Onko kenelläkään kokemusta Sinemoretzista?Millainen paikka,millainen hotelli on Bella Vista?
pienempi kohde
4
606
Vastaukset
- on Sozopol
Siellä on idyllinen vanha kaupunki ja rantaa.
Elokuussa ei kannata sinne mennä tosin, tupaten täynnä sakuja ja muita turisteja, niinkuin muutkin paikat elokuussa.- Sosopolfani myös
Jos haluat vain rannassa lekottelua ja rauhallista lomaa,
Sinemorets on siihen hyvä.
Jos tykkäät iltaisin liikkua mukavassa elävässä miljöössä ja hyviä shoppailumahiksia ja rantaloma on vain osa lomaasi, Sosopol
on hyvä mesta.
- retri
Pieni tuppukylä jossa "kaikki" on Bella Vistassa. Viikon siellä saattaisi olla mutta kaksi oli ihan liikaa. Taxilla kaikkiin "nähtävyyksiin" ajaminen tulee pitemmän päälle kalliiksi. Ei shoppailtavaa...todellakaan koko kylässä, emme löytäneet edes taskulamppua joka olisi ollut hyvä iltasin ulkona liikkuessa. Hotellin kauppa suomen hinnoissa. Läheisiin kyliin kannattaa lähteä jos haluaa ostaa mm piraatteja. Hotelli on ok. Tosi paljon saksalaisia ja heille kaikki ohjelmakin suunnattu. Lastenkerho meluisa päiväs aikaan. Hyörivät siinä alla-alueen tietämillä. Nyppäs ajoittain. Huoneet perus ok. Ruoka ok. Toisti jonkin verran itseään. Lihan syöjille enemmän vaihtoehtoja...mausta en tiedä.. Juustoja vain kahta laatua aamupalalla. Toisella viikolla sain vatsani sekaisin, meni ohi maitohappobakteereilla alle viikossa. Lapsia sairastui parikin ekalla viikolla. Toinen meni tiputukseen.
Läheinen ranta täynnä paikallisia ja yllättävän kalliit pedit. Sinne rakennetaan paljon hotelleja ja huoneistoja joten niistä saattaa kuulua jonkin verran meteliä.
Menen uudelleen käymään ehkä 10 vuoden kuluttua tai sitten koskaan. - jokuvaan...
Se on semmonen pieni tuppukylä, Bella Vista- hotellilta lyhyt matka Sinemoretzin keskustaan, jossa sitten on jonkin verran pieniä kauppoja. Ranta aivan hotellin vieressä, ruoat oli tosi hyviä, ja huoneet hyvän kokoisia. Viihtyisä paikka etenkin lapsiperheille ja niille jotka haluaa ottaa vähän rennommin, ei ollenkaan semmonen hihhulinuorten paikka. Oli paljon juttuja lapsille, mutta kaikki vaan saksankielellä. Ja kun heinäkuussa 08 siellä käytiin, niin enin osa hotellin asukkaista olivat tosiaan saksalaisia, ja nehän on ihan sikoja, ja semmosia törppöjä. Muuten ei mitään valittamista, hotelli oli hieno ja palvelu pelas kyllä. Hyvät mahdollisuudet mennä käymään myös muissa kaupungeissa, esim. Primorskon vesipuistossa, ja siellä Primorskossa on sitten enemmän kaikenlaisia kauppoja ja shoppailumahdollisuuksia. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827066Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267033Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845218Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605163Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274575Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163417Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003360