Poikani aloitti asepalveluksen 12.1. Hän kävi lääkärissä joulukuussa ja sai todistuksen, jonka mukaan hänen polvensa eivät kestä suurempaa rasitusta.
Polvet ovat kipeät jatkuvasti. Hetkellinen rasitus saa ne kipeytymään. Poika on ollut vapautettuna liikunnasta tämän viikon. Nyt mietitään, miten pärjätä alokasaika kipeillä polvilla? Tuntuu, ettei kukaan osaa sanoa mitään. Poika haluaisi käydä intin alta pois. Siirtyä alokasajan (8 viikkoa) vaikkapa huoltohommiin tai muuhun kevyeen juttuun.
Lääkäri oli väläyttänyt, että pojalle annetaan lykkäystä. Sinä aikana polvet ehkä operoidaan. Leikkaus ehkä onnistuu tai sitten ei.
Onko olemassa joku tietty päivien määrä, jonka saa alokasaikana olla ns. vapautettuna marssista ja liikunnasta.
Kiitos vastauksistanne, jokaisesta.
Hyvät neuvot tarpeen, kiitos
4
642
Vastaukset 4
- pekka intin rekka
poikasi kuuluisi saada vapautus intistä jos kerran polvet ovat noin huonossa kunnossa ja mikään lykkäys ei auta poikaa eikä edes suomen armeijaa poika joutuu inttiin myöhemmin ja siellä rääkissä pojan polvet takuulla tulevat kipeiksi.
jos poikasi haluaa käydä intin ja vastustaa vapautusta niin hänet on kasvatettu joko kiltiksi pojaksi tai sitten pojan isä pakottaa pojan käymään intin.
poikasi saa olla vempassa niin kauan ja paljon kun lääkärit vain antavat vemppaa.
pojan kannattaa pyytää ehdottomasti vapautus! - --------
Ite en ainakaan näe mitään järkeä mennä sitä armeijaa jos on riski, että sen polvet menee lopullisesti siihen jamaan, että se tulee sitten haittaamaan henkilöä koko sen loppuelämän. Ymmärrän kyllä, että pojalla kovat paineet alla, kun keskeyttäjät yms. saa aina paskaa niskaansa vanhemmilta ja sukulaisilta.
Tohon sun varsinaiseen kysymykseen en tiiä vastausta. - wetwet
Ei missään tapauksessa oikeasti huonoilla polvilla inttiin.. kohtuu terveetki jalat aina väsyvät kun saatetaan seisoa tunti paikallaan melkein esim. niin saati sitte huonoilla polville....vaupautus ja viimesenä keinona sivari.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70889
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22872- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha554789- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23610- 57561