heips.
tääl kirjottelee ihan vaan pikkasen alipainonen ihminen, joka on saanu kiloja vähän takasin hurjan painonpudotuksen jälkeen. Jouluna tuli sitte syötyä ja nyt sitte oonki vähentäny radikaalisti syömistäni. En ole silleen TOSI anorektinen henkilö, mutta lääkärissä ravaan ja syöminen ahdistaa tosi paljon lihomisen pelon vuoksi.
Nyt oon huomannu et jos syön vähänkää yli 1500k per päivä ni se näkyy HETI jossain. Liekö nestettä tai ihan vaan ehtaa läskiä, mä en kuitenkaan pidä siitä. Normaalisti syön 1200-1400 ('pahimpina päivinä' 1500) kaloria päivässä.
Vanhemmatha on tietysti huomannu sen että syön nykyään vielä vähemmän kuin joulua ennen. Varsinkin isän kanssa asiasta väittely on vaikeaa, sillä en osaa vastata hänen kysymyksiinsä esim: ''miksei tää homma etene mihinkään?'' tai ''mikset sä syö?'' ja sitä rataa. Äiti ei onneksi kysele. Kyllä mä ymmärrän että mun isä ja muutki on huolissaan ja siks haluaa et tää olis jo ohi.. muttaku mun lihomisen pelko on niin valtava, että jos mun suunnittelemaan ruokavalioon koittaa lisätä jotain niin alan itkemään hillittömästi ja lukkiudun johonki vessaan vapisten kauhusta, kunnes mulle luvataan ettei mun tarvi syödä.
Tänäänki riitelin taas isän kanssa ku en suostunu syömään lämppäreitä niinku muut. Sit se kysyi sen '' miksei tää homma etene mihinkään'' ja en mä osannu vastata joten olin vaan hiljaa. Sit hetken päästä kuulin miten se huusi ittekseen olohuoneessa ja kiros mut alimpaan helvettiin.. Onko se nyt ihmekkään että oon surullinen ja huonolla tuulella jos kerran olis parempi etten olis koskaan syntynytkään?
Tää on ihan mielettömän raskasta. Tiedän et mun sairaalamaksut on kalliita ja jotku sanois että turhia kun ne ei auta mitään. Mut miksei mun vanhemmat voi ymmärtää etten mä välttämättä itekkään tiedä mikä mua vaivaa?
Taidan mennä tänäänkin nukkumaan viimeisenä ajatuksena se, että oon tehnyt jotain tosi väärin ja että mun isä on mulle tosi vihanen. Taitaa tulla pitkä yö.
Pahoittelen kirjoitusvirheistä ja tälläisestä vuodatuksesta, mutta tää vähän helpotti mun oloa.:)
tääl kirjottelee ihan vaan pikkasen alipainonen ihminen, joka on saanu kiloja vähän takasin hurjan painonpudotuksen jälkeen. Jouluna tuli sitte syötyä ja nyt sitte oonki vähentäny radikaalisti syömistäni. En ole silleen TOSI anorektinen henkilö, mutta lääkärissä ravaan ja syöminen ahdistaa tosi paljon lihomisen pelon vuoksi.
Nyt oon huomannu et jos syön vähänkää yli 1500k per päivä ni se näkyy HETI jossain. Liekö nestettä tai ihan vaan ehtaa läskiä, mä en kuitenkaan pidä siitä. Normaalisti syön 1200-1400 ('pahimpina päivinä' 1500) kaloria päivässä.
Vanhemmatha on tietysti huomannu sen että syön nykyään vielä vähemmän kuin joulua ennen. Varsinkin isän kanssa asiasta väittely on vaikeaa, sillä en osaa vastata hänen kysymyksiinsä esim: ''miksei tää homma etene mihinkään?'' tai ''mikset sä syö?'' ja sitä rataa. Äiti ei onneksi kysele. Kyllä mä ymmärrän että mun isä ja muutki on huolissaan ja siks haluaa et tää olis jo ohi.. muttaku mun lihomisen pelko on niin valtava, että jos mun suunnittelemaan ruokavalioon koittaa lisätä jotain niin alan itkemään hillittömästi ja lukkiudun johonki vessaan vapisten kauhusta, kunnes mulle luvataan ettei mun tarvi syödä.
Tänäänki riitelin taas isän kanssa ku en suostunu syömään lämppäreitä niinku muut. Sit se kysyi sen '' miksei tää homma etene mihinkään'' ja en mä osannu vastata joten olin vaan hiljaa. Sit hetken päästä kuulin miten se huusi ittekseen olohuoneessa ja kiros mut alimpaan helvettiin.. Onko se nyt ihmekkään että oon surullinen ja huonolla tuulella jos kerran olis parempi etten olis koskaan syntynytkään?
Tää on ihan mielettömän raskasta. Tiedän et mun sairaalamaksut on kalliita ja jotku sanois että turhia kun ne ei auta mitään. Mut miksei mun vanhemmat voi ymmärtää etten mä välttämättä itekkään tiedä mikä mua vaivaa?
Taidan mennä tänäänkin nukkumaan viimeisenä ajatuksena se, että oon tehnyt jotain tosi väärin ja että mun isä on mulle tosi vihanen. Taitaa tulla pitkä yö.
Pahoittelen kirjoitusvirheistä ja tälläisestä vuodatuksesta, mutta tää vähän helpotti mun oloa.:)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sairaalahoito ei ole mitään turhaa. Se pääsääntöisesti auttaa. Mutta sinnehän pääsevät vain huonossa kunnossa olevat? MUTTA sinulla on toivoa ja paljonkin. Vanhempasi(isä) on turhautunut, kun ei osaa auttaa sinua. Kyllä hän sinua rakastaa, mutta teillä on nyt sellainen vyyhti meneillään, että mukana täytyy olla ammattilainen! KOKO perhe mukaan. JA sinä paranet kyllä. Mutta sinun pitää saada hoitoa. Etkö saa sitä???Ei se pelkkä ruokavalion noudattaminen/noudattamatta jättäminen auta. Senhän olet huomannut itsekin. Vaan muutakin tukea tarvitset. Keskusteluapua solmujen avaamiseen ja terapiaan; pitkäaikaiseenkin!Ammattilaisen puheille NYT HETI!!!!!
mä käyn psykiatrilla ja painokontrolleissa ja sen lisäks vielä lääkärillä. kyllä mä hoitoa saan.:)
osastolla en ole koskaan ollu enkä koskaan tule menemään.
mun isä varmaan vaan ajattelee, etten oikeesti oo sairas ja että pystyisin paranemaan JOS VAIN TAHTOISIN ja et sen takia se sairaalassa ravaamine jossai painokontrolleissa on turhaa. ei se varmaa kuitenkaa iha niin oo..