Teeskentely

Minulle väitettiin, että epilepsiakohtauksia saanut henkilö teeskentelee välillä, että on saanut kohtauksen. Pystyykö joku todella näyttelemään tuollaista?
233738
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Ei kai sentään. Isoja kohtauksia ei ainakaan pysty uskottavasti näyttelemään (tajuttomuus-kouristuskohtaus). En ainakaan uskoisi.
Monimuotoisia lieviä kohtauksia tietenkin pystyy näyttelemään, koska niitä on niin erilaisia. Kuitenkin, jos aikuinen ihminen sellaiseen lähtee, niin mielestäni on aika "kipeää touhua" leikkiä näinkin vakavalla asialla.

Äänestä
  • mulla lääkäri käski näyttelemään
    kohtausta et silleen
    ja samaa sano hoitaja kun sain
    paniikkikohtauksen niin itse luulin
    sitä ison kohtauksen ekamerkiksi
    koska se on ihan samanlainen tunne

    haukku terveyskeskuksen lääkärin kun
    oli antanut mulle diapamia
    olis pitänyt lähteä se tunne pussiin
    hengittämällä mutta kun kaksi tuntia
    pussi suussa olin eikä vieläkään saatu
    verenpainetta otettua laittoivat diapamia
    suoneen.

    Äänestä

  • helinä.keiju kirjoitti:

    mulla lääkäri käski näyttelemään
    kohtausta et silleen
    ja samaa sano hoitaja kun sain
    paniikkikohtauksen niin itse luulin
    sitä ison kohtauksen ekamerkiksi
    koska se on ihan samanlainen tunne

    haukku terveyskeskuksen lääkärin kun
    oli antanut mulle diapamia
    olis pitänyt lähteä se tunne pussiin
    hengittämällä mutta kun kaksi tuntia
    pussi suussa olin eikä vieläkään saatu
    verenpainetta otettua laittoivat diapamia
    suoneen.

    Tarkoitin kommentillani tilanteita, joissa kohtausta näyteltäisiin vain huomion takia tai jonkin sortin vitsinä. Asia on tietenkin eri, jos lääkäri haluaa demonstraation tyypillisestä kohtauksesta. Silloin on oikea syy "näytellä" kohtausta.

    Äänestä

  • krooninen.sairastelija kirjoitti:

    Tarkoitin kommentillani tilanteita, joissa kohtausta näyteltäisiin vain huomion takia tai jonkin sortin vitsinä. Asia on tietenkin eri, jos lääkäri haluaa demonstraation tyypillisestä kohtauksesta. Silloin on oikea syy "näytellä" kohtausta.

    siis ei käyny mielessäkään että joku
    haluais näytellä kohtausta

    Äänestä

Kroonisen Sairastelijan tavoin en usko, että kukaan voi teeskennellä saavansa ainakaan tajuttomuuskouristuskohtauksen; usein suusta tulee vaahtoa ja kielen tai poskien puremisen tuloksen tulee runsaasti verta. Kohtauksen jälkeen olo on tokkurainen pitkän aikaa.

Lievemmistä kohtauksista en tiedä, omat kohtaukseni kun ovat aina olleet juuri noita tajuttomuuskouristus sellaisia.

Helinä Keijun kuvauksesta en saanut tolkkua. Hänen kuvailemassaan tapahtumassa on täytynyt olla mukana myös epileptinen elementti, sillä paniikkikohtaus menee ohi suht nopeasti (omakohtainen kokemus lääkärikonsultaatio).

Kaiken kaikkiaan tuntuisi siltä, että lievempiä kohtauksia (esim. lieviä poissaolokohtauksia tai kramppeja jne.) voisi periaatteessa teeskennellä, mutta kuka peijooni sellaista haluaisi tehdä??? Huomionhakuisuutta vai mitä? Ei ymmärrä. No, jos sairaalaan asti eksytään, viimeistään lihasentsyymiarvot näyttävät, onko esim. kouristuksia (lieviäkin sellaisia) ollut.

Tällä palstalla oli aikoinaan nikkarilla Ansku kirjoittava henkilö, joka kärsi pitkistä poissaolokohtauksista, harmi vain, että hän ei ole pitkään aikaan kirjoitellut.

No, en tuomitse ketään, ei hutkita ennen kuin tutkitaan ;)

Äänestä
  • lääkäri käski näyttelemään ja
    hoitaja väitti että teeskentelen.
    ja se kohtaus jonka sain oli omasta
    mielestänikin epinalku tai mikä lie
    mutta hoitaja sanoi että vain
    teeskentelet.

    Äänestä

  • helinä.keiju kirjoitti:

    lääkäri käski näyttelemään ja
    hoitaja väitti että teeskentelen.
    ja se kohtaus jonka sain oli omasta
    mielestänikin epinalku tai mikä lie
    mutta hoitaja sanoi että vain
    teeskentelet.

    Olivatpa outoja sekä lääkärisi että hoitajasi! Kyllä epiläinen itse tunnistaa oireensa.

    Mikä ihme sai lääkärin vaatimaan näyttelemistä?

    Oma neurologini kertoi, että paniikkikohtaukset, vaikka vaarattomia ovatkin, voivat olla laukaisevia tekijöitä epiläiselle (siis voivat olla, eivät välttämättä ole).

    Toivottavasti et enää ole saman lääkärin ja hoitsun "kynsissä".

    Äänestä

  • Telle kirjoitti:

    Olivatpa outoja sekä lääkärisi että hoitajasi! Kyllä epiläinen itse tunnistaa oireensa.

    Mikä ihme sai lääkärin vaatimaan näyttelemistä?

    Oma neurologini kertoi, että paniikkikohtaukset, vaikka vaarattomia ovatkin, voivat olla laukaisevia tekijöitä epiläiselle (siis voivat olla, eivät välttämättä ole).

    Toivottavasti et enää ole saman lääkärin ja hoitsun "kynsissä".

    vielä olen laitoin valituksen
    joulukuussa niin alkoi
    käyttäytymään lääkärimäisesti

    kohtausta piti näytellä kun
    ne oli muuttuneet niin hän
    varmaan halus nähdä mistä se
    alkaa
    en kyllä näytelly yök
    hoitsu on työhönsä kyllästynyt
    kaikki tietävä virallisesti
    käyttäytyvä nainen

    laitoin hänestäkin palautetta
    en nähnyt viime kerralla
    toivottavasti en nää ens
    kerrallakaan

    Äänestä

pysty kohtauksiani näyttelemään..ja en todellakaan edes haluaisi. KOhtauksen aikana muutun siniseksi ja miehen mukaan silmät harmaaksi!! ?? kohtauksen jälkeen olen useimmiten sekaisin että en edes tiedä nimeäni..vähän lievemmän kouristuskohtauksen jälkeen saan hirveän raivari/paniikki kohtauksen =(
kukapa tuollaisia lähtee näyttelemään ... ehkä joku masentunut joka haluaa huomiota ??

Äänestä

Mistä sitä voi ite tietää miltä näyttää ku saa kohtauksen, ellei joku sitä sulle kuvaa??? Miten sitä voi näytellä??
Niitä ennakko-oireita tietenki voi jos niitä tulee, kaikillehan ei edes tuu vaan kohtaus tulee yhtäkkiä (näin olen ainakin ymmärtänyt).
Ja minäkin oon ollu kohtauksen jälkeen ihan pihalla, lääkäri kysyi että monellako kuulla olen raskaana (olin 19vko:lla) ja kiven kovaa väitin vastaan että enhän mää edes oo raskaana!?

No siis joo, pitää olla aika sairasta sakkia jos näyttelee!!

Äänestä
  • ennakko-oireitani, siis aurojani, mutta en niitä voi näytellä; en siis saa oksennusta tulemaan noin vaan :( Ja tosiaankin, jos saa tajuttomuuskouristuskohtauksen, ei siitä tiedä mitään! Ei vaahtoamista ja verentuloa voi näytellä! Himppu vie! Hampaita on särkynyt, kylkiluu murtunut, silmät mustuneet lukemattomia kertoja.

    Samoin kuin sinä, olen kohtauksen jälkeen ihan pihalla, enkä voi ymmärtää ihmistä, joka edes ajattelisi näyttelevänsä saaneensa epileptisen kohtauksen, jollei sabotoinnin vuoksi?

    Mieheni on kyllä kuvannut minulle, miltä kohtaukseni näyttää, mutta silti, en voi sellaista näytellä missään tapauksessa; kuinka purisin kieleni kahtia ihan vapaaehtoisesti?

    Äänestä

  • Telle kirjoitti:

    ennakko-oireitani, siis aurojani, mutta en niitä voi näytellä; en siis saa oksennusta tulemaan noin vaan :( Ja tosiaankin, jos saa tajuttomuuskouristuskohtauksen, ei siitä tiedä mitään! Ei vaahtoamista ja verentuloa voi näytellä! Himppu vie! Hampaita on särkynyt, kylkiluu murtunut, silmät mustuneet lukemattomia kertoja.

    Samoin kuin sinä, olen kohtauksen jälkeen ihan pihalla, enkä voi ymmärtää ihmistä, joka edes ajattelisi näyttelevänsä saaneensa epileptisen kohtauksen, jollei sabotoinnin vuoksi?

    Mieheni on kyllä kuvannut minulle, miltä kohtaukseni näyttää, mutta silti, en voi sellaista näytellä missään tapauksessa; kuinka purisin kieleni kahtia ihan vapaaehtoisesti?

    katsoa kuopiossa nauhalta oman
    ison kohtauksen
    jätin kuitenkin tekemättä niin
    kuulemma se joitain helpottaa
    mutta ei minua ajattelen asioista
    aina ns.liikaa
    jos lapsenikin juoksee vessaan
    lukkojen taakse piiloon kun tulee
    iso niin siittä jo voi päätellä
    ettei mitään kivaa katottavaa
    ja ensi oireet voin minäkin kuvailla
    mutta en näytellä osaa vaikka yrittäisin

    Äänestä

  • Minulla kävi toisinpäin. Heräsin ambulanssissa, ja olin varma, että olin menossa synnyttämään. Tämän sitten kerroin sairaalassa, ja hoitaja kysyi minulta, olenko raskaana?
    Siinä sitten katsoin mahaani, minkä jälkeen totesin, että enpäs olekaan raskaana, olen synnyttänyt kolme viikkoa sitten.

    Synnyttämisestä oli tosiaan kolme viikkoa aikaa, mutta en sitä muistanut.

    Äänestä

jos todellakin on jonkinlainen epilepsia.Ja epileptikko loukkaa itsensä,mutta teeskentelijä ei.Teeskentelijä varoo loukkaamasta itseään,koska tietää kaiken mitä tapahtuu.Epileptikolla tajunta on hämärtynyt ja kaatuessa taju on hetken pois niin ei voi varoa teräviä pöydänkulmia tai kovaa asfalttia.Kuhmu tuleemelkein auttamatta.

Äänestä

eli oon 13 vuotias ja mulla alko tälläsiä kouristuskohtauksia tulla kun olin äitini kanssa töissä, no mulle tuli tosi kylmä ja menin autoon, huomasin että mulle tuli sellasia kohtauksia enkä pystyny hillitsemään itseäni, siinä kohtausten alussa yritin vähän näytellä ja testata että esitänkö vain vai onko tämä ihan kohtauksia, no yritin rentouttaa itseni, eikä se onnistunut, 30min päästä äitini tuli ja vei minut terveyskeskukseen ja minulta mitattiin kuume joka oli 42,8 ja annettiin lievästi rauhoittavaa, sen jälkeen ambulanssilla sairaalaan, olin ostastolla 3päivää ja niin, minulla ei ole vielä todettu epilepsiaa,mutta lääkärit sanoivat että viittaa siihen, minulla on ollut poissaolokohtauksia ja supistuksia ennenkin, mutta en ollut niitä sen tarkemmin tutkinut, nyt minulla on ollut EEG-tutkimus yms,

Äänestä

Kyllähän ihminen tekee tarvittaessa mitä vain saadakseen huomioita, lähinnä tarkoitan tämmöisiä psyk. puolen potilaita jotka saattavat simuloida kohtauksia esim. lääkkeiden toivossa. Mutta kyllähän se karu totuus tulee vastaan tarkemmissa tutkimuksissa kuten EEG:ssä taikka verikoe tuloksissa, mm. CK kohonnee jos kouristuksia todella on ollut, mikä tietenkin voi nousta jatkuvasta simuloinnistakin... Kinkkisiä juttuja

Äänestä

En ole kuullut, että epileptikko teeskentelisi asiasta, korkeintaan selittääkseen poissaoloaan. Tällöin teeskentely viittaisi huonoon omatuntoon.

Sen sijaan voidaan "näytellä" epilepsiakohtausta esim. ensiapukursseilla, mutta kyseessä ei siis ole todellinen kohtaus.

Äänestä

Eräs tuttavani omaa erikoisen huumorintajun. Hän kertoi, että oli kerran huijannut ambulanssi henkilökuntaa, oli muka esittänyt saavansa "kaatumatautikohtauksen" (huom. sanamuoto) ja hoitajat olivat kiireellä tulleet katsomaan... Jolloin hän olikin alkanut nauramaan, että tosissaanko otitte hänet tms. Ambulanssi siis ollut jostain muusta syystä alunperin paikalla.

Hän on reilusti keski-iän ylittänyt, hieman yksinkertainen muutenkin. Ei tiedä, että minulla on epilepsia. Eli kyllä tämmöisiäkin ihmisiä mahtuu sekaan, jotka luulevat omaavansa jotenkin erikoisen ja hauskan huumorintajun ja tavan hauskuuttaa ihmisiä...

Eli kylläkai jotku saattaa vitsillä esittää, jotka eivät ymmärrä asian todellista vakavuutta. Mutta miksi joku esittäis ihan tosissaan muka saavansa? Sillon taitaa olla päässä jotain muuta vikaa...

Äänestä

Kyllähän sitä voi ulkopuolisia huijata saavansa kohtauksen. Onhan niitä elokuviakin epileptikoista tehty, ja näyttelijät joutuvat näyttelemään saavansa kohtauksia. Tottakai näistä teeskentelyistä puuttuu suusta tuleva vaahto, itsensä satuttaminen ja kieleen pureminen, mutta tajuaako ulkopuolinen ei-epileptikko siihen kiinnittää huomiota? Ei välttämättä. Etenkin pienempiä kohtauksia on melko helppo huijata saavansa. Sitä miksi joku niin tekisi, onkin sitten oudompaa... huomion takia? Itse en jaksaisi. Saan kohtauksia muutenkin ihan tarpeeksi.

Äänestä
  • ja lakkaa nopsaa ja jatkuu taas

    Äänestä

tuntuu että kaveri juksaakin epilepsia jutus kun se kaverille niin usein

Äänestä

vähän myöhempään

Äänestä

Epilepsiaa sairastava ei varmaankaan erikseen esitä mitään kohtauksia. Kohtaukset on todellisia, eikä epileptikko itsekään niistä mitään nautintoa saa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sivusta kauhulla seurannut kirjoitti:

Minulle väitettiin, että epilepsiakohtauksia saanut henkilö teeskentelee välillä, että on saanut kohtauksen. Pystyykö joku todella näyttelemään tuollaista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu