ihastuminen

Mistä ihastus alkaa? Onko tämä se kohtalon tuoma rakkaus? Tuoko kohtalo sen oikean vastaan? Miten ilmaista se toiselle että ehkä se näin tapahtui?

Olin työmatkalla, täysin sattumalta eteeni käveli nainen jonka kanssa oli kiva jutella, siitä etenimme yhden yön kautta "ystäviksi", ja olemme satunnaisesti yhteydessä. Olen varma että tässä tilanteessa kohtalo puuttui elämääni ja me kohtasimme täysin tietämättöminä toisistamme, tämä tuntuu niin ihanalta, mutta raskaalta, sillä olen ujo, enkä uskalla hänelle tunteitani kertoa, vaikka tiedän sydämeni hänen perään haikailevan, oikeastaan tekisin mitä vain hänen puolestaan, olen niin ihastunut, että haluan häntä, ajattelen päivät yöt, en pysty keskittymään, nyt hän on liukumassa luotani, koska en uskalla ilmaista tunteitani (johtuen aiemmista traumoista sekä ujoudestani).

En halua menettää tätä naista, hän on tuleva vaimoni, jos vain sen saisin hänelle ilmaistua, sillä tiedän hänellä olevan tunteita minua kohtaan, mutta olen niin epävarma ja sekaisin tunteistani.

Neuvoja! Olen mies vm.70 eli mistään teini-iästä ei ole kyse, vaikka siltä tämä tuntuu välillä.

Minulla on ollut ns. on-off suhde tätä ennen jo 3 vuotta, ja se on niin kuluttavaa, tiedän ettei se tule koskaan olemaan kunnon suhde, koska välillä ollaan ja välillä ei. Se on suhde, jossa kumpikin odottaa sitä oikeaa ja tapailen häntä vain sen takia kun en ollut oikeaa löytänyt aiemmin, mutta tämä yllättävä uusi kohtaaminen on tuonut elämääni niin erilaisia tunteita, etten ole koskaan niitä tämän on-off suhteeni aikana tuntenut, enemmänkin vain tavasta hänen kanssaan roikkunut, hänelläkin ollut muita miehiä, ja hän on pahoittanut mieleni ja loukannut tunteitani useasti.

Nyt sydämeni hakkaa, ja olen ihan eri tunnetiloissa. Hymyilen pitkästä aikaa, itken iltaisin ja päivisinkin ajatellen tätä naista. Ihastuminen on pelottavaa. Olenko ihastunut vai jopa rakastunut..?

Kokemuksia / neuvoja tähän? Kuinka toimia?

t.aikuinen, järkevä mies päästä pyörällä.
71588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Työmatkalla kävellään kevyesti vieraan kanssa samaan sänkyyn ottamaan intiimiä lähikontaktia tosta noin vaan ujostelematta, mutta ei uskalleta kertoa tykkäämisistä ja rakastumisista.

Äänestä

ainakaan ole.

Ei ole olemassa mitään kohtalon tuomaa rakkautta tai kohtalon tuomaa "oikeaa".

On vain sattumalta kohtaavaa kaksi ihmistä jotka ovat oikeassa tunne tilassa ihastumista varten.

Ei hän ole tuleva vaimosi ellet sitä hänelle ilmaise että kiinnostusta olisi.

Kuitenkin monet miehet eivät välttämättä koskaan koe tuollaista tunnetta mitä nyt teet (naiset kokevat useammin) joten olet onnekas. Sinuna käyttäisin tuossa tilanteessa kaikki kykyni jotta saisin naisen huomion.

Itselleni tuollaista ei tule varmaankaan tapahtumaan juuri siitä syystä etten tuollaiseen usko. Ja myös siitä syystä että en taida olla sellainen johon tuolla tavoin rakastuttaisiin.

Rohkeutta nyt ja ajattele mitä hukkaat jos et nyt uskalla.

Äänestä
  • Ajattele jos olisit käyttänyt tunteesi ja energiasi tyttö- ystävääsi. Ei tarvitsisi vastuuttomasti poukkoilla etsien tunteillesi yhtä epätoivoista kohtalontoveria. Kaikki mitä luulet löytäväsi ihastuksestasi; saattaisi löytyä myös edellisestäsi.
    Siis jos vain antaisit sille mahdollisuuden. Tunteelle ja toisen kuuntelemiselle. Aukaise silmäsi ja näe tyttösi niinkuin näit silloin kuin ihastuitte!! Jos et siihen kykene, niin vaihtanet tyttöä max. parin vuoden välein. Siis just sen mitä ensi-ihastus kestänee. Rakastaminen on taas asia erikseen. Siinä tilassa ei tule muita eikä loukata.

