Nasisti halonen

Barrack Obama on jo viikonlopusta lähtien juhlinut perheensä, tukijoiden ja liittolaistensa kanssa virkaanastujaisiaan.

Juhlalisuudet huipentuvat ylihuomenna eli tiistaina.

Yhdysvalloista tihkuneiden tietojen mukaan vieraslistalta putosi jo ensimmäissä poisotossa Suomen Tarja Halonen. Tämä ei voi olla kyrsimättä SDP:n taistolaiskommari Halosta ja koko vasemmistokenttää.

Halonen on epärealistisessa suuruudenhulluudessaan ja narsismissaan taatusti kuvitellut olevansa kutsuttujen valtion päämiesten joukossa. Tämä on Haloselle oivaa kurinpalautusta ja maan pinnalle paluuta, mutta sääli esimerkiksi suurta kansainvälistä arvostusta nauttivalle Alex Stubbille, joka meni nyt lapsena pesuveden mukana. Yhdysvallat kun armoitti nyt mukaan vain Suomen Washingtonin suurlähettiläämme. Toki Stubb pysyy parrasvaloissa jatkossakin. Halonen painuu unholaan.
11352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Demokraatit vastaavat jenkeissä suomen sosiaalidemokraatteja. Republikaanit ovat jenkeissä oikeistoa ja demokraatit edustavat vasemmistolaista ajattelua.

Miksi veronmaksajien pitäisi kustantaa Halonen moiseen näytelmään, onneksi ei kutsua tullut, säästyi veronmaksajien rahoja.

ps: mikä on nasisti?

Äänestä
  • Obama on eurooppalaisittain sosiaalidemokraatti. Sosialismi ja sosiaalidemokratia on kaksi eri asiaa. Sosiaalidemokraatti voi olla vasemmistolainen tai oikeistolainen, yleensä sosiaalidemokraattiset puolueet ovat enemmän vasemmalla mutta eivät aina, on olemassa selvästi oikeistolaisia sosiaalidemokraattisia puolueita. Sosiaalidemokratia tarkoittaa sosiaalisesti vastuullista kapitalismia, sosialismi taas ei edusta kapitalismia lainkaan. USA:n demokraatit vastaavat Euroopan sosiaalidemokraatteja. Toivottavasti Obama onnistuu luomaan Amerikkaan sosiaalisesti vastuullisen kapitalismin.

    Äänestä

  • -Korjatahaluan- kirjoitti:

    Obama on eurooppalaisittain sosiaalidemokraatti. Sosialismi ja sosiaalidemokratia on kaksi eri asiaa. Sosiaalidemokraatti voi olla vasemmistolainen tai oikeistolainen, yleensä sosiaalidemokraattiset puolueet ovat enemmän vasemmalla mutta eivät aina, on olemassa selvästi oikeistolaisia sosiaalidemokraattisia puolueita. Sosiaalidemokratia tarkoittaa sosiaalisesti vastuullista kapitalismia, sosialismi taas ei edusta kapitalismia lainkaan. USA:n demokraatit vastaavat Euroopan sosiaalidemokraatteja. Toivottavasti Obama onnistuu luomaan Amerikkaan sosiaalisesti vastuullisen kapitalismin.

    USAn demokraateilla ei ole mitään tekemistä suomen demareiden kanssa =)

    usan demokraatit on suomen kokoomukseen nähden samallaisia eikä usan rebublikaaneissa eikä suomen kepussakaan mitään vikaa ole.

    Suomen demairit ei vaan kuulu tälle vuosi thannelle työväenlauluineen ja vastaakkain asetteluineen =)

    Äänestä

  • Niinhän se Lipposen Paavo julisti, tää putkimies Paavo pienen ihmisen asialla.

    Onneksi suomalaiset ei ole näin tyhmiä, että uskoo tälläistä sosialisti paskaa.

    Äänestä

  • tukehdu pullaasi kirjoitti:

    USAn demokraateilla ei ole mitään tekemistä suomen demareiden kanssa =)

    usan demokraatit on suomen kokoomukseen nähden samallaisia eikä usan rebublikaaneissa eikä suomen kepussakaan mitään vikaa ole.

    Suomen demairit ei vaan kuulu tälle vuosi thannelle työväenlauluineen ja vastaakkain asetteluineen =)

    ...kyllähän kokoomus aika vasemmistopuolue on jos oikeistolaisiin verrataan. Mutta oikeesti, sosiaalidemokraatit ja jenkkien demokraatit ovat samaa poliitista heimoa, sorry vaan sulle.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    ...kyllähän kokoomus aika vasemmistopuolue on jos oikeistolaisiin verrataan. Mutta oikeesti, sosiaalidemokraatit ja jenkkien demokraatit ovat samaa poliitista heimoa, sorry vaan sulle.

    sorry vaan sulle.

    USAssa ei ole sosialisteja, sorry vaan sulle.

    Hitler ja halonen on samaa poliittista heimoa ja stalin ja halonen .

    Muistat varmaan että halonen oli liittämissä suomea neukkulaan.

    sorry vaan sulle.

    Äänestä

  • sorry vaan sulle. kirjoitti:

    sorry vaan sulle.

    USAssa ei ole sosialisteja, sorry vaan sulle.

    Hitler ja halonen on samaa poliittista heimoa ja stalin ja halonen .

    Muistat varmaan että halonen oli liittämissä suomea neukkulaan.

    sorry vaan sulle.

    ...joiko äitis raskausaikana vai miksi et ymmärrä selviä asioita!

    ps: onko sanassa sosialisti ja sosiaali jotain samaa mielestäsi? Jos on niin, otan osaa tyhmyyteesi ja pahoittelut vanhemmillesi että sinusta tuli yksinkertainen. Aina ei onnistu.

    Bryggarea on säikytelty Maunulan osatarilla ja hän haluaa että se siksi puretaan.

    SDP ON URHEILUNATSIEN SUOJAPAIKKA!!!!

    http://www.sovietstory.com/

    voisit aloittaa opiskelun vaikka tällä:

    http://www.sovietstory.com/

    Äänestä

  • sovietstory kirjoitti:

    Bryggarea on säikytelty Maunulan osatarilla ja hän haluaa että se siksi puretaan.

    SDP ON URHEILUNATSIEN SUOJAPAIKKA!!!!

    ...pössyttelemästä sitä kannabista, kukaan ei enää tajua sua! Vittu mikä luuseri sä oot, me elätetään sua verovaroilla saatanan sosiaalipummi. Asutko itä-helsingissä ja toimeentulotuella?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    ...pössyttelemästä sitä kannabista, kukaan ei enää tajua sua! Vittu mikä luuseri sä oot, me elätetään sua verovaroilla saatanan sosiaalipummi. Asutko itä-helsingissä ja toimeentulotuella?

    Kaliforniassa saa kannabista automaatista.

    Kannabis vapaaksi suomessakin, vaikka esim. lääkärin määräuksestä olisi erittäin hyvä teikäläisellekin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tukehtuu kiukkuunsa ! kirjoitti:

Barrack Obama on jo viikonlopusta lähtien juhlinut perheensä, tukijoiden ja liittolaistensa kanssa virkaanastujaisiaan.

Juhlalisuudet huipentuvat ylihuomenna eli tiistaina.

Yhdysvalloista tihkuneiden tietojen mukaan vieraslistalta putosi jo ensimmäissä poisotossa Suomen Tarja Halonen. Tämä ei voi olla kyrsimättä SDP:n taistolaiskommari Halosta ja koko vasemmistokenttää.

Halonen on epärealistisessa suuruudenhulluudessaan ja narsismissaan taatusti kuvitellut olevansa kutsuttujen valtion päämiesten joukossa. Tämä on Haloselle oivaa kurinpalautusta ja maan pinnalle paluuta, mutta sääli esimerkiksi suurta kansainvälistä arvostusta nauttivalle Alex Stubbille, joka meni nyt lapsena pesuveden mukana. Yhdysvallat kun armoitti nyt mukaan vain Suomen Washingtonin suurlähettiläämme. Toki Stubb pysyy parrasvaloissa jatkossakin. Halonen painuu unholaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu