Itselläni on vuosien varrella ollut monenmoista perusmenopeliä ja vankkoja perusautoja kaikki tyynni. Aloitin Lada 1200 L:llä, josta vaihdoin 1200 S:ään - ensimmäinen meni sitten Viroon ja toinen "norsunluun" värinen palasi takaisin Venäjälle 90-luvun taitteessa. Sitten mentiin volvo 242:lla pitkälti yli puolen miljoonan, eikä meno tunnu siskon alla hyytyvän vielä mihinkään.
Hommasin tuossa vajaa vuosi sitten Hgin Konalasta melkein uuden Nivan. Niitä pidetään esittelyautoina vuoden päivät, ja hinta oli pudonnut sopivasti (ajettu 4500 km), joten sellaisen saattoi hankkia. Delta-autokin antoi lainaosuudelle 1%:n koron ilmeisesti venäläistä rahaa. Samana päivänä oli mennyt Malmin Delta-auton toinen koeajokappale.
Olen ollut Nivaan pirun tyytyväinen. Siinä on jonkinlainen korkeajännitesytytys (käynnistyy samantein ilman kaasun painallusta) ja vanhaan malliin parannusta on ohjaustehostin. Kovin paljon muuta ei sitten ole muuttunutkaan. Penkit samaran penkit, joissa materiaali on muuttunut kestävämmäksi.
Ruostesuojaus piti pohjaan teettää. Samoin nivan rengas- ja vannekoko on suhteellisen harvinainen, joten ilmeisesti nastarenkailla löytyy vain (?) misheliniltä sopiva koko - tuplavanteet taas itänaapurista.
Istuin Moskovan junasta tullessani venäläisten rekkakuskien kanssa samassa vaunussa. Cevrolet Nivaa pitivät pelleilynä, mutta tätä aitoa peliä (Cossak/Hussar) ihan kelpo työjuhtana.

Vastaukset 4
Vanhimmat
mullakin löytyy metsästysharrastuksen tuomana vm86 niva. Menee sinne minne kavereitten sittaritkin ja jopa pahempiinkin paikkoihin kun ei ole niin väliä tuleeko pieniä naarmuja tai pusuja kivien kanssa.
Jälkikäteen olen nostanut jousitusta noin tuuman verran, lisännyt pohjapanssarit, lisävalot karjapuskuriin ja koneen vaihdoin heti alussa. Nyt tuvassa hörisee 2litrainen foordin kiuas.
Täytyy sanoa että olen tyytyväinen.
Tulevaisuudessa ajattelin lukottaa tasauspyörästöt. Menohalut varmaan kasvais :)
Jos tiiät, miten nuo lisälukot saa tehdyksi, niin kerro. Ainakaan ei tarvis ihmetellä, tuleeko ristiriipuntoja..
Voi olla että vaihdan taka-akselin ja eteen teetän kitkalukon. Sopivan välityksen löytäminen on vaan oma homma.
Vielä jos vauhtaisi jakolaatikon malliin missä saisi etuvedon pois niin ois hyvä.
Kiva Juttu < Niva on meikämannen suosikki myös