Säästölamppu

Vaikka tiesinkin ettei näillä energiansäästölampuilla tee yhtään mitään, niin menin ja ostin 12,90 euroa maksavan lampun ja ruuvasin sen keittiön entisen hehkulampun tilalle. Yllätys kuitenkin oli että lamppu mikä oli 13W/75W näyttikin katossa 15-25 wattiselta, eli huonompi kuin ne mitä joskus pari vuotta sitten kokeilin ja heitin roskiin. No, kyllä se siitä pikkuhiljaa kirkastu mutta siinä ehti kahvit ladata keittimeen ja leikata pullat valmiiksi ennenkuin se näytti edes 60 wattiselta. Kyllä kestää taas jonkinaikaa ennenkuin ostan seuraavan "maailmanpelastuslampun". Voinko palauttaa lampun kauppaan ja vedota että huijausta oli taas?
4455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

itseasiassa sykkyrälle väännelty loisteputki.
Ja sen valotehon optimi on laskettu melko
korkealle lämpötilalle koska sitä poltetaan
useimmiten tuntikaupalla putkeen tai on
aina päällä.
Kyllä se sentään sisätiloissa parissa-kolmessa minuutissa saavuttaa lopullisen kirkkautensa.
Vessoissa, eteisissä ja semmoisissa paikoissa missä
valo napsautetaan päälle ja hetken kuluttua taas pois se
ei tietenkään ole omimmillaan.
Sinne sitten hehkulamppu.

Äänestä

Olisit ostanut vaikka 20 W lampun niin se olisi ohittanut 60 W hehkulampun valovirrassa alle 40 sekunnissa (Osram Dulux El Longlife). Kun aamulla unenpöppörössä kävelet, niin on pelkästään hyvä, ettei lamppu syty heti täyteen kirkkauteen. Onko tärkeämpää se, paljonko lamppu valaisee ensimmäisen minuutin aikana vai se, paljonkjo se valaisee loppuajan?

Mikä lamppu oli kyseessä? 13 W säästölamppu ei vastaa 75 W hehkulamppua edes täydessä kirkkaudessaan.

Äänestä

Jossa on pikasytytin ja se käyttää ohuita ns. perhosputkia. Valoteho upea, syttyy nopeasti ja kestää vuosia. Melkein unohtaa minä vuonna edellisen kerran vaihtoi putken valaisimeen. En suostu enää käyttämään hehkulamppuja.

Äänestä

Minulla on kokemusta enimmäkseen 4000K lampuista. Seuraavat on kaikki tuolla värillä ja niistä jonkinlainen syttymisnopeusarvio. Kaikissa paikoissa minulla ei ole nopeudella merkitystä.

Minulla nopeimpia ovat Osram dulux el jotain 15W. Se on tuon näköinen
http://www.luz84.com/imagenes/osram/250x250/osram_dulux_el_longlife.jpg
Syttyy heti melkein täydelle kirkkaudelle. Luvataan 500000 sytytyskertaa.

Seuraavaksi nopein on tällainen Osramin 18W.
Se on tuon näköinen
http://www.compactfluorescentusa.com/photos/products/5/75/755/thumbnails/250x250/3000155_twist_500x500.jpg
Tuo syttyy heti mutta täyden kirkkauden saavuttaminen kestää ehkä minuutin

Hitain on Airam longlife 4000K 11W ja 15W näöltään tällainen
http://www.lamppukauppa.fi/images/webshopplugin/0/1203095851295/ici27345.jpg
Syttyminen kestää pari kolme sekuntia sen jälkeen valo on pieni tuikku josta kirkastuu 10s aikana jollekin (30%?) tasolle. Täysi kirkkaus vasta 2-3 min päästä.


(googlen kuvahaku on kätevä :))

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuli taas. kirjoitti:

Vaikka tiesinkin ettei näillä energiansäästölampuilla tee yhtään mitään, niin menin ja ostin 12,90 euroa maksavan lampun ja ruuvasin sen keittiön entisen hehkulampun tilalle. Yllätys kuitenkin oli että lamppu mikä oli 13W/75W näyttikin katossa 15-25 wattiselta, eli huonompi kuin ne mitä joskus pari vuotta sitten kokeilin ja heitin roskiin. No, kyllä se siitä pikkuhiljaa kirkastu mutta siinä ehti kahvit ladata keittimeen ja leikata pullat valmiiksi ennenkuin se näytti edes 60 wattiselta. Kyllä kestää taas jonkinaikaa ennenkuin ostan seuraavan "maailmanpelastuslampun". Voinko palauttaa lampun kauppaan ja vedota että huijausta oli taas?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu