Ihmisoikeudet

Minun mielestäni tässä koko ihmisoikeusliiton asiassa on kyse siitä, että mikäli joku vl-nainen/vl-pariskunta HALUAA käyttää ehkäisyä, heillä on siitä huolimatta oikeus säilyä vanhoillislestadiolaisena.

Olen huomannut että jotkut vl-miehet puhuvat naisten puolesta tässä asiassa, ikäänkuin KAIKKI vl-naiset HALUAISIVAT olla käyttämättä ehkäisyä ja puolustavat sitä että näillä naisilla on siihen uskonnonvapaus. Mutta jos siis vl-porukassa löytyy yksikin nainen, joka haluaa käyttää ehkäisyä, hänellä on siihen ihmisoikeuksiin perustuva oikeus ILMAN että hänet erotetaan yhteisöstä.
551988
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

> Mutta jos siis vl-porukassa löytyy yksikin
> nainen, joka haluaa käyttää ehkäisyä,
> hänellä
> on siihen ihmisoikeuksiin perustuva
> oikeus ILMAN
> että hänet erotetaan yhteisöstä

Näin juuri, jää vain ainakin yksi ongelma, kuka valvoo. Uskoisitko että esim. sinä olisit sopiva henkilö siihen toimeen? Pelkkä epäily ei oletettavasti riitä vielä erottamiseen, esim. mahdolliset ostokuitit kortongeista pitäisi selvittää, automaateista ei tule kuitteja etc. Toisaalta vaikka voisikin todistaa että kortonkeja on ostettu, niin niiden käyttö pitäisi myös pystyä todentamaan. Oisko sinulla keinoja tuohon valvontaan, esim. muuttaminen vastakkaiseen asuntoon, kaukoputki, mahd. mikroskooppi. Tietenkin pitäisi saada verovähennysoikeus työvälineisiisiin. Tuo valvonta voi olla se kynnyskysymys, mutta uskoisin että halukkaita ja miksei myös himokkaitakin valvojia löytyy. Asiantuntemusta valvontaan on esim tällä foorumilla, Voisi olettaa että myös kokemusta löytyy; sen verran hyvin ollaan perillä *epäiltyjen" seksikäyttäytymisestä. Jo nyt hyvinkin usea palstalainen tuntee hämmästyttäviä yksityikohtia esim kohdunpoistoista, sterilisaatioista. Joskus aiemmin nuo kuuluivat intimiteettisuojan piiriin mutta ajat muuttuu. Itsekin olen alkanut lukemaan palstaa vähän sillain tirkistelymielellä, harmitus on suuri varsinkin sellaisissa "paljastuksissa" joissa akti on jo ohitettu ja esim pikkareiden väriä tai kuvioita ei ole mainittu. Kuitenkin tuokin yksityiskohta on oleellinen osa hekumaa minkä tältä palstalta saa, tai pitäisi saada, harmi ettei niistä puhuta mitään.

Äänestä
  • Omakohtaien usko pelastaa, ei liikkeen jäsenrekisteriin kuuluminen tai muu..

    Veden juominenkin on syntiä jos sen tekee epäuskoisessa sieluntilassa..epäuskossa olet lain alla

    Epäusko on kaikkien syntien äiti.

    Tee parannus ja usko evankeliumi niin sinut siirretään lain alta armon alle ja sinä saat voiman Jumalanlapseksi tulle.

    Äänestä

  • ja toivottavasti käy seuroissa kirjoitti:

    Omakohtaien usko pelastaa, ei liikkeen jäsenrekisteriin kuuluminen tai muu..

    Veden juominenkin on syntiä jos sen tekee epäuskoisessa sieluntilassa..epäuskossa olet lain alla

    Epäusko on kaikkien syntien äiti.

    Tee parannus ja usko evankeliumi niin sinut siirretään lain alta armon alle ja sinä saat voiman Jumalanlapseksi tulle.

    tulla tuntemaan omaa syntisyyttään?

    Vai miten se tapahtuu tuon lain alta armon alle siirtyminen?

    Mitenkä se oli sinun itsesi kohdalla? Herättikö Jumala sinussa murheen synnistä? Vai kuinka keksit ryhtyä parannusta tekemään?

    Äänestä

Tästä juuri on kysymys. Jotkut välttämättä haluavat vääntää tämän asian uskonnonvapausasiaksi, kuten esim. O.M vl-foorumilla.

Tälläinen itselleen kiusallisen asian vääntäminen joksikin muuksi ja keskustelujen ohjaaminen sivuraiteille on hyvin tyypillistä vl-toimintaa. Ihan meinaa karvat nousta pystyyn kun tällaiseen tarkoitukselliseeen vääristelyyn törmää.

Kuten tässäkin keskustelussa:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000041033953

Äänestä
  • Jotkut ulkopuoliset yrittävät määrätä, kenellä on oikeus "säilyä vanhoillislestadiolaisena"! Eivätkä älyä edes hävetä! Kyllä se oikeus päättää, ketä pitävät heikäläisenä ja ketä eivät, on vain ja ainoastaan vl:illä itsellään. Se on sitä uskonnonvapautta.
    Tässä ajattelee väkisin, että missä teidän aivonne ovat.

    Äänestä

  • "keskustelukumppani" kirjoitti:

    Jotkut ulkopuoliset yrittävät määrätä, kenellä on oikeus "säilyä vanhoillislestadiolaisena"! Eivätkä älyä edes hävetä! Kyllä se oikeus päättää, ketä pitävät heikäläisenä ja ketä eivät, on vain ja ainoastaan vl:illä itsellään. Se on sitä uskonnonvapautta.
    Tässä ajattelee väkisin, että missä teidän aivonne ovat.

    että jos joku yrittäisi pakottaa vl:t pitämään jotakuta vanhoillislestadiolaisena, se olisi vastoin uskonnonvapauslakia, ja jos joku haastaisi hänet oikeuteen, hän joutuisi siitä vastaamaan.

    Vl-yhteisössä voi kyllä mukana olla, vaikkei vl olekaan. Ei-vl-sukulaisenikin on elänyt vuosikymmeniä tiiviisti vl-yhteisössä, koska hänen puolisonsa on vl.

    Äänestä

  • "keskustelukumppani" kirjoitti:

    Jotkut ulkopuoliset yrittävät määrätä, kenellä on oikeus "säilyä vanhoillislestadiolaisena"! Eivätkä älyä edes hävetä! Kyllä se oikeus päättää, ketä pitävät heikäläisenä ja ketä eivät, on vain ja ainoastaan vl:illä itsellään. Se on sitä uskonnonvapautta.
    Tässä ajattelee väkisin, että missä teidän aivonne ovat.

    että voinko olla vanhoillislestadiolainen vaikka käytän ehkäisyä?

    Äänestä

  • minulle... kirjoitti:

    että voinko olla vanhoillislestadiolainen vaikka käytän ehkäisyä?

    vanhoillislestadiolaisena vai et, riippuu pelkästään sinusta itsestäsi. (Voit pitää itseäsi vl:na, vaikket vl-liikkeeseen kuuluisikaan.)
    Se taas, pitävätkö vl:t sinua vanhoillislestadiolaisena, vaikka tietävät sinun käyttävän ehkäisyä, riippuu heistä.
    Minä en voi sanoa mitään, koska en ole vl.

    Äänestä

  • "keskustelukumppani" kirjoitti:

    Jotkut ulkopuoliset yrittävät määrätä, kenellä on oikeus "säilyä vanhoillislestadiolaisena"! Eivätkä älyä edes hävetä! Kyllä se oikeus päättää, ketä pitävät heikäläisenä ja ketä eivät, on vain ja ainoastaan vl:illä itsellään. Se on sitä uskonnonvapautta.
    Tässä ajattelee väkisin, että missä teidän aivonne ovat.

    Ihmisoikeusliitto on ilmoittanut ottavansa tutkittavakseen, että toteutuvatko tietyssä suomalaisessa herätysliikkeessä YK:n ihmisoikeusjulistuksen mukaiset ihmisoikeudet. Kai sen nyt ihmisoikeusliton tehtävä on tutkia, jos tällainen epäilys on olemassa. Eikös se ole myös vl-liikkeen etu, että asia tutkitaan?

    Kummallista vaahtoamista taholtasi asian vuoksi. Tässä tulee väkisinkin ajateltua, että missä aivosi ovat.

    Äänestä

  • old_profile_32894 kirjoitti:

    Tässä rautalangasta väännettynä:

    Ihmisoikeusliitto tietämättömyydessään haluaa tutkia seurauksia, eli tapahtuuko sosiaalista eristämistä, saako itse määrätä kehostaan ym.
    Se ei ilmeisesti ymmärrä, että ne ovat vain seurauksia. Syy ovat ehkäisemättömyysoppi ja vainme-oppi. Jos syy ei muutu, eivät seurauksetkaan muutu. Syyhyn eli vl-oppiin kajoaminen taas on uskonnonvapauteen kajoamista. Siis Ihmisoikeusliitto tunkee toisten uskonnonvapauden alueelle.
    Ethän sinä voi olla tuota kuviota tietämättä.

    Ihmettelen häntä/heitä, jotka tuon tutkimuspyynnön tekivät. Eivätkö he tajunneet, että tässä on kysymys uskonnonvapausasiasta?
    Ovatko he kasvaneet maallisessa arvomaailmassa tai eläneet siinä jo niin kauan, etteivät he käsitä, millainen on uskontoon pohjautuva elämänkäsitys? Siinä usko on ensimmäinen asia, ja maalliset asiat, kuten ihmisoikeudet, ovat sille alisteisia.
    He tuntuvat tuijottavan vain noihin vl-opin seurauksiin, ja ovat kai saaneet Ihmisoikeusliitonkin luulemaan, että niihin voi puuttua puuttumatta uskonnonvapauteen. Voi pyhä yksinkertaisuus!

    Äänestä

  • mistä on kyse? kirjoitti:

    tämä kiihkoilu ja jäätäisiin rauhassa odottelemaan tutkimustuloksia? Eiköhän tutkimuksessa punnittane asiantuntijoiden toimesta kaikki asiaan liittyvät näkökulmat, niin ihmisoikeudelliset kuin uskonvapaudellisetkin. En viitsi enää alkaa riitelemään kanssasi asiasta.

    on uskonnonvapaus. Mutta se uskonnonvapaus kuuluu myös sellaiselle vl:lle joka käyttää ehkäisyä. Kuin myös sellaiselle vl:lle joka ei halua käyttää ehkäisyä. Molempien kuuluu saada olla vanhoillislestadiolaisia niin halutessaan.

    haluat lopettaa, kun eväät loppuivat. Niin se käyp, kun tuijottaa vain pintakerrokseen.;)

    Vl-liikkeen pitäisi tehdä Ihmisoikeusliitolle tutkintapyyntö tuosta Ihmisoikeusliiton tutkimusprojektista, että loukataanko siinä ihmisoikeuksia eli uskonnonvapautta.

    Äänestä

  • vl-ihmisellä kirjoitti:

    on uskonnonvapaus. Mutta se uskonnonvapaus kuuluu myös sellaiselle vl:lle joka käyttää ehkäisyä. Kuin myös sellaiselle vl:lle joka ei halua käyttää ehkäisyä. Molempien kuuluu saada olla vanhoillislestadiolaisia niin halutessaan.

    omantunnonvapaus. Jos joku vl ei voi omantunnonsyistä pitää vanhoillislestadiolaisena ehkäisyä käyttävää, uskonnonvapaus turvaa hänelle siihen oikeuden.

    Äänestä

  • sisältyy kirjoitti:

    omantunnonvapaus. Jos joku vl ei voi omantunnonsyistä pitää vanhoillislestadiolaisena ehkäisyä käyttävää, uskonnonvapaus turvaa hänelle siihen oikeuden.

    mutta molemmilla on oikeus silti kulkea vl-joukon mukana matkaa tehden ja syntinsä anteeksi uskoen.

    Äänestä

  • nyt taas kirjoitti:

    haluat lopettaa, kun eväät loppuivat. Niin se käyp, kun tuijottaa vain pintakerrokseen.;)

    Vl-liikkeen pitäisi tehdä Ihmisoikeusliitolle tutkintapyyntö tuosta Ihmisoikeusliiton tutkimusprojektista, että loukataanko siinä ihmisoikeuksia eli uskonnonvapautta.

    ajamaan asiaa? Olet muuten äärimmäisen selkärangaton ihminen.

    Äänestä

  • alkaisit kirjoitti:

    ajamaan asiaa? Olet muuten äärimmäisen selkärangaton ihminen.

    Kerro, millä tavalla selkärangaton!

    Äänestä

  • kyllä kirjoitti:

    mutta molemmilla on oikeus silti kulkea vl-joukon mukana matkaa tehden ja syntinsä anteeksi uskoen.

    miten he kukin tykönään sen asian ymmärtävät ja mitä liikkeensä opille tekevät.
    Mutta niin ei voi sanoa, että "on oikeus olla vl, vaikka ehkäisee". Vl:t päättävät itse, ketä heikäläisenä pitävät.

    Äänestä

  • oma asia, kirjoitti:

    miten he kukin tykönään sen asian ymmärtävät ja mitä liikkeensä opille tekevät.
    Mutta niin ei voi sanoa, että "on oikeus olla vl, vaikka ehkäisee". Vl:t päättävät itse, ketä heikäläisenä pitävät.

    vanhoillislestadiolaisena vaikka ehkäisen, niin silloin olen vanhoillislestadiolainen. Tervehdin muita uskovaisia jumalanterveellä ja hyvästelen jumalan rauhalla. Saarnaan synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä jos minulta pyydetään synteja anteeksi.

    Ainoastaan otan sen jokailtaisen ehkäisypillerini, se erottaa minut vl-enemmistöstä. Mutta teenkin kaiken salassa, niin on parempi ja valehteluun vl-liike kannustaakin. Vaikka kristillinen liike onkin. Valehtelu onkin hyve.

    Äänestä

  • Tulin uteliaaksi:) kirjoitti:

    Kerro, millä tavalla selkärangaton!

    noin vahvasti olet sitä mieltä että ihmisoikeusliitto loukkaa vl_ien uskonnonvapautta, niin silloin sinun pitää ehdottomasti tarttua tuumasta toimeen ja tehdä ihmisoikeusliitolle/poliisille tutkintapyyntö tästä uskonnonvapausloukkauksesta. Muuten olet selkärangaton nilviäinen. Olet palveluksen velkaa vl-uskonyhteisöllesi.

    Äänestä

  • nyt taas kirjoitti:

    haluat lopettaa, kun eväät loppuivat. Niin se käyp, kun tuijottaa vain pintakerrokseen.;)

    Vl-liikkeen pitäisi tehdä Ihmisoikeusliitolle tutkintapyyntö tuosta Ihmisoikeusliiton tutkimusprojektista, että loukataanko siinä ihmisoikeuksia eli uskonnonvapautta.

    miten sen vl-äidin uskonnonvapauden kanssa on, jos hän haluaa olla vl vaikka käyttää ehkäisyä? Loukkaako vl-liike ehkäisyn kieltäessään tämän vl-äidin uskonnonvapautta?

    Äänestä

  • kerran... kirjoitti:

    noin vahvasti olet sitä mieltä että ihmisoikeusliitto loukkaa vl_ien uskonnonvapautta, niin silloin sinun pitää ehdottomasti tarttua tuumasta toimeen ja tehdä ihmisoikeusliitolle/poliisille tutkintapyyntö tästä uskonnonvapausloukkauksesta. Muuten olet selkärangaton nilviäinen. Olet palveluksen velkaa vl-uskonyhteisöllesi.

    vanhoillislestadiolainen. En voi ruveta heidän asiaansa ajamaan.

    Olen puhunut periaatteellisella tasolla. Tuo tutkimuskohde nyt sattuu olemaan vl-liike, mutta samaa mieltä olisin, jos se olisi jokin muu vastaava porukka.

    Äänestä

  • kun minä en ole kirjoitti:

    vanhoillislestadiolainen. En voi ruveta heidän asiaansa ajamaan.

    Olen puhunut periaatteellisella tasolla. Tuo tutkimuskohde nyt sattuu olemaan vl-liike, mutta samaa mieltä olisin, jos se olisi jokin muu vastaava porukka.

    voivat ajaa vl:ien asiaa. Sinua tämä nyt näyttää aika paljon korpeavan ja kiinnostavan kun täälläkin kommentoit, joten hommiin vain! Soita vaikka ensin poliisille!

    Äänestä

  • vielä, kirjoitti:

    miten sen vl-äidin uskonnonvapauden kanssa on, jos hän haluaa olla vl vaikka käyttää ehkäisyä? Loukkaako vl-liike ehkäisyn kieltäessään tämän vl-äidin uskonnonvapautta?

    Uskonnollinen liike saa pitää mitä oppeja haluaa, kunhan ei niillä lakia riko. (Ehkä SRK pelkää, että ehkäisykielto rikkoo jotenkin lakia, ja siksi se ei sano julkisuudessa, että ehkäisy on kielletty, en tiedä.)

    Et sinäkään voi mennä esim. jehovantodistajien luo ja sanoa, että haluan olla teikäläinen mutta en hyväksy teidän oppejanne. Sinä loukkaisit heidän uskonnonvapauttaan, jos vaatisit heitä pitämään sinua jehovalaisena, vaikka et usko samoin kuin he.

    Käytännössä uskonnollisen liikkeen tekevät ihmiset itse. Heidän uskonsa määrää, millainen on liikkeen usko. Vl-liikkeessä ilmeisesti ehkäisyn hyväksyminen on leviämässä aika nopeasti, ja se on hyvä se.
    Ei kauaa mene, kun voi olla vl ja avoimesti ehkäistä, näin ennustan.

    Äänestä

  • ulkopuolisetkin kirjoitti:

    voivat ajaa vl:ien asiaa. Sinua tämä nyt näyttää aika paljon korpeavan ja kiinnostavan kun täälläkin kommentoit, joten hommiin vain! Soita vaikka ensin poliisille!

    se, että ulkopuolelta puututaan omavaltaisesti toisten asioihin, koska uskotaan naiivisti omaan oikeassaoloon.
    En kai itse rupea tekemään samoin!

    Äänestä

  • loukkaa. kirjoitti:

    Uskonnollinen liike saa pitää mitä oppeja haluaa, kunhan ei niillä lakia riko. (Ehkä SRK pelkää, että ehkäisykielto rikkoo jotenkin lakia, ja siksi se ei sano julkisuudessa, että ehkäisy on kielletty, en tiedä.)

    Et sinäkään voi mennä esim. jehovantodistajien luo ja sanoa, että haluan olla teikäläinen mutta en hyväksy teidän oppejanne. Sinä loukkaisit heidän uskonnonvapauttaan, jos vaatisit heitä pitämään sinua jehovalaisena, vaikka et usko samoin kuin he.

    Käytännössä uskonnollisen liikkeen tekevät ihmiset itse. Heidän uskonsa määrää, millainen on liikkeen usko. Vl-liikkeessä ilmeisesti ehkäisyn hyväksyminen on leviämässä aika nopeasti, ja se on hyvä se.
    Ei kauaa mene, kun voi olla vl ja avoimesti ehkäistä, näin ennustan.

    Ihmisellä voi, ja myös on. Liikkeellä voi olla oppi, muttei uskoa. Sinähän nyt hulluja kirjoitat.

    "Käytännössä uskonnollisen liikkeen tekevät ihmiset itse. Heidän uskonsa määrää, millainen on liikkeen usko."

    Äänestä

  • voi olla uskoa kirjoitti:

    Ihmisellä voi, ja myös on. Liikkeellä voi olla oppi, muttei uskoa. Sinähän nyt hulluja kirjoitat.

    "Käytännössä uskonnollisen liikkeen tekevät ihmiset itse. Heidän uskonsa määrää, millainen on liikkeen usko."

    sanavalinta!
    Nyt täytyy lopettaa tältä päivältä.

    Äänestä

  • ja kiinnostaa kirjoitti:

    se, että ulkopuolelta puututaan omavaltaisesti toisten asioihin, koska uskotaan naiivisti omaan oikeassaoloon.
    En kai itse rupea tekemään samoin!

    tehtävä, puuttua asiaan, jos kokee että jossain loukataan yksittäisten ihmisten ihmisoikeuksia. Sitä varten liitto on. Olisiko sinusta parempi jos tuota liittoa ei olisi? Entä mitä mieltä olet ihmisoikeuksista? Turhuuksia nekin?

    Äänestä

  • vielä, kirjoitti:

    miten sen vl-äidin uskonnonvapauden kanssa on, jos hän haluaa olla vl vaikka käyttää ehkäisyä? Loukkaako vl-liike ehkäisyn kieltäessään tämän vl-äidin uskonnonvapautta?

    "miten sen vl-äidin uskonnonvapauden kanssa on, jos hän haluaa olla vl vaikka käyttää ehkäisyä? Loukkaako vl-liike ehkäisyn kieltäessään tämän vl-äidin uskonnonvapautta?"

    Vl-liike ei voi kieltää ehkäisijää pitämästä itseään vl:na. Vl-liikkeeseen kuuluvat (myös SRK:n johtokunnan jäsenet) voivat sen sijaan yhdessä samanmielistensä kanssa todeta, etteivät itse pidä ehkäisijöitä vl:ina.

    YK:n ihmisoikeuksien julistuksesta:

    "18 artikla. Kaikilla henkilöillä on... uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vallan... uskonnon... ilmaisemiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamisella,..."

    Äänestä

  • Asiantuntija kirjoitti:

    eli ehkäisyä käyttävät vanhoillislestadiolaiset voivat todeta, etteivät pidä näitä ei-ehkäiseviä vl:nä.

    Äänestä

  • toisinpäinkin kirjoitti:

    eli ehkäisyä käyttävät vanhoillislestadiolaiset voivat todeta, etteivät pidä näitä ei-ehkäiseviä vl:nä.

    "ehkäisyä käyttävät vanhoillislestadiolaiset voivat todeta, etteivät pidä näitä ei-ehkäiseviä vl:nä."

    Niin voivat. Tuo oikeus kuuluu uskonnon vapauden piiriin.

    Äänestä

  • Asiantuntija kirjoitti:

    "ehkäisyä käyttävät vanhoillislestadiolaiset voivat todeta, etteivät pidä näitä ei-ehkäiseviä vl:nä."

    Niin voivat. Tuo oikeus kuuluu uskonnon vapauden piiriin.

    On opillakin merkitystä. Yritän todistaa väitteeni ottamalla esimerkin nettimaailmasta vaikkapa kahden vl-palstan suhteen.

    Vl-forum = ehkäisemättömät tiukkikset
    Mopin palsta = suvaitsevat ehkäisijät

    Vl-forumiliset kokevat ja ilmoittavat olevansa aitoja vl:iä, koska virallinen oppi on ehkäisemättömyyden kannalla. He eivät myöskään tästä syystä pidä moppilaisia vl:inä.

    Moppilaisten vl:ien asema on heikompi, koska virallinen oppi ei ole suvaitsevaisuuden kannalla. Heidän on puolestaan tunnustettava vl-foorumilaiset vl:iksi, koska virallinen oppi on vl-foorumilaisten takana. Moppilaiset ovat siis ikäänkuin oppositioasemassa vl-politiikassa, eivät siis kokonaisvaltaisia vl:iä.

    ei estä moppilaisia pitämästä itseään vl:ina eikä estä vlfoorumilaisia olemaan pitämättä moppilaisia vl:ina.

    Uskonnon vapaus antaa molemmille ryhmille vapauden määritellä vanhoillislestadiolaisuus haluamallaan tavalla.

    Äänestä

  • Asiantuntija kirjoitti:

    ei estä moppilaisia pitämästä itseään vl:ina eikä estä vlfoorumilaisia olemaan pitämättä moppilaisia vl:ina.

    Uskonnon vapaus antaa molemmille ryhmille vapauden määritellä vanhoillislestadiolaisuus haluamallaan tavalla.

    Mutta kokevatko he itse olevansa tasa-arvoisessa asemassa keskenään vl:inä, koska toisen takana on oppi ja valta, mutta toisen takaa puuttuvat molemmat?

    Onko tämä sitten jonkinlainen tasa-arvokysymys?

    Äänestä

  • itseäni kirjoitti:

    vanhoillislestadiolaisena vaikka ehkäisen, niin silloin olen vanhoillislestadiolainen. Tervehdin muita uskovaisia jumalanterveellä ja hyvästelen jumalan rauhalla. Saarnaan synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä jos minulta pyydetään synteja anteeksi.

    Ainoastaan otan sen jokailtaisen ehkäisypillerini, se erottaa minut vl-enemmistöstä. Mutta teenkin kaiken salassa, niin on parempi ja valehteluun vl-liike kannustaakin. Vaikka kristillinen liike onkin. Valehtelu onkin hyve.

    Se on sinun yksityisasiasi samalla tavalla kuin esimerkiksi tieto mahdollisista yhdynnöistäsi. Ehkäisyn kuuluu tapahtua "salassa".

    Äänestä

sanois Mikkonen. Haluaisin tietää tapauksen missä joku veljen vartija on käynyt "aisurina" ja todennut että kumiveneellähän täällä soudetaan ja siksi pariskunta erotettu paliskunnasta. Ehkäisee tai ei, aivan sama. Ko. asiaan kun on aivopesty ja ns. sydämenasiasta kun puhutaan niin puun ja kuoren välissä ollaan. Asia ei muuksi muutu ja jos sängyssä ollaan huonolla omallatunnolla ei siitä hommasta tule hevon ...ttua.

Äänestä
  • siitä, että vl-uskovainen voisi HYVÄLLÄ OMALLATUNNOLLA TUNTEMATTA SYYLLISYYTTÄ käyttää ehkäisyä ja elää onnellista elämää. Ja voisipa myös ääneenkin sanoa muille uskovaisille, että lapsia ei ole enää tulossa lisää tms. Ilman että sitä seuraisi puhuttelu taikka joku muu syyllistämisseremonia.

    Äänestä

  • olisikin kirjoitti:

    siitä, että vl-uskovainen voisi HYVÄLLÄ OMALLATUNNOLLA TUNTEMATTA SYYLLISYYTTÄ käyttää ehkäisyä ja elää onnellista elämää. Ja voisipa myös ääneenkin sanoa muille uskovaisille, että lapsia ei ole enää tulossa lisää tms. Ilman että sitä seuraisi puhuttelu taikka joku muu syyllistämisseremonia.

    Aivopesu, valitettavasti vaikka Nooa ajaisi arkilla pihaan ja tulisi muutosta asiaan saarnaamaan niin ei se PERK... muutu. Itse noita lapsia jokusen tein tai annettiin ennen kuin tajusin että pitää niitä hoitaa ja jos niitä on 254 ei kaikille riitä aikaa. Ja ei pienempien hoito sisaruksille kuulu. Päätöstä en ole päivääkään katunut ja vaikka en puheella nukkumassa enää käykkään, niin suhteet kavereihin säilyneet hyvinä.

    Äänestä

"Minun mielestäni tässä koko ihmisoikeusliiton asiassa on kyse siitä, että mikäli joku vl-nainen/vl-pariskunta HALUAA käyttää ehkäisyä, heillä on siitä huolimatta oikeus säilyä vanhoillislestadiolaisena."

Ei se SRK ole koko maailma, tälläiset voivat aina liittyä sellaiseen kirkkoon/herätysliikkeeseen joka sallii ehkäisyn.

Äänestä
  • kuitenkaan halua menettää perhettään, sukuaan, ystäviään. Tottakai yhä useampi myös jättää vl-liikkeen, mutta pitäisi olla myös se toinen vaihtoehto että ehkäisyä julkisesti käyttävällä pariskunnalla tulisi olla myös oikeus olla vanhoillislestadiolainen.

    Vai kannustatko valheessa elämiseen? Sekö on parempi sitten? Eli käyttää ehkäisyä, mutta valehdella muille uskovaisille että aina vaan tulee keskenmenoja tai muuta sellaista? Sekin on ihmiselle kuluttavaa kun pitää elää valeessa. Ja vähintäänkin kyseenalainen tapa uskovaiselle ihmiselle elää elämäänsä.

    Äänestä

  • eivät kirjoitti:

    kuitenkaan halua menettää perhettään, sukuaan, ystäviään. Tottakai yhä useampi myös jättää vl-liikkeen, mutta pitäisi olla myös se toinen vaihtoehto että ehkäisyä julkisesti käyttävällä pariskunnalla tulisi olla myös oikeus olla vanhoillislestadiolainen.

    Vai kannustatko valheessa elämiseen? Sekö on parempi sitten? Eli käyttää ehkäisyä, mutta valehdella muille uskovaisille että aina vaan tulee keskenmenoja tai muuta sellaista? Sekin on ihmiselle kuluttavaa kun pitää elää valeessa. Ja vähintäänkin kyseenalainen tapa uskovaiselle ihmiselle elää elämäänsä.

    Sitten pitää vain elää yhteisön sääntöjen mukaan.

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    Sitten pitää vain elää yhteisön sääntöjen mukaan.

    Sääntöjen jotka pohjautuvat Jumalan sanaan.

    Äänestä

  • muodostamasta yhteisöstä.

    Olisitko itse halukas vaihtamaan seurakuntaa, jos tykkäisit esimerkiksi sinapista ja seurakunta kieltäisi sen syönnin erottamisen uhalla.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    Sääntöjen jotka pohjautuvat Jumalan sanaan.

    löytyy? Mitä muita sääntöjä vl-liikkeeseen kuulumisen ehtona on?

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    Sääntöjen jotka pohjautuvat Jumalan sanaan.

    alentaminen esim. rytmimenetelmällä, jossa ajoittain pidättäydytään seksistä, on aviovuoteen saastuttamista?

    Sehän on melkein samaa, kun annettaisiin rikesakko siitä, että ajatteli kävellä kadulla punaisia valoja päin. Siis jätti yhtymättä, vaikka teki mieli.

    Kuitenkin te erotatte joukostanne myös rytmimenetelmän käyttäjät, joille lapsia syntyy harvemmin.

    Äänestä

  • raskaustodennäköisyyden kirjoitti:

    alentaminen esim. rytmimenetelmällä, jossa ajoittain pidättäydytään seksistä, on aviovuoteen saastuttamista?

    Sehän on melkein samaa, kun annettaisiin rikesakko siitä, että ajatteli kävellä kadulla punaisia valoja päin. Siis jätti yhtymättä, vaikka teki mieli.

    Kuitenkin te erotatte joukostanne myös rytmimenetelmän käyttäjät, joille lapsia syntyy harvemmin.

    Synti sen aiheuttaa ja epäusko.

    Äänestä

Jollain on varmasti tiedossa, kuka tai ketkä vl-ehkäisyasian ovat vieneet Ihmisoikeusliittoon tutkittavaksi? Täällä paikoin saa sen käsityksen, että muut kuin vl:t, eli vl-uskon ulkopuoliset ovat tutkimuspyynnön takana ja siten haluaisivat puuttua herätysliikkeen sisäisiin asioihin. Luulen, vaan en tiedä, että pyyntö on lähtenyt vl-liikkeen sisältä. Ehkäisykielto ei kosketa ainoastaan naisia, vaan yhtälailla miehiä. Miehet ovat yleensä yksin vastuussa perheen elatuksesta.

Tuo, mitä kirjoitit jokaisen vl:n mahdollisuuteen päättää itse perhekoostaan, on ihan oikea. Palstalla valitettavan äänekkäitä ja puolustuskannalle asettuneita ovat sellaiset vl:t, jotka ovat ehkäisykiellon kannalla. He vetoavat tunteisiin ja jopa pelottelevat samaan tapaan kuin PM ja puhvelit (kiva lyhenne :)).

Älä tapa, täyttäkää maa yms. Raamattuun vetoamiset eivät anna tukea ehkäisy on syntiä-opille tai sellaisille uhkauksille kuten 'Jumala otaa taivaspaikan pois' tmv.

Äänestä
  • hyväksytään samaan aikaan koeputkihedelmöityshoitojen seurauksena tulevien ylimääräisten hedelmöityneiden alkioden tuhoaminen (tappaminen). Asia on hyvin hyvin ristiriitainen ehkäisykieltoon nähden.

    >>>Älä tapa, täyttäkää maa yms. Raamattuun vetoamiset eivät anna tukea ehkäisy on syntiä-opille tai sellaisille uhkauksille kuten 'Jumala otaa taivaspaikan pois' tmv.>>>

    Äänestä

  • kun... kirjoitti:

    hyväksytään samaan aikaan koeputkihedelmöityshoitojen seurauksena tulevien ylimääräisten hedelmöityneiden alkioden tuhoaminen (tappaminen). Asia on hyvin hyvin ristiriitainen ehkäisykieltoon nähden.

    >>>Älä tapa, täyttäkää maa yms. Raamattuun vetoamiset eivät anna tukea ehkäisy on syntiä-opille tai sellaisille uhkauksille kuten 'Jumala otaa taivaspaikan pois' tmv.>>>

    hedelmöityshoitoasiahan sotii selvästi pääsihteerin sanomaa 'Jumala on elämän ja kuoleman Herra' vastaan. SRK:ssa on kuitenkin nähty hyväksi, että... :O

    Äänestä

  • asia, kirjoitti:

    hedelmöityshoitoasiahan sotii selvästi pääsihteerin sanomaa 'Jumala on elämän ja kuoleman Herra' vastaan. SRK:ssa on kuitenkin nähty hyväksi, että... :O

    otetaan vastaan Taivaan taimia, vaikka

    - se on Jumalan luomistyöhön puuttumista,
    - ja jo hedelmöittyneitä ihmistaimia kuolee.

    Tässä suhteessa otetaan Jumalan luomistyö kirjaimellisesti omiin käsiin.

    Äänestä

  • Hyvä kirjoitus. ja kyllähän se on pitävästi osoitettu että ehkäisykielto ei perustu ollenkaan Jumalan sanaan, se on Raamatun vastainen määräys. Ei muuten ole kirkkommekaan kieltänyt ehkäisyä.

    "Älä tapa, täyttäkää maa yms. Raamattuun vetoamiset eivät anna tukea ehkäisy on syntiä-opille tai sellaisille uhkauksille kuten 'Jumala otaa taivaspaikan pois' tmv." Juuri näin. Tästä on laaja nettisivusto täällä:
    http://scratchpad.wikia.com/wiki/Ehkäisy

    Äänestä

vl-ehkäisyä ovat:
-sterilisaatio ja kohdun poisto, jopa kahden eri lääkärinlausunnon perusteella
-mielenterveysongelmat, jos raskaus niitä pahentaa, eli vaimo vetelee pameja ja muita kolmiolääkkeitä posket pullollaan

- sen sijaan kortongit, e-pillerit ym. ovat hänelle vl-lääkärinä tuiki tuntemattomia ehkäisykeinoja!

vl-pennutkaan eivät saa sukupuolivalistusta, koska useimmat ovat sp-asioita käsitteleviltä terveystiedon tunneilta vl-luvan (="vakaumukseen" sopimatonta koulutusta) kans poissa

Äänestä
  • Luin eilisestä Kaleva-lehdestä vl-lääkärin mielipidekirjoituksen. En tiedä mitä uskoa tästä "muuttumattomasta" jumalanvaltakunnasta, ja mitä pitäisi ajatella, kun tuollainen ehkäisy onkin nyt sallittua.

    Silloin 70-luvulla, kun minä olin ns. porukoissa mukana, oli sellainen kanta, että ehkäisy on synti kaikissa muodoissa.
    Miten nyt ovatkin sterilisaatio ja kohdun poisto luvallisia? Miksi ei muunlainen ehkäisy?

    Kuinka monta ihmistä heitettiinkään saatanalle aikoinaan tämän ehkäisy- ja televisioasian puolustamisen takia?
    Nyt televisiota katsovat lähes kaikki vl-uskovaiset, vaikkakaan itse televisiolaitetta eivät kotiinsa uskaltaisi vielä hankkiakaan.

    Jos jotkut "paremmat" puhujat television kotiinsa laittaisivat, seuraisivatko rivi-vl-uskovaiset enemmän tätä esimerkkiä kuin omantuntonsa ääntä?
    Niin taitaa ehkäisyasiassakin olla. Vl-lääkäri vain nyt pyöritteli asiaa.

    Jos puhujainkokouksessa päätettäisiin, että esim. kuuden lapsen jälkeen voi käyttää kondomia tai syödä e-pillereitä, mitenkähän kävisi?
    Omatunnoiltaan herkimmät kyllä voisivat henkensä uhalla synnyttää edelleen, eivätkä suostuisi sterilisaatioon tai kohdunpoistoonkaan, koska heidät on tähän oppiin niin syvästi juurrutettu jo lapsesta asti, mutta luulen suurimman osan vl-naisista kannattavan päätöstä, vaikka nyt kivenkovaan väittävätkin haluavansa ehdottomasti synnyttää niin paljon lapsia kuin kestävät, ja senkin yli.

    Tuntuu kyllä järeiltä nuo sterilisaatiot ja kohdunpoistot ehkäisykeinoina. Ovat niin lopullisia. Entä jos vaikka parin vuoden päästä äiti on taas pirteä ja todella haluaa taas lapsia?
    Hän ei voikaan ottaa vastaan enää noita "Herran lahjoja"!
    Onko "Jumalan ennalta antamassa suunnitelmassa" lapset pakko synnyttää peräjälkeen? Voisivatko ne 10 lasta syntyäkin vaikka joka toinen vuosi pirteämmälle ja terveemmälle äidille?

    Eikö olisi parempi käyttää ns. pehmeämpiä keinoja nuo pari vuotta ja taas pyöräyttää vaikka iltatähti iloksi perheeseen?

    Eikös kohtukin voi korjaantua luonnostaan, jos se saa vähän huilata välillä?
    Tuntuu ihan sukupuolielinten silpomiselta tuo kohdunpoisto. Ymmärrän sairaudet, jotka pakottavat siihen, mutta liioista synnytyksistä hapertununeen kohdun poisto voidaan välttää järkevämmällä ja armahtavammalla perhesuunnittelun hyväksymisellä.

    Näitä kaksinaismoralistisia käytäntöjä ihmettelen myös naispappeusasiassa. "epäuskoinen" nainen voi saarnata ja toimittaa Jumalanpalveluksen, mutta "oikein uskomassa" oleva vl-nainen ei voi.

    Äänestä

..eikä tarvis sitten pelätä ulos joutuvansa.

Äänestä

Kirjoituksesi täydennykseksi voisi lisätä vielä muutaman hyshysiltä lainatun terävän kysymyksen aiheeseen liittyen:

"....onko sosiaalinen eristäminen terveen yhteisön merkki? Ja rikkooko sosiaalinen eristäminen ihmioikeuksia?

Voiko Suomessa olla herätysliike, jossa ihmisoikeudet toteutuvat vain liikeestä eroamisen kautta?"

Olettaisi Ihmisoikeusliiton tutkimuksessaan ottavan kantaa näihinkin kysymyksiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja ehkäisy kirjoitti:

Minun mielestäni tässä koko ihmisoikeusliiton asiassa on kyse siitä, että mikäli joku vl-nainen/vl-pariskunta HALUAA käyttää ehkäisyä, heillä on siitä huolimatta oikeus säilyä vanhoillislestadiolaisena.

Olen huomannut että jotkut vl-miehet puhuvat naisten puolesta tässä asiassa, ikäänkuin KAIKKI vl-naiset HALUAISIVAT olla käyttämättä ehkäisyä ja puolustavat sitä että näillä naisilla on siihen uskonnonvapaus. Mutta jos siis vl-porukassa löytyy yksikin nainen, joka haluaa käyttää ehkäisyä, hänellä on siihen ihmisoikeuksiin perustuva oikeus ILMAN että hänet erotetaan yhteisöstä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu