Neuvoja

kaipailisin

Te joilla on kokemusta dementiasta, voisitteko ystävällisesti neuvoa minua. Meitä on kolme sisarusta ja vähän yli 80-kymmpinen äiti. Äidille tehty muistitestit, jotka meni suhteellisen hyvin. Kuitenkin puhuu koko ajan, että häneltä varastetaan kaikki, varastajana etenkin yksi sisaruksista miehineen. Äidin jutut on todella rasittavia, ei niitä jaksaisi kuunnella, se on aina sitä samaa. Kaikki on aina huonosti. Äidillä tällä hetkellä kokeillaan lääkitystä, ensin tuntui auttavan, mutta nyt oireet taas pahentuneet. Herää epäilys ottaako lääkkeet.

Miten kuuluisi toimia esim. tilanteessa, jossa äiti väittää sisareni varastaneen häneltä sen ja sen esineen? Voiko äiti olla vaan niin ilkeä (ei ole koskaan ollut mikään helppo ihminen, hyvin itsekeskeinen ollut aina, ei ole tukenut ja auttanut meitä lapsia oikein mitenkään) vai onko tämä puhdasta dementiaa? Vai huomionhakua vai mitä? Todella raskasta ainakin.

Pitäisikö meidän sanoa, että me lapset ollaan ihan väsyneitä ja poikki tähän jatkuvaan varastamis-teemaan ja että äiti voisi edes joskus olla tyytyväinen? Ja että meillä lapsilla on kaikilla omakin elämämme, perheemme, työmme, sairautemme ja omat ongelmamme. Ei meilläkään niin helppoa ja yksinkertaista ole.

Mitä siis kuuluisi sanoa noihin täysin keksittyihin juttuihin? Nauttiikohan äiti jotenkin, kun saa meille pahan olon aikaiseksi (ainakin tuntuu siltä)?

7

1412

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vanhuksen omainen

      Laittakaa merkille,kuka käy äitinne luona.Joskus naapurit käyttää hyväksi-taskuun jäänyt tavaraa.Laittakaa kaikki arvokas lukittujen ovien taakse.Jos varastelupuheet jatkuu,varatkaa aika aivokuvaukseen.Siinä näkyy muutokset.Dementiaa on niin monenlaista.Valitettavasti vainoharhat ja sekavuus on useimman oire.Minustakin on ikävä kuulla toisilta omaisilta kuinka minä olen vienyt äidin tavaraa.Itse hukkaa roskiin.Huonot luonteenpiirteet vahvistuneet.Annan mennä toisesta korvasta ulos.

    • Samaa

      Äitilläni sama käyttäytyminen, vaikka välillä vaikuttaa terveeltä ja muisti toimii välillä yllättävänkin hyvin. Hänellä altzheimer. Harhaluuloja on silloin tällöin. Ulkopuolinen ei välttämättä edes huomaa sairautta. En minäkään ensin uskonut, kun asiasta kuulin(nyt olen seurannut tarkemmin).

      Jos äidillänne on se sairaus, hän ei ole ilkeä, vaan se kuuluu taudinkuvaan ja olotila vaihtelee päivittäin. Hän todella uskoo itse siihen, mitä sanoo ja luulee, että se on totta.

      Ei kannata alkaa väittelemään(hän vaan ehkä suuttuu), vaan muuttaa huomamattomasti puheenaihetta.
      Tärkeää seurata, että ottaa lääkkeet, voi mahdollisesti jättää ottamatta. Niin kävi meillä. Kertoi kyllä ottaneensa mutta lääkkeet eivät purkissa vähentyneet.

    • emma

      Hei. Olen törmännyt samoihin asioihin.Mutta itse en kyllä ole kohteena ollut.Olen lähihoitaja opiskelija ja suuntaudun vanhuksiin. Neuvoisin sinua keskustelemaan lääkärin kanssa että lääkkeet eivät toimi ihan oikein ja kertomaan näistä asioista. Olisi hyvä jos lääkkeet vaihdettaisiin ja kokeltaisiin mikä olisi äidillesi hyvä. Sitten tohon varastelu juttuun. Kannattaisko aina yrittää etsiä niitä esineitä mitä hän "mukamas" on hävittänyt. Ei olisi suotavaa mennä sanomaan suoraa dementikolle että ei sulta ole mitään viety. Hän kummiskin elää omassa maailmassa ja luulee oikeasti että häneltä on viety tavaroita.Itsestänikin tuntuisi todella pahalta jos kukaan ei uskoisi minua ja hätääntyneltä. Toivottavasti jotenkin autoin. Onnea teille sinne =)

      • tuttavalta kuultua

        Valitettavasti dementikot ja heikommat on pitkäkyntisten parhaita"saaliita".Tuttavan dementikkoäidin naapuri kävi pitkän aikaa vohkimassa tavaroita ennenkuin asia huomattiin.Siinävaiheessa niitä ei enää saatu takaisin.Röyhkimys oli vienyt syntymäpäivälahjatkin.Mitenlie tällainen estettäisiin?Valvontakamera olisi kait hyvä ratkaisu.Sosiaalista kanssakäymistä on oltava,niinkauan kuin se onnistuu.


      • Muistihäiriöisen tytär
        tuttavalta kuultua kirjoitti:

        Valitettavasti dementikot ja heikommat on pitkäkyntisten parhaita"saaliita".Tuttavan dementikkoäidin naapuri kävi pitkän aikaa vohkimassa tavaroita ennenkuin asia huomattiin.Siinävaiheessa niitä ei enää saatu takaisin.Röyhkimys oli vienyt syntymäpäivälahjatkin.Mitenlie tällainen estettäisiin?Valvontakamera olisi kait hyvä ratkaisu.Sosiaalista kanssakäymistä on oltava,niinkauan kuin se onnistuu.

        Kuuluu taudin kuvaan tuo varastelusta syyttely. Sairastunut oikeasti luulee, että joku on ne vienyt, muistihäiriöisellä kun on taipumus sekoittaa ja siirrellä tavaroita paikasta toiseen jota ei sitten hetken kuluttua muista mihin ne on laittanut. Äitini 82 v, sairaus ollut vuoden verran sen laatuinen, että syönyt lääkkeitä siihen. Lääkkeitten ottamiseen kannattaa kiinnittää todella huomiota,he eivät oikeasti muista ovatko ottaneet vai eivät ja koska niiden säännöllinen ottaminen on tosi tärkeää ja myös se että, pitää ottaa ruokailun yhteydessä tai jälkeen, ei siis tyhjään vatsaan....Tästä muistihäiriöisen päivistä olisi hyvä kirjoittaa joku kirja näin omaishoitajan silmin nähtynä, koska kahta samanlaista päivää ei ole, tässä on naurussa ja itkussa pitelemistä, sitä ei tiedä mitä se on, ennenkuin se tulee näin lähelle.Jaksamista teille kaikille jotka olette samassa asemassa.


    • *amelia*

      Hei, olen sairastunut fronto temperaali dementiaan
      olen 51v nainen, tähän sairauteen ei ole muuta lääkettä, kuin ulkoilu ja hyvä kunto.
      anoppini sairastaa alzhaimerin tautia, ja siihen
      on lääkkeensä. Olen huomannut, että alzhaimerin potilaat eivät tunne sairauden tunnetta, ja saattavat olla hyvinkin hankalia omaisilleen.
      Minä tiedän oman sairauteni, eikä onneksi ole harhoja, vain muisti pätkii, ja aiheuttaa
      esim. eksymistä.

    • *amelie*

      Laitoin sähköpostini, jos joku haluaa esim.
      keskustella lisää s-postilla. Olisin kyllä myös kiitollinen jos saisin vertaistukea samaa sairautta
      potevalta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      230
      4123
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2603
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2335
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      112
      1362
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      76
      1059
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      933
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      916
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      901
    Aihe