalla vavahtaa...

    menee myös VW/AUDI liikkeiden tarjoama VarmaRatkaisu-vaihtoauto-hömppä, mistä ei loppujen lopuksi ole mitään käytännön hyötyä.

    No, vaikkei oman Alfani kohdalla mitään tuon tapaista takuuta ollutkaan, kaikki mainitsemani viat liike korjasi kiltisti (Airiston Auto Oy/nyk. Turun VV-auto), ei väittänyt vastaan eikä senttiäkään veloittanut. Hommia oli mm. toimimattomissa valoissa (valoviiksen vaihto > ei auttanut, veivät deltaan jossa hapettunut liitin vaihdettiin), matkustajan selkänojan kaltevuuden säätönuppi rikki>vaihdettu, jarrut kiljuivat välillä > palat vaihdettu, kojelaudan taustavalopolttimoita vaihdettu... Oli niitä muitakin mutta kaikkea ei nyt muistu mieleen. Tämän lisäksi liike oli ennen kauppaa vaihtanut jakopäähihnan sekä pakoputkiston ja tehnyt 120tkm huollon Delta-autossa ennen kuin kyseinen lukemakaan oli täyttynyt.

    Kun kävin liikkeessä tiedustelemassa parin korjaamopäivän jälkeen auton tilannetta, Auto ei ollut vielä valmis > Myyjä totesi että "sulla on varmaan sijaisauton tankki jo aika tyhjä" ja heitti kasan bensiinilahjakortteja. Hyvää palvelua! Ja sijaisautostakaan ei liike velottanut mitään.

    Varmaan tuohon hyvään palveluun vaikutti myös se että edellinenkin auto oli samaisesta liikkeestä hankittu.

    Äänestä

  • Niki kirjoitti:

    kävin ko. paikasta tarjousta käytetystä AR 156:sesta. Hinnassa oli n. 1000 euroa enemmän muihin samanikäisiin ja samanverran ajettuihin verrattuna. Joten kuvittelin, että saan vaihtoautostani siten myös enemmän... tarjous oli 2000 euroa alle muiden liikkeiden tarjouksista vaihtoautostani. Eli olisin tehnyt 3000e
    virheen. Lähdin liikkeestä pienen tinkaamisen jälkeen vanhalla autollani:(

    Äänestä

  • mie kirjoitti:

    AR 156 tuli Airiston Autoon joskus toukokuussa. Hintaa sille (tutun pizzaravintolan omistajan mukaan) oli isketty 19200 euroa (Tyyppi oli käynyt katsomassa...) Nähtävästi kova hintapyyntö johtui 1500 euron remontista jonka liike teki (oli sen verran lähellä tuo 120 tuhannen raja, että liike vaihtoi hihnat ja huonokuntoisen pakoputken etupään).

    No, eihän se auto tietenkään kaupaksi mennyt ja kun itse sen sitten syyskuussa bongasin, oli hintapyyntökin laskettu 16900 euroon. eli auto makasi liikkeessä 5 kuukautta ennenkuin kuin ostin sen. Hintapyyntö oli vieläkin kova, sillä toisella puolen kaupunkia samanlaista myytiin 14900 eurolla. Sain kuitenkin vaihdokista (Skoda fabia 1.9 SDI -00) 13400, kun paras tarjous muista turun liikkeistä oli 11200 euroa ja yleinen hyvitystaso 10500 euroa.

    Näinollen on helppoa laskea ja päätellä, ettei kyseinen liike voittanut kaupassa vaan meni miinuksen puolelle, mutta kyllä olivat silti iloisia kun vein Alfan pois... Ai niin, nyt kyseinen Skoda on hintapyynnöltään 13900 euroa joten kate on vaan 500 euroa. Tämän hintaluokan autoissa yleensäkin käytetty-käytetty kaupassa yleinen katetaso on n. 2000 euroa per kauppa.

    Jos noita hintoja ja saamaasi hyvityksiä laskeskelee, on Oulun DA:n mahdollisesti saama kate suorastaan hurja. Olen kyllä ennenkin kuullut että Oulun DA:ssa autot maksaa paljon mutta vaihdokista ei hyvitetä mitään...

    Äänestä

  • puuha31 kirjoitti:

    Tässä viimeaikoina autokauppoja todella paljon kierrelleenä voin sanoa että DA on valtakunnan kallein paikka. Näin ainakin Turun hintoja vertaillen. Ilmaa hinnoissa 1-2 tonnia. Vaihto-auto hyvitys lähinnä naurettava.
    Lisäksi myynti työskentely on ala-arvoista. Luulevatko siellä DA että tosiaan ihmiset ostelevat autoja nillä hinnoilla.
    Tuosta vaihtoturva takuusta senverran että kannattaa katsoa todella tarkkaan, että saa sen kirjallisena. Ja se on 25tkm/1v. Meinasivat kusettaa minua laittamalla 12500km/6kk !
    Näyttävät nyttemmin kiristäneen ehtoja tuon 1v takuun myöntämiseen.
    Eihän se minulle sopinut vaan menin "räyhäämän" asiasta. Muutenkin DA toiminta näyttää olevan senkaltaista että ns.pikkupomojen kanssa ei saa asioitaan hoidettua, pitää ottaa yhteyttä ylempään tasoon. Tässä tapauksessa DA-Länsi päälikköön. Ja kun ylhäällä jyrähtää, alhaalla vavahtaa...

    Minun kohdallani DA:n hyvitys oli vanhasta autosta paras minkä kaupungissa sain. Kyse oli 12 vuotta vanhasta Peugeotista, joissa hinnat eivät enää järin suuria ole. Mutta silti pääsin DA:ssa kauppaan, jossa hyvitys oli lähes 10 000 markkaa enemmän kuin muissa liikkeissä, joissa auto olisi vaihdettu suurinpiirtein saman hintaluokan autoon.

    Vaihtoturva takuu on tosiaan aika rajoittunut, eikä se muistaakseni koskenut muuta kuin moottoria ja voimansiirtoa. Itselläni hajosi kuljettajan puoleinen oven kahva n. 1.5 kuukautta auton takuun päättymisen jälkeen ja menin vaatimaan, että takuuseen on mentävä. Huoltopuoli ei vikaa suostunut korjaamaan, mutta kun menin asian kauniisti esittämään asian auton myyneelle myyjälle, tehtiin korjaus DA:n piikkiin.

    Äänestä

Taitaa mennä Deltalla tosi huonosti, kun on tarvinnut työntää tosi provojuttu tänne. Ja toisella viestillä kehutaan perään, hyi hitto!

Äänestä
  • Voin vakuuttaa ettei ole mikään provo. DA meininki on kyllä ihan suolesta tällähetkellä!
    Huonompaa autoliikettä(merkkiliikettä) saa kyllä haeskella...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Alfamies kirjoitti:

Kävin katsomassa Deltassa käytettyjä 156-malleja,
ja mielestäni hinnat olivat hyvinkin kohtuullisia kun ottaa huomioon että niille sai vuoden takuun, ja vielä lupasivat huoltaa ja tarkastaa auton ennenkuin luovuttavat se ostajalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu