Olen 20vuotias. 15-16vuotiaana sairastuin masennukseen, joka on nyt pikkuhiljaa pahentunut aika vakavaksi laadultaan. Olen välillä huonoin tuloksin käynys jossain terapioissa mutta lopettanut kesken sillä en kokenut siitä olevan apua eikä minulla ollut jaksamista taistella asian kanssa josta en kokenut olevan apua. Nyt olen vuoden pari ollut ilman lääkkeitä, terapiaa tai elämää yleensä. Ilman opiskeluja, työtä tai liiemmin sosiaalisia kontakteja. Olen lähinnä nököttänyt kotona ja nyt jotenkin huomaamatta olen alkanut huomaamaan muutoksia omassa ajattelussani ja se pelottaa minua todella.
Miusta tuntuu, että olen ihan jaksamiseni rajoilla. Itsemurha on pyörinyt viimeisen puolen vuoden aikana päässä, vaikka se ei aiemmin masennuksessani ollut mukana. Leikittelen ajatuksella ja keksin vain yhden syyn, minkä takia en pysty sitä tekemään. Haluaisin jo levätä. En jaksa mitään enkä enää näe ulospääsyä, voimani on niin lopussa etten jaksaisi mitään kerran viikossa terapiaa vaan uskoisin että tarvitsen kunnon herätyksen. Haluaisin jonnekin vähäksi aikaa hoitoon, keräämään voimiani, etsimään itseäni ja sitä taistelutahtoa mikä minulla joskus oli. Nyt olen luovuttanut, ilman toivoa. Onko täällä Helsingissä mahdollisuus päästä jonnekin, rauhaan, saada apua? Olen tiedoton. Tänään vähän heräsin, kun ystäväni jonka luona asun kysyi mitä aion tehdä ja että on hyvin huolissaan minusta, ei halua nähdä että romahtaisin lopullisesti. En minäkään, mutta se voi olla lähellä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei!Minulla diagnosoitiin vakava masennus vasta viime syksynä, vaikkakin olen sairastunut masennusta noin 15 vuotiaasta asti. Masennukseni on vaikuttanut niin koulu kuin ihmissuhteisiin, olen apea ja sulkeutunut, enkä jaksa mitään. en tehdä töitä, enkä opiskella. Nyt olen kuitenkin aloittamassa pitkäkestoisen psykoterapian, jossa käsitellään ongelmiani.Se on noin 3-4 kertaa viikossa.Olisiko sinulla mahdollisuus saada psykoterapiaa, siitä voisi olla apua,vaikka sitä on vaikea uskoakin. Erityisen paljon voimia ja positiivista mieltä toivon sinulle:)Älä unohda liikunnan ja ystävien tärkeyttä, puhu heille jos mahdollista. kohti parempaa:)
olen myös 20 v ja vakavasti masentunut.olin 11kk hoidossa sairaalassa ja se auttoi. sain levätä siellä paljon ja oikea lääkitys löytyi.kyllä sinäkin pääset hyvään hoitoon ja elämäsi alkaa taas potkia.tsemppiä!:)
Kuulostaa täsmälleen minulta :< Ikää myöten. Mulla vaan on koko elämä lapsesta asti ollut on-off-depisputkea.. olen vaan kieltänyt kaiken ja yrittänyt kituuttaa eteenpäin.
Anteeksi etten tiedä vastausta itse kysymykseen.