Häpeä

ei mielestäni ole pysyvä. Ei kai kukaan tunne itseänsä arvottomaksi koko ajan. Kiltteys saattaa näyttää kiltiksi heittäytymiseltä, mutta toisaalta se voi olla toisen ihmisen ymmärtämistä. Toisen tunteiden kunnioittamista ja mielipiteiden hyväksyntää. Kiltti ihminen on saattanut tehdä töitä sen eteen, että pysyy tyynenä vaikka sisällä kiehuu. Tunne vaan puretaan muualle liikuntaan, taiteeseen, lukemiseen...

Luin hiljattain lehdestä, että häpeästä vapautuu tunnustamalla ongelman itselleen ja muille. Olisi synnyttävä tappelunhalu. Tappelunhalu lietsoo mielestäni väkivaltaa, periksiantamattomuutta, omaneduntavoittelua.

Samassa lehdessä lukee, että vihaa saa tuntea. Viha ei ole rangaistava tunnetila, mutta pitää osata käyttäytyä. Kuinka moni osaa purata vihansa satuttamatta muita ja kuinka moni pystyy kohtaamaan vihaisen ihmisen rakentavasti.

Kuinka montaa ihmistä häpeäätunteva ihminen satuttaa. Jos teko on väärä, on luonnollista että siitä seuraa häpeää. Myös vihainen ihminenkin katuu tai häpeää voimallista suuttumustaan. Ei häpeässä tai vihassa tarvitse rypeä. Tunnetilat vaihtelevat. Molemmat tunnetilat pitäisi osata suunnata oikein ja kiltteys erottaa häpeästä, vihaisuus väkivallasta.
0581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tunnetilana kirjoitti:

ei mielestäni ole pysyvä. Ei kai kukaan tunne itseänsä arvottomaksi koko ajan. Kiltteys saattaa näyttää kiltiksi heittäytymiseltä, mutta toisaalta se voi olla toisen ihmisen ymmärtämistä. Toisen tunteiden kunnioittamista ja mielipiteiden hyväksyntää. Kiltti ihminen on saattanut tehdä töitä sen eteen, että pysyy tyynenä vaikka sisällä kiehuu. Tunne vaan puretaan muualle liikuntaan, taiteeseen, lukemiseen...

Luin hiljattain lehdestä, että häpeästä vapautuu tunnustamalla ongelman itselleen ja muille. Olisi synnyttävä tappelunhalu. Tappelunhalu lietsoo mielestäni väkivaltaa, periksiantamattomuutta, omaneduntavoittelua.

Samassa lehdessä lukee, että vihaa saa tuntea. Viha ei ole rangaistava tunnetila, mutta pitää osata käyttäytyä. Kuinka moni osaa purata vihansa satuttamatta muita ja kuinka moni pystyy kohtaamaan vihaisen ihmisen rakentavasti.

Kuinka montaa ihmistä häpeäätunteva ihminen satuttaa. Jos teko on väärä, on luonnollista että siitä seuraa häpeää. Myös vihainen ihminenkin katuu tai häpeää voimallista suuttumustaan. Ei häpeässä tai vihassa tarvitse rypeä. Tunnetilat vaihtelevat. Molemmat tunnetilat pitäisi osata suunnata oikein ja kiltteys erottaa häpeästä, vihaisuus väkivallasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu