Aikalaisten (ulkopuolisten) mielestä lestadiolaisliike luokiteltiin hurmosliikkeiksi.
Esim. Tyko Sallisen maalaus "Hihhulit" esittää lestadiolaisia. Samoin norjalaisen Tidemanin maalaus "Fanatikere" (=kiihkoilijat)
Itse Lestadius käytti itse vastustajistaan (sen ajan sivistyneet)kokiessaan olevansa kaikessa oppositiomies, samaa nimeä kuin he käyttivät hänestä "Hullujenhuonelainen" samannnimisessä kirjassaan.
Lestadiusta kutsuttiin yhdessä vaiheessa nimellä "Kaaressuannon kaiku". Se oli pilkkanimi ja huhu kiiri, että kirkkoherra on tullut hulluksi. Väkeä saapui sitten monien peninkulmien takaa uteliaana kuulemaan "hullua" pappia. Herätyksen alkaessa huhumylly oli suurimmillaan. Kaikenlaisilla kielikelloilla ja panettelijoilla oli täysityöllisyys.
Nimismiehelle, kruununvoudille,lääninrovastille, piispalle, tuomiokapitulille ja lääninhallitukseen saapui joukoittain ilmiantoja.
Vaikeimmissa tilanteissa hänestä tehtiin ilmoitus kuninkaalle ja häneltä vaadittiin selitystä.
Ruotsin viranomaiset pelkäsivät, että mikäli liike leviäisi valtakunnan rajojen toisellekin puolelle, siitä seuraisi selkkauksia venäläisten viranomaisten kanssa.
Eräs liikkeesen kuulunut nainen oli Ruotsin puolella Nederkalixin kirkossa, ehtoollista nauttiessaan iloinnut äänekkäästi, huutaen ja tanssien. Kihlakunnanoikeuden tuomio: 11 pv, vesileipävankeutta.
Suomen viranomaiset olivat vielä kärkkäämpiä nostamaan syytteitä varsinkin liikutusten johdosta, joita esiintyi mm. Kittilän kirkossa. Senaatin oikeusosasto oli mukana asiassa...kirkkorangaistus..vesileipävankeutta.
Kittilän kirkossa esiintyi mm. kielilläpuhumista lestadiolaisten taholta.
Puolustaessaan hurmioituneiden liikutuksia, jotka herättivät kovin suurta huomiota ja hälyä viranomaisten taholta, Lestadius vetosi Raamattuun sekä kirkkohistoriaan "kun sydämen liikutukset olivat välttämättömiä, niin niiden ilmauksena ulkonaisetkin liikutukset olivat itsestään hyviä ja tarpeellisia"
Lestadius pystyi myö purevan ivallisesti puolustamaan liikutuksia kaikkia vastaan, jotka niistä loukkaantuivat.
Hän vertasi tyytymättömiä farisealaisiin, jotka loukkaantuivat siitä, että lapset huusivat hoosiannaa temppelissä.
"Hyveelliset farisealaiset eivät voi kärsiä katuvaisten lasten huutoa Vapahtajan kunniaksi. He eivät voi kärsiä katuvaisten naisten parannuksenkyyneleitä...mutta parannus- ja ilohuudoissa on jotain sisällistä, mikä käy suoraan perkeleen kimppuun ja kiukuttaa hänen palvelijoitaan"
Lestadiusta syytettiin mm. siitä, että hän tahallaan aiheutti liikutuksia.
Pian liikutukset kävivät yhä tavallisemmiksi. Ihmiset rupesivat kuuluvasti purkamaan julki korkeita tunteitaan. Kirkossa ja suomalaispirteissä, missä julistettiin väkevää tuomion ja pelastuksen sanaa kaikuivat äänekkäät surun tai ilon huudot.
Oli luonnollista, että äkisti tunnettu pelastusvarmuus täytti sydämen niin väkevällä ilolla, joka puhkeaa myös voimakkaisiin hyppyihin, joista aikalaiset ovat kirjanneet historiaan ja asiakirjoihin.
Lestadius myös vakuutti, että hengelliset liikutukset eivät kirkossa voi vaieta, niin kauan kuin on kipinääkään elävää uskoa jäljellä heidän sisimmässään ja hengellisen kuoleman mukana tulee kirkkoon myös hengellinen kuolemanhiljaisuus, kukaan ei itke, kukaan ei päästele pelon- eikä ilohuutoja.
Ensimmäisen polven lestadiolaiset ovat kertoneet, miten Herran henki puhalsi myrskytuulen lailla läpi pitäjien. Silloin saattoivat sadat miehet ja naiset päästellä pelon- ja riemunhuutoja, syleillä toisiaan ja hyppiä lattialla ja penkeillä, niin että kirkon ja seurantalon permanto tutisi. Silloin Lestadiuksenkin voimakas ja kirkas ääni vain vaivoin pääsi kuulumaan.
Mites on tilanne tänään lestadiolaisliikkeessä? Löytyykö elävää uskoa, sellaista, jota Lestadius kuvaa vai onko tullut kuolemanhiljaisuus ja hengellinen kuolema? Yrittääkö kukaan enää suorittaa edes "kuivaa hyppyä"?
Ps.
Onneksi tästä liikkeestä on tallessa valtava määrä suomen-, ruotsin- ja norjankielisiä kirjoja, eri asteisten oikeuksien pöytäkirjoja, syytekirjelmiä, dokumentteja, kylä-/pitäjähistorioita, rippi- ja kinkerisaarnoja, kirkkohistorian julkaisuja, sanomalehtijulkaisuja jne.,
että nykylestadiolaiset eivät pääse vääristämään menneisyyttään!
Esim. Tyko Sallisen maalaus "Hihhulit" esittää lestadiolaisia. Samoin norjalaisen Tidemanin maalaus "Fanatikere" (=kiihkoilijat)
Itse Lestadius käytti itse vastustajistaan (sen ajan sivistyneet)kokiessaan olevansa kaikessa oppositiomies, samaa nimeä kuin he käyttivät hänestä "Hullujenhuonelainen" samannnimisessä kirjassaan.
Lestadiusta kutsuttiin yhdessä vaiheessa nimellä "Kaaressuannon kaiku". Se oli pilkkanimi ja huhu kiiri, että kirkkoherra on tullut hulluksi. Väkeä saapui sitten monien peninkulmien takaa uteliaana kuulemaan "hullua" pappia. Herätyksen alkaessa huhumylly oli suurimmillaan. Kaikenlaisilla kielikelloilla ja panettelijoilla oli täysityöllisyys.
Nimismiehelle, kruununvoudille,lääninrovastille, piispalle, tuomiokapitulille ja lääninhallitukseen saapui joukoittain ilmiantoja.
Vaikeimmissa tilanteissa hänestä tehtiin ilmoitus kuninkaalle ja häneltä vaadittiin selitystä.
Ruotsin viranomaiset pelkäsivät, että mikäli liike leviäisi valtakunnan rajojen toisellekin puolelle, siitä seuraisi selkkauksia venäläisten viranomaisten kanssa.
Eräs liikkeesen kuulunut nainen oli Ruotsin puolella Nederkalixin kirkossa, ehtoollista nauttiessaan iloinnut äänekkäästi, huutaen ja tanssien. Kihlakunnanoikeuden tuomio: 11 pv, vesileipävankeutta.
Suomen viranomaiset olivat vielä kärkkäämpiä nostamaan syytteitä varsinkin liikutusten johdosta, joita esiintyi mm. Kittilän kirkossa. Senaatin oikeusosasto oli mukana asiassa...kirkkorangaistus..vesileipävankeutta.
Kittilän kirkossa esiintyi mm. kielilläpuhumista lestadiolaisten taholta.
Puolustaessaan hurmioituneiden liikutuksia, jotka herättivät kovin suurta huomiota ja hälyä viranomaisten taholta, Lestadius vetosi Raamattuun sekä kirkkohistoriaan "kun sydämen liikutukset olivat välttämättömiä, niin niiden ilmauksena ulkonaisetkin liikutukset olivat itsestään hyviä ja tarpeellisia"
Lestadius pystyi myö purevan ivallisesti puolustamaan liikutuksia kaikkia vastaan, jotka niistä loukkaantuivat.
Hän vertasi tyytymättömiä farisealaisiin, jotka loukkaantuivat siitä, että lapset huusivat hoosiannaa temppelissä.
"Hyveelliset farisealaiset eivät voi kärsiä katuvaisten lasten huutoa Vapahtajan kunniaksi. He eivät voi kärsiä katuvaisten naisten parannuksenkyyneleitä...mutta parannus- ja ilohuudoissa on jotain sisällistä, mikä käy suoraan perkeleen kimppuun ja kiukuttaa hänen palvelijoitaan"
Lestadiusta syytettiin mm. siitä, että hän tahallaan aiheutti liikutuksia.
Pian liikutukset kävivät yhä tavallisemmiksi. Ihmiset rupesivat kuuluvasti purkamaan julki korkeita tunteitaan. Kirkossa ja suomalaispirteissä, missä julistettiin väkevää tuomion ja pelastuksen sanaa kaikuivat äänekkäät surun tai ilon huudot.
Oli luonnollista, että äkisti tunnettu pelastusvarmuus täytti sydämen niin väkevällä ilolla, joka puhkeaa myös voimakkaisiin hyppyihin, joista aikalaiset ovat kirjanneet historiaan ja asiakirjoihin.
Lestadius myös vakuutti, että hengelliset liikutukset eivät kirkossa voi vaieta, niin kauan kuin on kipinääkään elävää uskoa jäljellä heidän sisimmässään ja hengellisen kuoleman mukana tulee kirkkoon myös hengellinen kuolemanhiljaisuus, kukaan ei itke, kukaan ei päästele pelon- eikä ilohuutoja.
Ensimmäisen polven lestadiolaiset ovat kertoneet, miten Herran henki puhalsi myrskytuulen lailla läpi pitäjien. Silloin saattoivat sadat miehet ja naiset päästellä pelon- ja riemunhuutoja, syleillä toisiaan ja hyppiä lattialla ja penkeillä, niin että kirkon ja seurantalon permanto tutisi. Silloin Lestadiuksenkin voimakas ja kirkas ääni vain vaivoin pääsi kuulumaan.
Mites on tilanne tänään lestadiolaisliikkeessä? Löytyykö elävää uskoa, sellaista, jota Lestadius kuvaa vai onko tullut kuolemanhiljaisuus ja hengellinen kuolema? Yrittääkö kukaan enää suorittaa edes "kuivaa hyppyä"?
Ps.
Onneksi tästä liikkeestä on tallessa valtava määrä suomen-, ruotsin- ja norjankielisiä kirjoja, eri asteisten oikeuksien pöytäkirjoja, syytekirjelmiä, dokumentteja, kylä-/pitäjähistorioita, rippi- ja kinkerisaarnoja, kirkkohistorian julkaisuja, sanomalehtijulkaisuja jne.,
että nykylestadiolaiset eivät pääse vääristämään menneisyyttään!
Vastaukset 5
Vanhimmat
http://evl.fi/Virsikirja.nsf/0/dc5b30f3e8682967c2256d610063e700?OpenDocument
sinulla, Hienoa!
-Meillä ei ole mitää menneisyyttä, en ainakaan ole kuullut mitään.
me ei menneisyyttämme hävetä, emmekä sitä kiellä.Vastustus oli alussa kovaa, eikä se tarkoita sitä, että Lestadius ja sen ajan lestadiolaiset olisivat menetelleet väärin. Jeesuksenkin aikana vastustus oli kovaa, jopa niin ,että Jeesus naulittiin ristille.
Lestadiolaisuus on hajaantunut moneen kertaan ja jokaisella ryhmittymällä lienee omat käsityksensä.
Mutta yksi asia on selvä,Jumalan valtakunta on yhä keskellämme,hajaannuksista huolimatta.Jumalan lapset eivät hyppää kylmiä eikä kuumia hyppyjä, mutta jos Jumala heissä kiitoksen valmistaa Hän sen itselleen se kunniakseen valmistaa , sillä "jos nämä eivät kiittäisi, kivet huutaisivat"
kun Jumalan tuulet puhaltavat aidosti. Se järkyttää muotojumalista maailmaa. Jeesuksella todella kova vastus...ja ristille. Samoin esim. Paavalilla, ei helppoa hetkeä ensinkään, tappotuomiot, väijytykset, ruoskimiset jne. ja huipennus ristiinnaulitseminen.
Jos lukee eri herätyksien historioita, niin kotimaisia tai ulkolaisia, niin selkeästi huomaa saman asian.
"Jokainen, joka tahtoo tehdä Jumalan tahdon vilpittömästi, ilman kompromisseja, joutuu vainottavaksi. Siitä on myös omakohtaisia kokemuksia 20 vuoden takaa.
Mutta Lestadiuksen sana kuolemanhiljaisesta kokoontumisesta tai seuroista, jossa ei kuule yhtään kiitoksen sanaa, se on edelleen voimassa, jotta tutkisimme itseämme ja kokoontumisiamme.