Voisiko syntyä rakentavaa keskustelua Ilomantsin perusturvan tasosta. Ovatko vanhuksemme hyvin hoidettuja. Kuinka on sellaisten vanhusten tila, joiden omaiset ovat muuttaneet täältä pois. Entä päivähoitokysymykset. Saako vanhemmat lapsilleen sellaisen hoitopaikan kun haluavat. Mikä on psykiatrisen hoidon taso Ilomantsissa. Saavatko terveyskeskuksen asiakkaat sitä palvelua, mitä tarvitsevat. Kuka osaa vastata näihin kysymyksiin a
siallisesti ja puolueetomasti. Risut ovat kehittämisen paikka ja ruusut kertovat tyytyväisyydestä.
siallisesti ja puolueetomasti. Risut ovat kehittämisen paikka ja ruusut kertovat tyytyväisyydestä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
vanhukset ovat yksinäisiä. Ei taida hoitajillakaan olla aikaa perustehtävien lisäksi edes pieneen vanhuksen ilahduttamiseen.
Siis ei enää vaadita lisää, vaan pyytäkäämme, ettei sitä, mitä on, vietäisi pois. Otetaan vastuu vaareista ja mummoista, ihan ihmisinä ja lähiomaisina. Kaikille tulee hyvä mieli ja ei tarvitse sitten itse katua, kun mummot ja ukit menevät manan majoille. Opetetaan lapsemmekin välittämään - se on sitä kasvatusta se. Ja monenmoista sairasta on joka paikassa, eikä yhteiskunta voi joka huutoon vastata. Pientä siedätyskynnystä meiltä kaikilta vaatii se, että hyväksymme erilaisuuden ja sairauden - oireitahan voidaan hoitaa nykymaailmassa - sairautta ei vielä juurikaan, ainakaan mielen.
sosiaalisten hoito. Jaetaanko ruokapaketteja Ilomantsissa.
... mediaan, niin on jo jaettukin. Minä kyllä itse ajattelen, että kotiruuan tekeminen ja leipominen kannattavat - raaka-aineet ovat varsin halpoja ja itse tehty hyvää. Terveyteenkin tai sen edistämiseen voi vaikuttaa - ja mallia jälkipolville jättää. Eli kuokanvarteen - kuten suo ja Jussi - opettivat aikoinaan. Alusta lähtien kaikki itse - oma vastuunsa on kannettava. Perunat ja muut juurekset kun ovat omasta takaa, niin paljonko enää tarvitsee? Olemmekohan me oppineet liian hyvälle?
k asvatan myös itse syötäväni. Lisäksi kerään marjat jasienet talteen. Ostettavaksi jää maito, sokeri, voi ja leipä. Ei siinä ruokalasku kovin suureksi kasva, mutta ei taida kaikilta sentään onnistua.
... niin kasvatan minäkin. Ja marjat kerään, mehutan, pakastan ja hillotan. Vanhukseni hoidin hautaan siinä sivussa tai sillä hetkellään oli päällimmäinen asia. En minä tiedä, mikä meitä nykyään vaivaa. Pitää vaan kitistä ja rutista, valmiina saada kaikki - tuntuu, että sodankäyneiden vanhempien kasvattamien sukupolvien jälkeläiset anelujaan rustaa ja rutisee. Kyllä minä ymmärrän, että sota oli kauhea asia - itse olen sodankäyneiden kasvattama. Ei se kyllä oikeuta tämänmoiseen - mullekaikkihetinyt-ideointiin. Menemmekö lähelle niitä, joilla on hätä - annetaan ruokaa niille, joilla on nälkä - kuunnellaan niitä, jotka ammattiauttajille käyvät kuulumisensa kertomassa. Ja a vot - jo väheni kunnan huoli. Ja kuntalaisten.