Ostin viikonloppuna akvaarion 480l suoraan käytöstä eli hiekat ja vanha ulkosuodatin mukaan lukien kaloineen päivineen. Ulkosuodatin resun 1500l/min toisesta kotona jo toimineesta tasapainossa olleesta terveestä altaasta kaksi n. 200 litraiseen sopivaa sisäsuodatinta, toinen eheim ja toinen unifilter. Kalat muutettiin kovien pakkasten vuoksi suoraan kylmälaatikoissa, koko akvaarion kalasto samassa mukana monnisiakin useita. Tiedän ettei ihan optimaalista, mutta näin kuitenkin tehtiin.
Paikkakunta muuttui ja vesiarvot.
ph nyt 7.2
no2 0
no3 0-12,5
kh 3-4
Gh 3-4
Akvaarioon muutettiin myös kalasto ja hiekat vanhasta kotona toimineesta akvaariosta kasveineen.
Kalasto:
3sinirihmaa
2keltarihmaa
2helmirihmaa
rihmakalat kauniisti parveutuneet, ei yhteenottoja ainakaan vielä...
3 hunajarihmaa
taistelukala
-20kpl kardinaalitetroja
3 ottoa
n.12 albiinomiinista (3 muuttamassa uuteen kotiin)
6 kuparimonnista
2 naaras partista
3 vihermonnista
ja täyskasvuinen 30cm pleko
Nyt eilen huomasin yhden sinirihman uivan hiukan vaikeammin, enemmän pää pystyssä/kiemurrellen, Syö normaalisti. Muut voivat hyvin.
Aiemmin samassa altaassa ollut lisäksi lukematon määrä paltyja ja milliksiä, jotka odottavat nyt uutta kotia toisessa altaassa.
Olen ottamassa käyttöön co2 systeemin, joka laskee ph:ta, mutta johtuukohan vointi siitä?
altaaseen lisätty ainoastaan vedenparannusainetta ja pMMp ohjeen mukaan, sekä hiukan n5ml easycarboa.
Voiko sinirihman vielä palastaa?
kipeä sinirihmakala
3
496
Vastaukset
- uuden akvaarion omistaja
noi mitat unohtui...ja kasveja oli kuhtuu paljon...
- -Rihma-
Paljonko lämpötila on?
-Kivankokoinen akvaario ja vesiarvotkin hyvät(Mallikkaasti kaikki kerrottu, muut vois ottaa oppia tästä!), mutta voi olla että rihmakala on stressaantuessaan saanut jonkun pöpön tai vaikka loukkaantunut haavimisesta.
-Jos tuntuu kärsivän niin lopeta tai jos sulla on vielä yks ylimääräinen karanteeniakvaario niin sijoita kala sinne jos se onkin jotain tarttuvaa.
-Kalastossa ei ole muuta korjattavaa kun kenties se pleko. Mikä se on lajiltaan, jos tiedetään ettei se kasva isommaksi kuin 30 cm?
-Ruoki kaloja nyt varovasti muutama viikko ja mittaile tuota nitriittiä, ettei nouse.
Ethän pessyt kaikkea muuton yhteydessä, että pinnoille jäi hyviä bakuja..?
-Hyvä että pääset platyista ja milliksistä eroon. :)- uuden akvaarion omistaja
Lämpö on 26C. Se pleko on lumileväpleko, mutta 14-vuotias, joten tuskin kasvaa...
Eilen sain sen hiilarijärjestelmän toimimaan ja ph:n pitäis pysyä 6.8 tienoilla, kun automatti sitä hoitelee. Sinirihmakalan vointi on ennallaan, syö ja ui kyllä eikä vajoa pohjaan, mutta oleskelee mielelään kasvupöheikössä, eikä muiden porukassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on1119398- 928986
- 187855
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1776244Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist585358Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä254459Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?74376En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛234345- 384233
- 394163