Syömishäiriöt tuntuu olevan niin monimutkaisia häiriöitä, että onko laihuuden halu edes se perimmäinen syy häröillä.
Itse en enää tiedä, en halua olla laihempi, oon ihan passeli omasta mielestäni, vähän vielä vois pudottaa. Mut tuskin oon sittenkään paskaakaan tyytyväinen mihinkään: menee kauheasti voimia ylläpitää sitä laihuuden tilaa, ei voi luopua häröilystä sittenkään.Mä luulen, että itsellä perimmäinen syy sairastaa on se, että haluun olla rauhassa ja suojella itseäni ja kun on uppoutunut siihen maailmaan, ei tarvi välittää mistään kuin omista lihoistaan.Maailma tuntuu liian pelottavalta paikalta, kai tää on klisee, mutta mun kohdalla voi olla totta.
Itse en enää tiedä, en halua olla laihempi, oon ihan passeli omasta mielestäni, vähän vielä vois pudottaa. Mut tuskin oon sittenkään paskaakaan tyytyväinen mihinkään: menee kauheasti voimia ylläpitää sitä laihuuden tilaa, ei voi luopua häröilystä sittenkään.Mä luulen, että itsellä perimmäinen syy sairastaa on se, että haluun olla rauhassa ja suojella itseäni ja kun on uppoutunut siihen maailmaan, ei tarvi välittää mistään kuin omista lihoistaan.Maailma tuntuu liian pelottavalta paikalta, kai tää on klisee, mutta mun kohdalla voi olla totta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mie kyllä haluan laihtua. Halunnu jo pidemän aikaa...
toisaalta. itellä tää syömishäiriö on tullu kuvioihin vasta muiden ongelmien, keskivaikean masennuksen ja yleistuneen ahdistuneisuushäiriön jälkeen...
Kai mie vaan oon alkanu todella nii paljon inhoomaanvihaamaan itteäni. itelleni psykologikini ehdotti et haluanko kenties tälläkin keinolla kiduttaaa ja rääkätä ja rangaista itteeni... en oikein tiedä. ehkä sekin on osa syy.
kun on käynyt viiltelyt ja itsariyritykset epäonnistuneesti läpi, tuli tää.
mie haluan laihtua. ja lisäksi taidan vaa purkaa samal tätä inhoani itteäni kohtaan.
mutta kuten sanottua, mie tavottelen laihuutta. haluis olla ees johkonki itessään tyytyväinen... ettei aina olisi läski & ruma... läskeille ku sentää voi jotain...
Musta vaa tuntuu et haluun tavallaan lähtä pois maailmasta ja se tuntuu mieluusimmalta vaihtoehdolta.. Hullua, i know..
Joo, valitsin melkeinpä bulimian, koska halusin laihtua nopeammin, kuin tavallisesti laihduttamalla. Nyt olen laihtunut ylipainoisesta alipainoiseksi ja täten yli 25kg. Tämä on myöskin tapa kontrolloida vihaa, ärtyneisyyttä, jota en ole koskaan voinut/saanut näyttää sekä pettymyksiä ja ahdistusta ja tosi pahaa oloa ja samalla tyydytän tarpeen olla erittäin julma itselleni.
En ansaitse mielestäni juuri mitään, en edes pitää syötyä ruokaa sisällä vaan oksennan sen pois, jotta olisi paha olla. Olen masokisti ja haluan vahingoittaa/kiduttaa itseäni. Tosin en voisi itseäni tappaa yks kaks vaan tähtään ilmeisesti hitaaseen kuolemaan ja kidutukseen. Vakava masennukseni ei ainakaan auta. Haluan olla vain yksikseni ja kuolla oikeastaan pois.
Yksi lisäsyy olla buliimikko on se, että rakastan ruokaa (toisaalta vihaan yli kaiken)ja haluan syödä kaikkea lihomatta tai jopa laihtuakseni.
Olen kuitenkin väsynyt tähän paskaan, mutta en silti jaksaisi/haluaisi edes yrittää parantua/luopua tästä sairaudesta. Olen niin kertakaikkisen lamaantunut tähän tilanteeseen etten enää millään jaksaisi tehdä mitään. Edes elää. Millään ei tunnu olevan oikein merkitystä.
samat sävelet!!!
itken sairauttani ja pahaaoloa -mutta itkisin yhtälailla sitä jos "joutuisin opettelemaan" paranemista.
ei mitään tolkkua. kai. en vaan tiedä. en osaa. en ymmärrä.
Tuo vois niin kuulostaa mun kirjottamalta viestiltä. Alitajunnassani olen jo tyytyväinen itseeni, toisaalta pitää lahduttaa vielä vähän. Oksennan, koska se helpottaa oloa, enkä halua lihoa. Syön muutenkin tosi vähän, max 2 kertaa päivässä ja alle 500kcal. Ikinä en ahmi, vaan oksennan ainakin puolet kaikesta syömästäni..