Puhujainkokous aiheutti paitsi uudistuksia kirkon sisällä, myös paluun joihinkin jo hylättyihin menetelmiin. Yksi päätöksistä oli uudelleenperustaa paavillinen inkvisitio, joka alkujaan oli lähtöisin 1200-luvulla hallinneelta paavilta Gregorius IX:ltä. Virallisesti perustettu inkvisitiolaitos oli "Pyhä virasto harhaoppien vastustamista varten". Virastolle annettiin tehtäväksi valvoa uskon puhtautta ja tarvittaessa rangaista kerettiläisiä. Myös kuolemanrangaistuksien langettaminen sallittiin, ja ensimmäinen tällainen tuomio annettiin vuonna 1545. Tosin vasta Paavali IV:n aikana inkvisitiokäytännöt muuttuivat vaarallisemmiksi, kun paavi alkoi lisätä viraston valtuuksia. Paavali IV:n uudistusten jälkeen kukaan ei voinut olla enää varma omasta turvallisuudestaan, sillä jopa kirkon johtajia oli mahdollisuus tuomita inkvisitiossa. Inkvisitio sai harjoittaa tuomintaansa vielä pitkälle, sillä vasta 1960-luvulla pidetty Vatikaanin toinen kirkolliskokous hylkäsi uskonpakon. Inkvistiovirastoa ei kuitenkaan lopetettu, vaan sen nimeksi vaihtui 1965 "Uskon kongregaatio".
Toinen kirkon käyttämä tapa "uskon turvaamiseksi" oli Index Librorum Prohibitorum -nimellä tunnettu kiellettyjen kirjojen luettelo, johon kirjattiin ne teokset, joiden sanottiin "vaarantavan kristillisen uskon ja moraalinen". Näiden kirjojen lukeminen oli katolilaiselle sallittua ainoastaan piispan myöntämällä luvalla. Käytäntö jatkui vielä 1900-luvulle, ja viimeinen luettelo kielletyistä kirjoista julkaistiin vuonna 1948. Se käsitti 510 sivua, jossa kiellettiin yli 6000 teosta.
Inkvisition ja kiellettyjen kirjojen luettelon lisäksi kirkko turvautui myös noitaoikeudenkäynteihin ja siten noitavainoihin rangaistessaan vääräuskoisina pitämiään kerettiläisiä. Vaikka "kerettiläinen taikuus" oli tuomittu rikoksena jo ennen uuden ajan alkua, vasta vuonna 1484 julkaistu paavi Innocentius VIII:n noituuden tuominnut bulla antoi pohjan laajamittaisille noitavainoille. Innocentius VIII myös valtuutti kaksi saksalaista inkvisiittoria ryhtymään vastatoimiin kytevää taikuutta ja vääräoppisuutta vastaan. Valtuutetut inkvisiittorit laativatkin pian Noitavasaran, käsikirjan noituutta vastaan. Seuranneet noitaoikeudenkäynnit jatkuivat tämän jälkeen kiivaina yli sadan vuoden ajan, eivätkä laantuneet esimerkiksi Lutherin uskonpuhdistuksesta. Mahdollisesti vainoissa menetti henkensä noin 50 000–60 000 ihmistä.
Toinen kirkon käyttämä tapa "uskon turvaamiseksi" oli Index Librorum Prohibitorum -nimellä tunnettu kiellettyjen kirjojen luettelo, johon kirjattiin ne teokset, joiden sanottiin "vaarantavan kristillisen uskon ja moraalinen". Näiden kirjojen lukeminen oli katolilaiselle sallittua ainoastaan piispan myöntämällä luvalla. Käytäntö jatkui vielä 1900-luvulle, ja viimeinen luettelo kielletyistä kirjoista julkaistiin vuonna 1948. Se käsitti 510 sivua, jossa kiellettiin yli 6000 teosta.
Inkvisition ja kiellettyjen kirjojen luettelon lisäksi kirkko turvautui myös noitaoikeudenkäynteihin ja siten noitavainoihin rangaistessaan vääräuskoisina pitämiään kerettiläisiä. Vaikka "kerettiläinen taikuus" oli tuomittu rikoksena jo ennen uuden ajan alkua, vasta vuonna 1484 julkaistu paavi Innocentius VIII:n noituuden tuominnut bulla antoi pohjan laajamittaisille noitavainoille. Innocentius VIII myös valtuutti kaksi saksalaista inkvisiittoria ryhtymään vastatoimiin kytevää taikuutta ja vääräoppisuutta vastaan. Valtuutetut inkvisiittorit laativatkin pian Noitavasaran, käsikirjan noituutta vastaan. Seuranneet noitaoikeudenkäynnit jatkuivat tämän jälkeen kiivaina yli sadan vuoden ajan, eivätkä laantuneet esimerkiksi Lutherin uskonpuhdistuksesta. Mahdollisesti vainoissa menetti henkensä noin 50 000–60 000 ihmistä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Totta puhut. Osan tuosta tiedämme kaikki.
Jos kiinnostaa asia syvemmälle, niin etsis käsiisi esimerkiksi "vapaan kristillisyyden historia", niin näet ketä tuolla muunmuassa kuoli ja joutui pakenemaan maasta ja kaikkea sellaista...
Paljon niitä "uudestikastajia", jotka valtionkirkkomme augsburgin tunnustuksen mukaan tuomitseekin, ja jotka eivät tarttuneet kuvainnolliseen miekkaan iskeäkseen takaisin.
Saat samalla hieman sitä vähemmän kuuluisaa kolmatta näkökulmaa asiaan.