mitä tehdä?

Vuodatan tarinaani tähän, vähän...

Onko kellään ideoita mistä saada apua tai mitä tehdä? Tajusin jo jotain 10v. sitten että olen jollaintapaa autistinen.

Elelen omassa maailmassani, sosiaalinen verkosto on olematon. Minulla on kolme ammattia, puuseppämestari, hitsari ja insinööri, töissä en voi olla koeaikaa kauempaa, ahdistun ja tulee ihmissuhdesotkuja. Olen työskennellyt 7v. yrittäjänä, töiden puolesta hyvällä menestyksellä mutta en osaa hoitaa asioitani enkä osaa sosiaalisia sääntöjä joten minua kartetaan.

Olen uppoutunut asioihini, puhun itsekseni, luen, opiskelen ja suunnittelen. Äo on yli 140 ja silti ihmiset pitävät minua hulluna. Vaimoni sanoo minua tunteettomaksi vaikka en ole. Menetän hermoni nopeasti ylimääräiseestä hälystä ja sähellyksestä. Luulen että rakastan vaimoani ja lapsiani mutta haluaisin olla yksin. Haaveilen eläväni erakkona.

Lapsuuteni olin kummajainen, koulukiusattu ja syrjäänvetäytyvä. Isäni oli minulle kovakourainen koska olin kummajainen, hän halusi tehdä minusta miehen.
Myöhemmällä iällä opettelin kamppailulajeja ja vastasin väkivaltaan väkivallalla. Huono puoleni on että en osaa nähdä eroa itsepuolustuksen ja väkivallan välillä. En myöskään tunne pelkoa mikä aiheuttaa ongelmia. Enkä tunne sosiaalisia koodeja lainkaan.

Jos en ole kiinnostunut asiasta olen totaalisen saamaton ja huono. Mikäli olen kiinnostunut uppoudun niihin totaalisesti, kaikki muu unohtuu.

En siedä kosketusta.
Minun on vaikea katsoa ketään silmiin.
Silmiini eikä aataminomenaani ei voi koskea kukaan saamatta raivaria.
Luen armottoman paljon.
Usein en kuule mitään vaikka joku puhuu minulle.
Olen enimmäkseen ajatuksissani.
Osaan soittaa pianoa oikealla kädelläni hyvin, vasemmalla en yhtään vaikka kuinka harjoittelen.
Minulla on kummallinen kontakti eläimiin jostain syystä, ihmisiin taas ei juuri minkäänlaista kontaktia.
Koneet ja autot ei kiinnosta pätkän vertaa vaikka olen koneinsinööri.
Suunnittelen pakkomielteisesti kaikenlaista autocadilla ja 3d:nä.
Minulla on kummia jalka ja käsiojennuksia joista huomautellaan ja naureskellaan.
Turhaudun ja tuskastun jos asiat kestää mielestäni liian kauan.
Minua huvittaa omat kummallisuuteni ja naureskelen niille.
Minulla on "supermakuaisti", en voi syödä kuin yhtä makua kerralla.
Kuulen ja näen joskus harhoja tai muuta kummaa.
En piittaa ulkonäöstäni juurikaan.
kaikkea muuta omituista.

Itseasiassa olen totaalisen umpikujassa. En saa töitä koska olen tällainen. Avioliitto on katkolla koska olen tällainen. Ei ystäviä koska olen tällainen... Olen sisäänpäinkääntynyt itserakas pasikianen, (vaimoni mielestä). Ikää minulla 35v. ja elämä katkolla.
01061
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

kummallinen kummajainen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu