Missä liikutukset?

Aikoinaan, siis joskus 60-luvulla tutustuin ekakertaa lestadiolaiseen liikkeeseen. Suviseuroissa oli hyvin yleistä nuo liikutukset, joita pidettiinkin lestadiolaisuuden tunnusmerkkinä.
Aikoinaan meillekin opetettiin, että jos seuramenoissa joku menee liikutuksiin, olet todennäköisesti lestadiolaisseuroissa.
Lestadiolaisuuden alkutaipaleilla esiintyi myös kielillä puhumista ja hurmoksellisuutta. Kuitenkin kun nykyajan seuramenoihin vertaa, liikutukset ja hurmoksellisuus loistaa poissaololla.
Kävin vasta vanhoillislestadiolaisten seuroissa ja järkytyksekseni sain huomata, kuinka liikutukset ja se pienikin hurmoksellisuus olivat tipotiessään. Puhujien tapa saarnata, oli myös muuttunut. Istuin kaksi puhetta seuroissa, eivätkä kummatkaan puhujat itkeneet puheen aikana. Myös anteeksianto-osiot olivat lyhenneet voimakkaasti takavuosiin nähden. Sitten puhuja kuitenkin sanoi, että näin myös isämme uskoivat. Itse kuitenkin havaitsin valtavan eron aikaisempaan lestadiolaisuuteen. Nämähän olivat lähinnä muodolliset seurat. Väki istui passiivisena paikallaan ja puhuja puhui monotonisella tasapaksulla äänellä vailla äänen korotuksia.
Oletteko muut huomanneet saman muutoksen lestadiolaisuuessa?
12700
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Entisaikaan puhujat ja seuraväki oli paljon,paljon "tunnepitoisempia".Seurapenkissä odotin jännittyneenä,koska alkaa tapahtua.Lopulta naiset alkoi liikuttua puhujakorokkeen edessä.Äitini sopersi"taivaanlinnuista".Juttu jäi vähän epäselväksi.Puhujatkin osasi liikuttua,osa meni vahvaan hurmostilaan.Itkua ja valitusta.Kuuntelijat meni joukolla mukaan.Myötäeläminen oli suuressa arvossa.Nyt ollaan tunneköyhiä-puhujat ja kuulijat.Veljeäni pyydettiin puhujanvirkaan,kieltäytyi,koska on mielestään liian herkkä ja itkisi kokoajan.Minusta hän sopisi hyvin.Itkeminen ja tunteiden näyttö vetoaa kuulijoihin.Häneen samaistutaan.Ehkä ajat muuttuvat,veljeni ottaa "viran"vastaan.

Äänestä

Ennen eivät vl-nuoret kuunnelleet poppia. Nykyään tosi monet kuuntelee. Ehkäisyasioissakin on tapahtunut muutosta. Ennen akuuttitilanteissakaan ei vaimo saanut käyttää ehkäisyä. Nykyään saa. Esimerkiksi kohdun poistot eivät ole nykypäivänä yhtään erikoisia. Osa saattaa käyttää harvennusehkäisyä ihan mielenterveydellisiin seikkoihin vedoten. Ennen ei auttanut vedota mihinkään, sillä ehkäisy oli kaikissa muodoissaan ehdottomasti synti. Aika muuttuu, niin muuttuu myös herätysliikkeetin, halusivat tai eivät.

Äänestä
  • seuroissakävijöitä ja alan asiantuntijoita !!!terv.lyyleri

    Äänestä

parempaa, vaikka tämä aika onkin "hyvää ja rauhan" (=paatumuksen) aikaa.
Kaikki nuo mainitsemasi muutokset kyllä 50 ikäiset tietävät ja tunnistavat. Vanhan ajan saarnaajapatruunat ovat olleet levossa jo kotvan ajan. Nykyään miellytetään kaikkia tai sitten sohaistaan ja paetaan saman tien vilkkaasti. Lähimmäisen kuuntelluun oikeasti kykenee tosi harva.

Äänestä

On jäänyt mieleen liikutukset lapsena. Pelotti.

Onneksi on jäänyt pois

Äänestä

oikeen kiälillä puhumista, kaikkia paskaa sitä puhutaanki!

Äänestä

Lars Leevin aikaan lestadiolaisuus oli yhtä hurmoshenkistä, kuin Nokia Missio nykyään. Edessä saarnattiin voimallisesti ja käytettiin voimakkaitakin ilmaisuja. Tosin Lars Leevin aikaan käytettiin aika solvaaviakin sanontoja, mutta se kuului toisaalta siihen aikaan. Siellä tapahtui samanlaista hurmoksellisuutta, mitä nyt voimme havaita Nokia Missiossa. Seurayleisö oli aidosti mukana, eivätkä passiivisia, kuten nykyään. Ainoastaan anteeksiantojen aikana nousee käsiä. Siinä kaikki. Tosin tätä on kiitelty myös Nokia Mission taholta. Jotain hurmoksellisuuden rippeitä vanhoillislestadiolaisuudessa sentään vielä on jäljellä!

Äänestä

Kovin on latteaksi todella mennyt, mitä tässä muutaman kerran on joutunut näitä puheita kuuntelemaan. Yhtä paljon on henkeä vl-saarnamiehen puheessa kuin kirkossa todellisen leipäpapin monologissa.

Äänestä

Liikutukset vähenivät 70-luvulla samaa tahtia kuin hoitokokoukset lisääntyivät. Silloin liikutusten vaikenemista pidettiiin lopun ajan merkkinä.

Äänestä

Hymy-lehti kirjoitti aikanaan. Oli ollut suviksissa.
Joku oli kiivennyt suviseurateltassa pylvääseen, saaden liikutuksen.

Äänestä

SRK on hajuton ja mauton salailujärjestö. Mitä virkaa sellaisella on?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Vanha mies... kirjoitti:

Aikoinaan, siis joskus 60-luvulla tutustuin ekakertaa lestadiolaiseen liikkeeseen. Suviseuroissa oli hyvin yleistä nuo liikutukset, joita pidettiinkin lestadiolaisuuden tunnusmerkkinä.
Aikoinaan meillekin opetettiin, että jos seuramenoissa joku menee liikutuksiin, olet todennäköisesti lestadiolaisseuroissa.
Lestadiolaisuuden alkutaipaleilla esiintyi myös kielillä puhumista ja hurmoksellisuutta. Kuitenkin kun nykyajan seuramenoihin vertaa, liikutukset ja hurmoksellisuus loistaa poissaololla.
Kävin vasta vanhoillislestadiolaisten seuroissa ja järkytyksekseni sain huomata, kuinka liikutukset ja se pienikin hurmoksellisuus olivat tipotiessään. Puhujien tapa saarnata, oli myös muuttunut. Istuin kaksi puhetta seuroissa, eivätkä kummatkaan puhujat itkeneet puheen aikana. Myös anteeksianto-osiot olivat lyhenneet voimakkaasti takavuosiin nähden. Sitten puhuja kuitenkin sanoi, että näin myös isämme uskoivat. Itse kuitenkin havaitsin valtavan eron aikaisempaan lestadiolaisuuteen. Nämähän olivat lähinnä muodolliset seurat. Väki istui passiivisena paikallaan ja puhuja puhui monotonisella tasapaksulla äänellä vailla äänen korotuksia.
Oletteko muut huomanneet saman muutoksen lestadiolaisuuessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu