Ei saisi

Maailma on täynnä ihan normaalielämää viettäviä äitejä ja lapsia. Äidit ovat syntyneet ja synnyttäneet ja lapset syntyneet, ja siitä huolimatta elävät ja voivat hyvin.
Maailman väkiluku kasvaa valtavaa vauhtia, vaikka monet joutuvat synnyttämään hyvinkin alkeellisissa oloissa. Täällä Suomessa ei ole aihetta paniikkiin.
Ehkä sinun pitäisi lakata lueskelemasta näitä viestejä, joiden todenperäisyydestä ei ole mitään takuita. Rupea vaikka kutomaan vauvallesi nuttua!

Ei kannata lukea kauhutarinoita netistä, niistä ei saa oikeanlaista kuvaa synnytyksestä. Itselleni jäi hyvä mieli synnytyksestä ja menen innolla uudelleenkin synnyttämään, jos vain pääsen.

Suuret repeämät, joissa esim. sulkijalihas vaurioituu, ovat harvinaisia ja nekin saadaan korjausleikkauksella kuntoon. Minun alapäästäni tuli ainakin ihan hyvä ja seksi tuntuu jopa paremmalta. En tiedä entisenlaisesta, mutta toisaalta pitääkö tulla entisenlaiseksi? Äitiys muuttaa joka tapauksessa ja minä olen ainakin todella onnellinen muutoksesta, jonka elämässäni koin tullessani äidiksi.

Kivutontahan synnytys ei ole, mutta nykyään kivunlievitys on tosi tehokasta ja minulla esim. epiduraali vei kivut lähes kokonaan.Kipu ei ole kestämätöntä, se on aaltomaista eli koko ajan ei satu vain supistuksen aikana. Kipu ei tule yhtäkkiä, vaan vähän kerrallaan, joten siihenkin ehtii valmistautua. Kivut eivät myöskään kestä kovin kauaa, vaan jokainen supistus vie synnytystä eteenpäin ja palkintona on maailman ihanin pieni ihminen.

..tai sitten jos näitä juttuja lukee, voi olla hyvä muistaa että huonoista kokemuksista ehkä kirjoitetaan paljonkin herkemmin kuin niistä "normaaleista" tai hyvistä.

Itse olen menossa pykäämään pian toista ja esikoista varttuessani kieltäydyin mm. katsomasta synnytysvideota, lähdin mieluummin "soitellen sotaan" mikä kyllä olikin parempi ratkaisu mun hermoilla ;D

Asia on varmaan niin että niistä tavallisista synnytyksistä on tylsä jutella. Ne ovat kuitenkin paljon yleisempiä kuin ne kauhusynnytykset. Ja kai osa äideistä pröystäilee sillä kuka on selvinnyt pahimmasta...

Lohdutukseksi voin kertoa että itselläni oli paaaljon helpompi synnytys mitä olin odottanut. Kun olin nähnyt synnytysvalmennuksessa synnytysvideon, palkäsin monta viikkoa ihan hirveästi synnyttämistä.

Epiduraalipuudutus on kuin taivas, kannattaa pyytää se heti kun vähänkin alkaa olo tukalaksi. Minulle annettiin se jo avautumis vaiheessa hyvissä ajoin sillä minulla oli käynnistetty synnytys ja supistukset oli tosi kovia ns. tekosupistuksia. Kätilö käski sitten ottaa pienet tirsat siinä odotellessa :D Sain vielä toisen annoksen sitä vähän ennen ponnistusvaihetta. Ponnistusvaihe kesti 20min, eikä tullut kuin ihan pieniä repeämiä, paranivatkin tosi nopeasti.

Tsemppiä synnytykseen, palkinto on ihan loistava sille uurastukselle :)

...näitä palstoja. Onneksi itse lähdin "soitellen sotaan" tietämättä mitä tuleman pitää (en lukenut yhden ainutta keskustelupalstaa). Näitä lukemalla vain huolestuu ihan turhasta.

Itselleni jäi ihan ok fiilikset synnytyksestä. Oikeastaan en edes tajunnut, kun poitsu oli maailmassa, kaikki kävi niin nopeasti. Ilman kivunlievutystä mentiin, koska poika meinasi tulla jo ambulanssiin (ja avautumisvaiheen hoidin kotona ja ambulanssissa, huom. matkaa sairaalaan yli 100 km). Supistukset kyllä sattuivat jonkin verran, mutta toisaalta jälkikäteen ajateltuna en välttämättä olisi tarvinnutkaan kivunlievitystä. Kivun tuntee jokainen kuitenkin eri tavalla.
Synnytys oli siis erittäin nopea, ponnistusvaihe 2 minuuttia (olin ensisynnyttäjä) ja repeämät oli luokiteltu kakkoseksi. Toipuminen on ollut nopeaa, joskin seksiä en ole vielä harrastanut, ajattelin jättää jälkitarkastuksen jälkeiseksi ajaksi..
Että tsemppiä synnytykseen, hyvin se menee!
T: äiti poika n. 1 kk

Hei,

olen yksi niistä harvoista jotka saivat todella pahat vammat (repeämät) synnytyksessä, sulkijalihakset menivät poikki ja pidätyskyky ei koskaan palautunut ennalleen. Olen itse aina välttänyt kauhutarinointia vaan päin vastoin, jos on ollut repeämäkeskustelua niin olen yrittänyt tuoda positiivista näkökulmaa asiaan. Erittäin pahoista repeämistä voi parantua - itsekin paranin, vaikken toki ihan ennalleen - ja nykylääketiede ja fysioterapia voi auttaa paljon jos vammoja tulee. Minunlaiseni repeämät ovat todella harvinaisia, vain 0,8% saa 3. tai 4. asteen repeämän. Minulle ei todellakaan jäänyt asiasta edes mitään traumaa - joskus aina joku on se prosenttiin kuuluva onneton jolla huono tuuri käy - ja nyt jo odotan toista lasta ja hyvällä mielellä menen synnyttämään sitäkin, niistä edelliskerran repeämistä huolimatta. Tiedän ja uskon luottavaisesti että jos nyt taas repeää niin siitä kuitenkin todennäköisesti jollain aikajänteellä toipuu.

Eli siis minustakin kannattaa mennä "soitellen sotaan" tai paremminkin ehkä luottavaisin mielin, kaikki kääntyy parhain päin. Unohda kauhukertomukset, kyllä repeämienkin jälkeen on täysipainoista elämää tarjolla jos niin ikävästi sattuisi käymään :)

No, jotenkin luulen, että ihminen jonka täytyy tänne kirjoittaa omista huonoista kokemuksista pelottelumielessä on katkera tms. omista huonoista kokemuksistaan. Toisaalta sitähän me ihmiset halutaan aina kuulla ja lukea karmeita ja hirveitä tarinoita. Ne on "myyvempiä"

Oman esikoiseni synnytys oli mahtava kokemus. Niin minulle, kuin lapsen isälle.
Synnytys ei ensinnäkään ollut ollenkaan niin kivulias kuin mitä olin pelännyt, vaikken ottanut epiduraalia. Kipukynnys ja kivun kokemisen sietäminen ovat tietysti hyvin yksilöllisiä asioita.
Toiseksi uskon, että synnytykseen voi ja mielestäni pitääkin valmistautua. Vaikka usein kuulee, ettei sen kulkuun voi vaikuttaa. Ei varmasti voikaan jos ei edes yritä.
Kävin äitiysjoogassa, josta oli mielestäni paljon apua vauvan laskeutumisessa ja synnytyksen kestossa. Lainasin kirjastosta luonnonmukaista synnytystä koskevia kirjoja, joista sai neuvoja valmistautumisessa ja itse synnytykseen.

Synnytykseni kesti kaikenkaikkiaan noin 6 tuntia, joista viimeisen puolitoista tuntia olimme sairaalassa. Olisimme menneet kyllä sairaalaan aijemmin, mutta meille ei annettu lupaa tulla. Liikuin paljon ja olin lämpimässä suihkussa. supistusten aikana mieheni hieroi alaselkääni voimakkaasti. Oksensin rajusti yhtäkkiä, mikä säikäytti meidät, mutta sain kuulla että se on normaalia avautumisvaiheessa.
Matka taksilla sairaalaan tuntui pitkältä ja oli vaikea istua paikallaan.
Sairaalassa sain liikkua samalla kun vauvan sydänääniä mittattiin vatsan päältä. Otin aqua-rakkuloita kivunlievitykseen. Ne eivät vieneet kipua pois vaan siirsivät sen ensin selästä vatsaan ja sitten vatsasta alapäähän. Mutta kipu oli helpompi sietää kun se ei tuntunut samassa paikassa koko ajan. Pääsin ammeeseen 10 minuutiksi, mutta jouduin tulemaan siltä pian pois, koska synnytys eteni niin nopeasti.
Ponnistin vauvan ulos jakkaralla, mikä oli mielestäni hyvä paikka. Nojasin mieheeni, joka istui takanani.
Itse koin raskaimmaksi vaiheeksi ponnistamisen, vaikka se kestikin vain 20 minuuttia.
Lapsen synnyttyä en kokenut mitään suurta tunnemyrskyä. Lähinnä ihmetystä:) Tunteet tulivat pintaan parin päivän päästä.

Sain alapäähäni yhden tikin, pienen nirhauman takia. En siis revennyt mitenkään. Ehkä siksi että käytin Frantsilan synnytykseen valmistautumis öljyä..
Palautuminen synnytyksestä kesti kaikenkaikkiaan ehkä 6 viikkoa. Mutta alapääni ei todellakaan jäänyt mitenkään revähtäneeksi tms. siitä. Ihan normaalit paikat on nykyään.

Synnyts ei minun kohdallani siispä todellakaan ollut kamalaa, päinvastoin.

Tähän tuli paljon tekstiä. Halusin kertoa oman tarinani hyvästä synnytyskokemuksesta.
Osittain siksi, että minua ärsyttää väite, ettei synnytkseen voi mitenkään valmistautua ja siksi, että täällä on aivan liikaa kamalia ja varmaan liioiteltujakin kertomukuksia synnytyksistä.

Tämmöisillä nettipalstoilla tuntuu tosiaan elävän vaikka millaiset kauhutarinat. Ei nämä edusta mitään keskivertoa, eikä varsinkaan niitä kauniita tarinoita. Itse taas en viitsi täällä kahdesta ihanasta synnytyksestäni juuri huudella, kun tuntuu ettei synnytystä ole lupa pitää upeana kokemuksena.

Itse en kyllä kehottaisi lähtemään "soitellen sotaan". Mutta tietoa kannattaa hankkia ihan muualta kuin suomi24:stä. Esim. aktiivinen synnytys ry:n sivuilla on parempaa materiaalia, ja ylipäänsä tieto kehon toiminnasta (ja luottamus siihen!) synnytyksessä on hyödyksi. Kirjastostakin löytyy hyviä kirjoja, esim. Hirvosen Isä syntymässä. Jos englanninkielentaitoa löytyy niin ihan jokaiselle synnyttäjälle suosittelisin Ina May Gaskinin kirjaa "Ina May's guide to childbirth". Sen jälkeen ei pelota.

Itse olen kokenut kaksi upeaa (lääkkeetöntä) synnytystä, selvinnyt muutamalla tikillä ja toipunut nopeasti.

näissäkin jutuissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Itse en mitään nettipalstoja lukenut ennen esikoisen synnytystä, joitain kirjaoppaita vain. Ja avoimin mielin, mutta lähes autuaan tietämättömänä lähdin synnyttämään.

Nyt synnytyksen kokeneena, toisaalta toivon, että minua kuitenkin olisi edes varoitettu kaikista niistä asioista, jotka synnytyksessä saattavat mennä pieleen. Omassa synnytyksessäni siis lähes kaikki meni todella pieleen, enkä osannut kuvitellakaan, mitä kaikkia ongelmia niinkin luonnollinen asia saattaa aiheuttaa. Ehkä silloin en olisi niin pahoin järkyttynyt kokemuksestani ja siitä, mitä pieni lapseni joutui käymään läpi, jos olisin edes jollain tavoin osannut varautua tulevaan.

En tosin osaa sanoa, olisinko kaiken tämän tiedon kanssa suhtautunut synnytyskokemukseeni eri tavoin, mutta ainakin nyt tuntuu siltä, että olisin ansainnut edes jonkinlaisen varoituksen..nyt tuli vain sellainen olo, että minua oli kohdeltu todella epäreilusti, koska minulta "salattiin" asioita... en ole katkera, mutta kuitenkin...