Häkämieheltä

Mihin nykyään voi enää luottaa. Lehdistöön vaiko politikkoihin?

Lähde KymenSanomat
Jyri Häkämies, kansanedustaja, ministeri, ei sidonnaisuuksia (perustuu eduskunnalle annettuun ilmoitukseen)

Lähde Keskisuomalainen http://www.ksml.fi/mielipide/keskustelu/liimapuupalkkeja-kemijärveltä/316585

Tässä jokunen aika sitten lopeteltiin isolla mölyllä Kemijärven sellutehdasta, mölyäjää, saastuttajaa, Lapin viimeisten metsien raiskaajaa, tilallehan toki haluttiin vähintään yhtä isoa, ei olla saatu takkia, eikä edes rukkasia, Anaika Group, nykyisin Arktos Oy sai elinkeinoministeriöltä yli 20 miljoonaa avustusta aloittaakseen kannattamattoman liimapuupalkkituotannon ko. tehtaan tiloissa, tällä hetkellä lupailevat aloittaa 2010. Tässä välissä ovat tempaisemassa oikein konepajaa pystyyn, entisen sellutehtaan tiloissa, mitenkähän tuo onnistuu? Sata lupaavat työllistää.


Kyseisen yhtiön hallituksen puheenjohtaja Jaakko Kilpeläinen on monen konkurssin veteraani, Jyri Häkämiehen hyvä tuttu, istuneet samoissa yhtiöitten hallituksissa ja yhdistysten vetäjinä.

Häkämies on pystyttämässä valtion omistuksen yhtiöksi ja kotimaisen omistuksen yleensä vahvistamiseksi Solidium nimistä yhtiötä, Transtec junanvaunutehdas tulee mukaan yhtiöön, sen kolmanneksen omistaja joku Brotherus on mukana omistusyhtiön hallituksessa.

Mutta tähän Kemijärven uuteen nousuun, kohta ovat yhtiön omistajat käyttäneet ja piiloonpanneet elinkeinoministeriöltä saamansa avustukset, mitähän muutakin ovat avustuksia saaneet? Eihän nuo niin kauheita rahoja bisneksessä ole, mutta yksityishenkilöille toki tulevaisuuden, jopa seuraavaankin polveen, turvaavia.

Mauno Voutilainen
1156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Startata valmiit tilat    
Versowood Oy Kotkan liimapuutehtaalta,puhuppas sille Jaakolle. Meillä alkaa olla täällä Kotkassa aika kova työttömyys. Cursor, TE-keskus ja Finnverakin varmaan auttavat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tukea Kotkaankin kirjoitti:

Mihin nykyään voi enää luottaa. Lehdistöön vaiko politikkoihin?

Lähde KymenSanomat
Jyri Häkämies, kansanedustaja, ministeri, ei sidonnaisuuksia (perustuu eduskunnalle annettuun ilmoitukseen)

Lähde Keskisuomalainen http://www.ksml.fi/mielipide/keskustelu/liimapuupalkkeja-kemijärveltä/316585

Tässä jokunen aika sitten lopeteltiin isolla mölyllä Kemijärven sellutehdasta, mölyäjää, saastuttajaa, Lapin viimeisten metsien raiskaajaa, tilallehan toki haluttiin vähintään yhtä isoa, ei olla saatu takkia, eikä edes rukkasia, Anaika Group, nykyisin Arktos Oy sai elinkeinoministeriöltä yli 20 miljoonaa avustusta aloittaakseen kannattamattoman liimapuupalkkituotannon ko. tehtaan tiloissa, tällä hetkellä lupailevat aloittaa 2010. Tässä välissä ovat tempaisemassa oikein konepajaa pystyyn, entisen sellutehtaan tiloissa, mitenkähän tuo onnistuu? Sata lupaavat työllistää.


Kyseisen yhtiön hallituksen puheenjohtaja Jaakko Kilpeläinen on monen konkurssin veteraani, Jyri Häkämiehen hyvä tuttu, istuneet samoissa yhtiöitten hallituksissa ja yhdistysten vetäjinä.

Häkämies on pystyttämässä valtion omistuksen yhtiöksi ja kotimaisen omistuksen yleensä vahvistamiseksi Solidium nimistä yhtiötä, Transtec junanvaunutehdas tulee mukaan yhtiöön, sen kolmanneksen omistaja joku Brotherus on mukana omistusyhtiön hallituksessa.

Mutta tähän Kemijärven uuteen nousuun, kohta ovat yhtiön omistajat käyttäneet ja piiloonpanneet elinkeinoministeriöltä saamansa avustukset, mitähän muutakin ovat avustuksia saaneet? Eihän nuo niin kauheita rahoja bisneksessä ole, mutta yksityishenkilöille toki tulevaisuuden, jopa seuraavaankin polveen, turvaavia.

Mauno Voutilainen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu