koirani sai kennelyskän oulussa puolivälikankaan koirapuistossa. ihan tiedoksi kaikille puistoilijoille. seuratkaa koiraanne.
Lievässä kennelyskässä tärkein oire on äkillinen kuiva, hakkaava kohtauksittainen yskä, joka pahenee rasituksessa. Yskänkohtauksen voi laukaista paine kaulan alueella, esim. kaulapannan aiheuttama. Koira saattaa lisäksi kakoa ja yökkäillä limaa ja vaahtoa. Koiralla voi olla myös lievää kirkasta sierainvuotoa. Yleensä kennelyskän lievä muoto paranee itsestään parin viikon kuluessa eikä lääkehoitoa tarvita. Koira on syytä pitää levossa ainakin viikon ajan ja välttää sen rasittamista. Jos koiran vointi heikkenee tai huolestuttaa, on syytä mennä eläinlääkäriin.
Joissakin tapauksissa hengitysteiden tulehdus saattaa edetä syvemmälle keuhkoihin, jolloin kehittyy keuhkotulehdus, joka voi olla hoitamattomana henkeä uhkaava. Koiralla on kuumetta, märkäistä sierainvuotoa ja ruokahaluttomuutta. Lisäksi koira voi oksennella ja sillä voi olla ripulia. Sairaus voi olla kohtalokas nuorelle pennulle tai iäkkäämmälle koiralle. Tämä vakava tautimuoto vaatii aina eläinlääkärin hoitoa.
jos edes epäilet että koirallasi on kennelyskä. elä vie sitä koirapuistoihin, näyttelyihin tms. tartuttamaan muita koiria.

Vastaukset 7
Vanhimmat
ihminen, varmaan eläinrakas olet ainakin, kun vaivauduit varoittamaan "koiraihmisiä" puistossa vaanivasta vaarasta.
on just noita oireita! Lisäksi sen anaalirauhanen vuotaa ja koira ulostaa 6kertaa vuorokaudessa!! Onkohan se tarttunut koirapuistosta joltakin sekarotuiselta piskiltä? PRKLE!
kennelyskä ei katso koiran rotua...sen voi saada niin puhdasrotuiselta kuin seropiltakin... itselläni on puhdasrotuinen rokotettu ja terve koira...silti kennelyskä tarttui... :( eli vaikka on rokotukset kunnossa niin voi tarttua siltikin. ihan niinkuin ihmisillekkin voi tarttua flunssa, influenssa rokotuksista huolimatta... ei auttanut muu kuin ilmoittaa kaikille tutuille joiden koirien kans ollaan oltu tekemisissä. oma koira viikon/pari "karanteenissa", en anna kenenkään tulla koiransa kanssa edes haistelemaan. pidän huolen että minun koirastani ei ainakaan lähde eteenpäin!
kukahullu käyttää koiraansa koirapuistoissa?
osa porukkaa tuo koiransa sinne vaikka jokin tarttuva sairaus.
-kirppuja
-kennelyskä
-muut tarttuvat ripuli ja oksennustaudit
Tulispa tänne Manttaalitiellekki se kennel yskä ja tappas nuo aina haukkuvat pienet valakoset rakit!!
ONNEKSI kennelyskä ei ole vaarallinen aikuiselle terveelle koiralle. :) joten ei taida toiveesi toteutua! :P
et saa lintu infulenssaa piipittäjä.