.. että mikä minua vaivaa.
Olen syönyt masennuslääkkeitä teinivuosina, olen nyt 20 vuotias. Minulla on joskus parempia kausia jolloin pystyn ajattelemaan selkeästi ja tarpeeksi vähän, olemaan tyytyväinen ja itsevarma, jopa luottavainen tulevaisuutta ja ihmisiä kohtaan.
Kuitenkin usein minulle tulee kausia, jotka ovat kaikkea muuta. Minulle ongelma on, luulen, liian kovat kierrokset. Pään sisällä, tarkoitan, ja tästä on minulle ulkopuolinen sanonutkin. Ajattelen, mietin ja pohdin, analysoin... enkä osaa lopettaa tai löytää mitään järkevää ulospääsyä tai loppuratkaisua. Jokaisesta hetkestä löytyy jotain, joka voisi olla yhteydessä johonkin toiseen hetkeen tai asiaan. Luen jonkin verran kirjoja, tiedelehtiä.. joskus ajattelen sitä miten maailma on rakentunut, atomeja, ja sitä miten laaja maailma on, äärettömyys. Ja miten konemaisen tarkkaa, kylmää ja kuollutta kaikki lopulta on kun asiat pilkkoo tarpeeksi pieniin osiin. Elämän tarkoitusta ja sitä miten lyhyt minunkin elämäni on, ja sitten olen poissa.
Yksi suuri ongelma on yksinäisyys. Minulla ei ole ollut ystäviä sitten peruskoulun ala-asteen, siis yhtäkään. Olen kai ujo, ainakin hyvin varauksellinen, en päästä ketään lähelle. Haluaisin silti kovasti tutustua mielenkiintoiseen ihmiseen kun sellaisen satun näkemään/löytämään. En vasrinaisesti kai ujostele.
Ystävien sijaan minulla on ollut monia sähköpostituttavuuksia, tälläkin hetkellä pari.
Kuitenkaan noin ei ole muodostunut koskaan tasapainoista viestintää. Jää vain tyhjä tunne kun ei saa toisesta kiinni sen vertaa kuin haluaisi, ja vähänkin riittäisi... Kukaan ei ole uskaltanut/halunnut puhua ajatuksistaan kunnolla, vaikka se minua kiinnostaisikin ja olen itse niin yrittänyt tehdä. En jaksa aina itsestäni puhua... Tai sitten nuo ihmiset eivät ole ajatelleet.
Minulla on lisäksi keskittymisvaikeuksia, olen monesti hermostunut ja turhautunut. Suutun helposti. Saattaa mennä tunteja tekemättä mitään. En jälkeenpäin muista mitä olen tehnyt, tai on epäselvää miten ihmeessä aika on mennyt niin nopeasti että esim. kone on jo pessyt pyykit... En muista sanoja, minun pitää joskus miettiä kymmenenkin sekuntia ennen kuin muistan. Siksi puhun joskus oudosti, kun yritän selittää termiä omin sanoin.
Olen vieraantunut perheenjäsenistäni, myös omasta avomiehestäni. Suutun heille usein ja olen vihainen, välinpitämätön.. tunnen olevani todella yksin.
Olisihan se kiva jos joku vastaisi.
Olen syönyt masennuslääkkeitä teinivuosina, olen nyt 20 vuotias. Minulla on joskus parempia kausia jolloin pystyn ajattelemaan selkeästi ja tarpeeksi vähän, olemaan tyytyväinen ja itsevarma, jopa luottavainen tulevaisuutta ja ihmisiä kohtaan.
Kuitenkin usein minulle tulee kausia, jotka ovat kaikkea muuta. Minulle ongelma on, luulen, liian kovat kierrokset. Pään sisällä, tarkoitan, ja tästä on minulle ulkopuolinen sanonutkin. Ajattelen, mietin ja pohdin, analysoin... enkä osaa lopettaa tai löytää mitään järkevää ulospääsyä tai loppuratkaisua. Jokaisesta hetkestä löytyy jotain, joka voisi olla yhteydessä johonkin toiseen hetkeen tai asiaan. Luen jonkin verran kirjoja, tiedelehtiä.. joskus ajattelen sitä miten maailma on rakentunut, atomeja, ja sitä miten laaja maailma on, äärettömyys. Ja miten konemaisen tarkkaa, kylmää ja kuollutta kaikki lopulta on kun asiat pilkkoo tarpeeksi pieniin osiin. Elämän tarkoitusta ja sitä miten lyhyt minunkin elämäni on, ja sitten olen poissa.
Yksi suuri ongelma on yksinäisyys. Minulla ei ole ollut ystäviä sitten peruskoulun ala-asteen, siis yhtäkään. Olen kai ujo, ainakin hyvin varauksellinen, en päästä ketään lähelle. Haluaisin silti kovasti tutustua mielenkiintoiseen ihmiseen kun sellaisen satun näkemään/löytämään. En vasrinaisesti kai ujostele.
Ystävien sijaan minulla on ollut monia sähköpostituttavuuksia, tälläkin hetkellä pari.
Kuitenkaan noin ei ole muodostunut koskaan tasapainoista viestintää. Jää vain tyhjä tunne kun ei saa toisesta kiinni sen vertaa kuin haluaisi, ja vähänkin riittäisi... Kukaan ei ole uskaltanut/halunnut puhua ajatuksistaan kunnolla, vaikka se minua kiinnostaisikin ja olen itse niin yrittänyt tehdä. En jaksa aina itsestäni puhua... Tai sitten nuo ihmiset eivät ole ajatelleet.
Minulla on lisäksi keskittymisvaikeuksia, olen monesti hermostunut ja turhautunut. Suutun helposti. Saattaa mennä tunteja tekemättä mitään. En jälkeenpäin muista mitä olen tehnyt, tai on epäselvää miten ihmeessä aika on mennyt niin nopeasti että esim. kone on jo pessyt pyykit... En muista sanoja, minun pitää joskus miettiä kymmenenkin sekuntia ennen kuin muistan. Siksi puhun joskus oudosti, kun yritän selittää termiä omin sanoin.
Olen vieraantunut perheenjäsenistäni, myös omasta avomiehestäni. Suutun heille usein ja olen vihainen, välinpitämätön.. tunnen olevani todella yksin.
Olisihan se kiva jos joku vastaisi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tere! kylläpä on tuttu toi juttu mulle. olen 19v ja mäkin ihmettelen mun outoa tapaa puhua toisile ihmisille. En muista sanoja. Joskus olen aika masentunut, kun on yksinäistä. Aina vaan tulee mietittyä, pohdittua liikaa kaikkeaa.
Mun mielestä syy on siinä, että tulee liikaa tietoa ympäriltä ja ei kaikkien ihmisten vastaanottokyky ole nopea. -voi olla että olen väärässä, mutta mun on pakko olla tätä mieltä. Jotkut tarvitsevat hitautta, tai sanoisin että jokainen tarvitsee. Mielestäni hitaus on suuri lahja, koska monet menevät eteenpäin eivätkä mieti mitään.
Se että et löydä loppuratkaisua mietiskelyssä on ihan ookoo. Tärkeintä että pääsit miettimään.
Tänäpäivänä maailma menee vähän liian nopeasti.
Lopetin talkan käytön juuri siitä syystä, että voisin käyttää enemmän aikaa omille ajatuksille. Ja tietenkin luulen että olen sosiaalisempi ihminen tänäpäivänä.
Hei, saanko kysyä missä päin suomea asut? Ajattelin että voitais tutustua.
Heips,
kiva kuulla että on samankaltainen ihminen. Sitä kun on hankala tietää kenen kanssa on yhteistä.
Asun Itä-Suomessa.