Ero(ko)?

Avopuoliso jätti minut viikko sitten. Halusin kysyä naisten mielipidettä asiaan, onko minulla saumoja enää yrittää tai ottaako hän minua takaisin.
Olemme molemmat nuoria, äiti 24-vuotias, minä pari vuotta vanhempi. Meillä on kaksi lasta, poika 1,5 v ja tyttö 4,5 v. Kaikki alkoi puoli vuotta sitten, kun avovaimo kertoi haluavansa asua vähän aikaa erillään. Olin hänen mielestään kohdellut häntä ja lapsia huonosti, enkä riittävästi ottanut heitä huomioon rahallisesti tai muutenkaan. Se ehkä pitää paikkansa, koska hermoja rassasi työ yms. huolet, jotka eivät johtuneet puolisosta itsestään.

Asumuserosta huolimatta en kunnostautunut, koska tunsin ensin tulleeni hylätyksi ja etsin sympatiaa muualta, esim. tuopin äärestä sekä kavereista. Pääsin syksyllä koulutukseen muualle, parin sadan kilometrin päähän lapsista, jolloin vielä yhdessä funtsittiin, että yritetään ja avovaimo sanoi, että jos jonkun kanssa haluaa yrittää, niin minun kanssani. Arveltiin, että on vaan parempi olla viikot erillään. Siitä lähtien tilanne on vain pahentunut. En kuulemma pysty muuttumaan, vaikka tosiaan yritin. Kerran hän ajoi minut takaisin, kun menin käymään ja nyt hän määrää sellaiset viikonloput, milloin hänellä ei ole muuta tekemistä eli näen lapsia harvoin. Olen yrittänyt saada häntä tajuamaan, että hän ja lapset ovat minulle kaikki tässä elämässä, ja tekisin nyt kaikkeni pelastaakseni suhteen.
Olen siis tällä hetkellä yksin vieraalla paikkakunnalla, en näe enää lapsiani ja viikonloput tuijottelen seiniä ja ajattelen, mikä minussa on vikana. Viikko viikolta tilanne huononee, vaikka yrittäisin mitä.
Hän on vaan sanonut, että ei saa minua onnelliseksi, eikä hän voi olla onnellinen, jos minäkään en ole ja että tällä hetkellä hänestä tuntuu, että on yksin onnelisempi. Hän ei tiedä haluaako enää yrittää, tai edes että viittiikö. Hän sanoi minulle myös, että lapsien takia ei kannata yrittää ja että kannattaa erota nyt, kun on vielä nuori ja elämä edessä. Viikko sitten hän sitten sanoi, että ei jaksa enää yrittää.
Mistä saa apua tilanteeseen, haluaisin käydä parisuhdeneuvojalla, mutta en tiedä saanko häntä lähtemään mukaan. Tiedän, että haluaisin vielä tämän naisen ja lapset takaisin, koska rakastan heitä. Millä tavoin voisin saada hänet tajuamaan sen ja sen että masennukseni ei johtunut ennen eroa tippaakaan hänestä. Tekisin nyt kaikkeni tehdäkseni hänet onnelliseksi.
Haluaisin siis joitain neuvoja tms. naisnäkökulmaa tilanteeseen.
3341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vähän kuule ystävä kallis tuntuu että puolisosi elää jotakin leikki elämää - haluaa ei halua ja taas haluaa? Sinä olet luultavasti liian kiltti. Sinua on helppoa pompottaa. Kerää kuule rohkeutesi, vaadi mitä sinulle kuuluu. Uskoisin kirjoituksesi perusteella, että olet hyvä isä. Onko tuollainen tasapainoton nainen hyvä äiti? Mitä hän oikeastaan haluaa? Asuitte yhdessä, sitten hän halusi jonkin aikaa asua erillään - ja miksi? Mitä se auttoi ja mitä varten piti asua erillään? Eli hän sekä haluaa olla avovaimo ja äiti ja sitten ei taas halua. Se, että istut yksin vieraalla paikkakunnalla on kuule paha asia. Kun vatvot näitä asioita mielessäsi näet vielä niin että vain sinussa on vikaa - sinussa voi olla vikaa - niin meissä kaikissa onneksi on - mutta on vikaa myös naisessa. Sano, että joko jatkatte tai sitten sovitte asiat toisin mutta älä luovu lapsistasi, he takuulla tarvitsevat sinua.
Uskoisin, että kun tämä ailahteleva nainen pannaan tosiasoiden eteen, hän saattaa huom! saattaa ajatella asioita uudelleen.
Se, että asetit työn etusijalle on tietysti paha asia, mutta toisaalta sinä ilmeisesti elätät porukan? Et sinäkään ystävä hyvä voi joka suuntaan revetä, siitä ei seuraa kuin infarkti tai paha burnout. Eli kypsän naisen neuvo on se että ole mies ja vaadi mitä sinulle kuuluu. Nykyajan miehet on niin samperin nössöjä kun antavat naisten pompottaa ja komentaa itseään miten vain ja aina miesten pitäsisi hyväksyä hemmotellun akan kotkotukset ei kuule: nyrkkiä pöytään - enkä tarkoita että löisit ketään - vaan vaadit reilua suhdetta, hyvää elämää ja jos akalle ei sovi niin pidä lapset ja anna sen hemmotellun akan mennä menojaan kiusaamaan seuraavaa uhria. Tsemppiä sinulle MIES!!!

Äänestä

Olen itse ollut avoliitossa miehen kanssa, jolle työ oli se ykkösasia. Hän perusteli että hänen täytyy tienata, jotta voimme sitten hankkia kaikkea tarpeellista kotiin. Hän kait koki elättävänsä perheen ja olevansa siten hyvä isä ja kunnon mies.
Minä olin aina yksin lasten kanssa, vastuu aivan kaIKESta oli minulla. Olmme nuoria silloin.

Sitä paitsi hänen jatkuvasta työssäolosta ja poissaolosta huolimatta elämämme ei mitään luksusta ollut, perusasiat vaan saatiin, ei mitään hienouksia.
Rahaa hänellä meni paljon omiin projekteihinsa, harrastuksiinsa, autoon, työjuttuihin ja alkoholiin. Tosin ne hän osti salaa.
Minua ei siis hänen työnarkomaniansa auttanut taloudellisesti.
Sinulla on ollut sama asetelma. Ainakin sellaiseta kuulostaa.
Minua tuo lasteni isä myös kohteli huonosti. Miten sinä kohtelit avovaimoasi? Jaksoitko tukea, kehua, rohkaista? Oliko läheistyyttä? - ilmeisesti ei.

On todella paha juttu se, että asumuseron aikana sinä "ensimmäisenä" lähdet ryyppäämään ja toisia naisia iskemään!! Mitä oikein ajattelit? Et mitään?
Sinulla olisi ollut upea mahdollisuus näyttää että olet Mies, ja välität juuri tästä naisesta, mutta menit sinne minne heikot miehet (ja naiset) menevät. Tuopin äärelle itkemään kun vaimo ei ymmärrä ja vaimo jätti ja minä niin rakastan lapsiani .. yhyy, nyyh, kerjäämään myötätuntoa ja sympatiaa. Sellaiset miehet ovat säälittäviä. Näin naisnäkökulmasta katsottuna.

Nyt kuitenkin olet oppinut läksysi ja haluat ihan oikeasti muutosta itseesi jotta avoliitto ja perhe olisi taas totta. Niinkö?

Kuule, jos todella haluat vaimosi ja lapsesi takaisin, SINUN PITÄÄ TEHDÄ JOTAKIN! Opiskelupaikkakunnalla kämpässä masentuneena makaaminen ei auta asiaa millään tavalla. Avovaimolle vakuuttelut ja anelut eivät niinikään ole sitä, millä sinä itse autat itseäsi,
Harrastatko mitään? Harrastitteko yhdessä mitään ennen lapsia? Mitä yhteistä sinulla ja naisellasi on? siis muutakin kuin ne lapset.

Sen yhteisen tekemisen kautta pääsette yhdessäoloon, jolloin löydätte taas toisenne.

Mutta sitä ennen, ennenkuin ollaan noin pitkällä, sinun on itsesi tehtävä yksin jotakin. Perheterapia on hyvä ajatus, sinne voi mennä yksinkin. Se auttaa selkiinnyttämään ajatuksia, näkemään laajemmin asioita ja itseäänkin. Ja nimenomaan se auttaa sinua itseäsi itsetuntemuksessasi. Löydät sanat tunteillesi.

Voit pyytää vaimoasi mukaan sitten, kun olet muutaman kerran käynyt.
Varaa aika, kerro että aiot aloittaa sellaisen. Itseisi ja perheen takia.

Tämä ei ole kuitenkaan mikäään taikasana, jonka avulla automaattisesti taas yhteiselämänne kukoistaa. Voi olla että ero on edessä silti. Mutta sinua itseäsi se ainakin auttaa.

Minä ja lasteni isä erosimme, ja minulle ainakin ratkaisu oli todella hyvä. Lasten isä oli siitä loppuun asti katkera. Hänkin väitti muuttuneensa ja oppineensa, pyysi että otan takaisin. En ottanut, koska en uskonut. Ja koska hänoli kohdellut minua niin huonosti, että rakkaus oli kuollut aivan kokonaan.

No, tuo on jo vanha juttu.

Mieheni kohtelee minua todella upeasti. Hemmottelee. Tuo yllätyksiä. Sen ei tarvitse olla kuin heijastin, jos se on ajatuksella tuotu. Kukkia, ilman mitään syytä, Tai syynä on se, että "minä rakastan sinua"

Tämän vuodatuksen ydin on siis se, että ryhdy tekemään itsellesi jotain ihan konkreettisesti. Aloitat siis itsestäsi. Mitään ei tapahdu, jos vain makaat ja odotat että jotain tapahtuu ja joku muu tekisi jotain. SINUN ON TEHTÄVÄ. Aloita se perheterapia. Aloita joku harrastus, mistä pidät. Lähe ulos kämpästäsi, ei suinkaan kavereiden kanssa ryyppäämään vaan jotakin muuta, ilman alkoholia tehtävää. Lähde vaikka kävelylle.

Kerro vaimollesi tästä. Mutta älä uikuta. Ruikuttava mies on säälittävä. Älä anele armoa ja rakkautta ja ymmärrystä. Jaksoitko ityse ymmärtää vaimoasi? Pienten lasten kanssa arjen pyörittäminen yksin ei ole helppoa, siinä kaipaa kumppanin tukea.
Se, että sulla on myös ollut huolia ja stressiä, on ikävä päällekkäisyys,. Et kait purkanut tätä kaikkea vaimon harteille? Jätit siis vaimon yksin kaiken sen kanssa, mitä hänellä oli? Kerroitko hänelle silloin murheistasi? Toisaalta on vaikea tukea puolisoa jos itse on aivan uupunut, ja teillä on nyt kait ollut tämmöinen tilanne. Vaimosi vaan näkee nyt että hänet jätettiin yksin asioiden kanssa eikä pysty näkemään tilannetta sinun kannaltasi, ja jos näin on ollut niin minusta se tarkoittaa sitä, että te ette kovinkaan ole keskustelleet asioista.

No, toki asioita korjata voi, mutta itsestään ja odottamalla mitään ei tapahdu.

Äänestä
  • meilläkin mies oli ulkona kotoa, teki töitä ja resusi kavereiden kanssa ja yksin matkoilla. kotona vain pesetti vaatteet ja karjui ja heitteli kamoja. tein kaikkeni että lapsilla olisi hyvä olla ja avioliitto säilyisi. lopulta kuitenkin olin valmis eroon, olin kattellut epäreilua menoa monta vuotta ja tuntui että yksin selviäisin paremmin. mies havahtui ja tilasi ajan parisuhdeneuvonnasta. lupasin yrittää vielä vähän aikaa. välillä hän kävi puhumassa yksin, juttua riitti, sillä lapsuustraumoja ei oltu ikinä käsitelty, välillä käytiin yhdessä. puhuminen taisi auttaa sillä hermot alkoi pitää paremmin ja pämppääminen jäi. töitä hän tekee yhä paljon mutta on paremmalla päällä ja rakkaus palasi meidän välille. sitä en olisi ikinä uskonut! olen iloinen lasten takia ja meidänkin, sillä näyttää siltä että yksi avioero vältettiin tässä suvussa. voimia sulle ja kannattaa hakea apua, se voi muuttaa teidänkin jutun! kerranhan täällä eletään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


onneton kirjoitti:

Avopuoliso jätti minut viikko sitten. Halusin kysyä naisten mielipidettä asiaan, onko minulla saumoja enää yrittää tai ottaako hän minua takaisin.
Olemme molemmat nuoria, äiti 24-vuotias, minä pari vuotta vanhempi. Meillä on kaksi lasta, poika 1,5 v ja tyttö 4,5 v. Kaikki alkoi puoli vuotta sitten, kun avovaimo kertoi haluavansa asua vähän aikaa erillään. Olin hänen mielestään kohdellut häntä ja lapsia huonosti, enkä riittävästi ottanut heitä huomioon rahallisesti tai muutenkaan. Se ehkä pitää paikkansa, koska hermoja rassasi työ yms. huolet, jotka eivät johtuneet puolisosta itsestään.

Asumuserosta huolimatta en kunnostautunut, koska tunsin ensin tulleeni hylätyksi ja etsin sympatiaa muualta, esim. tuopin äärestä sekä kavereista. Pääsin syksyllä koulutukseen muualle, parin sadan kilometrin päähän lapsista, jolloin vielä yhdessä funtsittiin, että yritetään ja avovaimo sanoi, että jos jonkun kanssa haluaa yrittää, niin minun kanssani. Arveltiin, että on vaan parempi olla viikot erillään. Siitä lähtien tilanne on vain pahentunut. En kuulemma pysty muuttumaan, vaikka tosiaan yritin. Kerran hän ajoi minut takaisin, kun menin käymään ja nyt hän määrää sellaiset viikonloput, milloin hänellä ei ole muuta tekemistä eli näen lapsia harvoin. Olen yrittänyt saada häntä tajuamaan, että hän ja lapset ovat minulle kaikki tässä elämässä, ja tekisin nyt kaikkeni pelastaakseni suhteen.
Olen siis tällä hetkellä yksin vieraalla paikkakunnalla, en näe enää lapsiani ja viikonloput tuijottelen seiniä ja ajattelen, mikä minussa on vikana. Viikko viikolta tilanne huononee, vaikka yrittäisin mitä.
Hän on vaan sanonut, että ei saa minua onnelliseksi, eikä hän voi olla onnellinen, jos minäkään en ole ja että tällä hetkellä hänestä tuntuu, että on yksin onnelisempi. Hän ei tiedä haluaako enää yrittää, tai edes että viittiikö. Hän sanoi minulle myös, että lapsien takia ei kannata yrittää ja että kannattaa erota nyt, kun on vielä nuori ja elämä edessä. Viikko sitten hän sitten sanoi, että ei jaksa enää yrittää.
Mistä saa apua tilanteeseen, haluaisin käydä parisuhdeneuvojalla, mutta en tiedä saanko häntä lähtemään mukaan. Tiedän, että haluaisin vielä tämän naisen ja lapset takaisin, koska rakastan heitä. Millä tavoin voisin saada hänet tajuamaan sen ja sen että masennukseni ei johtunut ennen eroa tippaakaan hänestä. Tekisin nyt kaikkeni tehdäkseni hänet onnelliseksi.
Haluaisin siis joitain neuvoja tms. naisnäkökulmaa tilanteeseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu