Ulkopuolelle tai siis kavereille oon usei niloinen ja nauran helposti. Mutta aina mä ajattelen mitä muut musta ajattelee. Mulla ei oo kovin hyvää kuvaa itestäni vaan pidän itteäni täytenä paskana, johtuu kai siitä että kotona on vuosikausia toitotettu että susta ei oo mihinkään. Mut ehkä tästä pääsee joskus yli vaikka luulenkin että mun nuoruus on jättänyt muhun kovat kolhut. Kun tulee kotiin, tuntuu niin voimattomalta ettei enää jaksa. Haluaa vaan mennä sänkyyn peiton alle ja nukkua.
Tekis mieli lopettaa koko juttu
masentunut...
5753
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
uskon kans että pääset siitä ylitse.
itte oon kokeillu ja puhuminen auttaa.
kannattaa puhua jos on joku kaveri jonka kaa tulee paremmin toimeen, terapiakin ja muut kallonkutistajatouhut kuulostaa pelottavalta
mutta moni oikeesti yllättyy ilosesti kun on käynyt pari kertaa, eikä siitä välttämättä saa edes tietää kukaan. pärjäile! :D
Riippuu niin terapeutistakin kyllä. Toiset ovat toki hyviä, mutta sekin riippuu niin tuurista kuka osuu kohdalle. Itse kävin puoli vuotta muutama vuosi sitten psykologilla koulukiusaamisestani kertomassa jne. Mutta ainoa mitä tämä sitten sanoi oli että "no valitettavasti tälle nyt ei voi mitään mutta ajattele poisitiivisesti - käyt tätä koulua pakollisesti enää kaksi vuotta!" Muistakin ongelmista hänelle selitin ja samaa vastausta pukkasi että ei tälle mitään voi ja että no keskitytään uusien ihmisten tapaamiseen ja harjoitellaan sitä miten sinun tulisi sanoa kun näet heitä. Koko keskustelun päätteeksi tyyppi vielä totesi että ei sinussa mitään ole vikana kun sinä hymyilet (se että hymyilen väkinäisesti tarkoittaa siis sitä että minulla ei ole ongelmia eikä minulla myöskään ole itsetunto ongelmia koska suunnittelen tulevaisuutta).
Että ei ne aina auta valitettavasti :< Toki ystävilläni on paljon parempia kokemuksia kun itse ovat käyneet! Aina löytyy hyvä ja huonoja terapeutteja ja psykologeja mutta kannattaa silti yrittää! Tiedä vaikka se auttaisi sinua vaikkei minua auttanutkaan :)
Et kertonut minkä ikäinen olet. Lähden olettamuksesta että olet 14-16 vuotta vanha koska olet tulkinnut tuntemuksiasi selkeästi. voi toki mennä vikaankin suuntaan tai toiseen.
Myönnän että tunnistan (nuoren) itseni kirjoittamastasi tekstistä.
Lupaan että kun tulet vanhemmaksi myös itsetuntosi kasvaa. Itsetunto liittyy pitkälti omaan identiteettiin joka, ole huoletta, voimistuu vielä huomattavasti. niillä koulun cooleimmillakin skideillä on se ihan sama itsensä-etsimis prosessi päällä. jotkut vain luontonsa puolesta peittävät epävarmuutensa, eivätkä halua näyttää sitä muille. et siis ole yksin vaan aivan samalla viivalla kuin muutkin ikäisesi.
Mitä kotona toitottamiseen tulee, et todellakaan ole "täysi paska"!! D: Päinvastoin! Olet arvokas ihminen! Nuori helposti syyllistää turhaan itseään vastoinkäymisissä ja muissa ikävyyksissä, joten älä suotta anna niiden jäädä kalvamaan!
Kerroit että olet epävarma mitä kaverisi ajattelevat sinusta. En tiedä, mutta saatat turhaan kokea ns. "ryhmä-pelkoa". Ota vain löysin rantein. Ole vain ystävällinen muille niin muut ovat kyllä ystävällisiä sinullekin.
On erittäin mukava kuulla että olet positiivinen ja iloinen kavereittesi keskuudessa. Tätä ominaisuuttasi sinun tulisi varjella jatkossakin, ihan tietoisesti. Sillä usko tai älä oman elämänmyönteisyyden ylläpitämiseen kannattaa aina panostaa! Ja nauruhan tunnetusti pidentää ikää:)
Ennenkaikkea, ÄLÄ jää sängynpohjalle makaamaan. olet nuori ja sinusta kyllä löytyy voimaa jos näin tahdot. Harrasta liikuntaa mahdollisuuksiesi mukaan. Ei välttämättä tarvitse rehkiä ja huitoa itseään väsyksiin vaan ideana on vain liikkuminen noin yleisesti ottaen. Paikkakunnaltasi varmasti löytyy myös kerhoja joissa voi toimia ja harrastaa muiden kanssa. Mene vain reippaasti kavereiden mukaan:)
juttele hyvän kaverin tai luotettavan aikuisen, kuten terveydentarkastajan tai opettajan kanssa näistä asioista jos siltä tuntuu (jos kotona tuntuu vaikealta tuoda näitä asioita esiin). Omissa tunteissa ei ole mitään hävettävää ja sitä vahvempi sinusta tulee mitä enemmän vain tuot niitä esiin.
en minä tämän parempia neuvoja osaa antaa, itsetuntemuksen rakentaminen vie aikaa, ei sille mitään voi. Eikä ihminen tule täysin sinuiksi itsensä kanssa kuin vasta viidenkympin paremmalla puolella, jos koskaan:) Liikuntaharrastukset ja kavereiden kanssa toiminta on erittäin suuressa
roolissa tässä prosessissa.
joten tsemppii:DD !
"Lupaan että kun tulet vanhemmaksi myös itsetuntosi kasvaa."
Valitettavasti se ei aina kuitenkaan mene näin :<
"Nuori helposti syyllistää turhaan itseään vastoinkäymisissä ja muissa ikävyyksissä, joten älä suotta anna niiden jäädä kalvamaan!"
Mitäs sitten pitäisi tehdä jos syyttää itseään vieläkin niistä jutuista mitä teki väärin joskus päiväkodissa? Jos on vain niin perkuleen tarkka omatunto?
"Ennenkaikkea, ÄLÄ jää sängynpohjalle makaamaan. olet nuori ja sinusta kyllä löytyy voimaa jos näin tahdot."
Entä jos masentaa jo pelkkä ajatus paperin nostamisesta lattialta ja parhaina päivinä tämä suuri ponnistus kotonasi saa sinut puhkeamaan kyyneliin?
"Harrasta liikuntaa mahdollisuuksiesi mukaan. Ei välttämättä tarvitse rehkiä ja huitoa itseään väsyksiin vaan ideana on vain liikkuminen noin yleisesti ottaen. Paikkakunnaltasi varmasti löytyy myös kerhoja joissa voi toimia ja harrastaa muiden kanssa. Mene vain reippaasti kavereiden mukaan:)"
Muuten kyllä mutta liikkua miten? Kävelemään jos lähtee tai juoksemaan niin siinä liikkuu vaan jalat - aivoilla on liikaa luppoaikaa joten noin puolessa välissä lenkkiä alkaa suunnilleen madella sitä tietä pitkin ja itkeä ja miettiä miten vitun paska ihminen oikeasti onkaan. Ja paha kun kaveritkin asuu toisella puolella Suomea. Ne jotka on ehkä kavereita.
"juttele hyvän kaverin tai luotettavan aikuisen, kuten terveydentarkastajan tai opettajan kanssa näistä asioista jos siltä tuntuu (jos kotona tuntuu vaikealta tuoda näitä asioita esiin)."
Entä jos puhuminen ei auta eikä ketään oikeastaan edes kiinnosta?
Piti valitettavasti kommentoida tätä, kun olen vähän samassa tilanteessa kuin kirjoittaja eikä nuo neuvot ainakaan itsellä oikein toimi kun vielä on aika huonot kulkuyhteiydet salillekkin ja kun sekin maksaa niin tuhottomasti...
Itselläni on aika sama... Tosin koulussa itse sain aikanani kuulla olevani huono ja ruma - en niinkään kotona vaikken uskonut sielläkään että minusta pidettäisiin. Itseänikin vaivaa sama "kotiväsymys" että koulussa ja kavereitten kanssa olen iloinen ja näin, mutten osaa uskoa että he oikeasti minusta pitävät tai kukaan ja mietin koko ajan mitä minusta mietitään ja olenko tiellä. Kotona tekisi tosiaan mieli nukkua vaan ja yleensä linnoittaudunkin omaan huoneeseeni vain. Mikäköhän tähän sitten auttaisi... :