Hei!
Haluaisin vaan kuulla muiden mielipiteitä tilanteestani, koska minusta tuntuu että perhe, jossa tyttäreni asuu, ei aivan vastaa yleistä käsitystä siitä millainen sijaisperheen "kuuluisi" olla.
Tästä saattaa tulla pitkä juttu, mutta toivottavasti edes joku jaksaa lukea.
Eli, olin juuri ja juuri 19- vuotias, kun sain lapseni, ilman miestä, eli olin siis tyttäreni syntymästä asti yksinhuoltaja. En halua kertoa sen enempää syitä, miksi sain lapsen, ne ovat hyvin henkilökohtaisia ja merkityksettömiä tässä asiassa. Olin hyvin masentunut jo ennen raskautta, raskauden aikana masennus vain paheni, ja lopulta tyttäreni synnyttyä olin masentuneempi kuin moni osaa edes kuvitella. Jaksoin hoitaa lasta moitteettomasti kotona suuren sisarusparveni ansiosta n. 3 kuukautta, mutta lopulta en yksinkertaisesti vain jaksanut, ja pyysin tukea sosiaalitoimesta. Olen itsekin ollut teini-ikäisenä huostaanotettuna, mutta en osannut mitenkään odottaa tälläistä lopputulosta apua pyytäessäni.
Alkuun sossun perhetyöntekijät kävivät luonani kerran viikossa, mutta koin sen lähinnä arvostelevana kyttäämisenä, en niinkään apuna. Lopulta pyysin itse, että lapseni sijoitettaisiin joksikin aikaa jonnekin, jotta saisin hoitoa itselleni. Minulla ei siis missään vaiheessa ole ollut minkäänlaista päihdeongelmaa, en ole koskaan pahoinpidellyt lastani tai muuten laiminlyönyt häntä, olin vain yksinkertaisesta jumalattoman väsynyt elämääni. Puhuimme aluksi työntekijämme kanssa, että tyttäreni olisi kesän sijoitettuna pois kotoaan, jotta minä saisin hoitoa masennukseeni, esim terapian aloitettua ja mahdollisesti lääkityksen.
Olin siis vakaassa uskossa , että kukaan ei yrittäisi viedä lastani, kun kerran itse olin pyytänyt apua tilanteeseeni. Tyttäreni sijoitettiin aluksi lastenkotiin ns. vastaanotto-osastolle. Noin kuukauden kuluttua eräässä palaverissa sosiaalityöntekijä nosti esiin, että ei ole hyäksi tyttärelleni niin vauva ikäisenä, että häntä hoitava henkilö vaihtuu useita kertoja vuorokauden aikana, eikä hän näin ollen ehdi tottumaan kehenkään kunnolla. Olin tietenkin samaa mieltä, olenhan aina ajatellut vain lapseni parasta.
Samassa palaverissa sossuntäti kertoi pariskunnasta, joka oli vasta alkanut sijaisvanhemmiksi, eikä heillä vielä ollut yhtään sijaislasta. Pariskunta myös asui samalla paikkakunnalla, joten voisin edelleen tavata lastani yhtä usein kuin lastenkodissa ollessaankin (n. 2-3 kertaa viikossa) Hän myös mainitsi, että pariskunta ei itse voinut saada lapsia, ja siksi he olivat ryhtyneet sijaisvanhemmiksi. Tässä kohtaa hälytyskellojen olisi pitänyt alkaa jo soida, näin jälkeenpäin ajatellen, mutta olin kovin nuori ja naiivi, enkä sitä silloin tajunnut.
Seuraavassa palaverissa tapasin kyseisen pariskunnan, jotka vaikuttivat mukavilta ihmisiltä. Muistan kuitenkin ikuisesti, kuinka pariskunnan nainen vastasi minulle kun kysyin miksi he olivat päättäneet ryhtyä sijaisvanhemmiksi. Hän nimittäin vastasi minulle, että siksi, koska adoptointi on niin vaikea ja pitkäkestoinen prosessi Suomessa. Mielestäni se oli jo silloin omituinen vastaus, mutta koska sossutädit edelleen vakuuttivat minulle, että lapseni olisi heidän hoidossaan vain kesän loppuun, ajattelin vain, että parempi hänen on heidän luonaan kuin siellä lastenkodissa. Samala allekirjotin paperin, josa suostuin tyttöni uuteen sijoituspaikkaan, ja heti kun olin saanut nimeni siihen, niin sijaishuollon sossu suunnilleen hyppäsi penkiltään ja ilmoitti, että tämä ei enää olekaan ihan parin kuukauden sijoitus.
Muutenkin minusta tuntuu että minua on koko huostaanotto prosessin ajan vedätetty ihan täysillä johtuen varmaan siitä, että olin niin nuori, etten ymmärtänyt mitään oikeuksistani tai sossuntätejä yms koskevista laeista. olen myös jutellut useiden muiden perheiden kanssa, joiden työntekijänä tämä samainen sijaishuollon sossu on ollut, ja kaikkialta olen kuullut hänen olevan kiero ja että hänellä on tapana pimittää erilaisia asioita biologisilta vanhemmilta.
Alkuun sain tavata tyttöäni perheessä kerran viikossa muutaman tunnin ajan valvotusti, mutta silloinkin sijaisäiti saattoi välillä juosta yläkertaan paiskomaan ovia, yleensä puhuttuani itsestäni tyttärelleni äitinä. Ihan alusta asti he myös kutsuivat minua ensisijaisesti etunimelläni, myös lapselleni puhuessaan, mutta itsestään käyttivät kuitenkin nimityksiä isä ja äiti. Tämä loukkasi minua valtavasti, mutta varsinaisesti kamelin selän katkaisi se, kun sain puhelun tädiltäni yhtenä päivänä, ja hän kehotti minua ostamaan erään naistenlehden. En nyt muista oliko se me naiset vai anna, mutta kipaisin samantien ostamaan kyseisen lehden kioskilta, ja romahdin täysin kun luin sen artikkelin josta tätini oli minulle soittanut.
Jutussa kyseinen sijaisäiti hehkutti onneaan lapsen vihdoin saatuaan, vannoi ettei koskaan enää anna lasta oikeille vanhemmilleen ja kehotti myös muita lapsettomia pariskuntia ryhtymään sijaisvanhemmiksi. Juttu oli puolitoista aukeamaa pitkä, täynnä kuvia lapsestani ja tästä naisesta ja väärää informaatiota sijaisvanhemmuudesta. Voitte varmasti kuvitella miltä tämä minusta tuntui.
Soitin välittömästi sijaishuollon sossulle ja sijaishuollon johtavalle sossulle, mutta kummatkin vain puolustelivat tätä sijaisäitiä. Tämän jälkeen soitin aivan raivoissani sijaisperheeseen ja vaadin selitystä. Sijaisäiti väitti, että lehdessä oli vääristelty hänen sanomisiaan ja itkien pyyteli anteeksi. Tämän jälkeen soitin kyseiseen lehteen, josta kerrottiin tämän naisen itse ottaneen yhteyttä ja pyytäneen tekemään tälläisen jutun hänen onnestaan. Lisäksi he kertoivat, että tuo nainen oli ennen jutun julkaisua lukenut kyseisen tekstin ja sen hyväksynyt. Lehdestä luvattiin tehdä oikaisujuttu myös minun näkökulmastani, mutta mitään sellaista ei kuitenkaan koskaan tehty.
Hieman rauhoituttuani soitin myös sosiaaliasiamiehelle tästä lehti jutusta, joka myös luki sen, ja sanoi että sekä perheelle, että sosiaalityöntekijöille pitää ehdottomasti antaa varoitus. Kumpikaan taho ei tätä varoitusta ole kuitenkaan koskaan saanut. Minun mielestäni jo pelkästään sen lehtijutun kuvat rikkoivat vaitiolovelvollisuutta, ja tuntui ihan kamalalta lukea lehdestä, kuinka tämä nainen julisti kaikille suomen naisille, ettei aio ikinä antaa lastani takaisin.
Kyseisen lehtijutun jälkeen välini sijaisperheeseen tulehtuivat pahasti, ja vaikka asiaa luvattiin käsitellä seuraavassa neuvottelussa, sitä ei kuitenkaan missään vaiheessa olla käsitelty. Muutaman kuukauden päästä sijaishuollon työntekijä vain totesi että se asiahan on jo molemmin puolin käsitelty. Melkein heti tämän jälkeen minulle myös ilmoitettiin, että perhe muuttaa muutaman viikon päästä n. 300km:n päähän kodistani. ihmetellessäni miten sellaista voi tehdä niin nopealla varoitusajalla, minulle kerrottiin että perhe oli suunnitellut kyseistä muuttoa jo ennen kuin tyttäreni annettiin heille, minulle vain oli luvattu, että lapseni pääsee sellaiseen perheeseen joka asuu samalla paikkakunnalla minun kanssani, jotta voisin häntä helposti tavata.
Lapseni on nyt viisi vuotta asunut tässä perheessä, joista neljä vuotta he ovat asuneet 300km:n päässä minusta. Sijaishuollon sosiaalityöntekijä on myös pitänyt kaksi huoltosuunnitelma neuvottelua ilman minua, yhden niin, että hän ilmoitti minulle ajan ja päivämäärän jolloin se perheessä pidettäisiin, ja sitten kun saavuin ko. neuvotteluun, niin hän ilmoitti lähtevänsä, koska olikin jo tullut tunnin sovittua aikaisemmin, ja kaikki asiat olivat jo selviä, eli siis kaikki päätökset tehtiin ilman minua. Toisiesta neuvottelusta hän soitti minulle ja ehdotti aikaa neuvottelulle, mutta kun sanoin ettei se sovi minulle, hän lupasi etsiä toisen ajan joka sopisi kaikille. Viikon päästä minulle tuli kirje josta ilmeni, että huoltosuunnitelma oli hänen ehdottamanaan päivänä tehty, ja että minä olin ilmoittamatta jättänyt saapumatta kyseiseen neuvotteluun.
Minulle on myös kaikki nää vuodet väitetty, että tyttäreni tietää minun olevan hänen oikea äitinsä, ja että hän ymmärtää miksi käyn häntä katsomassa, mutta viime kesänä minulle sitten selvisi sekin, ettei hän oikeasti edes tiedä että olen hänen äitinsä. Ajattelin nimittäin, että hän olisi jo tarpeeksi vanha juttelemaan näistä asioista kanssani, mutta tyttöpä huusi minulle päin naamaa, että minä valehtelen, ja että hänellä on vain yksi äiti, tämä sijaisäiti. En oikeasti enää tiedä mitä minun pitäisi tehdä tälle asialle, kukaan ei tunnu olevan minun puolellani. Huostaanottoa ei voida edes ajatella purettavan, koska lapseni ei ole koskaan ollut edes kotilomilla. Tpaan nykyään lastani muutaman kerran vuodessa, koska sossu on määrännyt, että saan käydä perheessä vain yksin, kun ennen sain ottaa esim siskojani mukaan, ja suoraan sanottuani minua ei hirveästi huvitä tämän kaiken jälkeen käydä heidän kotonaan, jossa he esittävät etteivät ole mitään väärää koskaan tehneetkään. Kaikista eniten sattuu se, että tiedän etten ole lapselleni koskaan mitään pahaa tehnyt, hänet on vain huijattu minulta lapsettoman pariskunnan tyttäreksi.
Haluaisin vaan kuulla muiden mielipiteitä tilanteestani, koska minusta tuntuu että perhe, jossa tyttäreni asuu, ei aivan vastaa yleistä käsitystä siitä millainen sijaisperheen "kuuluisi" olla.
Tästä saattaa tulla pitkä juttu, mutta toivottavasti edes joku jaksaa lukea.
Eli, olin juuri ja juuri 19- vuotias, kun sain lapseni, ilman miestä, eli olin siis tyttäreni syntymästä asti yksinhuoltaja. En halua kertoa sen enempää syitä, miksi sain lapsen, ne ovat hyvin henkilökohtaisia ja merkityksettömiä tässä asiassa. Olin hyvin masentunut jo ennen raskautta, raskauden aikana masennus vain paheni, ja lopulta tyttäreni synnyttyä olin masentuneempi kuin moni osaa edes kuvitella. Jaksoin hoitaa lasta moitteettomasti kotona suuren sisarusparveni ansiosta n. 3 kuukautta, mutta lopulta en yksinkertaisesti vain jaksanut, ja pyysin tukea sosiaalitoimesta. Olen itsekin ollut teini-ikäisenä huostaanotettuna, mutta en osannut mitenkään odottaa tälläistä lopputulosta apua pyytäessäni.
Alkuun sossun perhetyöntekijät kävivät luonani kerran viikossa, mutta koin sen lähinnä arvostelevana kyttäämisenä, en niinkään apuna. Lopulta pyysin itse, että lapseni sijoitettaisiin joksikin aikaa jonnekin, jotta saisin hoitoa itselleni. Minulla ei siis missään vaiheessa ole ollut minkäänlaista päihdeongelmaa, en ole koskaan pahoinpidellyt lastani tai muuten laiminlyönyt häntä, olin vain yksinkertaisesta jumalattoman väsynyt elämääni. Puhuimme aluksi työntekijämme kanssa, että tyttäreni olisi kesän sijoitettuna pois kotoaan, jotta minä saisin hoitoa masennukseeni, esim terapian aloitettua ja mahdollisesti lääkityksen.
Olin siis vakaassa uskossa , että kukaan ei yrittäisi viedä lastani, kun kerran itse olin pyytänyt apua tilanteeseeni. Tyttäreni sijoitettiin aluksi lastenkotiin ns. vastaanotto-osastolle. Noin kuukauden kuluttua eräässä palaverissa sosiaalityöntekijä nosti esiin, että ei ole hyäksi tyttärelleni niin vauva ikäisenä, että häntä hoitava henkilö vaihtuu useita kertoja vuorokauden aikana, eikä hän näin ollen ehdi tottumaan kehenkään kunnolla. Olin tietenkin samaa mieltä, olenhan aina ajatellut vain lapseni parasta.
Samassa palaverissa sossuntäti kertoi pariskunnasta, joka oli vasta alkanut sijaisvanhemmiksi, eikä heillä vielä ollut yhtään sijaislasta. Pariskunta myös asui samalla paikkakunnalla, joten voisin edelleen tavata lastani yhtä usein kuin lastenkodissa ollessaankin (n. 2-3 kertaa viikossa) Hän myös mainitsi, että pariskunta ei itse voinut saada lapsia, ja siksi he olivat ryhtyneet sijaisvanhemmiksi. Tässä kohtaa hälytyskellojen olisi pitänyt alkaa jo soida, näin jälkeenpäin ajatellen, mutta olin kovin nuori ja naiivi, enkä sitä silloin tajunnut.
Seuraavassa palaverissa tapasin kyseisen pariskunnan, jotka vaikuttivat mukavilta ihmisiltä. Muistan kuitenkin ikuisesti, kuinka pariskunnan nainen vastasi minulle kun kysyin miksi he olivat päättäneet ryhtyä sijaisvanhemmiksi. Hän nimittäin vastasi minulle, että siksi, koska adoptointi on niin vaikea ja pitkäkestoinen prosessi Suomessa. Mielestäni se oli jo silloin omituinen vastaus, mutta koska sossutädit edelleen vakuuttivat minulle, että lapseni olisi heidän hoidossaan vain kesän loppuun, ajattelin vain, että parempi hänen on heidän luonaan kuin siellä lastenkodissa. Samala allekirjotin paperin, josa suostuin tyttöni uuteen sijoituspaikkaan, ja heti kun olin saanut nimeni siihen, niin sijaishuollon sossu suunnilleen hyppäsi penkiltään ja ilmoitti, että tämä ei enää olekaan ihan parin kuukauden sijoitus.
Muutenkin minusta tuntuu että minua on koko huostaanotto prosessin ajan vedätetty ihan täysillä johtuen varmaan siitä, että olin niin nuori, etten ymmärtänyt mitään oikeuksistani tai sossuntätejä yms koskevista laeista. olen myös jutellut useiden muiden perheiden kanssa, joiden työntekijänä tämä samainen sijaishuollon sossu on ollut, ja kaikkialta olen kuullut hänen olevan kiero ja että hänellä on tapana pimittää erilaisia asioita biologisilta vanhemmilta.
Alkuun sain tavata tyttöäni perheessä kerran viikossa muutaman tunnin ajan valvotusti, mutta silloinkin sijaisäiti saattoi välillä juosta yläkertaan paiskomaan ovia, yleensä puhuttuani itsestäni tyttärelleni äitinä. Ihan alusta asti he myös kutsuivat minua ensisijaisesti etunimelläni, myös lapselleni puhuessaan, mutta itsestään käyttivät kuitenkin nimityksiä isä ja äiti. Tämä loukkasi minua valtavasti, mutta varsinaisesti kamelin selän katkaisi se, kun sain puhelun tädiltäni yhtenä päivänä, ja hän kehotti minua ostamaan erään naistenlehden. En nyt muista oliko se me naiset vai anna, mutta kipaisin samantien ostamaan kyseisen lehden kioskilta, ja romahdin täysin kun luin sen artikkelin josta tätini oli minulle soittanut.
Jutussa kyseinen sijaisäiti hehkutti onneaan lapsen vihdoin saatuaan, vannoi ettei koskaan enää anna lasta oikeille vanhemmilleen ja kehotti myös muita lapsettomia pariskuntia ryhtymään sijaisvanhemmiksi. Juttu oli puolitoista aukeamaa pitkä, täynnä kuvia lapsestani ja tästä naisesta ja väärää informaatiota sijaisvanhemmuudesta. Voitte varmasti kuvitella miltä tämä minusta tuntui.
Soitin välittömästi sijaishuollon sossulle ja sijaishuollon johtavalle sossulle, mutta kummatkin vain puolustelivat tätä sijaisäitiä. Tämän jälkeen soitin aivan raivoissani sijaisperheeseen ja vaadin selitystä. Sijaisäiti väitti, että lehdessä oli vääristelty hänen sanomisiaan ja itkien pyyteli anteeksi. Tämän jälkeen soitin kyseiseen lehteen, josta kerrottiin tämän naisen itse ottaneen yhteyttä ja pyytäneen tekemään tälläisen jutun hänen onnestaan. Lisäksi he kertoivat, että tuo nainen oli ennen jutun julkaisua lukenut kyseisen tekstin ja sen hyväksynyt. Lehdestä luvattiin tehdä oikaisujuttu myös minun näkökulmastani, mutta mitään sellaista ei kuitenkaan koskaan tehty.
Hieman rauhoituttuani soitin myös sosiaaliasiamiehelle tästä lehti jutusta, joka myös luki sen, ja sanoi että sekä perheelle, että sosiaalityöntekijöille pitää ehdottomasti antaa varoitus. Kumpikaan taho ei tätä varoitusta ole kuitenkaan koskaan saanut. Minun mielestäni jo pelkästään sen lehtijutun kuvat rikkoivat vaitiolovelvollisuutta, ja tuntui ihan kamalalta lukea lehdestä, kuinka tämä nainen julisti kaikille suomen naisille, ettei aio ikinä antaa lastani takaisin.
Kyseisen lehtijutun jälkeen välini sijaisperheeseen tulehtuivat pahasti, ja vaikka asiaa luvattiin käsitellä seuraavassa neuvottelussa, sitä ei kuitenkaan missään vaiheessa olla käsitelty. Muutaman kuukauden päästä sijaishuollon työntekijä vain totesi että se asiahan on jo molemmin puolin käsitelty. Melkein heti tämän jälkeen minulle myös ilmoitettiin, että perhe muuttaa muutaman viikon päästä n. 300km:n päähän kodistani. ihmetellessäni miten sellaista voi tehdä niin nopealla varoitusajalla, minulle kerrottiin että perhe oli suunnitellut kyseistä muuttoa jo ennen kuin tyttäreni annettiin heille, minulle vain oli luvattu, että lapseni pääsee sellaiseen perheeseen joka asuu samalla paikkakunnalla minun kanssani, jotta voisin häntä helposti tavata.
Lapseni on nyt viisi vuotta asunut tässä perheessä, joista neljä vuotta he ovat asuneet 300km:n päässä minusta. Sijaishuollon sosiaalityöntekijä on myös pitänyt kaksi huoltosuunnitelma neuvottelua ilman minua, yhden niin, että hän ilmoitti minulle ajan ja päivämäärän jolloin se perheessä pidettäisiin, ja sitten kun saavuin ko. neuvotteluun, niin hän ilmoitti lähtevänsä, koska olikin jo tullut tunnin sovittua aikaisemmin, ja kaikki asiat olivat jo selviä, eli siis kaikki päätökset tehtiin ilman minua. Toisiesta neuvottelusta hän soitti minulle ja ehdotti aikaa neuvottelulle, mutta kun sanoin ettei se sovi minulle, hän lupasi etsiä toisen ajan joka sopisi kaikille. Viikon päästä minulle tuli kirje josta ilmeni, että huoltosuunnitelma oli hänen ehdottamanaan päivänä tehty, ja että minä olin ilmoittamatta jättänyt saapumatta kyseiseen neuvotteluun.
Minulle on myös kaikki nää vuodet väitetty, että tyttäreni tietää minun olevan hänen oikea äitinsä, ja että hän ymmärtää miksi käyn häntä katsomassa, mutta viime kesänä minulle sitten selvisi sekin, ettei hän oikeasti edes tiedä että olen hänen äitinsä. Ajattelin nimittäin, että hän olisi jo tarpeeksi vanha juttelemaan näistä asioista kanssani, mutta tyttöpä huusi minulle päin naamaa, että minä valehtelen, ja että hänellä on vain yksi äiti, tämä sijaisäiti. En oikeasti enää tiedä mitä minun pitäisi tehdä tälle asialle, kukaan ei tunnu olevan minun puolellani. Huostaanottoa ei voida edes ajatella purettavan, koska lapseni ei ole koskaan ollut edes kotilomilla. Tpaan nykyään lastani muutaman kerran vuodessa, koska sossu on määrännyt, että saan käydä perheessä vain yksin, kun ennen sain ottaa esim siskojani mukaan, ja suoraan sanottuani minua ei hirveästi huvitä tämän kaiken jälkeen käydä heidän kotonaan, jossa he esittävät etteivät ole mitään väärää koskaan tehneetkään. Kaikista eniten sattuu se, että tiedän etten ole lapselleni koskaan mitään pahaa tehnyt, hänet on vain huijattu minulta lapsettoman pariskunnan tyttäreksi.
Vastaukset 28
Vanhimmat
haluaa lapsen itselleen.Kotimaista ei saa,ja niin tulee mieleen huostaanotto.Otetaan joltain toiselta.Pistetään vahinko kiertämään.Uskon ette saa lastasi ennenkuin hän täytää 18v. siihen asti saavat rahaa lapsestasi,sen jälkeen ei kiinnosta tippaakaan minne menee,ja pahimmassa tapauksessa keksivät kaikenmaailman syitä mikset saisi tavata lastasi.Haluavat vieraannuttaa lapsesi sinusta.Niin monta tarinaa olen kuullut,ja itsekkin kokenut.Kun hain huostaanottoa,ja sijari sai tuomariltani paperit,meni hän valehtelemaan savossa paikalliselle tervarille ins,epäilystä.Aiheeton se oli,mutta sai lisäaikaa 2 vuotta.Voit uskoa kuinka katkera olen.Lapsi siirrettiin toiseen perheeseen kun kymmenen vaihtuvat soskut vihdoin uskoivat ämmän olevan pähkähullu.4eri perheen lasta häneltä jo on viety,ja lisää annetaan.Meno on kuin hullujenhuoneesta.Soskujohtajakin myönsi ettei huostaan ole syytä asianajajalleni,muttei palauta lasta.Pyysi jos lapsi saisi käydä lukukauden loppuun siellä koulua,ja sitten huostanpurku unohdettiin.Kotiuttamisesta ei puhuta enään sanaakaan.Varaudu pahimpaan.Haluavat omia lapsesi.
muotoilisin, mutta yritän.
Kerrot, että jaksoit vauvasi kanssa noin kolme kuukautta. Sinulla oli ympärilläsi paljon sisaruksia ja ilmeisesti muutakin sukua, täti ainakin. Olisitko voinut antaa vauvan hetkeksi jollekin heistä, että olisit saanut itse levättyä? Omaan korvaani kuulostaa kummalliselta, että pyysit ensimmäisenä apua sosiaalitoimistosta, siis ihan ulkopuolelta vaikka sinulla oli suku lähellä.
Itse en myöskään käsitä, miten kukaan _voi_ luopua pienestä vauvastaan. Tai pyytää, että viekää hänet pois. Varsinkin kun itse olit nuorena huostassa ja tiedät millaista on olla erossa omasta äidistä, niin silti annoit tyttäresi pois. Annoit hänen haavoittua samalla tavalla kuin sinäkin aikanaan. Ihan kuin olisit kostanut vauvallesi, että koska minut on huostattu, niin sinulle on käytävä samoin. Pienelle viattomalle vauvalle. Kuulostaa hyvin oudolta että kykenit tuollaiseen kostotoimenpiteeseen. Tuliko siitä parempi olo?
Oman kokemukseni mukaan oma lapsi on suurin motivaattori mitä löytyy. Jos oma vauva ei saa äitiä kunnostautumaan, niin ei sitä mikään muukaan tee. Kun pystyit antamaan vauvan pois, niin ehkä hänen on parempi tosiaan olla siellä sijaiskodissa ja pitää rakastava sijaisäitinsä. Miten voi oikeasti rakastaa lastaan ja kyetä antamaan hänet pois? Siis ihan pienen vauvan, jolla ei voi vielä olla mitään käytöshäiriöitä? Missä on äidinvaisto?
Itse olin 19-vuotiaana yksinhuoltaja eikä sukua ollut lähellä, mummi asui 200 km päässä. Ensimmäisten kolmen kuukauden aikana vein vauvan yhden kerran mummilleen hoitoon viideksi tunniksi maitopullon kanssa ja nukuin mummilan sohvalla sen viisi tuntia putkeen. Ne olivat pisimmät unet 3 kk:n aikana. Jaksoin taas toiset 3 kk. Vauva oli masuvaivainen ja vaati koko ajan kantamista ja hytkyttelyä. Mun teki mieli huutaa sille että turpa kiinni, mun teki mieli tehdä vaikka mitä, mutta löin nyrkin vessan seinään kun oli oikein musta hetki, mitään en vauvalle koskaan tehnyt. En edes huutanut.
Vaikka mulle ois tarjottu mahdollisuutta antaa vauva pois, niin missään nimessä en mustimmallakaan hetkellä olisi sitä antanut. Enkä voi käsittää miten joku voi niin toimia, varsinkin kun aloittajalla on ollut hoitajia ympärillään. Että ehkä se on lapsen paras, kun on rakastava äiti läsnä. Oli se sitten bio tai sijainen. Sellainen äiti joka ei hylkää.
Olen itse asunut aikoinani kuusi vuotta sijaisperheessä, joten ei se alku ollut minullakaan niin auvoisa. Lapsen odotusaikana kärsin keskivaikeasta masennuksesta ja traumaperäisistä ongelmista. Silti jaksoin rakastaa lastani eikä ole tarvinnut sossun apuun turvautua. Kaikki äidit eivät ole Äitejä, vaan he ovat vain naisia, jotka ovat synnyttäneet. Äiti on paljon enemmän. Anteeksi jos loukkasin sinua, mutta näitä ajatuksia tuli mieleeni kun tekstisi luin.
Voi sinua , miten saatoit loukata tuota nuorta äitiä, joka oli lapsensa menettänyt vieraille, vain SOSSUTANTTOJEN KIEROILULLA. Toivon hänelle jaksamista ja paempaa tulevaisuutta. Tiedän, miten hän on kaivannut omaa lastaa ja ikävöinyt, mutta sanonkin , että kyllä hänellä on näyttöä antaa lapsellesi että olet hänen äitinsä ja miksi on joutunut antamaan väliaikaiseen hoitoon. Miksi sinä muotoilit sanottavasi hyvin loukkaavasti tuolle saman kohtalon kokeneelle, kuin itse oltet. Ei tuossa paljon noin ilkeästi kirjoitamaasi tekstissä paista, kuin sinun kasvamattomuutesi esille. Olisi mieluummin tukenut kohtalotoveria. Älä ole niin varma itsestäsi, että ei sinulle mitään lapsesi kanssa tapahdu. Voi olla, että joudut vielä pyytämään TODELLA ANTEEKSI kirjoittamaasi sepustustasi.
"En tiedä":n kommentti!
Kun luottaa, että sos.puolelta löytyy ratkaisu, niin tietysti nuori äiti käntyy sen puoleen. Tuosta ei kannata esitellä mitään teorioita miten olisi pitänyt toimia. TAI kertoa esimerkkiä omasta upeasta jaksamisestaan.
Äidille on tapahtunut kamala asia, mitä pirua siinä tarvii kenenkään oispitänythöpötyksiä heitellä!
joissa kehoitetaan hakemaan apua sosiaaliviranomaiselta
jos väsyy, uupuu, on masentunut, epävarma jne.
Kyllä normaali ihminen, joka tuollaisen esitteen käteensä saa
niin kuvittelee,
että a p u a h a n sieltä sosiaaliviranomaiselta saa,
kun sitä kerran sieltä kehoitetaan ihan virallisestikin kysymään.
Apua ja apua. Huostaanotto ja sijoitus.
Yhtä h..in kieroilua koko nykyinen viranomaisten tekemä ja mainostama
sosiaalityö tässä maassa.
se "avun tyrkytys" aloitetaan. Oma tyttäreni synnytti viime keväänä lapsen. Hän on yksinhuoltaja ja nuori, ei kuitenkaan enää teini-äiti. Jo synnytyslaitoksella oli sairaalan sosiaalityöntekijä käynyt KAHDESTI tenttaamassa vastasynnyttänyttä äitiä ja kertoillut kaikenlaisista tukiryhmistä, joita olisi tarjolla "sinunlaisellesi äidille" niinkuin sossu oli asian ilmaissut. Tytär ihmetteli ääneen, että miten niin minunlaiselle äidille, mistä sossu tietää minkalainen äiti hän on, kun ei tunne eikä mitään asiakkuutta kyseiseen puljuun ole ollut. Se olisi vielä ymmärretty että sossu kertoilee eri tukimuodoista esim. , mutta hänen tenttinsä olivat tuntuneet painostukselta. Kun sossu tajusi, ettei saa tyttärestäni otetta ja että tytöllä on erittäin vahva tukiverkko läheisistään ja myös lapsen isästä, vaikka yhdessä eivät asukaan, hän oli jättänyt tytön rauhaan. Läksiäsiksi oli jättänyt paksun nipun prosyyrejä, kuinka sosiaalitoimisto auttaa. Tytär jätti koko nipun sairaalan yöpöydälle sairaalasta lähtiessään. Ihana lapsen lapseni täyttää nyt keväällä vuoden ja tyttäreni on selvinnyt lapsen kanssa tosi hyvin. Kertaakaan ei ole sos.toimiston tai muunkaan "auttavan" tahon ovea avattu tai sinne soitettu. Varmaan tuo suloinen vauva olisi jossain sijoituksessa, jos tytär olisi tarjottua "apua" vastaanottanut. Minusta on törkeää, että jo synnytyslaitoksella käydään synnytyksestä väsyneen ja muutenkin pää pyörällä olevien tuoreiden äitien kimppuun. Jos sosiaaliviranomaiset olisivat lapsenlastani havitelleet jonnekin sijoitukseen, olisi tämä mummo nostanut mellakan... ja nostaisi vieläkin jos sellainen uhka tulisi vastaan.
Oletko koskaan tavannut vaikeasti masentunutta ihmistä? Minä olin vauvan tullessa niin masentunut, etten oikeasti jaksanut tehdä mitään. Jos en jaksanut itse edes mennä suihkuun saatikka käydä kaupassa, niin mitenköhän kuvittelet, että olisin jaksanut pienen vauvan kanssa..?
Annoin lapseni pois alunperin paranemisprosessin käynnistämisen ajaksi, en suinkaan halunnut häntä kokonaan pois, niin kuin kuitenkin kävi. En myöskään voinut antaa lastani kellekään sukulaiselleni, koska äitini luona asuu edelleen mielisairas isäpuoleni, jonka takia itsekin jouduin huostaan, ja isäpuoleni ei myöskään halunnut lastani kotiinsa asumaan, enkä olisi antanutkaan. Myös kaikki sisarukseni ovat nuorempia kuin minä, ja he asuivat silloin vielä äidilläni, joten en voinut antaa lastani heillekään hoitoon. Molemmat isovanhempani olivat yli 70v, joten vauvan hoito ei ollut heillekään mahdollista, ja tätini tekee kolmivuorotyötä lasrtensuojelun parissa, joten hänkään ei ollut valittavissa.
Pyysin lapselleni hetkeksi muuta apua, koska rakastan häntä niin paljon, että halusin tarjota hänelle parempaa huolenpitoa siksi aikaa kun en hänestä itse pystynyt huolehtimaan. Olisiko mielestäsi ollut parempi, jos olisin väkisin pitänyt lapseni kotona, ja huonossa tapauksessa tappanut itseni masentuneena, ja pahimmassa tapauksessa olisin saattanut päättää ottaa myös lapseni mukaan kuolemaan. Sellaista tapahtuu kuitenkin kaiken aikaa, koska vakavasti masentuneet äidit eivät saa apua. En nyt sano, että olisin joku lapsentappaja, mutta kukaan ei voi tietää miten syvälle olisin voinut masennuksessani vajota, jos en olisi hakenut apua.
Sinunlaistesi ihmisten typerät mielipiteet ovat se syy, miksi en ikinä oikein kerro kellekään siitä, että lapseni on huostassa. Aina kun erehdyn kertomaan, ihmiset luulevat, että olen jotenkin paha ihminen, joko tehnyt lapselleni jotain pahaa että hänet on minulta viety, tai sitten he ajattelevat minun hylänneen lapseni. Kukaan ei koskaan ymmärrä, että se on ollut suuri rakkauden teko, kun olen hakenut apua itselleni ja lapselleni. Jos sinä olet pärjännyt lapsesi kanssa, niin se ei välttämättä tarkoita, että kaikki muutkin pärjäisivät. Ja sinä et kuitenkaan edes ollut masentunut kun lapsesi syntyi.
Valitettavasti minua huijattiin, ja kärsin siitä nyt, mutta se ei kuitenkaan ollut alkuperäinen tarkoitukseni, että lapsi viedään minulta pois kuudeksi vuodeksi, eikä loppua vieläkään näy.
tuon artikkelin josta puhut laitatko tiedon toimittajasta joka sen kirjoitti,löytyy varmaan artikkelista.
Muuten ei ole tietoa kyseisestä jutusta löytynyt,toimittaja kyllä varmaan muistaa jutun.
ettei sosiaaliviranomaiset huolineet isovanhempia ollenkaan mukaan, auttajiksi, yhteydenpitäjiksi, eikä sijaishuoltajiksi. Olivat kuulemma liian vanhoja sellaiseen.
Vain täysin vieraat ihmiset kelpasivat.
Muistan joidenkin isovanhempien taistelleen lapsenlapsestaan oikeudessakin ja tuskin voittivat.
Hei Lapsen Äiti!
kun luin kirjoituksesi, tulin todella murheelliseksi puolestasi, miten KALTOIN SINUA SOSSUT ovat kohdelleet ja kieroilemalla lapsesi ottaneet. Ajattelin sinulle ensiksi sanoa, miten näillä TANTOILLA on OMINAISUUTENA ryöstää lapset niille, joille LUOJA ei OLE SUONUT lasta. Senkin haluan sinulle sanoa, että kyllä sinä voit todistaa asian oikeellisuude, miten se on, kun lapsesi ei sinua tunne ÄIDIKSI. Heillä on sellainen taktiikka, että vieroitus alkaa heti, kunsaavat toisen oman lapsen otettua. On toki olemassa oikeitakin SIJareita, jotka ovat valmiit luopumaan vieraan lapsesta, kun huosta puretaan. Varmasti ovat ns.kunnoliset sijarit kiintyneet vieraaseen lapseen, mutta heillä on kuitenkin JÄRKI PÄÄSSÄ näiden asioiden kanssa.
Kyllähän sinut näkivät,niin monet että odotit lstasi ja he todistavat asian oikeellisuuden..
Odotahan, kun saat mahdollisuuden kertoa omalle lapsellesi omat asiasi, kun ikää tulee lapselle tarpeeksi. Kyllä sinulla on varmasti se muisto, jos kuvina tai toisten todistamana kertoa todellisuuden. Ymmärrän, että olit väsynyt ja halusit kasata itseäsi ja AKKUJASI ja näin annoit ja luoti SOSSUIHIN sokeasti. Kuule et ole ensimmäinen, etkä viimeinen, mitä nuo ROISTOILEE.
Toivon sinulle RUNSAASTI VOIMIA.
Olisiko sinulla ketään läheistä, joka voisi ryhtyä "tukihenkilöksesi"? Tällä tarkoitan sitä, että ottaisit jokaiseen sossukäyntiin ja lapsesi tapaamiseen tämän tukihenkilön mukaan. Siitäkin huolimatta, vaikka se kiellettiin. On se sitten sisaresi, tätisi, muu sukulainen tahi ystävä, hän olisi kuitenkin sellainen ihminen, joka näkee asiat sinun näkökulmastasi ja pitää sinun puoliasi. Ei kukaan jaksa taistella yksin tuulimyllyjä vastaan, etenkin jos taustalla on masennusta/väsymystä. Ja tämä tukihenkilö näkee asiat myös jollain tavalla ulkopuolisen silmin, hän ehkä tajuaa paremmin ne ansat ja sudenkuopat, mihin olet nyt joutunut.
En tiedä, olisiko sitten liioittelua ottaa yhteyttä lakimieheen tai paikallisen oikeusaputoimistoon. Äidillä on oikeus lapseensa ja vähintäänkin tapaamisiin. Kyllä ne sossun täditkin lakimiestä kuuntelevat.
olivat todella raskasta luettavaa ja en epäile hetkeäkään etteikö tarina olisi täyttä totta. En jaksa käsittää, että lapsettomia henkilöitä ylipäätänsä päästetään sijaishuoltajiksi, oli kyse sitten sijaisperheestä tai perhekodista. Kuinka henkilö, jolla ei ole omakohtaista käytännön kokemusta on valmis ottamaan kasvatusvastuun mahdollisesti hyvin traumaattisen kokemuksen läpikäyneistä lapsista?`
Sen uskon täysin, että pieni suloinen vauva on mieluista "omittavaa" lapsettomalle pariskunnalle. Omakohtaisesti olen kokenut sen, että murrosikäinenkin omitaan helposti lapsettoman pariskunnan pyörittämään ammatilliseen perhekotiin. Huostaanotettaessa 14-vuotiaan nuoren aivopesu aloitettiin jo muutama viikko perhekotiin menon jälkeen. Tämä saatiin pysäytettyä ajoissa, kun perhekoti sotkeutui omiin valheisiinsa ja apunamme oli erittäin pätevä asianajaja.
Kirjoitin silloin aikoinaan tänne palstalle tarinamme, niinkuin sinäkin nyt. Silloin sain hyvän vinkin ottaa yhteyttä esim. PESUEeseen. Otinkin sinne yhteyttä ja apua olisi varmaan tullut sitäkin kautta, mutta meillä oli yhteys tuohon aiemmin mainitsemaani asianajajaan jo muutenkin ja hän läksi hoitamaan asiaa nuoren saamiseksi pois perhekodista. Yritä tuota PESUEtta, sinulla on teidän kokemukset hyvin kirjoitettuna tuohon aloitukseen... lähetä vaan sama teksti sähköpostilla eteenpäin ja kysy neuvoa. Voit myös itse ottaa yhteyttä hyvään asianajajaan, ei välttämättä siihen kunnan/kaupungin oikeusavustajaan, vaan oikeaan juristiin. Pyydä juristia selvittämään esim. kotivakuutuksestasi, miten hänen palkkiot korvattaisiin sieltä kautta. Niin, ja kai teidän asiakassuunnitelmassa on suunnitellut toimenpiteet huostaanoton purkamiseksi ja joku arvioitu aikajänne tälle. Jos ei ole, niin siinä on rikottu lakia. Lapsen palauttaminen oikealle vanhemmalle pitäisi olla se asia numero yksi eikä se, että sijaisperhe saa ilmaisen (tai josta vielä heille maksetaan mansikoita) adoptiolapsen itselleen.
Olet kokenut todella kovia, mutta on hienoa kaiken ahdistuksesi keskellä sait kirjoitettua vauvasi ryöstön (sitähän tuo on) noin selkeästi ja johdonmukaisesti. Kerää kaikesta tapahtuneesta niin paljon todistusaineistoa kuin vaan pystyt. Sosiaalitoimistoon päin ole yhteydessä ainoastaan sähköpostitse ja säilytä itselläsi koneella lähetetyt viestit. Samoin sinne sijaishuoltoon päin voisit näistä vääryyksistä lähettää kysymyksiä (asiallisia) sähköpostilla. Aiemmista tapahtumista vaadi dokumenteista itsellesi kopiot ja kommentoi vääristeltyjä/virheellisiä tietoja sitten kirjallisesti. Kaikessa yhteydenpidossa muista olla viileän asiallinen, mutta kuitenkin selkeästi oikaisua vaativa. Pinna ei saa palaa vaikka mitä sontaa sataisi niskaan, etteivät saa papereihin mainintaa tasopainottomuudesta (esim.)Tehkää sitten kaikesta asianajajan kanssa yhdessä vaatimus/vetoomus sosiaalitoimeen päin.
Voin vaan kuvitella tuskasi.Eihän keneltäkään lasta voida tuolla tavalla ryöstää sen vuoksi, että hän erehtyi luottamaan sosiaaliviranomaisten auttavan! Tuollaiset ryöstäjät pitää saada aisoihin. Itse erehdyin aikoinaan kysymään apua murrosikäisen kanssa, toiste en sitä virhettä tee ja varoitan kaikkia toisiakin. Voimia sinulle raskaaseen taisteluun, mutta voin vakuuttaa että se kannattaa. Toivon, että lopputuloksena saat rakkaan lapsesi sinne minne se kuuluukin, eli luoksesi.
on sijaittava lähellä sijaislapsen vanhempaa ja omaa kotia ja myös kieltää sijaisperheen muutto jonnekin kauas ja määrätä, että jos sijaisperhe muuttaa, niin ei saa sijaislasta mukaansa. Näin ainakin edellisen kaltaista sijaislapsen väärinkäyttöä adoption välineenä voitaisiin ehkäistä.
ei saisi rajoittaa pitkä matka.
"54 §
Ihmissuhteet ja yhteydenpito
Sijaishuollossa lapselle on turvattava hänen kehityksensä kannalta tärkeät, jatkuvat ja turvalliset ihmissuhteet. Lapsella on oikeus tavata vanhempiaan, sisaruksiaan ja muita hänelle läheisiä henkilöitä vastaanottamalla vieraita tai vierailemalla sijaishuoltopaikan ulkopuolella sekä pitää heihin muuten yhteyttä käyttämällä puhelinta tai lähettämällä ja vastaanottamalla kirjeitä tai niihin rinnastettavia muita luottamuksellisia viestejä taikka muita lähetyksiä.
Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen ja lapsen sijaishuoltopaikan on tuettava ja edistettävä lapsen ja hänen vanhempiensa sekä lapsen ja muiden hänelle läheisten henkilöiden yhteydenpitoa. Lapsen sijaishuolto on järjestettävä niin, että sijoituspaikan etäisyys ei ole este yhteydenpidolle lapselle läheisiin henkilöihin."
Huomaa tuossa tuo sijoituspaikan etäisyys! Tätä ei ollut vanhassa lastensuojelulaissa, joten se ei tässä tapauksessa enää päde.
Etkö hyvä äiti voisi ajatella, että itse muuttaisit ihan sijoituspaikan naapuriin?
Minkä takia minun pitäisi muuttaa vieraalle paikkakunnalle, jossa minulla ei ole ketään tuttuja tai sukulaisia, muuta kuin tyttöni ja hänen mielisairaat sijaisvanhempansa? Minulla on työ ja elämä ja kaikki pääkaupunkiseudulla, ei minulla ole resursseja muuttaa minulle uppo-outoon kaupunkiin, varsinkin kun minua on huijattu heidän sinne muuttaessaan. Vaikka lapseni onkin minulle tärkeintä maailmassa, en silti ole valmis hylkäämään koko elämääni, jonka olen kaiken tämän hulluuden jälkeen vaivalla saanut täällä päässä kasaan.
ottaa avuksesi asianajajaa?
olen yrittänyt, mutta ei siitä ole paljon apua kun sossuntäti ei pidä mitään neuvotteluja, ja jos pitääkin, niin minua ei sinne kutsuta.
ole lähestynyt sosiaalivirastoa siinä mielessä, että asioita lähdettäisiin oikomaan. Ei asianajaja kysele, pidetäänkö palavereita vaan hän lataa sosiaalijohtajalle pöytään kirjallisen vaatimuksen lakipykälineen. Osasit niin johdonmukaisesti kirjoittaa tuohon aloitukseen kokemanne vääryydet, että tuon tarinan pohjalta hyvä asianajaja löytää useita kohtia joissa lakia on rikottu. Ne kun ladataan kirjallisena sossujohtajan nenän eteen niin eiköhän ala tapahtumaan. Voisit saman tien laitattaa siihen paperiin korvausvaatimuksen menetetyistä vuosistanne, vaikka eihän niitä mikään raha korvaa.
Tässä maassa saa lastensuojeluviranomainen järjestää vaikka minkälaiset huostasirkukset lapsenkaappauksineen ja muine paskatoimineen eikä kukaan oikeusviranomaisistakaan lotkauta korvaansa.
Tietääkö kukaan, miten syyttäjän kanssa toimitaan, että edes joku viranomainen tutkisi,
että onko tälläinen viranomaisen varastaman lapsen kohtalo missään kohden lainmukaista?
Syyttäjät - Yleiset syyttäjät
Yleiset syyttäjät
Monille on tuttu sananparsi "Käy päälle kuin yleinen syyttäjä". Se antaa turhan yksioikoisen kuvan nykypäivän syyttäjän työn sisällöstä.
Syyttäjän tehtävänä on huolehtia siitä, että rikoksen tehnyt joutuu vastuuseen teostaan. Samalla syyttäjän on kuitenkin huolehdittava siitä, ettei ketään ilman laillisia perusteita syytetä eikä tuomita. Syytteen nostaminen "varmuuden vuoksi" ei ole hyväksyttävää. Jos syytettä ei voi nostaa, syyttäjän on tehtävä päätös syyttämättä jättämisestä.
Syyttäjän on oltava objektiivinen; hänen on aina otettava tasapuolisesti huomioon myös se selvitys, jota esitetään rikosepäilyjä vastaan eli ns. vastanäyttö. Lisäksi syyttäjän on tehtävä työnsä joutuisasti ja taloudellisesti.
Syyttäjä on ratkaisuissaan riippumaton ja itsenäinen. Hän ei yksittäisessä asiassa voi eikä saa ottaa vastaan ohjeita tai määräyksiä keneltäkään. Siten esimerkiksi poliisin kanta siitä, kuka on syyllistynyt rikokseen, ei sido syyttäjää.
Paikallisten syyttäjänvirastojen johdossa ovat johtavat kihlakunnansyyttäjät. Muita syyttäjiä ovat apulaispäälliköt ja kihlakunnansyyttäjät.
Eräissä syyttäjänvirastoissa on syyttäjäntehtäviin koulutettavia apulaissyyttäjiä.
Nimike yleinen syyttäjä tulee siitä, että edellä mainituilla syyttäjillä on syyteoikeus kaikissa alueellaan tapahtuneissa rikoksissa eräitä harvinaisia poikkeuksia lukuunottamatta. Sitä vastoin erityissyyttäjät, esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamies ja oikeuskansleri, voivat nostaa syytteen vain tarkoin rajatuissa erityistilanteissa.
Virallinen syyttäjä puolestaan kertoo tämän viranomaisominaisuudesta; syyttäjä ei rikosasiassa - toisin kuin muut asianosaiset - aja omaa etuaan, vaan toimii yhteiskunnan puolesta sen etuja valvoen.
Syyttäjä ammattina
Syyttäjien etusivulle
Päivitetty 13.6.2007
http://www.oikeus.fi/4336.htm
suosittelisin kuitenkin, että sen yhteenvedon laatii asianajaja. Aa osaa siihen paperiin laittaa jo pykälät, joissa lakia on rikottu. Itse teimme niin, että asianajaja ilmoitti sekä sosiaalitoimistoon että perhekotiin toimivansa xxxxx:n avustajana xxxxxx asiassa. Hän kävi lasta myös tapaamassa kyseisessä perhekodissa, sitä ei pysty kukaan estämään. Samoin hän lähetti vaatimuksemme kirjallisena sossujohtajalle. Kaksi viikkoa tuon jälkeen lapsi saatiin pois perhekodista. Minnekään syyttäjälle asti ei tarvinnut edes mennä, asiat järjestyivät jo näin.
jo tulikin. :)
1. Tutut ja sukulaiset
2. Työ
3. Muu elämä
4. Pääkaupunkiseutu
.
.
.
5. Oma lapsi. :)
Ei lapsesi ole sinulle tärkeintä maailmassa, näkeehän se aloituksestasi. Jos olisi, niin olisit valmis tinkimään jostain. Puhut, ettet ole valmis hylkäämään koko elämääsi, kuka edes puhui koko elämästä? Et halua luopua mistään. Tuttavatkin ovat lasta tärkempiä. Anna lapsen pysyä rakastavien vanhempiensa luona.
sai minuun kylmät väreet! Olisitko itse valmis luopumaan kaikesta? jopa työstä ja jäisit työttömäksi,asunnottomaksi,ilman sukulaisten läheisyyttä ja turvaa? Niin miten tuolloin kuvittelet olevan edes pienintäkään mahdollisuutta saada vauva takaisin omaan elämään???Ja vain ihan siksi kun sijari ja sossu juonella saivat vauvan ja muuttivat kauaksi?? Niin kysyn vielä kerran tekisitkö itse todellakin noin jota ehdotit ja menettäisit kaiken ja vielä vauvankin noilla ehdotuksillasi??? Siis nyt ei todellakaan ole yksin arvojärjestyksestä kysymys vaan siitä että ei ole järkeä menettää kaikkea saavuttamaansa vauvan vuoksi vaan keksittävä muita keinoja saada lapsi takaisin kotiin jonne hän kuuluu!
Tosiasiahan on se, että mulla on oltava asiat järjestyksessä, että on mahdollisuus saada lapseni takaisin. Elämäni on nyt järjestyksessä täällä, ja jos muuttaisin sinne, missä lapseni nyt asuu, kaikki olisi taas alkupisteessä. Olisin työtön, ei ystäviä eikä sukulaisten tukiverkkoa, ei teräpiaa, eikä välttämättä enää miestäkään kotona, hänenkin työnsä ovat täällä. Ärsyttää ihmiset, jotka luulevat tietävänsä mitä ajattelen ja käyn läpi päässäni, ja sen perusteella leimaavat minut huonoksi äidiksi. Tuntuu, että joillain on hirveä tarve kääntää tämä koko huostaanotto minun syyksi ja suunnitelmakseni, vaikka minulta on lapsi väkisin ryöstetty ja viety pois.
Kun elämäsi on nyt järjestyksessä, niin eikuin asianajaja kehiin...
totutellen kotiinsa takaisin.
Ja jos löytyy osaavaa asianajaja niin vielä ruhtinaalliset vahingonkorvaukset laittomasta lapsenryöstöstä.
Voi laittaa sen jälkeen lapsensa vaikka yksityiseen päiväkotiin ja yksityiskouluun....
Hei. Olen jutelut tästä koko tapauksesta nyt taas useamman asianajajan kanssa, mutta kaikki heistä arvelevat ettei minulla juurikaan enää ole mahdollisuuksia saada lastani takaisin kotiin, johtuen pitkästä sijoitusajasta. Eli olen taas lähtöpisteessä, enkä oikeasti tiedä mitä enää voin tehdä. Kukaan ei tunnu haluavan puuttua siihen seikkaan, että koko huostaanotto on alunperinkin ollut turha, ellei peräti laiton.