Tein abortin marraskuussa. Siitä asti söin e-pillereitä, kaksi liuskaa putkeen. Aborttivuodon loputtua, on ollut tiputtelua. Sitten välipäivinä tuli "menkat", normaalit runsaudeltaan, mutta kestivät vain kaksi päivää.
Päivää ennen kuin olisi pitänyt aloittaa uusi liuska, harrastin seksiä. Kävi niin, että minulla ei ollutkaan pillereitä mukana (olin reissussa poikakaverin kanssa) eikä reseptiäkään tietenkään ollut mukana. Hain varalta jälkiehkäisyn (48 tuntia seksin jälkeen).
Sitten melko pian tuli taas "menkat" (siis noin viikko edellisten jälkeen), runsaat ja kesti kaksi päivää, ja heti niiden jälkeen on alkanut olla raskausoireita. TEin testin eilen, mutta oli negatiivinen. En tosin osaa yhtään sanoa tässä vaiheessa, että milloin menkkojen pitäisi alkaa (tai mitkä ovat oikeat menkat ja mitkä eivät) tai kuinka pitkällä raskaus mahdollisesti olisi.
Mitä enemmän asiaa mietin, tuntuu suorastaan täysin mahdottomalta, että olisin tullut raskaaksi. Viikkoja olisi kohta neljä, jos lasketaan välipäivinä olleista menkoista.
VOiko kyseessä olla vain joku hormonijuttu, kun kehoni on ihan sekaisin? Onko muilla ollut "raskausoireita" pian abortin jälkeen ilman, että on ollut raskaana?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jälkiehkäisy on iso hormonipläjäys ja tyypillisesti sitä seuraa vuodon alkaminen muutamien päivien sisällä.
Kehossasi on ollut melkomoinen hormonimyräkkä (raskaus/abortti, pillerit, jälkiehkäisy), joten ei mikään ihme, että se sekaisin on. Yritä siis vain odotella mahdollisimman rauhassa kehon normalisoitumista.
Helppo sanoa, mutta vaikeampi toteuttaa :) Tee vaikka kerran viikossa raskaustesti, niin eiköhän se mieltäsi rauhoita.
Viestisi oikeastaan rauhoitti minua paljon. Olen tehnyt kolme raskaustestiä jo... Joka toinen päivä. :D Negatiivisia olivat ensin... Tänään ehdin jo intoilla, että jess tämäkin on negatiivinen. No muuttuikin positiiviseksi, kun ohjeiden mukainen viisi minuuttia oli kulunut. Voi paska. Olen aika ymmälläni.
Nimimerkkisi kertoo varmaankin jo siitä ettei ainakaan aborttia kannata harkita..? Elämä tarjoaa sulle ja pikkuisellesi upean tilaisuuden! Eli kyllä, sittenkin mammaksi! :) Onnea odotukseesi!