minussako

kysyit, onko vika sinussa vai niissä muissa. minä sanon, että vika on systeemissä, ei yksittäisissä ihmisissä. vika ei siis ole sinussa, eikä niissä työtovereissa.

työtoverit voisivat tietty huomioida sinua paremmin, teillä ei siis ole hyvä työyhteisö.

vika on kuitenkin systeemissä. ihmisiltä vaaditaan sosiaalisuutta. sitä on kaikkialla, ei vain sinun työyhteisössäsi. se on ajan henki. vika on ehdottomasti siinä, että luonto on raaka ja epäoikeudenmukainen. aina on selviytyjiä ja niitä, jotka ei selviydy niin hyvin. näin "huonot" yksilöt valikoituvat pois. tiiviissä yhteisössä myös on aina nokkimisjärjestys: jonkun seikan perusteella sekin tehdään. nyt se on sosiaalisuus. (kai se laumaeläimillä aina onkin ollut sosiaalisuuden mukaan, nyt koko yhteiskunta vain vaatii kaikilta sosiaalisuutta, se on taas kehittyneen yhteiskunnan merkki).

mutta hei, pidättyväisyys on ennen ollut tärkeä ominaisuus. ja ujous ei ole karsiytynyt ihmisen kehityskaaresta pois, siitä on siis paljon hyötyä (järjestystä helpompi pitää kurissa). nyt arvot on jonkun verran muuttuneet ->ujoille lisää ongelmia.

ratkaisu ei löydy siitä, että tehdään ujoista ulospäinsuuntautuneita väkisin. ratkaisu mielestäni tällä hetkellä löytyy siitä, että kuollaan pois eikä ole enää kärsimystä. toivottamasti toivo ja Jumala ovat olemassa.

tämä ei siis viittaa millään muotoa itsemurhaan, itse olen ainakin hyvin elämänhakuinen ihminen. mutta pointtina, emme me voi vaatia ihanteellisia oloja kaikille. toki voimme, mutta se on mahdottomuus. ei tässä maailmassa

en tainnut vastata kysymykseen suoraan.

halusin sanoa, että vika ei ole sinussa ja olet ihmisarvoltasi yhtä tärkeä kuin ne kaikki muutkin tyypit siellä työpaikalla.

saisitko jostain apua ongelmaasi? psykologilla käynti tai jossain muualla auttavalla taholla käynti voi helpottaa huomattavasti ja rohkaista. myös uuden harrastuksen aloittaminen: tanssi esimerkiksi.

toivottavasti edellinen viestini ei millään muotoa loukannut. olen vain katkera siitä, että haemme kaikki idealistista onnea, mutta sitä julmassa maailmassa ei ole.

Monissa työyhteisöissä on tuo sama homma, että joko olet sisällä porukassa (porukoissa) tai sitten olet ulkona.. Yleensä jos olet ulkona niin sinusta saatetaan puhua ns. pahaa tai sitten ei...

Työyhteisö ei paljoakaan eroa koulumaailmasta, paitsi siinä että ihmiset ovat kauttaaltaan aikuisikäisiä ja yleensä on ns. vähemmän ongelmia. Kuitenkin monissa työyhteisöissä erilaisia ihmisiä ja niitä vähemmän sosiaalisia kartetaan tai puhutaan juuri pahaa selän takana tms..

Tosin ei sinun pitäisi siitä millään lailla häiriintyä ja jos työ muuten sujuu hyvin niin kokeilet tehdä työsi kunnolla jne. Voithan toki kokeilla etsiä paikkaa muualtakin jos löytyy sinulle sopivia paikkoja...

Uskon että sinunkin kannattaisi petrata tuota sosiaalista puolta, mutta esim. työpaikan ulkopuolella jne. Yleensä on erittäin vaikeaa "yhtäkkiä" muuttua ja ihmiset yleensä vielä enemmän karsastavat niitä jotka yrittävät olla jotakin mitä eivät ole.. Ei se toimi muutenkaan pitemmän päälle.. Tosin ihminen voi aina muuttua ja jos sinäkin kokeilet sosialisoitua niin se voi auttaa asiaa paljon niin työpaikalla kuin muutenkin jaksamisessa.

Ei ihmisen tarvitse kenenkään "mieltä pahoittaa" siihen että hänet otetaan "silmätikuksi". Riittää tosiaan vain se jos olet vähänkin joukosta poikkeava.

Mä tunnen itseni ulkopuoliseksi ihan joka paikassa, jossa vain on muita ihmisiä. Muilla tuntuu aina olevan hurjasti juttua keskenään, mutta mä vain katselen ja kuuntelen ja yritän miettiä mitä voisin sanoa. Sitten kun vihdoin saan suuni auki, tuntuu, että töksäytän jotain ihan idioottimaista ja asiaankuulumatonta.
Käyn töissä, mutta onneksi täällä saan olla omassa rauhassani aika pitkälti, yritän kyllä harrastella jotain, mutta ei tämmösen luonteen kanssa ole todellakaan helppoa olla misään ihmisten ilmoilla. Tuntee itsensä niin epäonnistuneeksi ja kaikin puolin huonoksi ihmiseksi, ihan friikiksi, joka vain tuijottaa tuppisuuna jossain nurkassa.