Katson laajaa merenselkää:
Raudanharmaa, rautajäinen.
Rannan mänty pystypäinen
myrskyä ei pientä,pelkää.
Suuren myrskyn tullen sekin
katkee, kaatuu maahan asti.
Niinkuin ne ja kaikki mekin
hitaasti tai nopeasti.
Nuori on kuin teräsjäinen,
luulee kaiken kestävänsä.
Tietävä ja itsepäinen,
kivun kuolon estävänsä.
Kaikelle on raja pantu,
lujaa mieltä määrämitta.
Tulee täyteen kerran rantu;
vahvin katkee ongelmitta.
Katkee niinkuin oksa haurain
taikka railoon teräsjää.
Kun sen tuuli tekee naurain,
lujuus tyhjiin häviää.
***
Katselen kaislan tähkää,
tuulessa taipuu se.
Luonnon viisaus nähkää,
katso ja kuunntele.
Raudanharmaa, rautajäinen.
Rannan mänty pystypäinen
myrskyä ei pientä,pelkää.
Suuren myrskyn tullen sekin
katkee, kaatuu maahan asti.
Niinkuin ne ja kaikki mekin
hitaasti tai nopeasti.
Nuori on kuin teräsjäinen,
luulee kaiken kestävänsä.
Tietävä ja itsepäinen,
kivun kuolon estävänsä.
Kaikelle on raja pantu,
lujaa mieltä määrämitta.
Tulee täyteen kerran rantu;
vahvin katkee ongelmitta.
Katkee niinkuin oksa haurain
taikka railoon teräsjää.
Kun sen tuuli tekee naurain,
lujuus tyhjiin häviää.
***
Katselen kaislan tähkää,
tuulessa taipuu se.
Luonnon viisaus nähkää,
katso ja kuunntele.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Elämä on rohkeaa seikkailua tai tyhjyyttä. Murtumaton hän joka kohtaa muutokset kasvoista kasvoihin ja säilyttää henkensä vapauden kohtalon käsissä.
Kallio murtaa aallot, kuka kesyttäisi tuulen?
Meren selkää oli mukava havannoida ;)
Pidän viisaista vastauksistasi. - Ja merenselkä, sitä jaksaa katsella loputtomasti jäisenäkin. Ajatuksiakin se aina synnyttää, mutta niiden muotoutumien runoiksi on eri asia. Sanoa, mitä ajatelee, ei ole helppoa.
On kiva lukea täällä flunssatoipilaana runoasi. Se on sekä hienosti riimitelty, että siinä on voimaa. Ilmaisut kuten rautajäinen ja pystypäinen, tai teräsjäinen ja itsepäinen luovat tunnelmaa ja tunnetta runoosi.
Hyvin kaunis on myös tuo viimeinen säkeistö-
Jäädään katselemaan kaislan tähkää meren rannalla, kuinka se nöyränä tuulessa taipuu...
kerppuli
Kiitos kauniista viestistä ja tunnustuksesta. Merta katsellessani minulla oli mielessäni hyviä ajatuksia, mutta niitten siirtäminen runoon on aina vähän eri asia ja ongelma. Mutta toisaalta on niin, että lukija joka tapauksessa luo omat ajatuksensa runoa lukiessaan. Joten onko sen sitten niin väliä.
Toipumista sinulle!
Kirjoitat upeasti loppusointuisia, hieno runo.
Luen yleensä kaikki runosi vaikka en aina kommentoikaan, tähän oli pakko antaa palautetta.
Kiitos mukavasta kommentistasi; sellaisia lukee mielellään. Ei tunne kirjoittavansa ihan avaruuteen. Mutta kukapa nyt jaksaisi kaikkia runoja kommentoida, niitä on niin paljon.
Mitä tulee mitallisten kirjoittamiseen, ne synytvät jotenkin helposti, vaikka toisaalta tiedän, etteivät ne ehkä ole vielä muodissa. Vaan kun vapaamittaisen "modernin" runon aikaa on kestänyt jo 60 vuotta, ehkäpä mitallinen alkaa pian olla uutta, uudistettuna kuitenkin. Yritän vähän sellaista.
voin katsella sitä meren selkää runosi kautta,
koska jälleen se on niin elävää kerrontaa.
Toisen säkeistön koskettavuus on männyn ja meidän
ihmisten lopulta katkeamisessa. Siinä, kuinka se
hitaasti etenee, kun vanhuus tulee ja taittaa.
En tiedä, mutta nämä luontorunosi on niin ääret-
tömän hyviä kuvauksia että itse tuskin yltäisin
samaan - ihaillen luen Sinua.
Viimeinen säe, jonka olet erottanut muista - se
on täyteläinen kuin vanha viini ja kaunis.
Kiitos tee, runosi oli jälleen nautinto.
Löydät kaikista runoista aina jotain hyvää, niin että se vähän pelottaa. Kun itse tietää kirjoittavansa sekalaista, monenlaista. Joskus onnistuu paremmin, joskus huonommmin.
Tässä runossa viimeinen säkeistö ehkä oli liikaa, ylimääräinen. Yhteys kokonaisuuteen oli se, että se syntyi samassa tilanteessa, joten annoin olla.
Usein silti karsinta olisi parasta, mitä runolle voi tehdä.