    Äänestä

siis petturi, mikä petturi.. suhteessa, ihan sama oliko on-off-suhde, mutta suhteessa ja ruokit itsellesi tollaisia petollisia tunteita.
Jos suhteesi on onneton, lopeta se, mutta älä ala hakemaan siihen vielä lisääkin ongelmia. Tai tajua, että haet hakemalla ongelmia siihen, jostainhan sekin johtuu, eli haluatko pilata lopunkin suhteen?
Tajua, mitä teet ja lopeta ennenkuin sulla menee kaikki itsekunnioitus ja kumppani joutuu pettymään suhun ankarasti. Huonot lopetukset tulee vastaan seuraavissa suhteissa omina pelkoina tai epäluuloina tai hankaluuksina.

Nuo kohtalot ja ujoudet sun muut on vaan hyviä selityksiä sille, että sulla on iso ongelma entisen kanssa, ja varmasti et sitten voi alkaa mihinkään uuden kanssa. Ujous on hyvä syy selittää se itselle. Et pärjää entisen kanssa, ja uuttakaan et lopulta halua. Jos olisit halunnut eroon entisestä, asia olisi selkeä. Jos olisit todella halunnut uuden, keinot löytyy, jos et halua, löytyy selitykset.. Näin se aina menee.

Tai sitten annat ihastumisen olla, arvostat kumppaniasi ja kehität sitä suhdetta ja ruokit niitä tunteita.

Äänestä

Mitä helvettiä??!
pitäiskö alkuperäisen roikkua on-offissaan ja vain väenvängällä yrittää saada sitä toimimaan, vaikka kumpikin selkeesti on suhteessa vain paremman puutteessa ja kummallekin tämä lienee selvää??!
Mitä saatanan moralisointia. Eihän ne nyt naimisissa ole..... sivusta vaan

Äänestä
  • haluan vähän kertoa enemmän, eli olemme olleet on-off suhteessa, joka ei ole onnellinen, ns. rakkaussuhde, enemmänkin riippuvuussuhde, jossa roikumme kumpikin koska emme ole kohdanneet sitä oikeaa, tiedän sen itsekin että tyttöni lähtee kun löytää oikean, meillä on vain epätyydyttävä, mutta seksiä sisältävä suhde, jonka takia roikumme yhdessä, ja tiedän ettei se ole tervettä, silti en uskalla tätä lopettaa, vaikka parempi se olisi molemmille.

    Tämä suhde on siis on off jossa on "tunteita", mutta jotka olen jo nyt tiedostanut pelkäksi riippuvuudeksi (ja suoraan sanottuna helpoksi seksiksi), sen takia kun ei ole ns. muutakaan.

    Haluaisin antaa uudelle suhteelle mahdollisuuden, sillä hänessä on sitä jotain kemiaa joka todella tuntuu oikealta. Hän tuntee myös minua kohtaan ainakin kiinnostusta, jos ei vielä sen enempää.

    En haluaisi roikkua enää on off suhteessa, jonka tulevaisuus ei tule olemaan koskaan sen enempää.

    Tiedän että tämä on väärin tyttöäni kohtaan, sillä hänellä on tunteita minua kohtaan, mutta koska olen hänen kanssaan niin usein ollut "suhde katkolla", niin tiedän ettei se ole se tulevaisuuteni, enkä koe häntä niin voimakkaasti kuin tämän jossa tuntui heti olevan se kemia.

    Ystäväni sanoivat että on off suhde kertoo sen ettei kaikki ole kohdallaan, ja sen olen itse huomannut myös. Miksi muuten välillä olisimme, välillä emme. Siihen väliin mahtuu monta ihmistä,mutta nyt vasta löytyi ihminen joka saa minut hymyilemään ja tuntemaan erilaisia tunteita kuin kukaan muu häntä ennen.

    Yritän rohkaistua ja puhua sekä tytölleni uudesta rakkaudesta, ja lopettaa on off suhteeni. Olemme yrittäneeet saada suhdetta toimimaan, mutta se ei toimi, vaikka mitä tekisimme, siten kai tulikin tilaa oikealle ihastumiselle ja rakkaudelle, koska sydän oli avoin etsimään sitä oikeaa. Vaikeaa.

    m.70

    Äänestä

  • m.70 kirjoitti:

    haluan vähän kertoa enemmän, eli olemme olleet on-off suhteessa, joka ei ole onnellinen, ns. rakkaussuhde, enemmänkin riippuvuussuhde, jossa roikumme kumpikin koska emme ole kohdanneet sitä oikeaa, tiedän sen itsekin että tyttöni lähtee kun löytää oikean, meillä on vain epätyydyttävä, mutta seksiä sisältävä suhde, jonka takia roikumme yhdessä, ja tiedän ettei se ole tervettä, silti en uskalla tätä lopettaa, vaikka parempi se olisi molemmille.

    Tämä suhde on siis on off jossa on "tunteita", mutta jotka olen jo nyt tiedostanut pelkäksi riippuvuudeksi (ja suoraan sanottuna helpoksi seksiksi), sen takia kun ei ole ns. muutakaan.

    Haluaisin antaa uudelle suhteelle mahdollisuuden, sillä hänessä on sitä jotain kemiaa joka todella tuntuu oikealta. Hän tuntee myös minua kohtaan ainakin kiinnostusta, jos ei vielä sen enempää.

    En haluaisi roikkua enää on off suhteessa, jonka tulevaisuus ei tule olemaan koskaan sen enempää.

    Tiedän että tämä on väärin tyttöäni kohtaan, sillä hänellä on tunteita minua kohtaan, mutta koska olen hänen kanssaan niin usein ollut "suhde katkolla", niin tiedän ettei se ole se tulevaisuuteni, enkä koe häntä niin voimakkaasti kuin tämän jossa tuntui heti olevan se kemia.

    Ystäväni sanoivat että on off suhde kertoo sen ettei kaikki ole kohdallaan, ja sen olen itse huomannut myös. Miksi muuten välillä olisimme, välillä emme. Siihen väliin mahtuu monta ihmistä,mutta nyt vasta löytyi ihminen joka saa minut hymyilemään ja tuntemaan erilaisia tunteita kuin kukaan muu häntä ennen.

    Yritän rohkaistua ja puhua sekä tytölleni uudesta rakkaudesta, ja lopettaa on off suhteeni. Olemme yrittäneeet saada suhdetta toimimaan, mutta se ei toimi, vaikka mitä tekisimme, siten kai tulikin tilaa oikealle ihastumiselle ja rakkaudelle, koska sydän oli avoin etsimään sitä oikeaa. Vaikeaa.

    m.70

    Toivottaisin sinulle vain onnea mahdollisesta paremmasta tulevasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


alkaa? kirjoitti:

Mistä ihastus alkaa? Onko tämä se kohtalon tuoma rakkaus? Tuoko kohtalo sen oikean vastaan? Miten ilmaista se toiselle että ehkä se näin tapahtui?

Olin työmatkalla, täysin sattumalta eteeni käveli nainen jonka kanssa oli kiva jutella, siitä etenimme yhden yön kautta "ystäviksi", ja olemme satunnaisesti yhteydessä. Olen varma että tässä tilanteessa kohtalo puuttui elämääni ja me kohtasimme täysin tietämättöminä toisistamme, tämä tuntuu niin ihanalta, mutta raskaalta, sillä olen ujo, enkä uskalla hänelle tunteitani kertoa, vaikka tiedän sydämeni hänen perään haikailevan, oikeastaan tekisin mitä vain hänen puolestaan, olen niin ihastunut, että haluan häntä, ajattelen päivät yöt, en pysty keskittymään, nyt hän on liukumassa luotani, koska en uskalla ilmaista tunteitani (johtuen aiemmista traumoista sekä ujoudestani).

En halua menettää tätä naista, hän on tuleva vaimoni, jos vain sen saisin hänelle ilmaistua, sillä tiedän hänellä olevan tunteita minua kohtaan, mutta olen niin epävarma ja sekaisin tunteistani.

Neuvoja! Olen mies vm.70 eli mistään teini-iästä ei ole kyse, vaikka siltä tämä tuntuu välillä.

Minulla on ollut ns. on-off suhde tätä ennen jo 3 vuotta, ja se on niin kuluttavaa, tiedän ettei se tule koskaan olemaan kunnon suhde, koska välillä ollaan ja välillä ei. Se on suhde, jossa kumpikin odottaa sitä oikeaa ja tapailen häntä vain sen takia kun en ollut oikeaa löytänyt aiemmin, mutta tämä yllättävä uusi kohtaaminen on tuonut elämääni niin erilaisia tunteita, etten ole koskaan niitä tämän on-off suhteeni aikana tuntenut, enemmänkin vain tavasta hänen kanssaan roikkunut, hänelläkin ollut muita miehiä, ja hän on pahoittanut mieleni ja loukannut tunteitani useasti.

Nyt sydämeni hakkaa, ja olen ihan eri tunnetiloissa. Hymyilen pitkästä aikaa, itken iltaisin ja päivisinkin ajatellen tätä naista. Ihastuminen on pelottavaa. Olenko ihastunut vai jopa rakastunut..?

Kokemuksia / neuvoja tähän? Kuinka toimia?

t.aikuinen, järkevä mies päästä pyörällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu