Ajatuksia

Voi olla, että kun lauantaiaamuna teen testin, se näyttää plussaa. Järjettömän paha olo ollut tällä viikolla, aamuisin varsinkin. Kuukautiset tuli kyllä viime viikolla mutta tottakai niinkin voi käydä että ne tulee vaikka olis raskaana. Syön pillereitä ja jos olen raskaana, niin ovat pettäneet.

Tai no, olen sitä juuri miettinyt olisiko se niin hirveä vahinko. Avomiehelleni voisikin olla, hän ei tällä hetkellä omasta mielestään olisi valmis isäksi, ja samaa mieltä olen minä. Itse olisin valmis äidiksi, siis sen verran valmis mitä esikoistaan odottava voi vaan olla. Eihän siitä etukäteen tiedä.

Mutta aloitin juuri kaksi viikkoa sitten työt kahden vuoden tauon jälkeen, määräaikaisena ja sopimus loppuu elokuussa. Ehtisin jopa olla sen loppuun asti, mahdollisesti? Mutta mitä sen jälkeen? Olen ajatellut lähteä uudestaan opiskelemaan kun peruskoulun jälkeen sitä vuoden tein kunnes jouduin leikkaukseen.

Lapsi tulisi saamaan todella paljon rakkautta molemmilta vanhemmilta, tunnen miestäni sen verran hyvin että lapsen myötä hänestä kasvaisi hyvä isä, kuten minustakin hyvä äiti. Mieheni aloittaa koulun/koulutuksen tässä keväällä, mikä kestää vuoden ja siinä olisi mahdollisuus päästä suoraan töihin. Eli rahakaan ei olisi ongelma.

Aborttia en tahtoisi tehdä, en ole mikään fanaattinen abortinvastustaja, vaan ihan siitä syystä että tahdon vielä joskus saada lapsen, lapsia ja aborttihan vie sitä mahdollisuutta jonkin verran pois.

Lapsen voisi myös antaa pois, mutta siihen en pystyisi. Itse sen olen kantanut ja synnyttänyt, joten minun se olisi eikä sitä pois minulta viedä.

Ikää minulla on pian 19 ja miehelläni 21. Kirjoitan tänne palstalle siksi, että jos olen raskaana, olen teiniäiti omasta mielestäni.
1340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

OK!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sikalortti kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu