Torstai tammikuun 22. päivä
Selänteelle oma tukipalveluyksikkö
Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen tukipalveluille aiotaan muodostaa tulosyksikkö ensi vuoden alusta alkaen. Se hoitaa kirjanpidon, laskutuksen, reskontran ja palkanlaskennan tehtävät sekä atk-palvelut.
Toiseksi vaihtoehdoksi ehdotettiin niin sanottua isäntäkuntamallia. Tukipalvelujen valmistelutyöryhmä esitti kahden isäntäkunnan mallia, mutta johtoryhmä äänestyksen jälkeen esitti ohjausryhmälle omaa tulosyksikköä.
Käytännössä perustettava tukipalveluyksikkö hoitaa myös peruskuntien kirjanpidon, palkkalaskennan ja muut tukipalvelut. Projektipäällikkö Johanna Kiiskilä tähdentää, että Selänteelle siirtyvät hallinnon niin sanotut mekaaniset tehtävät.
– Kuntiin jää edelleen talouden ja henkilöstöhallinnon ohjaus ja johtaminen.
Suunnitelmien mukaan noin kolmasosa hallinnon henkilöstöstä jää peruskuntiin ja loput siirtyy Selänteelle. Jokainen kunta itse päättää, millaisella henkilöstömäärällä pärjää.
– Käytännössä henkilöstömäärä ei lisäännyt eikä vähenny, mutta synergiaetuja saadaan. Kun katsotaan viiden vuoden tähtäimellä, palveluissa on useita eläköityviä työntekijöitä.
Kiiskilä uskoo, että tukipalveluyksikkö osaltaan turvaa jatkossa työntekijöiden saatavuuden. Jossakin vaiheessa kuntiin tulee vielä työntekijäpula.
– Se on huomattu jo Selännettä perustettaessa. Joihinkin tehtäviin on vaikea saada tekijöitä.
Ruoka ja siivous mietinnässä
Ruoka- ja siivouspalveluiden valmistelua jatketaan edelleen ja saatetaan loppuun viimeistään vuoden 2009 aikana. Kiiskilän mukaan kovaa kiirettä ei kannata pitää, sillä kuntien käytännöt ovat hyvin vaihtelevat.
Osasta kunnissa ruoka- ja siivouspalveluja on sekä perusturvan, sivistystoimen että teknisten palvelujen hallinnon alla. Yhdenmukaistamiseen tarvitaan aikaa.
Ohjausryhmässä mukana oleva, tuleva kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Veikko Ekman vakuuttaa, että asioista on keskusteltu hyvässä hengessä.
– Tämä on kuitenkin niin iso asia, että aivan hetkessä sitä ei ratkaista. Sen sisäistämiseenkin menee aikaa.
Tukipalvelujen järjestämisestä päätti maanantaina Haapajärvellä kokoontunut ohjausryhmä. Vanhassa kokoonpanossaan se kokoontui nyt viimeisen kerran.
Kunnissa on parasta aikaa menossa uusien valtuustojen kokouskierros, jossa Selänteelle valitaan hallitus. Johanna Kiiskilän mukaan hallitus kutsutaan kokoon heti kun valinnat on tehty.
Selänteen hallitus pystyy tekemään nopeasti juridiset päätöksen, joita hallinnon muokkaamisessa tarvitaan. Uusi ohjausryhmä toimii rinnalla vielä loppuvuoden, mutta Ekman uskoo, että se lopulta kuolettaa itse itsensä.
Henkilöstölle siirtosopimus
Ohjausryhmän kokouksessa palvelujohtajat antoivat tilannekatsaukset palvelujen valmistelusta. Valmistelutyö jatkuu edelleen. Nyt valmistella on organisaation palvelupäälliköiden valinta.
– Tavoitteena on, että henkilöstön siirtosopimus ja hallintosääntö valmistuvat myös alkukevään aikana, Johanna Kiiskilä selventää.
Ohjausryhmä tarkensi kokouksessaan kuntayhtymähallituksen ja tarkastuslautakunnan toimikausia. Ne aloittavat jo vuoden 2009 puolella, vaikka kuntayhtymän varsinainen toiminta alkaa 1.1.2010.
Seuraava ohjausryhmä kokoontuu uudella kokoonpanollaan 17.2. Pyhäjärvellä. Ohjausryhmään kuuluvat kustakin kunnasta muun muassa valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajat, varapuheenjohtajat sekä kunta- ja perusturvajohtajat.
Peruspalvelukuntayhtymä Selänne on Haapajärven ja Pyhäjärven kaupunkien sekä Kärsämäen ja Reisjärven kuntien yhteinen kuntayhtymä, jonka tehtävänä on järjestää asukkailleen lain säätämät sosiaali- ja terveydenhuolto- ja erikoissairaanhoidon palvelut.
Kuntayhtymälle kuuluvat myös ympäristöterveydenhuollon, ympäristösuojelun, maa-aineslain, rakennusvalvonnan ja korjausneuvonnan palvelut.

Vastaukset 15
Vanhimmat
Nyt se alkaa ruohonjuuritason pompottelu. On tämä aivan kauhiaa. Mitä säästöä tällä saadaan aikaan.
Peruutetaan koko juttu- ainakin nämä esitetyt.
Eilen sanoi tv:ssä eräs viisaaksi koettu mies. Ei kolmesta köyhästä kunnasta tule rikasta- ei sitten millään, vaikka ne yhteen lyötettäisiin .
Kyllä Pyhäjärveä kusetetaan ja kovasti.
Olen tohtori Kiminkisen kannalla asioiden hoitamisessa. Katsoitteko aamu-tv:tä.
Aarne, nyt ne teki maanantaina sellaisen ratkaisun, että voi..voi.
Siinä se nähdään. Isäntäkuntamalli meni perseelleen äänestyksessä. Selvää vedättämistä Haapajärven suuntaan tämä malli, joka voitti. Hajoitetaan ja hallitaan ja lopuksi Haapajärvelle kaikki. Voi hyvät ihmiset!!
eipä haapajärviset ole huolissaan kuntayhtymästä. Odottavat "mopelle illallista". Voi teitä- te maamme myyjät. Kenen etu tämä on?
Kun edellä oli selitetty lehden uutinen, jäi siitä toiminnoista pois, jotka ovat jo naapurilla: kirjastotoimi- kansalaisopistotoimi jne. Mihin ollaan menossa- hyvät Pyhäjärven kaupungin päättäjät. Olemmeko menossa maksamaan köyhän Haapajärven menoja. Joko kohta potutkin kuoritaan Haapajärvellä. Sekin on yksi työpaikka!!
kenen kunniakirjassa luetaan hänen haudallaan; hän X ansioistaan / osallistumisellaan käynnisti projektin joka on vieläkin, kymmenen vuotta aloituskokouksensa jälkeen ALOITTAMISTA VAILLE VALMIS ja joka jääräpäisyydellään ja ilmiömäisellä näkökyvyllään näki haapajärven velkaperän mahdottomuudet pyhäjärven mahdollisuutena.
seppeleen laskun jälkeen muistotilaisuudessa aihe, josta puhua.
kukaan tietävä ei vaivaudu kertomaan asiasta mitään.
Ennen vaaleja vaahdottiin avoimmuudesta. Mihin se joutui, kun päättäjän paikalle laitettiin?
kyllä avoimuus alkanee kun työhön ehtii. nythän on vasta aseteltu pelinappulat pöytiin ja pelaajat paikoilleen.
itse maaselän juttuun, ottaisipa pyhäkäskin mallia kirjoittaa kuntalaisille tuollai.
kaikki paska selvitettävänä edellisen julli-porukan jäljiltä....ja siinä sitä savottata onkin...???
Osuitpa naulan kantaan tuon informaation suhtee. Nyt uuden hallituksen, joka on julistautunut avoimuuden tielle, on annettava Pyhäjärven Sanomille- sen päätoimittajalle ja kuntatoimittajalle aivan uudet toimintaohjeet. Rupeaisi lehtikin vähän kiinnostamaan. Verratkaa naapurien paikallislehtiin. On aivan toista tohinaa..
Toimittajien pitää olla avoimempia, tiedottavampia ja uteliaita.
Lehden johto--Herätys.
tutkivaa journalismia penkomaan tapahtumia!
Pyhäjärven Sanomien tehtävä toimivana paikallislehtenä.
Eikö sinne valtuusto saliin saada nettikameraa,helppo seurata ja pysyttäs ajan tasalla.
Onhan siinä ONN/OFF jos oikein salaista käsitellään,nappulasta virta pois.Naamat on varmasti tuttuja ei siinä pitäis olla mitään estettä.Se ois sitä avoimmuutta,ja varmasti ensimmäinen Suomessa.
Aarneeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee!??????
Karjalan Maa, Perjantaina 23.1.2009 N:o 9
--------------------------------------------------------------------------------
Perusterveydenhuoltoa halutaan yhdistää
Kontiolahdella ja Polvijärvellä on herännyt ajatus yhdistää pelkkä perusterveydenhuoltonsa Joensuun kaupungin kanssa. Kontiolahti kävi kosimassa Joensuuta jo eilen ja Polvijärven vuoro on myöhemmin. Joensuun kaupunginjohtaja Juhani Meriläinen ilmoitti jo ennen eilisiä neuvotteluja, ettei asia oikein kiinnosta Joensuuta ja jos kunnat haluavat yhteistä perusterveydenhuoltoa niin se voidaan ensisijaisesti toteuttaa kuntaliitoksen avulla.
- Kosioretki on turhan voimakas ilmaisu. Lain mukaan perusterveydenhuollossa on oltava 20 000 asukkaan väestöpohja ja yksin sitä emme saavuta. Meillä on kaksi vaihtoehtoa, joko palvelut järjestetään yhteistyössä Joensuun kanssa tai Liperi – Outokummun kanssa. Jälkimmäinen on ilmoittanut oven olevan auki neuvotteluille ja nyt haluamme tietää Joensuun kannan ja ehdot. Neuvottelupäiväksi on sovittu kuun viimeinen perjantai. Meidän pitää esittää suunnitelmamme valtioneuvostolle maaliskuussa ja sitä ennen se on käsiteltävä kunnan luottamusmieselimissä, kertoi kunnanjohtaja Pauli Vaittinen Polvijärveltä.
- Joensuu on edistynyt kannoissaan, tiivisti kunnanjohtaja Kari Käyhkö eilen käytyjen neuvottelujen jälkeen.
- Me jätimme Joensuulle kirjallisen esityksen, johon haluamme vastauksen. Meillä on vaihtoehtoina järjestää perusterveydenhuolto joko Joensuun kanssa tai Liperi – Outokummun kanssa. Joensuulaiset lupasivat vastauksensa lähiviikkoina. Kuntaliitosneuvotteluja emme käy, siitä meillä on selkeät poliittiset päätökset, totesi Käyhkö.
- Me muodostamme kirjallisen kannanoton helmikuun yhdeksäntenä. Me olemme jo aikaisemmin kertoneet, että mielestämme asia on järkevintä järjestää kuntaliitosten avulla. Näitä terveydenhuollon kuvioita on mietitty koko kuluva vuosituhat, me olemme tehneet kaksi kuntaliitosta. Outokumpu ja Liperi ovat sopineet omasta yhteistyöstään, summasi Meriläinen.
Jos Kontiolahden ja Polvijärven kosioretket Joensuuhun eivät tuota tulosta, niin seuraava retkikohde on Liperissä.
- Me olemme avoimia laajentamaan yhteistyön kenttää ja odotamme mitä Kontiolahti ja Polvijärvi haluavat tehdä, kommentoi tilannetta Okulin sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Eija Pennanen.
Okulissa halutaan yhdistää kuntien perusterveydenhuollon lisäksi yhdistää koko sosiaali- ja terveystoimi, kun kosioretkeläiset puhuvat vain perusterveydenhuollosta. Uusi KoPoli ei tulle kyseeseen, sillä Kontiolahden ja Polvijärven yhteenlaskettu väestömäärä jää reilusti alle vaaditun 20 000 asukkaan.
(HI)