Olen jo jonkin aikaa kärsinyt masennuksesta. En ole jaksanut käydä koulua kunnolla, jo olen ollut monia päiviä pois. Nyt viimeaikoina olen jättänyt lähes joka päivä menenemättä. Ei yksinkertaisesti kiinnosta/huvita mennä sinne. Motivaatio on aivan nollassa. Vanhemmat ei tästä tykkää. Aina ne vain valittaa, vaikka hyvin tietävät tilanteeni. Ei ne tunnu ymmärtävän. Jos en ala käydä taas kunnolla koulua, en saa enää kuulema rahaa tai yhtään mitään yleensäkään. En tiedä yhtään mitä tehdä.
masennus ja vanhemmat
ei jaksa
4319
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
täysin oikeassa. Tuossa iässä kuuluukin masentaa, mutta silti on vain jaksettava. Murkkumasennusta on ollut vuosituhansia ja sitä on usealla muullakin eläinlajilla.
Tietynlainen apatia tuohon ikään kuuluu, mutta rajansa kaikella. Minulla tuo nuorena (n.14v) alkanut paha olo on jatkunut hoitamattomana näihin päiviin (25v).
En tiedä kuinka syvällä vaikeudet on minussa, mutta luulisin, että yli 10 vuotta kestänyt masentuneisuus ja huomattavasti aiemmin alkanut muu oirehtiminen ei ihan hetkessä tuuleen häviä.
Joten suosittelen, jopa pyydän, viestiketjun aloittajalle, että menisit koulusi terveydenhoitajan puheille kertomaan asiasta, koska vanhempasi eivät ongelmiasi ymmärrä. Itse olin nuorena sen verta sisäänpäin kääntynyt, että en osannut asioistani kertoa, mutta toivon, että sinä kerrot ulkopuoliselle vaikeuksistasi.
Kannattaa ehdottomasti käyttää hyväkseen ulkopuolisten apu, eikä jäädä yksinään asioita murehtimaan ja odottelemaan masennuksen ohi menemistä. Itsellä kokemusta asiasta, lukioaikana kävin läpi hyvin vaikeaa masennusta ja lopulta oponi kautta pääsin psykologille puhumaan. Sain helpotusta ongelmiini, mutta vanhemmilleni tai kenellekkään muulle en koskaan kertonut - asia hävetti. En myöskään suostunut pidempiaikaiseen hoitoon, vaan kävin kerran viikossa psykologille puhumassa ja psykiatrin tapasin pari kertaa lääkityksen merkeissä..sitten jossain vaiheessa lopetin.
Eli rohkeasti vain puhumaan jollekulle vaikka koulussa :-) Itse en tässä varmaan olisi, jos en olisi psykologille päässyt...edelleen olen masentunut, toivon että olisin kerralla käynyt läpi hoidot ja muut ettei olisi jäänyt taakaksi.
Stressasin jossain vaiheessa sitäkin, kun en lukiossa jaksanut kunnolla käydä..mutta kun tajusin miten merkityksetön koulu se loppujenlopuksi on, elämä helpottui. Ja pääsin pois hyvillä papereilla :) Mutta kannattaa koulut loppuun käydä.
masentaa!! Murrosiän mielialavaihtelut ja masennus ovat kaksi eri asiaa. Jos tuota jaksamattomuutta on sinulla jatkunut jo viikkoja niin mene heti koulun terkkarille ja kerro tilanteesi. Hän ohjaa sinut sitten eteenpäin hoitoon. Vanhempasikin ymmärtävät sitten paremmin että kyse on sairaudesta eikä vain laiskuudesta. Kyllä sinä pääset ylös kuopasta kun haet apua, yksin se voi olla liian raskasta.
Oma tyttäreni sai lukioaikana lääkityksen puoleksi vuodeksi sekä kävi terapiassa noin vuoden ajan. Hän on nyt terve, oma iloinen itsensä, käy töissä ja jaksaa opiskellakin iltaisin. Ei masennusta tarvitse hävetä, ei sinun eikä vanhempiesi. Kukaan ei voi ennalta tietää
mihin sairastuu.