Olen 18 vuotias toisen asteen ammatillisessa opiskeleva nuori. Kotona ovat asiat hieman huonolla mallilla ja alkaa pikkuhiljaan syömään voimia. Tämä viikko elellään sovussa ja ensiviikolla koko kämppä räjähtää. Oikeastaan ei mitään kovin vakavaa, mutta olen kyllästynyt tällaisen menoon, kun oma mielikin vielä hieman epätasapainossa ja masennustakin välillä esiintyy. Lisäksi kotona minulla ei ole minkäänlaista omaa rauhaa ja tekemisiäni kontrolloidaan alinomaan.
Olen valmistumassa nyt toukokuussa, sitä edeltää 2kk mahd. palkallinen työharjoittelu jakso. Kesällä tod.näk. tiedossa töitä. Syksyksi olen hakemassa hensinkiin ammattikorkeakouluun. Töitä en siis usko pystyväni/jaksavani tekemään kun ne opiskelut aloitan. Lisäksi käyn kolmen vuoden sopimuksella 2x viikko kuntoutuksessa (terapia), joten senkään puolesta ei kaiketi aikaa olisi (ei oikeuta kai olemaan poissa töistä).
Olen siis miettinyt mitä vaihtoehtoja tässä nyt sitten olisi? Mieluiten tahtoisin muuttaa yksin (ei solua missään tapauksessa) helsinkiin tai vantaalle. Opiskelijakämppiä myönnetään yleensä yksin hakijoille vain soluina, mikäli oikein ymmärsin? Eli pitäisi siis muuten vain löytää joku hyvin hyvin halpa luukku, kuinkahan onnistuu? Hieman myöskin epäilyttää, pärjääkö sitä pelkillä tuilla elää, eivät kaiketi mitään kovin kummoisia ole? Ehkä jotain keikkaluontoista työtä voisi yrittää etsiä..
Tuntuu täysin toivottomalta tämä tilanne. Opiskeluja en missään tapauksessa tahdo jättää tässä vaiheessa. En myöskään tiedä kuinka hulluuden partaalle tämä tilanne kotona voi minut viedä, joten se oma asunto kyllä houkuttelisi.
Onko kenelläkään kokemusta samansuuntaisesta tilanteesta ja kuinka se sitten ratkottiin?

Vastaukset 6
Vanhimmat
hoassilla on vantaalla pienkaksioita.
niihin pääsee yksin asuvat ja ovat kohtuuhintaisia.
kannattaa kysellä lisää suoraan hoassilta
sähköpostilla
Ah, kiitos! otan asiasta tarkemmin selvää.
Vielä rahoituspuoli tukien osalta mietityttää.. Toisaalta pätkätyö esim. jollakin shellillä tai vastaavalla 24/7 auki olevalla voisi toimia, ilman että pitäisi revetä kolmeen paikkaan samaan aikaan..
Kannattaa kysyä koulusi opolta, onko koululla asuntoloita, niihin pääsee ilmaiseksi ilman vuokraa vain takuuraha n.100-200€ täytyy maksaa. Sen saa takaisin kun lähtee pois asuntolasta ja on käyttäytynyt hyvin.
Asuntoloissa eletään soluissa, kaveri asuu 2 muun tyypin kanssa kolmiossa, neliöitä noin 70m2.
Vesi ja sähkö tulevat koululta, niitä ei tarvitse maksaa.
Omassa koulussani ei asuntoloita ole, mutta olenkin lukiossa ja hän on ammattikoulussa. (Jotkut lukiotkin tarjoavat asuntoloita)
Kysy siis teidän opolta, asuntoloita ei mainosteta missään, ne pitää vaan tietää.
http://www.mtkl.fi/liiton_toiminta/turvanen/
Tässä linkki mistä voit saada asunnon.
Heidän asunnot ovat Vantaalla ja he auttavat juuri tilanteessasi olevia nuoria
http://www.mcdonalds.fi/rekrytointi/
Eli elelet sielä kotona nyt vaan vaikka ahdistaisikin siihen asti kun kesätyö on varma.
Sitten kesällä menet sinne töihin ja vuokraat asunnon.
Sitten syksyllä kun taas opiskelet nostat opintotuet ja käyt sen lisäksi töissä. yksinkertaista. Niin tekevät muutkin. Jos vähemmällä työmäärällä haluaa päästä niin on etsittävä a)kämppis b)poika-/tyttöystävä c)solukämppä. Sori.
Sulla on kuitenkin keskiverto opiskelijaa parempi tilanne tuohon työntekemiseen koska olet jo suorittanut ammattikoulututkinnon (=olet jonkun alan ammattilainen) eli et todennäköisesti joudu menemään vartijaksi/mäkin kassalle niinkuin me muut opiskelijat.