Uudenkaupunginkaupunki voisi alkaa suunnittelee tekojääalueen jonnekin päin kaupunkia!? Mielestäni uimahallin, jäähallin ja pohitullinpalloiluhallin,otetaanpa mukaan vielä hiihtoputki. Siinä välissä on hiekkakenttä johon olisi mahdollista rakentaa tekojääkenttä. Olisi aika keskeisellä paikalla ja mukava ympäristö, palvelisi ennenkaikkea koululaisia ja muita jääurheilun ystäviä ja eläkeläisiä. Siinä voisi olla ulkoilma curling ja pikaluistelurata sekä kaukalot ja hyvää tilaa jää vielä ns.vapaaluistelijoille. Hauskoja pohdintoja kunnanihmisille!?
TEKOJÄÄ
!!!!!!!!!!!!!!!!
13384
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
ja hiihtoputkessa viihtyvien ja urheilua harrastavien kannalta. Aiemmassa viestiketjussa on keskusteltu luonnon/tekojäästä torille. Torilla tuo "pala jäätä" palvelsi ehkä enemmän satunnaisia liikkujia, mutta toisi kaupungin keskustaan elämää. Onhan siinä lähettyvillä kyllä Seikowin koulu ja päiväkotejakin.
Jää-asiaa kannattaa joka tapauksessa puhua kaupungin päättäjille.
Jos Isch (aikuinen teini) saisi päättää, kaupungissa olisi vain koirapuistoja. Onneksi joillain on näkemystä ja ideoita.
etkä keksisi muitten puolesta, kunnet kyseistä ihmistä edes tunne...
ja vaikka tubtisitkin et todellakaan ole oikeutettu esittämään omia mielipiteitäsi muitten puolesta.....
ja ihan tiedoksi....minulla ei ole koiraa...
että jos ottaisit asioista ensin selvää, ennen kuin lauot suuta suuremmalla...!!!
Oudolta vaikutti vain kielenkäyttösi tuossa toisessa ketjussa, harvoin kolmekymppiseltä naiselta sellaista näkee. Eikä ollut edes ensimmäinen kerta. Enkä nyt puhu kirjoitusvirheistä.
Tuota, on kyllä outoja noi sun jutut....
Tätä sitten on helppo ymmärtää?
ichigo-79:
Ja jos olet niin tyhmä ettet ymmärrä että jkeskusteluun kuuluu, puolesta ja vastaan ajatukset, olen pahoillani...
et ole ymmärtänyt mitä keskustelu meinaa...
mene sinä sinne täydelliseen satumaailmaan jossa kaikki ovat kaltaisiasi "jees" tyyppejä...
ai niin avaudun siis moneen otteeseen, onko tedisteita tuosta väitteestä...???
Tätä varmaan toi Tor tarkotti, täähän on selvää juu.
??????
Kirjoittanut: ichigo-79 21.1.2009 klo 20.47
kuule tee sinä ratas vaikka hevonkuuseen,
mitä helvettiä mulle jostain v*****n ankkiksesta jatkuvasti mussutatte..???
hanki aivot, ja mee muualle laukoon noita idioottoimaisuuksias, ja sama pätee teille muille tolloille....
Onneksi meillä on täällä tuollaisia lahjakkaita ihmisiä kuin Ichigo. Miten me tollot muuten pärjättäisiinkään.
tuo on jo hyvä idea, kun paikka on oikea ^^
annetaan vaan luovuuden kukoistaa jeeeeeeeee
Kissa kumminkin todennäköisesti on. Voi olla kaksikin. On eläinystävänoloinen hän.
perusasiaan..??
onko mun elämä jossain julkisestikin nähtävillä, kun kaikki mut niin näkyy tuntevan että voivat mun nimissä jopa laittaa sanoja mun suuhun...
no huh huh...
anyways...2 kissaa on ja tulee olemaankin ja pian kolmaskin ^^
TUPPUKYLÄN KUNGKU TIETÄÄ KAIKEN OLLUT KAIKKIEN ALOJEN ASIANTUNTIJA YM.YM.YM.YM.YM.YM.YM.YM.YM.